Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
Läpi meni.
Olet Jacob. Heräät vankisellistä väärinymmärryksen ja pieleen mennään rahtitoimituksen jälkeen. Painajainen herättää. Vartiotornin valot häikäisevät ja hälytyssummeri soi korvissa. Kytevät tulipalot ja punertavat hälytysvalot valaisevat kaltoin kohdeltua vankilan käytävää. Vartijoiden kuulutukset kaikuvat kuuroille korville. Paikka on palasina ja kaaoksen vallassa. Olet hereillä, mutta tämä tuntuu painajaiselta.
Yllä olevan mukainen tunnelma säilyy koko pelin ja se on ehdottomasti The Callisto Protocolin vahvinta osa-aluetta. Tarkoin rajattu ja suunniteltu putki, jonka läpi pelaaja viedään vuoristoratamaiselle kammottavalle matkalle. Audiovisuaalinen puoli on kaikinpuolin kunnossa. Peli näyttää upealta ja kuulostaakin hyvältä.
Näkee selvästi, että pelin pääsuunnittelija Glen Schofield on aikaisemmin ollut ideoimassa ja kehittämässä Dead Space -sarjaa. Tässä ei ole pelkästään samaa teollisessa avaruuslaitosmiljöössä, mutta myös siinä kuinka esimerkiksi pelihahmon energiamittari näytetään tai kuinka tietyt ohjatut kohtaukset on toteutettu. Eipä sillä, ei minua haittaa yhtään, jos lainataan elementtejä niinkin hyvästä pelisarjasta kuin Dead Space.
Pelin tarina vie Jacobin läpi erilaisten ympäristöjen, mutta varsinainen juoni ottaa kierroksia vasta pelin toisella puoliskolla. Alun harhailu tuntuu paikoin aikalailla päättömältä, joskin niin kai selviytymistaistelun kuuluukin tuntua. Loppujen lopulta alun kysymyksiin saadaan vastauksia ja tarina purkitetaan onnistuneesti. Itseasiassa nälkää pelin parissa jäi sen verran, että tarinaa jatkavaa lisäosaa tekee mieli päästä pelaamaan. Tämä on onnistuneen pelin merkki.
Peli ei ole pelkkää ylistyslaulua, sillä jotain nipotettavaakin löytyy. The Callisto Protocol on ällöttävä, brutaali ja synkkä, mutta se ei ole kovin pelottava. Tämä on tietysti hyvin henkilökohtainen kokemus, mutta ei minua pelottanut edetä pitkin himmeästi valaistuja käytäviä tai kohdata hirviöitä. Peli ei onnistu luomaan samanlaista painostavaa ilmapiiriä kuin ne oikeasti pelottavat kauhupelit. Ehkä ei ole toisaalta tarkoituskaan. The Callisto Protocol toimii oikein hyvin tällaisena synkkänä toimintapelinä. Odotin kuitenkin jotain pelottavampaa ja ehkä siitä jäi hivenen pettynyt fiilis.
Toinen kritiikin aihe liittyy pelin taisteluun. En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sinuiksi pelin väistömekaniikan kanssa. Se ei aina tuntunut toimivan niin kuin oma intuitio sanoo ja tietysti vuosien tottumuksella sitä myöskin hamuilee väistönappia vähän joka välissä. Hienoa, että kokeillaan jotain uutta, mutta ei tämä vaan omalla kohdalla oikein toiminut. Peli myöskin muutamissa kohdin ”softlockkaa”, eli panokset loppuvat, kun sinun pitäisi tapella sellaista vihollista vastaan, joka on suunniteltu ottamaan vahinkoa nimenomaan ampuma-aseista. Alue missä vihollista vastaan taistellaan on suljettu ja lisää ammuksia ei voi saada mistään. Tämä on huonoa pelisuunnittelua. Piti katsoa netistä ohje miten vastus ”juustotetaan” hengiltä, kun lippaat ammottivat tyhjyyttään. Toinen vaihtoehto olisi varmaankin ollut ladata chapter tms. uudelleen ja kerätä niin paljon ammuksia kuin mahdollista. Ja sitten vielä olla juurikaan käyttämättä niitä, kun takaraivossa kolkuttaa tämä kyseinen taistelu. Ei näin.
Muutamista valituksen aiheista huolimatta kokonaisuus on selvästi plussalla. Itseasiassa peli oli todella viihdyttävä kokemus. Sopivan kompakti kymmenentuntinen, johon kuitenkin mahtui erilaisia ympäristöjä ja loppupuolella myös mukavasti tarinaa. Peli olisi voinut olla vähän pidempi oikeuttaakseen kallista OVH:ta, mutta tällaisena elokuvamaisena ohjattuna kokemuksena mitta tuntui sopivalta. Mahdollisuus on kuitenkin lähteä New Game+:lla uudelle kierrokselle ja taisi siellä olla jotain muitakin pelimuotovariaatioita. Mitään bugeja tai muitakaan kummallisuuksia ei tullut vastaan omassa läpipeluussa. Peli pyöri sulavasti ja kuten jo sanottukin, myös näytti hyvältä. Hieman ihmetyttää OpenCriticin niinkin alhainen arvosanakeskiarvo kuin 67 pistettä. Osoitus jälleen siitä, ettei arvosanojen pisteitä kannata lukea kuin raamattua.
