Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part II

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä
Päivitys tuo yllä mainittujen juttujen lisäksi myös paljon muuta kivaa, kuten yli 30 erilaista graffatilaa.

Have you ever wondered what The Last of Us Part II would look like as a cel-shaded adventure or if it was made in the retro 8-bit era? How about if it was a black and white noir thriller or sepia-toned classic? With this week’s update, we’re adding nearly 30 new graphics rendering modes, as well as several new audio modifiers that allow you to change the look and feel of the game.

Päivitys myöskin tuo mahdollisuuden säätää pelin aikana olevaa filmikohinaa.

Lähde: Naughty Dog
 
Ei kyllä nappaa enää pelata peliä läpi ihan hetkeen. Pelasin jo Survivor ja Survivor+. Hyvä peli, ei siinä mitään, mutta tosiaan kahdesti jo tullut kahlattua läpi. Peli on vielä aika pitkä. Tällaiset uudet vaikeustasot pari kuukautta pelin julkaisun jälkeen on aika laimea veto mielestäni.
 
Ei kyllä nappaa enää pelata peliä läpi ihan hetkeen. Pelasin jo Survivor ja Survivor+. Hyvä peli, ei siinä mitään, mutta tosiaan kahdesti jo tullut kahlattua läpi. Peli on vielä aika pitkä. Tällaiset uudet vaikeustasot pari kuukautta pelin julkaisun jälkeen on aika laimea veto mielestäni.
No, niillä saa kuitenkin hc-fanit jonkinlaista uudelleenpeluuarvoa, ja samalla myös nostaa peliä esiin pelaajille, jotka kenties syystä tai toisesta jättivät pelin ostamatta suoraan julkaisusta.
 
No, niillä saa kuitenkin hc-fanit jonkinlaista uudelleenpeluuarvoa, ja samalla myös nostaa peliä esiin pelaajille, jotka kenties syystä tai toisesta jättivät pelin ostamatta suoraan julkaisusta.
Jees, kyllä tuon ymmärtää miksi näitä tehdään. Kaipa nuo tuovat tosiaan myös lisää elämää peleihin, mutta itse tykkään pelata pelit aina vaikeimmalla läpi ja tämäkin tuli jo kahdesti kahlattua Survivorilla ja Platina napattua. Jos tuo Grounded olisi ollut heti tarjolla, niin olisin sillä vetänyt.
 
Omalla kohdalla pelissä iski jälleen loppupuolella paha Naughty Dog -toimintaähky. Jos tulen tämän pelaamaan uudelleen, niin se ei tapahdu Groundedilla tai edes Survivorilla, vaan todennäköisesti Very Lightilla kaikki kivat helpotukset päällä. Pelissä on omaan makuun sellaiset 15 tuntia ylimääräistä (läpäisyyn meni n. 35 tuntia) ja käytännössä jokaisessa chapterissa olisi mielestäni ollut leikattavaa nimenomaan peliosuuksissa.

Alkoi tuntua jossain vaiheessa jo huonolta vitsiltä, kuinka monta kertaa peli tekee tämän saman asian: Kiipeät jonnekin korkealle ja näet määränpääsi horisontissa; jatkat matkaa, nuohoat tunnin kaupunkia oikealta vasemmalle, ylhäältä alas ja takaisin ylös kellareita ja kattoja myöten, kunnes näet taas määränpääsi, eikä se ole tullut juuri yhtään lähemmäs. Vitsien vitsi oli se, kun Ellie saa moottoriveneen käyttöönsä ja ilmassa on hetki innostuneisuutta, että nythän tämä homma lähtee etenemään, mutta VOI JEESUKSEN PARTA KOLUAT SILLÄ VENEELLÄ PÄÄASIASSA SAMANLAISIA AHTAITA SISÄTILOJA, KUIN JALKAISINKIN! ITSE ASIASSA JALKAISIN SE OLISI PALJON HELPOMPAA JA KIVEMPAA!

Naughty Dogilla on varmasti tehty ihan tietoinen päätös, että etenemisen pelissä pitää olla mahdollisimman vaivalloisen tuntuista ja se on nyt toteutettu niin, että sadan metrin välein pelaajan tielle pudotetaan joku este, joka täytyy joko kiertää tai poistaa. En tiedä paljonko tässä on tullut PS4:n tehot vastaan, ettei pelaajalle ole voitu antaa välillä vähän pitempää tienpätkää kerralla, mutta joka tapauksessa pelin rytmitys (ja ehkä kehittäjien jaksaminen) olisi tästä voittanut.

