The Last Of Us Part I - Sienipäät PS5:lle ja PC:lle

asin

Well-Known Member
Tottakai puhun. Miksi puhuisin muiden näkökulmasta? Joel ja Ellie olivat omiksi annettuja hahmoja ja sen jälkeen kun niillä on yksi kokonainen peli pelattu, niin sellaisina ne pysyvätkin. Minäkin olin noihin hahmoihin ehtinyt kiintyä, kuten moni muukin, joten siitä ei tarvitse meidän niin kokeneiden pitää, että kikkailuilla halutaan jotenkin väkisin ohjailla sympatiseeraamaan hahmoa, joka ei ollut olennainen ykkösessä. Itse asiassa Abbya ei ollut edes olemassa ykkösessä. Hän on vain väkisin jälkeenpäin kehitelty hahmo, jolla halutaan tehdä temppuja niiden mielelle, joille se sitten menee läpi.

Ja minähän toki valitsin puoleni ykkösen läpi pelatessani, joten aivan turhaa on yrittää saada minua enää miettimään asiaa jonkun ykkösen tarinan kannalta epäolennaisen henkilön näkökulmasta. Abby on lisäksi niin luotaantyöntävän oloinen persoona ja hahmo, etten sitäkään kautta pysty häntä lainkaan symppaamaan. En toki ”vaihtaisi puolta” vaikka kuinka symppis hahmo olisi. Vaikka onkin vain pelihahmoista kyse, niin samat asiat pätevät kuin oikeankin elämän ihmisiin - omia puolustetaan ja autetaan vaikka läpi harmaan kiven. Joel ja Ellie ovat omia - Abby ei oma ole, eikä omaksi tule, koska on vastakkainasettelussa ”omien” kanssa, ja lisäksi on niin kovin epäsympaattinen hahmo.
Tämä kertoo kuinka hyvä Naughty Dog on tarinankerronnassa/hahmoissa. Pelihahmot kirjoitettiin niin hyvin että jatko-osa sitten shokeerasi osaa pelaajista koska olivat niin kiintyneitä hahmoihin. Itse näen part1 ja part2 lähinnä yhtenä pelinä. Se tekikö Joel tai Abby oikein on täysin pelaajan tulkittavana. Molempien motivaatio oli kuitenkin sama eli rakkaus omia kohtaan. Ei tässä sen enempää tarvitse luoda sympatiasidettä. Joillekin se tosin syntyy väkisin. Asiasta väittely (jälleen kerran) ei johda mihinkään koska pelin tapahtumat/hahmot ovat täysin mielipide kysymyksiä.
 

Ippenator

Well-Known Member
Tämä kertoo kuinka hyvä Naughty Dog on tarinankerronnassa/hahmoissa. Pelihahmot kirjoitettiin niin hyvin että jatko-osa sitten shokeerasi osaa pelaajista koska olivat niin kiintyneitä hahmoihin. Itse näen part1 ja part2 lähinnä yhtenä pelinä. Se tekikö Joel tai Abby oikein on täysin pelaajan tulkittavana. Molempien motivaatio oli kuitenkin sama eli rakkaus omia kohtaan. Ei tässä sen enempää tarvitse luoda sympatiasidettä. Joillekin se tosin syntyy väkisin. Asiasta väittely (jälleen kerran) ei johda mihinkään koska pelin tapahtumat/hahmot ovat täysin mielipide kysymyksiä.
Toki olen samaa mieltä siitä, ettei se väittely johda mihinkään. Onhan tämäkin tietyllä tapaa makuasia, vaikka ehkä enemmänkin arvoihin perustuen. Siksi herättääkin niin paljon helpommin ja enemmän keskustelua.

Siitä en sinänsä ole kuitenkaan samaa mieltä, että provosoiva ja ihmisiä eri leireihin jakava tarina olisi osoitus jostakin suuruudesta tai hyvästä kirjoittamisesta - päinvastoin itse asiassa. Varsinkin kun tilanteen aikaansaamiseksi on käytetty hyvinkin paljon halpoja ja alleviivattuja manipulatiivisia tehokeinoja.
 

