Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Televisiolupa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja feldon
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Televisiolupa

YLE on ottanut hoitaakseen nuo digitaalisien lähetyksien tekstitysongelmat,
mutta teksti-tv toimii edelleen niin ja näin, yksi syy miksi TV-lupa jää maksamatta vieläkin.

maksetun tuotteen kuitenkin olettaa toimivan ongelmitta,
tai jos ei ongelmitta niin hyvinkin pienin virhein, mutta kun ei niin ei.

tuo ongelma on itselläni ainoastaan kotimaan- ja alueuutisissa. (kahdella televisiolla, kahdella erilaisella digiboksilla.)
kotimaan uutiset näkee toki muiden kanavien tekstitelevisiosta, mutta alueuutisia ei toistaiseksi mistään muualta.
kysyin mahdollisesta korjauksesta YLEn palautepuolella pari päivää takaperin, mutta vastausta ei ole toistaiseksi saatu.

myös nelosen teksti-tv toimii päin prinkkalaa (kahdella televisiolla, kahdella erilaisella digiboksilla.)
asiasta kyselin nelosen aspasta, siellä luvattiin asiaa tutkailla.
 
Vastaus: Televisiolupa

Itse en ole maksanut tv-lupaa ja en myöskään varmasti maksa jatkossakaan, ellei sitten jotain todella suurta ja mullistavaa saada tuonne TV:n puolelle kehitettyä.

digiboksikin tuosta tv:n alta löytyy, mutta johtojen kytkemisen/kanavien haku/järjestelyn jälkeen laite on ollut käyttämättä, noh kello piti tuossa pistää oikeaan aikaa kun ei talviaikaan itse ihan automaattisesti tajunnut asettautua.

ja jos pitäisi maksaa siitä että katson hetken aikaa lumisadetta kunnes saan vaihdettua "konsolikanavan" niin jo olisi asiat hullusti. :mad:
 
Vastaus: Televisiolupa

Luultavasti kun kotoa lähden niin jätän maksamatta(en siis nykyäänkään maksa sillä vanhemmat hoitaa sen vielä) ja veivaan digiboksin ojaan. En halua maksaa turhasta kun en ylen kanavia katso sitten lainkaan ja taulutöllö on lähinnä peli ja tietokone käytössä. Kutsuisin nyt lähinnä TV:täni näyttölaitteeksi kuin telkkariksi.

nimimerkillä TV kanavia katson alta 3h kuukaudessa jos sitäkään.

Toivottavasti Yle muuttaa itsensä maksulliseksi, ei yksinkertaisesti kiinnosta kyseinen firman tv kanavat joten miksi maksaisin niistä?
 
Vastaus: Televisiolupa

En maksa. Just tuli lappu missä uhkailtiin että ovat nostaneet tarkastusten määrää tällä alueella. Phyh.
Eiköhän televisioluvalle käy niin kuin radioluvalle aikoinaan...
 
Vastaus: Televisiolupa

En maksa. Aivan liian kallis, vastaa kuukauden vuokraa.
Kunhan laskisi tuonne 50 paikkeille, niin maksaisin mielelläni.
Ei yhtään haittaisi jos Yle alkaisi mainoksia esittää kattaaakseen kulunsa.
 
Vastaus: Televisiolupa

karibu, Eri asia kuka haluaa mainostaa Ylen kanavilla, kun ei niiden kuraohjelmistoa kukaan katso.
 
Radikus sanoi:
karibu, Eri asia kuka haluaa mainostaa Ylen kanavilla, kun ei niiden kuraohjelmistoa kukaan katso.

Mihinkä tutkimukseen mahdat perustaa tuon rohkeankuuloisen radikaaliväitteesi?

Tähän saakka Ylenkin katsojalukumittaukset ovat kyllä näyttäneet hieman toisensuuntaisia tuloksia. Ilman perusteluja tuollaisesta väitteestä voisi saada kuvan, että vika todellisuuden vastaanotossa olisi ensisijaisesti antenniosastolla, joten kerro siis ihmeessä, miksi esimerkiksi Teemaa pyöritetäänkin ns. tyhjille katsomoille.
 
Vastaus: Televisiolupa

Radikus sanoi:
karibu, Eri asia kuka haluaa mainostaa Ylen kanavilla, kun ei niiden kuraohjelmistoa kukaan katso.
Kyllä YLE:n kanavilla kokonaismääräisesti on paljonkin katsojia, mutta siinä mielessä olet oikeassa, että kyseiset katsojat ovat mainostajien kannalta enimmäkseen väärän ikäisiä. Kaupalliset kanavat dominoivat mainostajia kiinnostavia ikäryhmiä 10-24 ja 25-44, kun YLE:n dominointi alkaa vasta yli 45-vuotiaiden ikäluokissa. Lukuja ja prosentteja voi käydä ihmettelemässä osoitteessa http://www.finnpanel.fi, jos aihe kiinnostaa.
 