Lisäksi kentät ovat pienestä koostaan huolimatta todella sekavia. Tämä olisi melkein ok, jos kartta olisi aidosti avoin, mutta kun tiedät, että yksi niistä kentän miljoonasta ovesta on aina se, jota hipelöimällä peli jatkaa eteenpäin ja usein lukitsee kyseisen oven takanasi, se tuo jälleen pelaamiseen sellaisen ylimääräisen ulkopelillisen stressin, josta toivoisin jo päästävän eroon. Etenemissuuntaan osoittava nuoli olikin ensimmäinen helpotus, jonka kävin laittamassa asetuksista päälle, koska pari kertaa ehti jo käydä niin, että menin väärään paikkaan liian aikaisin ja edellinen alue kerättävineen kaikkineen lukkiutui.

Valitettavasti ruohonjuuritason suunnittelufilosofia näyttäisi osin myös heijastuneen suuriin linjoihin eli tarinaan. Pari tarinan käännettä tuntuu siltä, että ne on kirjoitettu puhtaasti sitä varten, että pelaaja voidaan vielä hetkeksi ohjata pois kurssilta, eikä tarinaa tarvitsisi viedä sen väistämättömään päätökseen. Ei nämä mutkat olleet ehkä turhia, mutta niitä olisi arvostanut enemmän, jos pelaamiseen ei olisi tässä vaiheessa ollut aivan lopen kyllästynyt. Sanottakoon nyt vaikka niin, että kun näin sen yhden arpinaaman posottavan veneellä kohti ulappaa, pelaajana olisin ollut tasan valmis jatkamaan mihin tahansa muuhun suuntaan tai vaikka istumaan perseelleni kasvattelemaan perunoita, mutta tietenkään peli ei anna tätä mahdollisuutta. Ei mikään ole enää tämän arvoista. Antakaa minulle vaan ne lopputekstit...

No okei, oli se lopulta sen arvoista, mutta se, että tämä turhautuminen alkoi olla pelin loppupuolella lähes jatkuva tunnetila on mielestäni silti iso ongelma.

Etenkin peliosuuksien pitkittäminen alkoi loppua kohti syödä pelinautintoa sen verran, että keskivaiheilla mielessä pyörinyt 10/10 arvosana on nyt 7/10. Ei voi mitään. Naughty Dog osoitti jälleen, että he ovat ennen kaikkea tarinankertojia, mutta pelisuunnittelijoina aika onnettomia tapauksia. Kirjoitan ehkä tarinakeskeisemmän kritiikin joskus myöhemmin, kun nyt tämä huono on saatu pois alta.
 
Öyhötyksestä huolimatta myynyt erittäin hyvin Pohjois-Amerikassa.


Pohjois-Amerikkalaisilla lie hyvä maku pelien suhteen, sillä vain täysin arvostelukyvytön debiili jättää tuollaisen loistavan pelin pelaamatta. Vaikka peli on minulle jostain syystä vaikea, niin siitä huolimatta olen jäänyt siihen niin nalkkiin, että vain muutama päivä menee ja taas sitä on pelattava. Kyseessä on siis sellainen merkkipaalu minun pelaajahistoriassani. Olen todella iloinen, että ostin aikanaan PS4:n, vaikkakin vain varakonsoliksi, jolla minulla ei ole paljon pelejä, ja pelaan pääasiassa XOX:llä. Muuten olisi jäänyt tämänmoinen huippupeli hankkimatta. Ja hankinhan minä sen ykkösosankin, mutta sitä olen pelannut vasta vain vähän alusta.
 
Merkkipaalu tämä on todellakin siinä miten vitun itseääntoistava ja edellisen osan pelanneet paskan haistattava peli tämä on. Tämä on graafisesti luultavasti paras mihin tämä kone pystyy. Mutta huh huh muuten on tämä naughty dog vaan mekaaniikoiltaan niin saatanan hukassa nyky pelaamisessa. 20h tuntia ei kanna paska peli
Tarina ois kantanu mutta ei vitussa tuo peli.
 
Peli ei toista itseään vaan etenee ihan kuten muutkin pelit tarinan ja dialogin siivittämänä, joka on selvästi kuitenkin omaa luokkaansa laadultaan ja monipuolisuudeltaan. Hahmojen kasvojen ilmeet ovat niin aitoja että aidompia saa hakea. Olen pelannut satoja eri pelejä, mutta yksikään niistä ei ole jäänyt yhtä voimakkaasti tässä mielessä mieleen. Ellie, Dina ja Abby ovat niin aitoja, että voin melkein haistaa mielessäni heidän feromoninsa. Mestarillista työtä on, että tämä hahmojen niin eläväksi tekeminen saa minut melkein uskomaan, että he ovat oikeita ihmisiä - missään vaiheessa ei jää polygonin maku suuhun, mikä on poikkeuksellista, kun ottaa huomioon, että kyse on sepitteellisistä hahmoista. Minulla ei ole selässäni rasitetta edellisosasta, sillä olen pelannut sitä vain vähän alusta. Kuitenkin alkuvaikutelma on ollut, että kyseessä on primitiivisempi ja sisällöltään hieman köyhempi teos. Ellie on myös siinä vielä pikkutyttö, mikä ei vetoa minuun ollenkaan niin paljon kuin aikuinen Ellie.