JLunen

Well-Known Member
Tätä hintaa juuri tarkoitin.
Siltikin GoWia sai samaan hintaan, ei tarvinnut maksaa 15 €. Olkoonkin, että kaksi vuotta vanhempi peli. Tuosta halvemmalla nyt ei varmaan enää mitään järkeä olisikaan ollut myydä. Mutta jos tämä riittäisi tästä aiheesta.
 

unreal.reality

Active Member
Tuo on täysin turhaa ja turhamaista filosofista lässytelyä. Tunteva ja rakastava ihminen laittaa aina rakastamansa lähimmäiset kaikkien muiden ohi, ja on valmis heitä puolustamaan kaikkia uhkia vastaan. Tämä korostuisi erityisesti tuollaisessa armottomassa ja turvattomassa maailmassa. Ei olisi myöskään minkäänlaista syytä jäädä miettimään niiden kohtaloita, jotka ovat itseään ja niitä rakkaitaan uhanneet ja ovat siinä sitten saaneet ikävän kohtalon.

En todellakaan näe mitään syytä kenelläkään alkaa miettimään, että mitäs jos sillä tapetulla olikin joitakin jotka sitäkin rakastivat? No tottakai oli! Tai ainakin todennäköisesti oli. Entäs sitten? Ei minuakaan kiinnostaisi pätkääkään minua uhkaamaan tulleiden ihmisten lähimmäisten kohtalot, jos minua tai omia rakkaitani yrittäisivät tappaa. Ei tuollainen tarina mikään kova juttu tarinallisesti ole. Päinvastoin - se on falski, tekopyhä, tekotaiteellinen, naiivi ja käyttää erittäin halpamaisia ja manipulatiivisia sekä älyllisesti epärehellisiä tehokeinoja. Jotkut tuohon retkuun menevät ja puhuvat muka kovinkin aikuisesta tarinasta. Todellisuudessa kyseessä on hyvinkin naiivi ja korni tarina jossa haetaan toki upeita taiteellisia sfäärejä, mutta epäonnistutaan lopulta juuri tuon teennäisen ja naiivin ajattelun takia
Joel kuolema ei olisi ollut niin nyrkki päin naama jos se olisi tehty kunnolla. Ajatellaan esim tämänkaltainen skenaario: Abby ja Ellie tutustuvat pelin alussa toisiinsa ja heistä tulee ystäviä. Kolmikko seikkailee suurimman osan pelistä keskenään, ja vasta lopussa Abbylle selviää ketä Joel oikeasti on, ja tekee hänestä selvää. Ellie näkee tämän ja hyökkää Abbyen kimppuun (sama tappelu kuin varsinaisessa pelissä) Mutta ei voi murhata häntä koska on hänen ystävänsä. Eli ihan sama lopputulos, mutta nyt huomattavasti paremmalla tavalla toteutettu, missä pelaaja oppii pitämään hahmoista ennen traagista loppua.
 
Viimeksi muokattu:

shamaniac

Well-Known Member
Siitä en sinänsä ole kuitenkaan samaa mieltä, että provosoiva ja ihmisiä eri leireihin jakava tarina olisi osoitus jostakin suuruudesta tai hyvästä kirjoittamisesta - päinvastoin itse asiassa. Varsinkin kun tilanteen aikaansaamiseksi on käytetty hyvinkin paljon halpoja ja alleviivattuja manipulatiivisia tehokeinoja.
Minusta tuntuu että se, joka on puolensa valinnut, on se, joka leireihin ihmisiä jakaa. En minä koe olevani missään Abby-leirissä vaikka pidin yleisesti linjasta poikkeavaa tarinaa ja näkökulmaa virkistävänä. Tajusin että näinhän se on, on olemassa muitakin näkökulmia ja aika harvoin miettii mitä ne Koopat ja vastaavat Mariosta ajattelee kun se hyppii perheenjäsenten päälle.

Muutenkin, kuten olen tainnut sanoa jo, on virkistävää että hahmoja ei käsitellä silkkihansikkain että voidaan lypsää ne loputtomilla jatko-osilla kuiviin. Tai että jokaisen tarinan pitää sisältää se onnellinen amerikka-loppu, "happily forever". Onhan se kivaa mutta aika tylsää olisi viihde jos aina on sama kaava ja näkökulma jne.

Joel kuolema ei olisi ollut niin nyrkki päin naama jos se olisi tehty kunnolla. Ajatellaan esim tämänkaltainen skenaario: Abby ja Ellie tutustuvat pelin alussa toisiinsa ja heistä tulee ystäviä. Kolmikko seikkailee suurimman osan pelistä keskenään, ja vasta lopussa Abbylle selviää ketä Joel oikeasti on, ja tekee hänestä selvää. Ellie näkee tämän ja hyökkää Abbyen kimppuun (sama tappelu kuin varsinaisessa pelissä) Mutta ei voi murhata häntä koska on hänen ystävänsä. Eli ihan sama lopputulos, mutta nyt huomattavasti paremmalla tavalla toteutettu, missä pelaaja oppii pitämään hahmoista ennen traagista loppua.
Mutta kun ideana ihan selvästi oli nimenomaan saada se hoksaaminen sen kautta että "et ehkä tullut ajatelleeksi tätä näkökulmaa" eikä tehdä Abbysta ensin osa sitä porukkaa.

Esimerkiksi Walking Deadissä on parikin hahmoa, jotka on esitelty oikein sadistisina paskiaisina mutta lopulta ne on päätyneet ainakin hetkellisesti yhteistyöhön ja niille on rakennettu motiiveita ja syitä toiminnalleen. Nuokin varmaan olisi pitänyt jättää pois ja antaa sankareiden porskuttaa vastoinkäymisistä toiseen ilman ongelmia. Kenties Unchartedit olisivat parempaa viihdettä jos kaipaa sitä tuttua ja turvallista sankarimeininkiä. Mistä siis itsekin pidän, mutta haluan myös vaihtelua viihteeltäni.
 

Ippenator

Well-Known Member
Minusta tuntuu että se, joka on puolensa valinnut, on se, joka leireihin ihmisiä jakaa. En minä koe olevani missään Abby-leirissä vaikka pidin yleisesti linjasta poikkeavaa tarinaa ja näkökulmaa virkistävänä. Tajusin että näinhän se on, on olemassa muitakin näkökulmia ja aika harvoin miettii mitä ne Koopat ja vastaavat Mariosta ajattelee kun se hyppii perheenjäsenten päälle.

Muutenkin, kuten olen tainnut sanoa jo, on virkistävää että hahmoja ei käsitellä silkkihansikkain että voidaan lypsää ne loputtomilla jatko-osilla kuiviin. Tai että jokaisen tarinan pitää sisältää se onnellinen amerikka-loppu, "happily forever". Onhan se kivaa mutta aika tylsää olisi viihde jos aina on sama kaava ja näkökulma jne.


Mutta kun ideana ihan selvästi oli nimenomaan saada se hoksaaminen sen kautta että "et ehkä tullut ajatelleeksi tätä näkökulmaa" eikä tehdä Abbysta ensin osa sitä porukkaa.

Esimerkiksi Walking Deadissä on parikin hahmoa, jotka on esitelty oikein sadistisina paskiaisina mutta lopulta ne on päätyneet ainakin hetkellisesti yhteistyöhön ja niille on rakennettu motiiveita ja syitä toiminnalleen. Nuokin varmaan olisi pitänyt jättää pois ja antaa sankareiden porskuttaa vastoinkäymisistä toiseen ilman ongelmia. Kenties Unchartedit olisivat parempaa viihdettä jos kaipaa sitä tuttua ja turvallista sankarimeininkiä. Mistä siis itsekin pidän, mutta haluan myös vaihtelua viihteeltäni.
Ei kyllä se tarinan kertoja ihan itse porukat jakaa eri leireihin manipulatiivisella kerronnallaan ja hahmojenvaihtokikkailullaan. Eihän minun mitään puolta pitäisi edes valita, ellei tällaisen Abbyn kaltaisen keinotekoisesti rakennetun ”sankari”hahmon takia tällaista tietynlaista puolen valitsemiskuviota rakennettaisi ihan pelin käsikirjoituksen ja ohjattavien hahmojen kautta. Tuo jo, että joudun ohjaamaan hahmoa, joka on toiselle ohjaamalleni hahmolle totaalinen vihollinen, on keinotekoinen ja manipulatiivinen tehokeino, jonka kaltaista ei edes todellisuudessa voisi tulla, koska et voi samanaikaisesti olla kukaan muu henkilö kuin oma itsesi. Ainahan minä olen itseni puolella ensisijaisesti. Ei se toki tarkoita ettenkö halua toisiakin ottaa huomioon ja tietysti yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja lakeja noudattaa. Mutta omat hommat ja läheisten hommat pitää olla kutakuinkin kunnossa ennenkuin alan kuitenkaan enempää muita auttamaan tai heidön asioitaan ottamaan enempää huomioon.

Ja muuten täytyy olla aivan totaalinen dorka, jos ei sinänsä ymmärrä, että kaikilla osapuolilla on omat näkökulmansa ja omat rakkaansa jne. mutta onkin täysin toinen asia pitääkö sellaisia ottaa huomioon millään lailla, jos se toinen osapuoli on vihollisesi. Jos minulla on vihollinen, niin minua ei kiinnosta pätkääkään sen tai sen läheisten hyvinvointi tai muutkaan asiat. Joko taistelen vihollista vastaan tai sitten pyrin välttämään sen kanssa tekemisissä olemista, jos se on mahdollista. Ei minua kiinnosta päivänselvistä asioista tehdä jotain tekotaiteellista ja filosofista pohdiskelua ja jutustelua, koska se on joidenkin mielestä jotenkin hienoa, ylevää ja kovin aikuismaista. Minusta tuollainen pohdiskelu ei ole mitenkään hienoa, mielenkiintoista, saatikka todellisuudessa aikuismaista, joten sellaista en viihteeseeni ainakaan peleissä halua.

Elokuvat voivat ainakin periaatteessa olla vähän toinen juttu, kun en itse hahmoja ohjaa. Esim. itse pidin aivan loistavana Game of Thronesin loppupuolta, jossa sankari Danysta kuoriutui vähitellen vallan- ja murhanhimoinen tyranni, joka saikin sitten ansaitsemansa kohtalon. Tuo oli toki nähtävissä hänestä väläyksittäin jo Game of Thronesin ensimmäisestä kaudesta lähtien, vaikka se ilmeisesti tulikin monille karvaana yllätyksenä ja erityisesti siksi viimeistä kautta on niin kovasti vihattu massan toimesta. Itse en taas kiinny elokuva- tai sarjahahmoihin niin voimakkaasti, koska niitä katsotaan enemmän aidosti ulkopuolelta. Pelien interaktiivisuus sotkee tältä osin pakan, joten mielestäni peleissä eivät TLoU 2:n tyyppiset hahmojen vaihtokikkailut toimi, koska se ei ole ensinnäkään luontevaa, ja siinä todellakin sorrutaan hyvinkin manipulatiivisiin keinoihin, jotta pelaaja saataisiin pohtimaan jotain, jonka pitäisi jo muutenkin olla sinänsä päivänselvää, mutta on kuitenkin itse pelissä alunperin ohjaamiesi hahmojen kannalta täysin epäolennaista.

En silti toki ajattele, että Joel tai Elliekään ovat sarjan peleissä mitään kirkasotsaisia sankareita sinänsä, vaan raadollisesti eri tilanteissa toimivia selviytyjiä äärimmäisen uhkaavassa ja väkivaltaisessa maailmassa. He ovat kuitenkin minun edustamiani hahmoja pelissä, joten sen mukaan ajattelen heitä tarinassa, koska kuitenkin heitä nimenomaan ohjaan ja olen varsinkin ohjannut ensimmäisen kokonaisen pelin ajan. Pelissä tappamillani hahmoilla olisi siellä kotona rakkaita jne. tottakai sellaisen asian ymmärrän, mutta se on kuitenkin TLoU:n pelimaailman ympäristössä ja peleissä muutenkin täysin epäolennaista. Näin toteaminen ei siltikään tarkoita, että ajattelisin, että ohjattavien sankareiden pitäisi olla vain jotain kirkasotsaisia sankareita. Ei sellainen ollut erään todellisen suosikkipelini, eli Days Gonen, päähenkilö Deaconkaan, vaan aika sekaisin ja murtunut sekä varsin epätoivoisesti toimiva kaveri oli kyseessä. Silti kun häntä pelissä ohjaan, niin ajattelen ensisijaisesti hänen näkökulmastaan asiat, ja koen jonkinlaista sympatiaakin häntä kohtaan, vaikka hän oli varsin sekavia sopertava ja ajoittain lähes psykoottinen hahmo.
 
Viimeksi muokattu:

OMI3R

Well-Known Member
Nii ketjut pitäs yhdistää koska se on vaan ajan kysymys milloin Part 2 tulee mukaan keskusteluun tai Part 1.
 

Powerslider

Well-Known Member
Muutaman tunnin olen pelannut part 1 ja peli tuntuu käytännössä samalta kuin remaster, vaikka grafiikat ovatkin parantuneet niin ei sitä niin pelatessa ajattele.

Jos on pelkästään PS3 tai PS4 versio pelattuna vuosia sitten niin siinä tapauksessa tämä voi olla ihan järkevä hankinta jostain alennuskorista, jos remaster on pelattuna niin ei tätä ole järkevää hankkia, varsinkaan tuohon hintaan.
 

Kurpitza

Member
Muutaman tunnin olen pelannut part 1 ja peli tuntuu käytännössä samalta kuin remaster, vaikka grafiikat ovatkin parantuneet niin ei sitä niin pelatessa ajattele.

Jos on pelkästään PS3 tai PS4 versio pelattuna vuosia sitten niin siinä tapauksessa tämä voi olla ihan järkevä hankinta jostain alennuskorista, jos remaster on pelattuna niin ei tätä ole järkevää hankkia, varsinkaan tuohon hintaan.

On muuten jopa huvittavaa miten samalta Left Behind tuntui Part kakkoseen verrattuna pelattuvudeltaan.
Ykkösen remake on kankea kuin jääpuikko, niinkuin esikuvansakin.
 

Powerslider

Well-Known Member
Kyllä tämä alkaa taas imemään mukaansa koska tarina on loistava ja onhan tässä hienot dualsense ominaisuudet ja peli on muutenkin kaikin puolin todella laadukas. Mutta on tämä silti todella turha remake konsolipelaajille ja jos HBO sarjaa ei olisi tulossa niin remakekin olisi jäänyt tekemättä, sarjan takia tämä on tehty.
 

kriswel

Well-Known Member
Kyllä tämä alkaa taas imemään mukaansa koska tarina on loistava ja onhan tässä hienot dualsense ominaisuudet ja peli on muutenkin kaikin puolin todella laadukas. Mutta on tämä silti todella turha remake konsolipelaajille ja jos HBO sarjaa ei olisi tulossa niin remakekin olisi jäänyt tekemättä, sarjan takia tämä on tehty.
Tämähän se syy remakelle taitaa olla. Sarja tuo varmasti myös paljon uusia pelaajia.
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Pelin Steam sivu on muuten linjoilla. Yksi todella positiivinen "yllätys" on se, että PC-version ohjevähittäishinta on 20€ halvempi kuin pleikkaversion. Siihen päälle Fanaticalin, Green Man Gamingin tai jonkun muun koodisivuston alennukset, niin voipi olla julkaisussa siellä 40 euron tuntumassa. Hienoa!

 

Murdoc

Well-Known Member
Pelin Steam sivu on muuten linjoilla. Yksi todella positiivinen "yllätys" on se, että PC-version ohjevähittäishinta on 20€ halvempi kuin pleikkaversion. Siihen päälle Fanaticalin, Green Man Gamingin tai jonkun muun koodisivuston alennukset, niin voipi olla julkaisussa siellä 40 euron tuntumassa. Hienoa!


Jep, tällä tasolla sen hinnan olisi vähintään pitänyt olla myös PS5:lla julkaisussa. :)
 

pelle

Well-Known Member
Mutta eikös meille just kerrottu kuinka pelien kehittäminen on nykyään niin kallista ja sen takia 80e hinta on oikeutettu, mutta sitten kun tehdään vielä pikkasen lisää duunia ja portataan peli pc:lle niin hinta maagisesti tippuu 20e.
 
Ylös Bottom