Vastaus: Televisiolupa

Eipä ole enään täälläkään lupaa. Pitänee vain varovaisemmin nyt availla ovea tuntemattomille :)
 
Vastaus: Televisiolupa

Xbugs sanoi:
Mihinkä tutkimukseen mahdat perustaa tuon rohkeankuuloisen radikaaliväitteesi?

Tähän saakka Ylenkin katsojalukumittaukset ovat kyllä näyttäneet hieman toisensuuntaisia tuloksia. Ilman perusteluja tuollaisesta väitteestä voisi saada kuvan, että vika todellisuuden vastaanotossa olisi ensisijaisesti antenniosastolla, joten kerro siis ihmeessä, miksi esimerkiksi Teemaa pyöritetäänkin ns. tyhjille katsomoille.

Katso Psyken aiempi viesti niin vähän älyät mihin tähtäsin.
 
Vastaus: Televisiolupa

Radikus sanoi:
Katso Psyken aiempi viesti niin vähän älyät mihin tähtäsin.

Toisin sanoen väität, että alle 10-vuotiaita ja yli 44-vuotiaita ihmisiä ei ole olemassa. No hyvä kun selvisi.
 
Vastaus: Televisiolupa

Ei ole enää lupaa mutta eipä ole digiboksiakaan.

TV-maksun maksajien kesken voisi arpoa vaikka kuukausittain digiviritintelkkoja, tallentavia bokseja ja taulutelkkoja. On kuitenkin sen verran iso maksu että että luulisi riittävän siivu pieneen lottoon. Ei se nyt välttämättä digiempijöitä paljon auttaisi mutta olisipa ainakin pieni kannustin maksajille.
 
Vastaus: Televisiolupa

Xbugs, No väännetään rautalangasta.

Kyse on vähän samalaisesta heitosta kun esim. että "Ei kukaan pelaa jotain Barbie Horse Adventuresia!".

En toki tarkota että KUKAAN tällä planeetalla ei pelaisi, vaan kohderyhmä on jossain aivan muualla kuin mikä koskettaa itseäni.

Yleinen dissaus siis.
 
Vastaus: Televisiolupa

Mahewcoro sanoi:
TV-maksun maksajien kesken voisi arpoa vaikka kuukausittain digiviritintelkkoja, tallentavia bokseja ja taulutelkkoja. On kuitenkin sen verran iso maksu että että luulisi riittävän siivu pieneen lottoon. Ei se nyt välttämättä digiempijöitä paljon auttaisi mutta olisipa ainakin pieni kannustin maksajille.
Eräs merentakainen valtio tukee sikäläistä digihanketta mm. tarjoamalla 40 dollarin kuponkeja digiboksin hankkimista varten. Ei tainnut Suomessa olla vastaavaa?

https://www.dtv2009.gov/
 
Vastaus: Televisiolupa

Eräs merentakainen valtio tukee sikäläistä digihanketta mm. tarjoamalla 40 dollarin kuponkeja digiboksin hankkimista varten. Ei tainnut Suomessa olla vastaavaa?

https://www.dtv2009.gov/

Kiinassahan annetaan köyhille ihmisille ilmaiseksi digipokseja. Meet vaan kauppaan ja sanot et valtiolle lasku. Oli Ylen uutisissa tuo juttu vähän aikaa sitten. Kommunismia vielä vähän siellä :)
 
Vastaus: Televisiolupa

Ei ole tullut maksettua eikä ilmoitusta TV:n omistamisesta tehtyä. Liian kova summa. Joutuu tässä vaan nyt olemaan varuillaan jos ovikello soi. Ja oveahan en ole avannut, paitsi silloin kun tiedän että oven takana on kutsuttu vieras.

TV-maksu tarkastajien lisäksi myös Jehovan todistajat ovat erittäin epämiellyttävää porukkaa. Kerran satuin avaamaan oven niille ja eikös sitä saarnaa sitten piisannutkin. :D Sanoivat vielä lopuksi tulevansa käymään uudemman kerran myöhemmin. Onneksi ei ole kuitenkaan heitä näkynyt sen koommin...
 
Vastaus: Televisiolupa

Joskus nuorena asuin vuokralla niin päätin sillon jo että kun omistan oman kämpän niin rupeen maksaa vasta sillon. Nytten olen maksanut jo 3vuotta sitä :)
 
Vastaus: Televisiolupa

Kolmisen vuotta taisin maksaa. Nyt kun en viimeisen vuoden aikana enää oikeastaan telkkua katsonut, tv-lupa on ollut joulukuusta asti jäähyllä ja vastedes pysyttelee siellä. Digiboksiakaan ei ole talouteen tulossa varmaan vähään aikaan.
 
Ylös Bottom