Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Elder Scrolls IV: Oblivion

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hakkiz
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Täällä myös työt häiritsevät ikävällä tavalla pelaamista. Onneksi edessä on viikonloppu! ;)
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Vuorokausi Oblivionissa on nyt takana, ja yleivaikutelma on erittäin vahvasti positiivinen.

Taistelu on paljon hauskempaa kuin Morrowindissä. Blokkaus ja jalkatyö tekevät taistelusta muuta kuin virtuaalisten nopanheittojen takomista. Magiasta tuntuu olevan hyötyä soturi-orientoituneemmillekin, kun taiat onnistuvat joka kerta, eivätkä vasta kolmannellakymmenennellä yrittämällä. Jousellakin "osuu" joka kerta, kun oikeasti osuu, nuoli ei lennä Morrowind-tyylisesti vihollisen läpi jos taidot eivät riitä. On sitten eri asia, paljonko sitä vahinkoa syntyy.

Luolastot ovat massiivisia, jopa liian massiivisia omaan makuuni. Kaksi aluetta vielä menee, mutta siinä vaiheessa kun kohkataan neljättä kerrosta ja aikaa on kulunut yli 30 min, alkaa olla jo ikävä taivaan alle jatkamaan sitä matkaa, joka kiinnostavan luolan takia keskeytyi.

Vaikeustason toteutus on onnistuneempi kuin Morrowindissä, vaikka jenkkiteinit itkevätkin skaalautuvista vihollisista. Ainakin tähän asti haaste on ollut sopiva, eli pari harvaa kertaa kuolema on korjannut, toisaalta liian helppoakaan ei ole ollut. Pätkiä saa urakalla ja pari potionia kulauttaa siinä sivussa, mutta niinhän se juuri on hauskinta.

Positiivista on myös huippuvarusteiden hitaampi hankinta. Morrowindissa oli ensimmäisen pelipäivän jälkeen jo Daedric-kamaa päällä ja jos jonkinlaista kallista taikavermettä, Oblivionissa on vasta teräspanssari yllä ja erikoisvarusteet antavat odottaa itseään.

Valikkosysteemit toimivat hyvin tunnin-parin totuttelun jälkeen, ja erityisesti questien hallinta saa isot kiitokset. Käynnissä olevat tehtävät ovat omalla sivullaan, ja niistä voi valita haluamansa "aktiiviseksi", jolloin sen questin kompassi- ja karttamerkit tulevat näkyviin ja homman etenemistä tai viimeisiä ohjeita vuoi nopeasti vilkaista omalta sivultaan.
Morrowindista tuttu päiväkirjan kahlaaminen henkilön- tai paikannimien unohtuessa on historiaa.

Grafiikat ovat erinomaiset. Kun katselee auringonlaskussa kylpevää maisemaa luoteessa olevien kaupunkien välisellä tiellä (pääjuonen n. 4.-6. tehtävä, saattokeikka), on näkymä henkeäsalpaava.

Jotkut ovat valittaneet ruohon fade-inniä parinkymmenen metrin päässä, ja itse asia on kyllä fakta, ruoho piirretään vain lähelle. Popuppia on myös jonkin verran, kun ylittää alueiden rajoja.
Eria asia on, onko sillä pelin kannalta yhtään mitään väliä, miten lähelle ruoho piirtyy. Minulle ei grafiikalla kuitenkaan ole niin väliä, sisältö on tärkein. Hyviä pelejä tehtiin ennen kaikkia näitä nykyisiä höpöhöpöfiltteröintejä ja mitäliemäppäyksiä. Hieno ulkoasu on vain viimeistelee luomuksen.
Popupista valittavien on ymmärrettävä, että jos kaikki haluttaisiin piirtää maksimidetaileilla horisonttiin asti, piirtoetäisyyden pitäisi olla vain ~kolmannes nykyisestä.
Tämä on hyvä kompromissi piirtoetäisyyden ja yksityiskohtien välillä.

Musiikki on ykkösluokkaa ja äänimaailma on rikas. 5.1-setin kautta immersio paranee huomattavasti.
Ääninäyttely on laadukasta, mutta jossain vaiheessa voi saman NPC:iden välisen keskustelun sadatta kertaa kuuleminen tympimään. Pari hahmoa tuntuu menevän vähän yli, mutta nekin vain muutamien replojen osalta. Kokonaisuutena kiitettävä, kun muistaa materiaalin järkyttävän määrän.