Ymmärrän ja olen pitkän elämäni aikana havainnut, että yleensä tavallisille pulliaisille on vaikeaa kohdata muutos, koska se ymmärrettävästi pelottaa. Tästä syystä osa Last of Usin pelaajista ei myöskään voi hyväksyä aikuista Ellietä. Mielessä on tietenkin vain se edellisosan pikku Ellie. Tämä negatiivinen tunnereaktio sitten saa ihmisen lausumaan jatko-osasta asioita, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Kyse EI siis ole objektiivisesta arviosta, kun näitä negatiivisia "lasketteluja" lukee, vaan joidenkin pyrkimyksestä takertua vanhaan, kun tulevaisuudesta ei tiedä. Tämä on normaali ihmispsykologian reaktio, jota käsitellään myös useissa psykologian tieteenalan piiriin yleisesti katsotuissa tutkimuksissa ja alan teoksissa. Objektiivinen arvio ilman tunnelatauksia ja edellisen osan painolastia onkin, että kyseessä todellakin on pelimaailman merkkipaalu, joka asettaa paremmuudessa riman muiden tulevien pelien osalta hyvin, hyvin korkealle.
 
Peli tuli pelattua toissapäivänä läpi tällaisella Kalle Kasuaalin tahdilla, eli tunti siellä, kolme tuntia täällä. Pelikokemus oli kyllä niin vaikuttava, että piti tulla lueskelemaan vuosien tauon jälkeen tännekin keskustelua. Jo tämä siis kertoo paljon, kun en yleensä peleistä vaivaudu mitään kirjoittamaan, mutta nyt oli niin kertakaikkisen mukaansatempaava kokemus, että olo tuntuu jokseenkin tyhjältä ilman, että pääsee vähän purkamaan tuntoja pelistä. Tulee mukavasti myös vähän kertailtua pelin kulkua itselle.

Päivä meni viimeisen parinkymmenen sivun kahlaamiseen, ja kyllä täytyy sanoa, että suuresta pelistä on kyse, kun näin paljon on täälläkin keskustelua aiheuttanut! Monien kanssa olen samaa mieltä, mutta täytyy sanoa, että kyllä pieniin ja erikoisiinkin asioihin osa kiinniittää huomiota. Eikä huomion kiinnittämisessä tietenkään mitään vikaa ole, mutta jos niiden antaa tuhota koko pelikokemuksen, niin se on surullista. Alla pohdintaa spoilerin alla pelistä ja etenkin tarinasta, sillä pelimekaniikoista ym. en turhaan luettele samoja asioita uudelleen.

Peli on mielestäni raastavan rehellinen ja realistinen. Siis niin realistinen, kuin nyt tämän tyyppinen peli voi olla. Totta kai viihdyttävyyden lisäämiseksi tulee lisätä toimintaa, ja esimerkiksi se, että päähenkilö kykenee tappamaan yliluonnollisen monta vastustajaa kerralla (ja ilman tunnontuskia), nyt vain on osa tällaisia pelejä, elokuvia ym. En usko, että kukaan lopulta haluaisi pelata Aki Kaurismäen ohjaamaa peliä, jossa juodaan kahvia ja siivotaan 20 tuntia. Kuitenkin pelissä on ihan mielettömän paljon kohtauksia, joissa annetaan pelaajan rauhassa tutkia ympäristöä ja mitään erikoista ei tapahdu. Nykypäivänä on aika rohkeaa, että annetaan pelaajan pyöriä esimerkiksi siellä luonnontieteellisessä museossa kymmeniä minuutteja ilman, että on mitään toimintaa. Ja juuri tätä rakastin pelissä.

Realistisuus näkyy pelissä erityisesti järkyttävällä väkivaltaisuudella. Kyllä, ääretön väkivalta on pelissä nimenomaan realistista, toisin kuin joidenkin mielestä se teki pelistä epärealistisen. Kuvitelkaa tarkkaan maailmaa, johon peli sijoittuu. Post-apokalyptinen maailma, täynnä tartunnan saaneita "zombeja" ja toisiinsa epäluuloisesti suhtautuvia ihmisryhmittymiä. Mitä muutakaan tällainen maailma on, jos ei väkivaltainen? Ja on tärkeää, että tuo väkivalta osoitetaan niin rajuna, että pelaajaa puistattaa. Koska sitähän se on! Kuinka moni pystyisi todellisuudessa viiltämään toisen ihmisen kurkun auki? En minä ainakaan pysty itseäni kuvittelemaan sellaiseen tekoon, mutta noissa olosuhteissa se on selviytymisen tae. Ellien ja Dinan keskustelu siitä, kumpi on tappanut terveen, normaalin ihmisen nuorempana, oli johdatusta tähän maailmaan.

