Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4, Xbox One, Wii U - 8. sukupolven konsolit

Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Jeps, tulisivatpa koneet jo markkinoille, huomaa tästäkin treadistä että alkaa puheenaiheet olla vähissä kun vängätään sivu tolkulla siitä mitä kukin on sanonut ja missä vaiheessa sekä missä mediassa. Varsinkaan kun tiedetään että ei niitä lausuntoja kannata ikinä lukea kuin piru raamattua, markkinoinnista kun on kuitenkin kyse. no kohta saadaan paljonkin asiaa kun ensimmäiset käyttökokemukset tulee ja päästään vänkäämään niistä.
Jep! Tosin voi se oma foorumilla kirjoittelu sen PS4-julkkarin jälkeen olla "vähän" hiljaista! GameStopista oma kone julkkarissa mukaan ja kylkeen mukaan AC 4, BäFä 4 ja Watch Dogs, niin todennäköisesti vasta jouluna sitten pelaamiselta havahtuu ja palaa tähän normaaliin maailmaan :D
 
PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Olet siis sitä mieltä ettei Shuhei Yoshidan Famitsu-haastattelua koskaan tapahtunut?
Ei tässä kyseisen haastattelun olemassaoloa ole kiistetty. Sen sijaan puuttuu näyttö tuollaisesta suorasta myöntämisestä niin DRM-suunnanmuutoksen, kameran pudottamisen ja tappiolla myymisen suhteenkin tuossa kyseisessä haastattelussa.

Tappiolla myyminen on kyllä faktaa. Sonyn CFO Masaru Kato ilmoitti jo toukokuussa sijoittajapuhelussa, ettei PS4:ä aiota myydä suurella tappiolla (mutta tappiolla kuitenkin).

Unlike PS3, we are not planning a major loss to be incurred with the launch of PS4. At the time we developed PS3, we made a lot of in-house investments to develop the chip, the Cell chip… This time, yes we have a team working on chip development, but we already have existing technology to incorporate and also product investment and all the facilities will now be invested by our partners, other foundries, so we don’t have to make all the investment in-house.

Lähde: Extreme Tech
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ei tässä kyseisen haastattelun olemassaoloa ole kiistetty. Sen sijaan puuttuu näyttö tuollaisesta suorasta myöntämisestä niin DRM-suunnanmuutoksen, kameran pudottamisen ja tappiolla myymisen suhteenkin tuossa kyseisessä haastattelussa.

Tappiolla myyminen on kyllä faktaa. Sonyn CFO Masaru Kato ilmoitti jo toukokuussa sijoittajapuhelussa, ettei PS4:ä aiota myydä suurella tappiolla (mutta tappiolla kuitenkin).

Lähde: Extreme Tech

Sama se sitten, näillä mennään taas.
Mutta todellisuudessa MS ei olisi kuitenkaan voinut tehdä muutoksia DRM-politiikkaan yksin, THW jopa kuvaa mitä Sonylla tapahtui käytännössä:
"Yoshida said there were many people who gave their opinions on that issue directly to him through Twitter before Sony made its presentation at E3 2013. He then admitted that – even though Sony doesn't typically define its hardware policies based on feedback – the subject became a very useful source in regards to what Sony needed to convey about its new console and how to do it."

Sony vain hyödynsi pikaisesti esiintymisvuoroaan MS:n jälkeen, toisenlaisessa järjestyksessä kaikki olisi ollut toisin. Onneksi tällaiset temput toimivat vain julkaisuun asti.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

the subject became a very useful source in regards to what Sony needed to convey about its new console and how to do it.

Eli mitä ja millä tavalla asiasta sanotaan. Tuossa ei puhuta mitään siitä, että itse laitteeseen ja toteutukseen liittyviä suunnitelmia olisi muutettu.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Eli mitä ja millä tavalla asiasta sanotaan. Tuossa ei puhuta mitään siitä, että itse laitteeseen ja toteutukseen liittyviä suunnitelmia olisi muutettu.

PS4:n piti maksaa julkaisussa $500, kokonaisuutta kameroineen on hiottu vuosia. Oli vain hetken impulssi Sonyn johdolta heivata kamera mäkeen, jolloin itse ohjaimeen jäi varsin kriittinen komponentti vaille käyttöä.
Sonyn piti vain saada erilainen paketti aikaiseksi nopeasti, ja kamera lähti koska heillä ei ollut samaa luottoa Eye:hin kuin MS:llä on Kinectiin. Pidetään tämä vaikka omana mielipiteenäni, koska faktana tällaista ei voi väittää vielä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Totuuksia sinunkin maailman ulkopuolelta.

Lisätään vielä vaikka tällaista sullekin, ettei tarvitse tulla syyttelemään valehtelusta jatkossa kun Sony-uutinen ei miellytä.

"SCE Worldwide Studios president Shuhei Yoshida admitted to Famistu magazine this week that Sony changed its stance on DRM after hearing all the negative feedback stemming from the Xbox One."
Sony Changed DRM Gears After Negative Xbox One Feedback
"It's not that our hardware policies are decided strictly based on user reaction like this, but when we were thinking about what we had to bring across and how to bring it across, it was a very useful source."
Polygon
Kaunatoimitus vetää mutkia suoriksi.
Kyllä Sonylla on ollut kuviot selvänä ennen E3:sen M$-kakkamyrskyä. Käyttäjäpalaute on vain vahvistanut tätä.
Valmiudet on varmaan ollut myös DRM:n suhteen JOS tähän oltaisiin menty.
 
PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

THW jopa kuvaa mitä Sonylla tapahtui käytännössä:
Tuo oli tismalleen sama paste, jonka laitoin jo aiemminkin, ja josta tulkintani jo esitin. Se "many people" ei viittaa Sonyn omiin ihmisiin, vaan ihan tavallisiin faneihin, jotka Twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa toitottivat #PS4noDRM-näkemystään.

Sony vain hyödynsi pikaisesti esiintymisvuoroaan MS:n jälkeen, toisenlaisessa järjestyksessä kaikki olisi ollut toisin.
Kuten tässä lähdeviitteillä koetin osoittaa, tappiolla myyminen ja 399 dollarin hintalappu olivat Sonyn suunnitelmissa jo ennen tuota Microsoftin E3-pressiä. Jäljelle jää yllättävä DRM-muutos (joka on virallisesti kumottu Andrew Housen toimesta) ja kameran yhtäkkinen tiputtaminen (joka perustuu huhuihin, joissa silti sanottiin Sonyn miettineen sitä jo kuukausia ennen E3:a).

Lopullista totuutta emme tiedä, mutta näiden tietojen minä en henkilökohtaisesti usko Sonyn tehneen mitään äkkipäätöksiä vajaassa vuorokaudessa pelkästään Microsoftin ilmoituksien perusteella.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Tuo oli tismalleen sama paste, jonka laitoin jo aiemminkin, ja josta tulkintani jo esitin. Se "many people" ei viittaa Sonyn omiin ihmisiin, vaan ihan tavallisiin faneihin, jotka Twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa toitottivat #PS4noDRM-näkemystään.

Kuten tässä lähdeviitteillä koetin osoittaa, tappiolla myyminen ja 399 dollarin hintalappu olivat Sonyn suunnitelmissa jo ennen tuota Microsoftin E3-pressiä. Jäljelle jää yllättävä DRM-muutos (joka on virallisesti kumottu) ja kameran yhtäkkinen tiputtaminen (joka perustuu huhuihin).

Lopullista totuutta emme tiedä, mutta näiden tietojen minä en henkilökohtaisesti usko Sonyn tehneen mitään äkkipäätöksiä vajaassa vuorokaudessa pelkästään Microsoftin ilmoituksien perusteella.

Sonyn kannalta olisi suotavaa että kaikki oli päätetty jo ennen E3:a, koska muuten he ovat ilmeisen ihmeissään syntyneestä tilanteesta ja vaikenivat siksi lähes täysin E3:n jälkeen. Sony on ollut poikkeuksellisen hiljakseen tämän alkavan polven alla.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Sonyn kannalta olisi suotavaa että kaikki oli päätetty jo ennen E3:a, koska muuten he ovat ilmeisen ihmeissään syntyneestä tilanteesta ja vaikenivat siksi lähes täysin E3:n jälkeen. Sony on ollut poikkeuksellisen hiljakseen tämän alkavan polven alla.

Ja MS on lyönyt rumpua minkä ehtii?
Ettei nyt mennyt firmat sekaisin?
:D
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ja MS on lyönyt rumpua minkä ehtii?
Ettei nyt mennyt firmat sekaisin?
:D

Näin on käynyt, että One täytti otsikot joka puolella. Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että on Sonyakin taputeltu parissa otsikossa selkään kun ei tuonut mitään uutta seuraavaan polveen.
 
PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Sonyn kannalta olisi suotavaa että kaikki oli päätetty jo ennen E3:a, koska muuten he ovat ilmeisen ihmeissään syntyneestä tilanteesta ja vaikenivat siksi lähes täysin E3:n jälkeen. Sony on ollut poikkeuksellisen hiljakseen tämän alkavan polven alla.
Vaikenivat täysin? Hiljakseen mistä? PS4-uutisia tulee lähes joka tuutista oikeastaan joka päivä. Mitä on jäänyt puuttumaan ja minkä suhteen?

En nyt aidosti ymmärrä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Vaikenivat täysin? Hiljakseen mistä? PS4-uutisia tulee lähes joka tuutista oikeastaan joka päivä.

En nyt aidosti ymmärrä.

Eihän tule, ei kellään ole PS4:stä mitään sanottavaa.
 
PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Eihän tule, ei kellään ole PS4:stä mitään sanottavaa.
Olen jotenkin niin totaalisen hämmentynyt tällaisesta näkemyksestä, että ehkä Google-fu:nikin meni ruosteeseen.

"PS4 news" viimeisen kuukauden ajalta tuotti 132 000 osumaa. Vastaavasti "Xbox One news" samalla kuukauden ajanjaksolla tuo Googlessa 121 000 hakutulosta.

Viimeisen vuoden luvut ovat 1 129 000 (PS4) ja 1 180 000 (Xbox One).

Mielestäni nämä lukemat kertovat, että aika monellakin on sanottavaa kummastakin konsolista.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Täällä on muutenkin niin hämmästyttäviä näkemyksiä välillä että olen lähinnä taustaillut ja koettanut vältellä osallistumista.

Sekin yksinkertainen asia että hitusen tehokkaampaa konsolia myydään halvemmalla, ei näytä xboxgone faneille olevan hyvä myyntiargumentti.

Ehkä siinä on jo ihan tarpeeksi syytä monelle ostaa ps4 riippumatta siitä löytyykö taloudesta Vitaa, haluaako vaimo isoa ja onko gaikai byebye.

Ja olipa ne syyt mitkä tahansa niin innokkaampia fanipoikia lukuunottamatta xboxgonea ei Suomesta helpolla ihan heti osteta vaikka kuinka mieli tekisi.

Fanipoika nimityksestä ei kannata loukkaantua, se on varmasti M$:nkin mielestä hieno kunnianosoitus niille jotka kiitos M$:n tietoisen politiikan, joutuvat koneensa pakolla ulkomailta tilaamaan jos haluavat koneen heti saada.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Microsoft julkisti päätöksensä ennen E3-messuja omilla verkkosivuillaan Xbox Wire. Edgessä PS4vsXbox ONE DRM raportoitiin helmikuussa. Sonyn tilanne oli hyvin MS:n tiedossa mutta silti DRM haluttiin väkisin koska aliarvioitiin kuluttajat. Preorder luvut olivatkin "yllättäen" liian rumat ja päätös kumottiin kahdessa viikossa

Risky business: the next Xbox versus PlayStation 4 | Features | Edge Online

What’s trickier for Microsoft is in explaining its decision when faced with Sony’s plans for the PlayStation 4. Walk into a game retailer (should you be able to find one by the time these consoles arrive) and the choice could be simple: PlayStation 4 is more powerful, and plays second-hand games. One can imagine how fruitful a call between Kaz Hirai and Don Mattrick might have been had they both agreed to take the same measures against second-hand sales.

Juuri siksi ettei se PS4-pelaaminen onnistu kodin ulkopuolella. Tai ehkä he luottavat ettei ihmiset tajua sitä.

Pakko ihmetellä tarvetta kommentointiin ja vänkäämiseen asiasta josta ei selvästi edes ole mitään kokemusta miten se toimii jo PS3:lla. "Selvitä sen hetkinen koti-ip" WTF?PS3™ | Using remote play (via the Internet) RTFM. Jos sun PS3 on verkossa niin Sony tietää IP:n.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Sekin yksinkertainen asia että hitusen tehokkaampaa konsolia myydään halvemmalla, ei näytä xboxgone faneille olevan hyvä myyntiargumentti.

Ehkä siinä on jo ihan tarpeeksi syytä monelle ostaa ps4 riippumatta siitä löytyykö taloudesta Vitaa, haluaako vaimo isoa ja onko gaikai byebye.
Jossain uutisessa näin hyvän kommentin, se meni jotenkin näin:
"Ootteko huomannu että Sonyn markkinointi tuntuu olevan vain sormen osoittamista Xboxin suuntaan ja huutavan 'me emme tee noin' ja PS4:n hankkijat korostavat että se on tehokkaampi konsoli, kun taas Xboxin hankkijat yleensä kertovat ostoperusteeksi mielenkiintoisemmat pelit."

Mä aivan takuulla ostan PS4:nkin jossain vaiheessa, mutta tässä alkuvaiheessa Xbox valikoitui ensimmäiseksi ostokseksi siitä syystä että pidän sen ohjaimesta enemmän, käyttöjärjestelmä pyörii jouhevammin, kaverit on siellä ja ennenkaikkea se tärkein eli pelit. Mä pelaan pelikonsolilla pelejä ja Xboxin yksinoikeudet sopii paremmin omaan pirtaan. Ja siis ohjaimen ja käyttöjärjestelmän paremmuus uudessa sukupolvessa voi ihan hyvin mennä toisinkinpäin, mutta tässä kohtaa nykyinen sukupolvi on ainoa/paras vertailukohde. Mä en yritä kääntää kenenkään ostopäätöstä mihinkään suuntaan, mulle riittää mua kiinnostavista asioista keskusteleminen. Sulla on erilainen lähestysmistapa tähän juttuun ja se on ihan ok!

Pakko ihmetellä tarvetta kommentointiin ja vänkäämiseen asiasta josta ei selvästi edes ole mitään kokemusta miten se toimii jo PS3:lla. "Selvitä sen hetkinen koti-ip" WTF?PS3™ | Using remote play (via the Internet) RTFM. Jos sun PS3 on verkossa niin Sony tietää IP:n.
Aiotko sinä pitää konsolisi 24/7 päällä? Koska jos se ei ole päällä, PSN ei tiedä muuta kuin mikä oli edellinen IP:si. PS4:ssa on kaukokäynnistys, se onnistuu jos IP ei ole vaihtunut viime yhteydenoton jälkeen. Mä tiedän että esimerkiksi tietokoneen 24/7 päällä pitäminen maksaa noin 200 euroa vuodessa, mutta pidän silti koska mä haluan niin, eikä kyse ole ip:stä vaan ei jaksa odottaa käyttöjärjestelmän käynnistymistä, minecraft servu pyörii ja kaikenlaisia muitakin syitä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Täällä on muutenkin niin hämmästyttäviä näkemyksiä välillä että olen lähinnä taustaillut ja koettanut vältellä osallistumista.

Sekin yksinkertainen asia että hitusen tehokkaampaa konsolia myydään halvemmalla, ei näytä xboxgone faneille olevan hyvä myyntiargumentti.

Ehkä siinä on jo ihan tarpeeksi syytä monelle ostaa ps4 riippumatta siitä löytyykö taloudesta Vitaa, haluaako vaimo isoa ja onko gaikai byebye.

Ja olipa ne syyt mitkä tahansa niin innokkaampia fanipoikia lukuunottamatta xboxgonea ei Suomesta helpolla ihan heti osteta vaikka kuinka mieli tekisi.

Fanipoika nimityksestä ei kannata loukkaantua, se on varmasti M$:nkin mielestä hieno kunnianosoitus niille jotka kiitos M$:n tietoisen politiikan, joutuvat koneensa pakolla ulkomailta tilaamaan jos haluavat koneen heti saada.