Fysiikkamoottori luo valtavasti hauskoja tilanteita. Ansat toimivat kuten pitääkin, ja jotain äärimmäisen viihdyttävää siinä on, kun neulatyynyksi ammuttu vihollinen lopulta vierii mäkeä alas raajat huitoen.

Pari bugia on osunut kohdella. Kerran hevosen selkään noustessa epätasaisessa maastossa hahmo tipahti maailman läpi, onneksi fast travel auttoi pois. Toisella kerralla jäin luolastossa umpikujatunneliin jumiin paikkaan, jonne ei ilmeisesti oltu tarkoitettu jouduttavan. Mennessä tiellä ollut kivi clippasi kulmasta läpi, takaisin se ei enää päästänyt.

CE: Bonuslevyn sisältänyt oikeastaan mitään ihmeempää, mitä ei olisi jo aiemmin julkistetuista videoista tai haastatteluista kuullut. Aika samaa tasoa Halo 2:n bonuslevyn kanssa, kouluarvosana 7+.
Kolikko on hieno, vaikkakin mielestäni epärealistisen suuri. Painoa sillä on mukavasti, ei tunnu halvalta tai muoviselta.
Kirjasta ei ole tullut liiemmin selailtua, koska pelin latausajat ovat liian lyhyitä. Ei ehdi puolta sivua lukemaan ennen kuin pitäisi taas pelata :D

Tekstiä tulikin vähäsen odotettua enemmän. Takaisin Tamrieliin - Mars!
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

JESS!!! Posti saapui äsken ja postin seasta löytyi Konsolinetin paketti. Paketti nopeasti auki ja sisältä löytyi Oblivion. Eiku pelaamaan! :D
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

DaMaster sanoi:
JESS!!! Posti saapui äsken ja postin seasta löytyi Konsolinetin paketti. Paketti nopeasti auki ja sisältä löytyi Oblivion. Eiku pelaamaan! :D
Tänne ei tullut. kiva odottaa viikonlopun yli, saatana. :mad:
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Juuh, eipä tullu tännekkään konsoli.netin paketti... :( noh josko tässä kerkeäis pelailla noi pari keskenerästä peliä läpi viikonlopun aikana. Sen verta laajalta peliltä vaikuttaa Oblivion, että tuskin tulee paljon muihin koskettua.
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Saa nähdä mikä on tilanne, kun pääsen kotiin. Oblivion tuli tilattua Konsolinetistä ja ilmoitus pelin lähettämisestä tuli eilen. Toivottavasti olis tullu tälle päivälle laatikkoon jotta pääsee kuluttaamaan viikonlopun pelin parissa.... Viikonloppu pilalla jos peli ei tänään tule...
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

No p*rkele, saa olla ihan tasan viimenen kerta kun tilaan ennakkoon yhtäkään peliä! :(
Olisin saanut Oblivionin jo keskiviikkona toisesta liikkeestä tiskin alta ellen olisi
tyhmyyksissäni mennyt tilaamaan Konsolinetistä. Eipä ole tullut minkäänlaista
ilmoitusta että josko peli olisi lähtenyt tulemaan. Ehkä ensi viikolla sitten. Voi h*levetti... :mad:
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Paolo sanoi:

Voithan koittaa tilausen perumista, jos se ei välttämättä ole vielä lähtenyt. Verkkokaupasta peliä saa tänään halvemmalla.

Peli haettu..... aikalailla tekemistä ennen kuin ehtii kotiin pelaamaan. :o
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Jate sanoi:
Saa nähdä mikä on tilanne, kun pääsen kotiin. Oblivion tuli tilattua Konsolinetistä ja ilmoitus pelin lähettämisestä tuli eilen. Toivottavasti olis tullu tälle päivälle laatikkoon jotta pääsee kuluttaamaan viikonlopun pelin parissa.... Viikonloppu pilalla jos peli ei tänään tule...

Outoa että mulle ei tullut mitään ilmoitusta pelin lähettämisestä. :confused:

Oon tässä nyt pelannut peliä jonkin verran ja kyllä todella hyvältä vaikuttaa. Oon kuitenkin vasta ihan alussa joten en ole vielä päässyt kunnolla näkemään pelin maailmaa.

Nyt joudun pitämään parin tunnin paussin kun porukat tulee saunomaan :mad:, mutta sen jälkeen jatkuu pelisessio. :)
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Kun kovin hurmostila on koettu alkaa pikkuasiat vaivaamaan: Vesisade tulee läpi osasta rakennuksia esim. menet sillan alle niin sielläkin sataa. Olisi myös mukavaa että sade vaikuttaisi ihmisten rutiineihin. Toinen masentava näky kaupungeissa on autiot kadut,. 2-3 ihmisen torikokoukset eivät vakuuta.
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Peli tuli playerista tilattuna tänään. Saa kyllä pelaaminen odottaa ensi viikkoon ja uuteen telkkariin.
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Paolo sanoi:
No p*rkele, saa olla ihan tasan viimenen kerta kun tilaan ennakkoon yhtäkään peliä! :(
Olisin saanut Oblivionin jo keskiviikkona toisesta liikkeestä tiskin alta ellen olisi
tyhmyyksissäni mennyt tilaamaan Konsolinetistä. Eipä ole tullut minkäänlaista
ilmoitusta että josko peli olisi lähtenyt tulemaan. Ehkä ensi viikolla sitten. Voi h*levetti... :mad:

Käy ostaan muualta ja laita Konsolinetin paketti takaisin asiakaspalautuksena, kun se tulee (14 päivän palautusoikeus luonnollisesti postimyynnissä). Itse tuli joskus harrastettua tuota Final Fantasyjen kohdalla, kun himotti päästä pelaamaan. Tietty, jos olet maksanut pelin jo etukäteen, eikä rahat riitä toiseen kappaleeseen, niin se on p*ska homma. Onhan sulla toisaalta ne 30 egeä Popolocroisista :D

Oman kävin just noukkimassa Verkkokauppa.comista...siellä niitä on edelleen pursuamalla. Nyt täytyis vaan ensin selvittää tietokannan hallinnan tentti, että pääsis kotiin pelaamaan :eek:
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Meikäläinen on paikallisen peli kaupan ovella kello kuus huomenna. Pakko saada se! vaikka henki menis...:D
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Legge sanoi:

Joo eipä tullut tänään pakettia, prkl. Mites tuo palauttaminen konsolinettiin, voiko postitse tuodun paketin palauttaa suoraan liikkeeseen?
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

sirzeropaukku sanoi:
Meikäläinen on paikallisen peli kaupan ovella kello kuus huomenna. Pakko saada se! vaikka henki menis...:D

Saishan sen sieltä tänäänkin vai onko kaikki jo menny? :eek:
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

DaMaster sanoi:
JESS!!! Posti saapui äsken ja postin seasta löytyi Konsolinetin paketti. Paketti nopeasti auki ja sisältä löytyi Oblivion. Eiku pelaamaan! :D

No tasan ei käy onnenlahjat; odotin pelin kolahtavan postilaatikkoon tänään mutta eipä siellä ollut kuin ainaisia laskuja. Äsken sitten tuli maili Konsolinetistä, että heillä on ongelmia toimitusten kanssa ja saavat lisää pelejä ehkä tiistaiksi. Oli ensimmäinen kerta kun tilasin jonkin pelin ennakkoon ajatellen että pääsisin helpolla kun peli tulisi kotiovelle julkaisupäivänä - no eipä mennyt ihan putkeen. Helpompi olisi ollut päivällä hakea vaikkapa Bulldogista, joka on noin kilometrin päässä työpaikasta... nyt peruin tilaukseni ja täytynee huomenna käydä hakemassa peli lähikaupasta mikäli niitä vielä hyllyssä.
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

No voihan hitsi. On käynyt porukalla todella huono onni jos minä olen ainoa joka sai tilauksensa.

Pelistä itsestään: Pelasin äsken noin viisi tuntia putkeen ja ei voi sanoa muuta kuin daaaaaaaaaaamn, aivan helkutin hyvä peli. Kävin vähän areenalla mättämässä gladiaattoreita turpaan, tekemässä pienen "vakoilu-questin" ja tyhjentämässä ensimmäisen tyrmän. Ainakin tähän asti peli on ollut aivan mahtava kokemus. :D
 
Vastaus: The Elder Scrolls IV: Oblivion

Aivan mykistävän upea kokemus ollut vaikka vasta ensimmäinen askel on otettu. Ritarillisesti selvittiin alun seikkailu läpi ja liikaa spoilaamatta fiilis on aivan mahtava!

Nyt viimeisten viikkojen aikana on XBOX360 alkanut lunastamaan niitä odotuksia, joita sille tuli ladattua jo viime vuoden puolella. Jeesuspelejä tulee ikkunoista ja ovista ja pelaaja-poloinen yrittää jakaa huomiota tasaiseen tahtiin näiden kesken ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom