En kyllä allekirjoita että mistään bugikammotuksesta olisi kyse. Peliä takana 35h, ja ainoat bugit liittyneet animaatioon, tyyliin kiveä päin kävelevä mammutti siirtyykin yhtäkkiä kiven päälle patsastelemaan. Lisäksi omaan hahmoon jää silloin tällöin taistelun jälkeen törröttämään nuoli joksikin aikaa.
Toki olen lukenut bugeista joissain questeissa, mutta itse olen niiltä toistaiseksi välttynyt. Pari kertaa peli on kaatunut suoraan työpöydälle, that's it.
Alustana siis PC, eli ongelmia esim. tallennuksien kanssa ei ole. Silti isoimpia juttuja mitä tulevilta modeilta odotan on käyttöliitymän remontti, sillä nykyinen ei vaan toimi näppiksellä ja hiirellä.