Jeps, se olikin kauhea vaiva tilata ulkomailta Xbox One (sori en keksinyt tähän mitään hassunhauskaa kirjainta väliin). Jos täällä joku yksittäinen setä vinkuu että PS4 on ihan paska, niin mitä ihmeen väliä sillä, samalla tavalla toiseen suuntaan on sokeita täällä. Hitto ostetaan ne molemmat konsolit eikä tulla tänne foorumille uskottelemaan toisille että miksi se toinen on parempi kuin toinen. Alkaa kyrsimään tämä että kun ne puheenaiheet on loppunut niin sitten piikitellään ja tylytellään puolin ja toisin, se keskustelu ilman loukkaantumisia ja piikkejä on kyllä varmaan täällä internetzissä sula mahdottomuus.

ps. ei ollut suoraan osoitettu sulle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

En yleisesti kyllä tykkää tuosta fanipojittelusta, mutta tähän viestiin on kuitenkin pakko yhtyä, kun lukee noiden muutaman innoikkaimman Xbox-fanin ja puollustajan viestejä, joissa koko ajan yritetään aivan selvästi ns. "puhua mustaa valkoiseksi". Lehditötiedotteitakin siteerataan niin, kuinka itse on haluttu ymmärtää niissä sanotun. Toisaalta jos on jo ennen konsoleiden julkistusta päättänyt, että "minä haluan Xboxin ja julkistuksen ja julkaisun välisen ajan käytän siihen, että toitotan valintaani foorumilla vaikka väkisin", niin lopputuloshan on silloin juuri tuonnäköistä, mitä ollaan edellisiltä sivuilta luettu. Isot yläpeukut myös tuolle XboxGone-termille, joka kyllä kuvaa todella hyvin boxin tilannetta niissä maissa, jotka jäivät sivuun ensimmäisen aallon julkkarista, kiitos Microsoftin sekoilujen! Sony ja PS4 käytännössä vievät konsolisodan nimiinsä niissä maissa ja niiden avulla käytännössä varmistavat tämän sukupolven voiton, jo ennen kuin sukupolvea on käytännössä edes käynnistetty. Niinpä XboxDone!
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ja asiaakin, saatu oikein pätevää käyttöäkin Dualshock 4:sen valolle ja näytölle.
DualShock 4 -ohjaimen LED-valopalkki kertoo pelaajalle, onko pelihahmo kokonaan varjojen peittämä eli piilossa vihollisilta. Ohjaimen etupuolen kosketusaluetta hyödynnetään puolestaan valikkojen nopeampaan selaamiseen, ja liiketunnistuksella saadaan tarkkuutta jousipyssyllä ampumiseen.

Uusi Thief: PS4:n ohjaimen valo auttaa varjoihin piiloutumisessa / Uutiset / Pelaajalehti
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Jeps, se olikin kauhea vaiva tilata ulkomailta Xbox One (sori en keksinyt tähän mitään hassunhauskaa kirjainta väliin). Jos täällä joku yksittäinen setä vinkuu että PS4 on ihan paska, niin mitä ihmeen väliä sillä, samalla tavalla toiseen suuntaan on sokeita täällä. Hitto ostetaan ne molemmat konsolit eikä tulla tänne foorumille uskottelemaan toisille että miksi se toinen on parempi kuin toinen. Alkaa kyrsimään tämä että kun ne puheenaiheet on loppunut niin sitten piikitellään ja tylytellään puolin ja toisin, se keskustelu ilman loukkaantumisia ja piikkejä on kyllä varmaan täällä internetzissä sula mahdottomuus.

Täysin samaa mieltä. En jaksa ymmärtää, miksi niin monet haluavat olla oman laitevalintansa "evankelistoja", jotka vähintään alitajuisesti haluavat käännyttää "vastapuolen vääräuskoiset" paremmalle puolelle. Ja jos jommasta kummasta laitteesta tulee ns. huonoja uutisia, pitää heti katsontakannasta riippuen tulla joko lällättelemään toisille tai painamaan asiaa villaisella.

Mielestäni tuo on totaalisen turhaa hommaa, koska väittäisin, että täälläkin 95 % on jo valintansa tehnyt. Peace.
 
Ylös Bottom