Olet Jacob. Heräät vankisellistä väärinymmärryksen ja pieleen mennään rahtitoimituksen jälkeen. Painajainen herättää. Vartiotornin valot häikäisevät ja hälytyssummeri soi korvissa. Kytevät tulipalot ja punertavat hälytysvalot valaisevat kaltoin kohdeltua vankilan käytävää. Vartijoiden kuulutukset kaikuvat kuuroille korville. Paikka on palasina ja kaaoksen vallassa. Olet hereillä, mutta tämä tuntuu painajaiselta.
Yllä olevan mukainen tunnelma säilyy koko pelin ja se on ehdottomasti The Callisto Protocolin vahvinta osa-aluetta. Tarkoin rajattu ja suunniteltu putki, jonka läpi pelaaja viedään vuoristoratamaiselle kammottavalle matkalle. Audiovisuaalinen puoli on kaikinpuolin kunnossa. Peli näyttää upealta ja kuulostaakin hyvältä.
Näkee selvästi, että pelin pääsuunnittelija Glen Schofield on aikaisemmin ollut ideoimassa ja kehittämässä Dead Space -sarjaa. Tässä ei ole pelkästään samaa teollisessa avaruuslaitosmiljöössä, mutta myös siinä kuinka esimerkiksi pelihahmon energiamittari näytetään tai kuinka tietyt ohjatut kohtaukset on toteutettu. Eipä sillä, ei minua haittaa yhtään, jos lainataan elementtejä niinkin hyvästä pelisarjasta kuin Dead Space.
Pelin tarina vie Jacobin läpi erilaisten ympäristöjen, mutta varsinainen juoni ottaa kierroksia vasta pelin toisella puoliskolla. Alun harhailu tuntuu paikoin aikalailla päättömältä, joskin niin kai selviytymistaistelun kuuluukin tuntua. Loppujen lopulta alun kysymyksiin saadaan vastauksia ja tarina purkitetaan onnistuneesti. Itseasiassa nälkää pelin parissa jäi sen verran, että tarinaa jatkavaa lisäosaa tekee mieli päästä pelaamaan. Tämä on onnistuneen pelin merkki.
Peli ei ole pelkkää ylistyslaulua, sillä jotain nipotettavaakin löytyy. The Callisto Protocol on ällöttävä, brutaali ja synkkä, mutta se ei ole kovin pelottava. Tämä on tietysti hyvin henkilökohtainen kokemus, mutta ei minua pelottanut edetä pitkin himmeästi valaistuja käytäviä tai kohdata hirviöitä. Peli ei onnistu luomaan samanlaista painostavaa ilmapiiriä kuin ne oikeasti pelottavat kauhupelit. Ehkä ei ole toisaalta tarkoituskaan. The Callisto Protocol toimii oikein hyvin tällaisena synkkänä toimintapelinä. Odotin kuitenkin jotain pelottavampaa ja ehkä siitä jäi hivenen pettynyt fiilis.
Toinen kritiikin aihe liittyy pelin taisteluun. En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sinuiksi pelin väistömekaniikan kanssa. Se ei aina tuntunut toimivan niin kuin oma intuitio sanoo ja tietysti vuosien tottumuksella sitä myöskin hamuilee väistönappia vähän joka välissä. Hienoa, että kokeillaan jotain uutta, mutta ei tämä vaan omalla kohdalla oikein toiminut. Peli myöskin muutamissa kohdin ”softlockkaa”, eli panokset loppuvat, kun sinun pitäisi tapella sellaista vihollista vastaan, joka on suunniteltu ottamaan vahinkoa nimenomaan ampuma-aseista. Alue missä vihollista vastaan taistellaan on suljettu ja lisää ammuksia ei voi saada mistään. Tämä on huonoa pelisuunnittelua. Piti katsoa netistä ohje miten vastus ”juustotetaan” hengiltä, kun lippaat ammottivat tyhjyyttään. Toinen vaihtoehto olisi varmaankin ollut ladata chapter tms. uudelleen ja kerätä niin paljon ammuksia kuin mahdollista. Ja sitten vielä olla juurikaan käyttämättä niitä, kun takaraivossa kolkuttaa tämä kyseinen taistelu. Ei näin.
Muutamista valituksen aiheista huolimatta kokonaisuus on selvästi plussalla. Itseasiassa peli oli todella viihdyttävä kokemus. Sopivan kompakti kymmenentuntinen, johon kuitenkin mahtui erilaisia ympäristöjä ja loppupuolella myös mukavasti tarinaa. Peli olisi voinut olla vähän pidempi oikeuttaakseen kallista OVH:ta, mutta tällaisena elokuvamaisena ohjattuna kokemuksena mitta tuntui sopivalta. Mahdollisuus on kuitenkin lähteä New Game+:lla uudelle kierrokselle ja taisi siellä olla jotain muitakin pelimuotovariaatioita. Mitään bugeja tai muitakaan kummallisuuksia ei tullut vastaan omassa läpipeluussa. Peli pyöri sulavasti ja kuten jo sanottukin, myös näytti hyvältä. Hieman ihmetyttää OpenCriticin niinkin alhainen arvosanakeskiarvo kuin 67 pistettä. Osoitus jälleen siitä, ettei arvosanojen pisteitä kannata lukea kuin raamattua.
Viimeksi muokattu:
.
