Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tehokkain konsoli

Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Lukekaa seuraavasta trollin määritelmä, pariin muuhun määritelmä sopii paremmin kuin minuun.
Konsolisodan foorumilla omien mielipiteitten ilmaisemista, omaan kokemusperäiseen tai luettun tietoon perustuvaa kirjoittelua ei voine pitää trollaamisena. Off Topic kirjoitelu on trollaamista.

En ole kertaakaan sanonut 'Xbox on paska masiina ku kaiki nii sanoo'

Sitävastoin henkilö joka väittää kerta toisensa jälkeen juttujani keksityiksi, vaikka olen todistanut ne lukuisilla linkeillä, js jotka jopa ovat täysin yleistietoa, voi kutsua trolliksi.

trolli

Ronkka: Miksi sinulle on noin tärkeää tietää missä olen pelannut xboxia? Vaikka kertoisin niin arvaan että vastauksesi olisi siihen kuitenkin että valehtelen.
Itse en omista xboxia (vielä) mutta pelannut sitä olen ihan riittävästi voidakseni muodostaa mielipiteitä. PGR:ää ja MSR:ää (DC) on myös pelattu.
Vai vaaditko vielä osoitetta missä tämä xboxpelaaminen on tapahtunut?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Slangihan tarkoittaa tosiaan kaikkialla samaa. Esim. kovo on aina kovalevy, eikä missään hardis, ja hardis kirjotetaan aina hardis, eikä haardis kuten Slaisser. Näinhän se homma etenee. Ei ositetta ole pakko kertoa, mutta voisit vaikka sanoa, että ystävällä, tai k-marketissa? Vai onko tuo jo henkilökohtaista..? Joku tulee ja vie sun naises?
 
En minä ota itseeni tuollaisista huomautuksista, mutta kun tuntuu että koko keskustelu on ollut vain minun mustamaalausta. Vaikuttaa siltä että kaikki kyttäävät virheitä teksteistäni ja jos yksikin löytyy niin heti aletaan väittämään, että koska tekstissäsi oli yksi virhe puhut täyttä paskaa. Lueskelin ketjua uudestaan ja huomasin, että aina kun Slaisseri syyttää minua paskan puhumisesta, niin kymmenen muuta tyyppiä kiirehtii vahvistamaan Slaisserin kannan, vaikka Slaisserin kannalle on todella harvoin perusteluita. Nyt kun vaadin perusteluita siihen, että miksi tuo 3,2GT/s ei riitä PS2:lle, niin et osaa antaa minkäänlaisia perusteluita. Miksi sitten väität että se ei riitä jos kerran et tiedä edes paljonko väylää tarvitaan? Jutuissasi on muutenkin kummallisia väitteitä. Esim. "Enkä minä AINA noin väitä vaan aina kun sinä selität että Xboxin 6,4GT/s on liian pieni niin minä vain muistutan että PS2:n väylä on puolet siitä." Unohtuiko kenties PS2:sen 48GT/s väylä ja prosessorien sisäiset väylät vertailusta? Kuitenkin syytät minua siitä, että jätän tärkeitä asioita huomioimatta väitteissäni.

Hex on ilmeisesti ymmärtänyt hieman väärin tämän ketjun tarkoituksen. Tarkoituksena on selvittää tehokkain konsoli eikä arvostella minun kirjoitustaitojani. Ei jutuissani ole tarkoitus saavuttaa kieliasun osalta täydellisyyttä vaan tehdä asiat selviksi. Ja ehkä on parempi, että et otakkaan osaa keskusteluun, kun morkkaat vain aina minua ja itse aihe jää kokonaan käsittelemättä. Kun Slaisseri löysi vanhat peliasema juttuni, niin kaikki vastustajani olivat kilpaa puhumassa paskaa minusta ja itse aiheeseen ei pureuduttu ollenkaan. Kirjoitin ne varmaan pari vuotta sitten, joten esimerkiksi uutiset ovat päin honkia, mikä pitäisi vähemmälläkin ymmärtää ja silti kritiikki kohdistui suurelta osin vanhoihin uutisiin. Huom! tässä keskustellaan raudasta.

Muistin virkistämiseksi Commando totesi jutuistani "HifiMies puhuu osittain asiaa ja perustelee kohtuullisen hyvin." Eli vaikka teistä tuntuu että puhun paskaa, niin heti kun tekstiä lukee henkilö joka selvästi tietää raudasta, niin jutuissani onkin heti järkeä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hifi_Mies
Hex on ilmeisesti ymmärtänyt hieman väärin tämän ketjun tarkoituksen. Tarkoituksena on selvittää tehokkain konsoli eikä arvostella minun kirjoitustaitojani. Ei jutuissani ole tarkoitus saavuttaa kieliasun osalta täydellisyyttä vaan tehdä asiat selviksi.
Kommentoin niitä toiselle PS2-sivulle kirjoittamiasi artikkeleita, en tänne kirjoittamiasi viestejä. Toki kaikkien viestien olisi hyvä olla kunnolla kirjoitettu, mutta erityisesti tuollaisten "analyyttisisten" artikkeleiden. Jos et ole vielä tajunnut, huolellisella ja jäsennellyllä kirjoittelulla juuri saat tehtyä asiasi selväksi. Ajatuksenvirta ja "minä kyllä tiedän" tyyli ei vakuuta ketään.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juupajaapa
Miksi sinulle on noin tärkeää tietää missä olen pelannut xboxia? Vaikka kertoisin niin arvaan että vastauksesi olisi siihen kuitenkin että valehtelen.
Miksi väittäisin? Ihmettelen vaan kun et huomannut mitään eroa? Siitä päättelin, että olet vaan kuvia katsellut netissä. Minun lisäkseni kaikki muutkin ovat kyllä ovat huomannet. Ei kai me kaikki voida olla MS:n aivopesemiä? :p

T: Runkka
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hifi_Mies
Unohtuiko kenties PS2:sen 48GT/s väylä ja prosessorien sisäiset väylät vertailusta? Kuitenkin syytät minua siitä, että jätän tärkeitä asioita huomioimatta väitteissäni.
Ei unohtunut ei, toisinkuin sinulta unohtuu aina se että tuo 48GT/s on todellakin vain GS:n ja Vrammin välisen väylän leveys etkä tunnu ajaattelevan sitä että se Vram on vain 4Mb eikä mielestäsi se 3,2GT/s ole hidastamassa konetta olennkaan, eipä tietenkään....

No joo, antaa olla mä en enään jaksais tästä tapella.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hifi_Mies
Muistin virkistämiseksi Commando totesi jutuistani "HifiMies puhuu osittain asiaa ja perustelee kohtuullisen hyvin." Eli vaikka teistä tuntuu että puhun paskaa, niin heti kun tekstiä lukee henkilö joka selvästi tietää raudasta, niin jutuissani onkin heti järkeä.

Osittain = ei kokonaan (virheitä?).
Kohtuullisen hyvin = ei täydellisesti (puutteita?).

Vai jäikö multa joku pointti välistä?
 
Kattelin tos äsken konsolinetissä vähän tuotteita. Siel oli myös xboxin ja GC:n tuotteita esittelyssä. Haluaisin vaan tietää mikä on ton xboxin 8mb:n muistikortin pointti. Eikös siinä koneessa pitäs olla tarpeeks muistia itsessään........????
 
Se muistikortti on vain siksi että voit esim kuljettaa omat savesi kaverin xboxiin... kovalevyn irtirepiminen ja kaverin boxiin liittäminen kun ei ole kovin järkevää =)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juupajaapa
Katsokaa vaika seuraavan pelin kuvia, niin ei jääne epäselväksi millä konsolilla riittää tehoja parhaimman näköisiin peleihin.

rallisport

Ei kai sulla viiraa oikeasti? Alan olemaan huolestunut puolestasi.

Käytännössä jokainen arvostelu sanoo että Ralli Sport on tämän hetken kaunein autopeli, ja sä jatkat tota soopaa postaamalla gamespotin suttuisia kuvia, vaikkakin myös tuossa kuvassa puut ovat kyllä upean yksityiskohtaisia ja liikkeessä ne huojuvat tyylikkäästi tuulessa, kuten myös ruoho. ;) Autoissakin on noin about kaksi kertaa enemmän polygoneja kuin GT3:sessa.

Vai tarkoititko viestilläsi että olet kääntynyt Xboxin kannalle? :D
 
Kehuit tai haukuit, aina sama tulos :rolleyes:

Ne kuuset ainakin linkkaamani kuvan taustalla ovat taustatekstuuria.
Ruoha on kai sitten jossain lumen alla :)

Huomaatko muuten miten aiemmat Gamespotinkin kuvat jotka olivat ennen pelin julkaisua laitettuja, näyttävät niin paljon hienommalta kuin nyt 6.3.2002 laitetut kuvat, jotka on siis ilmeisesti itse lopullisesta pelistä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juupajaapa

Ne kuuset ainakin linkkaamani kuvan taustalla ovat taustatekstuuria.
Ruoha on kai sitten jossain lumen alla :)

Höpönlöpön, ne ovat polygoni-puita. Älä nyt taas alota tuota. Joissakin kuvissa on satoja polygoni-puita.

Ja nuo sumeammat kuvat ovat selvästikkin kaapattu huonompi laatuisena. Vai väitätkö että Gamespotin kaikki sumuiset PS2-kuvatkin vastaavat todellisuutta television ruudulla? Ei ainakaan mun telkulla.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juupajaapa
Kehuit tai haukuit, aina sama tulos :rolleyes:
Johtuukohan siitä, millaisen maineen olet itsellesi tällä boardilla hommannut?

Jatka samaa rataa, sillä ainakin minä olen siinä pisteessä, etten vastaisuudessa aio selviin flamebaitteihisi vastata. En varmaan ole ainoa.
 
No noi kuvat on jotain Gamespotin itsensä nappaamia kuvia ja kukaan ei varmaan tiedä millaisilla laitteilla.

Hauskaa tässä on se että Gamespot antoi pelin grafiikoille täyden kympin arvostelussaan.
http://gamespot.com/gamespot/stories/reviews/0,10867,2853114,00.html

(koko pelin pisteiksi tuli 9.1 joten ei ihan surkea tekele)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Code


Höpönlöpön, ne ovat polygoni-puita. Älä nyt taas alota tuota. Joissakin kuvissa on satoja polygoni-puita.

Ja nuo sumeammat kuvat ovat selvästikkin kaapattu huonompi laatuisena. Vai väitätkö että Gamespotin kaikki sumuiset PS2-kuvatkin vastaavat todellisuutta television ruudulla? Ei ainakaan mun telkulla.

No ei kyllä ole polygonipuita, pitääkö taas kinata selvästä asiasta. Satoja polygonipuita ei ole koko pelissä, useimat on perinteisiä '2 tekstuuria ristissä' puita.
Jos katsot muitakin kuvia, niin näkyy selvästi että radanvarsikuusikko on 2D 'nauhaa'.

Ei tekstuuripuut tietenkään tee peliä huonoksi, mutta korjaanpahan vaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan juupajaapa
No ei kyllä ole polygonipuita, pitääkö taas kinata selvästä asiasta. Satoja polygonipuita ei ole koko pelissä, useimat on perinteisiä '2 tekstuuria ristissä' puita.
Jos katsot muitakin kuvia, niin näkyy selvästi että radanvarsikuusikko on 2D 'nauhaa'.

oioi...juupajaapa taas "tietää", aito xbox-fani selvästi.

The trees vary in the number of polys based on what type of tree, but it's safe to say that around 100 is about right. Once you get the game, you can drive around some of the trees and look real close.

Please note that for the really far away trees, the ones you'll never get anywhere close to, they are billboards just like other games. It's impractical to have *all* trees be complex geometry. But I must say we have some of the best looking trees of any console game.


Eli palttiarallaa 100 polygonia per puu, ei mitään kahdesta tekstuurista ristiinlyötyjä pahvipuita, paitsi todella kaukana olevat puut, joiden lähelle ei pääse ajamaan. Saan ensi viikolla ralli sportin, voin sitten kertoa miltä polygonipuut näyttivät kun sladittelen sellasen ympäri. :) Mutta ihan mielenkiintoista että Xboxin polygoni-puut näyttävät niin hyvältä staattisessa kuvassa että luulit niitä pelkiksi pahvipuu-textuureiksi.

Ja tässä pari Ralli Sport moviee juupajaapan haukuttavaksi, mutta miksi epäilisit että videon puut olisivat vain "pahvipuita"? :)

Ralli Sport1
Ralli Sport2

Olen pahoillani jälkimmäisen videon huonosta laadusta, se on videokameralla kuvattu ennen joulua varhaisesta buildista, mutta siinä vilisee kivasti puita. :)
 
Teit sen taas Slaisseri. Esitit vastaväitteen antamatta minkäänlaisia perusteluita kannallesi.

Minäpä perustelen hieman omaa kantaani. Onhan ilman muuta selvää että väylää voisi olla enemmänkin, mutta päämuistille riittää hyvin tuo 3,2Gt/s, koska 640*480 resoluutiolla mahtuu 4MT muistiin tarkeitä buffereita jotka kuluttavat suurimman osan väylästä. Koska GS voi lukea buffereita tuon 48GT/s väylän läpi vähenee päämuistin väylän käyttö merkittävästi. Päämuisti joutuu enää ruokkimaan EE:tä, syöttämään tekstureja ja piirtokomentoja GS:lle ja siihen tuo 3,2GT/s väylä riittää mainiosti. Tämä menetelmä on siinä mielessä hankala, että koodereiden on pidettävä huoli siitä, että oikeat teksturet ovat tuolla 4MT muistissa ja uskonkin, että juuri tässä on ongelmia tällä hetkellä. Useimmat kooderit ovat tottuneet, että kaikki teksturet mahtuvat kerralla näytönohjaimen muistiin jolloin ei tarvitse huolehtia paljoa tekstureiden siirroista. Xboxsilla ei ole erityistä grafiikka muistia, joten kaikki joudutaan lukemaan päämuistista ja siksi väylä loppuu kesken.

Olet kyllä oikeassa siinä Hex että hyvin kirjoitettua tekstiä on mukava lukea ja asiakin menee helpommin perille, mutta tuskin minä sellaista sian murretta kirjoitan että siitä ei mitään selvää saa. Kyllä minä yritän karsia pahimmat kirjoitusvirheet teksteistäni pois, mutta aikani on sen verran tiukalla, että en ehdi muokata hassuilta kuullostavia lauseita tai tehdä hienoja lauserakenteita. Kirjoituksieni luonne on pikemminkin "korjatkaa jos olen väärässä" eikä "minä tiedän kaiken". En minä siitä hermostu jos joku korjaa virheitäni ja antaa hyvät perustelut, mutta tässä asiassa voisitte ottaa oppia Commandosta. Vaikka hän ei ehkä olekkaan kaikesta samaa mieltä kanssani, niin ainakin hän on jättänyt korjauksensa pariin kohtaan enkä minä ole nähnyt tarvetta väittää vastaan.

Mielestäni väittely siitä mikä peli on hienoin on lähes turhaa, koska jos joku sanoo että peli on hieno, niin se on hänen mielipiteensä eikä sitä voi mitenkään todistaa vääräksi. Homma menee siis helposti juupas eipäs keskusteluksi mikä ei johda mihinkään.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hifi_Mies
Teit sen taas Slaisseri. Esitit vastaväitteen antamatta minkäänlaisia perusteluita kannallesi.

Puhutko kenties tästä vastauksesta:

Hifi_mies kirjoitti:
Unohtuiko kenties PS2:sen 48GT/s väylä ja prosessorien sisäiset väylät vertailusta? Kuitenkin syytät minua siitä, että jätän tärkeitä asioita huomioimatta väitteissäni.
Ja minä kirjoitin:
Ei unohtunut ei, toisinkuin sinulta unohtuu aina se että tuo 48GT/s on todellakin vain GS:n ja Vrammin välisen väylän leveys etkä tunnu ajaattelevan sitä että se Vram on vain 4Mb eikä mielestäsi se 3,2GT/s ole hidastamassa konetta olennkaan, eipä tietenkään...
Jos mä vastaan tuohon että ei unohtunut niin miten mun olisi pitänyt sitä perustella?

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hifi_Mies

Minäpä perustelen hieman omaa kantaani. Onhan ilman muuta selvää että väylää voisi olla enemmänkin, mutta päämuistille riittää hyvin tuo 3,2Gt/s, koska 640*480 resoluutiolla mahtuu 4MT muistiin tarkeitä buffereita jotka kuluttavat suurimman osan väylästä. Koska GS voi lukea buffereita tuon 48GT/s väylän läpi vähenee päämuistin väylän käyttö merkittävästi. Päämuisti joutuu enää ruokkimaan EE:tä, syöttämään tekstureja ja piirtokomentoja GS:lle ja siihen tuo 3,2GT/s väylä riittää mainiosti. Tämä menetelmä on siinä mielessä hankala, että koodereiden on pidettävä huoli siitä, että oikeat teksturet ovat tuolla 4MT muistissa ja uskonkin, että juuri tässä on ongelmia tällä hetkellä. Useimmat kooderit ovat tottuneet, että kaikki teksturet mahtuvat kerralla näytönohjaimen muistiin jolloin ei tarvitse huolehtia paljoa tekstureiden siirroista. Xboxsilla ei ole erityistä grafiikka muistia, joten kaikki joudutaan lukemaan päämuistista ja siksi väylä loppuu kesken.
Mutta PS2:llahan tuota 3.2Gt/s siirtyy kaikki siirto EE:n kautta GS:lle ja jos GS ei kerran muuta tee kuin renderöi grafiikan niin silloin EE tekee jo kaiken melkein valmiiksi ja siirtää GS:lle tuota 3,2Gt/s väylää pitkin. Xboxilla data mene suoraan GPU:lle ja sieltä TV:lle. Ja jos kerran Xboxin GPU on periaattessa sama kuin GF4 niin tiedät varmaan että se osaa käyttää esim. väylää tehokkaamin hyödykseen kuin GF3. Eli se mitä sinä noissa vertailuissasi teet on se että sinä asetat Xboxin GPU:n yhtä pieneen rooliin kuin GS on PS2:ssa ja näin homma ei toimi niinkuin sen pitäisi.

No eihän tuo ollut mitenkään hyvin perusteltu, mutta mutta... kait mä sitten en osaa :)

Niin joo, sellainen seikka vielä että miten voit luulla että kilpailun ratkaisee yksi yksittäinen väylä kun ei sitä tee edes yksi prosessori, VAAN KOKONAISUUS.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom