Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
Wiin epäileminen on minullakin noussut pintaan. Ja kaikki johtuu siitä, että ennakkovarasin laitteen. Mutta näin aina kun jotain on ostamassa.
Käden väsyminen on tietenkin oma pointtinsa, mutta eniten minua arveluttaa kuitenkin ohjaimen toimivuus. Nintendo ei kunnostautunut esimerkiksi N64:n ja GC:n ohjaimien kehittelyssä. N64:n ohjaimessa on toki analogitatti, joka oli erityisen kova juttu, mutta fakta on kuitenkin se, ettei se tatti oikeasti ollut kovin hyvä. Kilpailijoiden tatit olivat kestävämmät, tukevammat ja kaikin puolin paremmat. Toki krediitit Nintendolle tatista, mutta ensimmäinen ei ole aina paras. Samaa epäilyä minulla on Wiimotea kohtaan. Varmasti erittäin innovatiivinen keksintö, mutta toimivuuteen uskon vasta kun itse saan ohjaimen käsiini ja pääsen sitä testaamaan.
Luotan toki Nintendoon, mutta entäs pelinkehittäjät? Tässä jää nimittäin paljon heidän varaansa ja esimerkiksi Red Steelissä pelattavuus ei näytä kovin vakuuttavalta. Onko Twilight Princess sen parempi peli Wiimotella kuin ohjaimellakaan? E3:ssa senkin pelaaminen vaikutti melko haasteelliselta. Uppoaako tämmöinen uusiin pelaajiin, koska huonolla tuurilla Wiissä on enemmän harjoiteltavaa kuin normaalissa ohjaimessa.
Sitten tietenkin se johdon lyhyys, joka on ollut kovasti esillä. GC:n ohjaimen johdot olivat naurettavan lyhyet, mutta niiden kanssa tuli toimeen. Wiillä on eri tarina, koska ohjainta pitää oikeasti liikutella. Miekkailupelissä kakea saattaa joutua vispaamaan oikein kunnollakin ylös ja alas, jolloin johdosta tulee todellinen ongelma. Olen myös varma siitä, että Nintendo julkaisee langattomankin version ohjaimesta, johon on tietenkin pakko sijoittaa liian lyhyen johdon takia.
Pelinkehittelijöillä on älytön määrä kokeiltavaa ja testattavaa tuon ohjaimen kanssa. Toimiiko se Red Steelissä osoittimena samalla tavalla kuten valopistooli toimii vai ohjataanko sen liikkeillä vain tähtäintä ruudussa. Käännä ranteella ohjainta ylöspäin niin tähtäinkin liikkuu ylöspäin ja päinvastoin. Tämänhän voi toteuttaa miten vain, mutta pahimmassa tapauksessa pelienkehittelijät joutuvat keskittymään ohjaimeen niin paljon, että esimerkiksi bugien testaus ja korjaus jää vähemmälle. Monet sanovat, että Wiille on helppo kehittää pelejä ja niin varmasti onkin. Mutta vain raudan puolesta. Itse ohjain taas vaatii työtunteja ja pelitestaajia siinä missä moniydin prossutkin vaativat. Uskoisin, että ohjaimesta tulee suuri haaste kehittelijöille ja pahimmassa tapauksessa toisten kehittäjien aika ei riitä itse pelien hiontaan kun ainakin konsolin elinkaaren alkuaikoina keskitytään ohjaimeen ja mietitään miten tätä voisi parhaiten käyttää. Nintendo toki näyttää mallia miten hommat hoidetaan.
Ja vielä viimeinen seikka: konsolin tehot. Minä en jaksa enää selittää, ettei grafiikoilla ole mitään merkitystä, koska minulle niillä on merkitystä. Toki hyvä peli on aina hyvä peli, mutta kaunis peligrafiikka on vaan niin pirun nasta juttu ja minä nautin siitä suuresti. Vaikkei huono peli muutu hyväksi vaikka se kuinka kaunis olisikin, mutta ymmärtänette kuitenkin. Tehot ja innovatiivisuus eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita. Ymmärrän, että Nintendo halusi saada Wiistä mahdollisimman halvan ja helpon ja sitähän se onkin, mutta esimerkiksi jos Sony julkaisisi samanlaisen ohjaimen PS3:lle niin monella peruspelaajalla jäisi syyt Wiin ostoon aika vähiin kun kilpailijat tarjoavat sekä innovatiivisuuden että kovat tehot samassa paketissa.
Ja tehot eivät missään nimessä tarkoita pelkkää kauniimpaa grafiikkaa. Fysiikka, suuremmat ja monipuolisemmat kentät, monimutkaisemmat pelisysteemit... Tehot parantavat jopa pelattavuutta. Yleinen harhakäsitys ihan HC-pelaajienkin keskuudessa on se, että kovemmat tehot parantavat vain grafiikkaa, mutta se on suuri erehdys. Tehot ovat suuressa asemassa. Vaikkei Wii nyt tehoiltaan mikään täysi mopo olekkaan niin ei se kilpailijoille pärjää. Erilaisen ohjaimen ja huomattavasti alempien tehojen takia Nintendo saattaa menettää third party kehittäjien tukea tai päinvastaisesti MS ja Sony menettää sitä. Niin tai näin, pelaaja kärsii tästä. Toki se myös hyötyy siitä, että markkinoilla on paljon erilaisia laitteita. Valinnan vara on aina hyvästä.
Sanottakoon loppuun vielä, että Wii kuulostaa kuitenkin parhaalta nextgen konsolilta tähän mennessä enkä malta odottaa sitä. Kaikissa konsoleissa on omat heikkoutensa ja jokaisella pelaajalla on omat epäilyksensä. Wii nyt vain on niin erilainen, että on pakko vähän maalailla pöpöjä seinille. Epäileminen on hyvästä, jos se pysyy tietyissä rajoissa.