Sitten itselleni ehkä tärkeimpään asiaan, pelin alku- ja loppuratkaisuihin. Pohjustan hiukan. Olemme vuosisatoja tottuneet siihen, että tarinoissa on onnellinen loppu. Luulen, että se johtuu pohjimmiltaan siitä, että koska tiedostamme elämän päättyväisyyden ja tarkoituksettomuuden, tahdomme lohduttaa itseämme tarinoilla, joilla on selkeä päämäärä, tarkoitus ja ennen kaikkea onnellinen loppu. The Last of Us -pelit eivät tätä samaa kaavaa tahdo noudattaa. Miten kellekään ykkösosan pelanneelle, ja siitä pitäneelle, voi tulla tämä yllätyksenä? Ykkösen juoni tiivistetysti on, että Ellie ja Joel etsivät koko pelin ajan Tulikärpäsiä, jotka voivat muuttaa Ellien avulla historian kulun. Lopussa selviää, ettei näin ihan olekaan, ja Joel (realistisen itsekkäästi) tappaa sairaalallisen ihmisiä pelastaakseen yhden. Tämän jälkeen hän valehtelee Ellielle tapahtumista, ja peli loppuu. Onnellinen loppu? Mielestäni kaukana siitä. Oliko tapahtumilla jokin suuri tarkoitus ja saavutettiinko se? Ei sinne päinkään. Oliko tarinaa siitä huolimatta nautinnollista seurata? Nimenomaan sen takia.

Elämä ei ole sellaista, jossa ihmiset toimisivat jonkin suuren tarkoituksen eteen. Se on ajelehtimista vaihtelevien päämäärien ja tarkoitusten siivittämänä. Nämä päämäärät ennemminkin auttavat ihmistä jaksamaan eteenpäin, kuin olisivat jokin ultimaattinen kaiken tarkoitus. Niinpä, kun Abby saa oman välietappinsa suoritettua ja tappaa Joelin ehkä pelihistorian puhuttelevimmassa kohtauksessa, jota ainakin itselleni teki pahaa seurata, saa Ellie tästä uuden välietappinsa. Onko kaikki sen jälkeen ennallaan/hyvin, kun Ellie saa kostettua Abbylle? Ei tietenkään. Saako Ellie virtaa kestää maanpäällistä helvettiä sillä, että hänen elämällään on taas jokin tarkoitus (Abbyn tappaminen)? Ehdottomasti.

Se, että pelissä tapahtuu asioita, joita ei toivoisi tapahtuvan, tai hahmot käyttäytyvät eri tavalla, kuin haluaisi niiden käyttäytyvän, ei minun mielestäni tee pelistä todellakaan huonoa. Totta kai, jos joku toinen kokee sen niin, olkoon siis niin. Ei kenelläkään ole tarvetta tai edes järkeä lähteä muuttamaan omia mielipiteitään. Mutta pelin leimaaminen jotenkin absoluuttisesti huonoksi sen takia, ettei pidä jostain juonenkäänteestä, on mielestäni kapeakatseista. Joelin raaka murhaaminen oli epätyydyttävän realistista ja samaan aikaan täysin ymmärrettävää. Kolikolla on aina kääntöpuoli, ja kun kumartaa toisaalle, pyllistää toisaalle. Tämä tematiikka oli pelissä vahvasti läsnä ja sitä on käsitelty tälläkin foorumilla runsaasti. Myös Ellien leimaaminen jotenkin pahaksi, ei oikein käy itselleni järkeen. Minun piti oikein katsoa uudestaan, että muistanko väärin tuon kohtauksen, jossa Ellie tappaa koiran, Owenin ja raskaana olevan Melin. Koira (ei Ellien näkökulmasta mikään lutuinen söpö hauveli, vaan tappamaan koulutettu koira) hyökkää Ellien päälle. Totta kai hän itsensä pelastamiseksi tappaa koiran. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Koiran typeräksi haukkuminen oli luonnollinen reaktio Ellielle, joka muutenkin puhuu elämän kovettamana todella rosoisesti. Hänellä ei ollut aikomusta tappaa Owenia ja Meliä, eikä hän edes tiennyt Melin olevan raskaana! Owen itse yritti napata aseen Ellieltä, jolloin Ellielle ei jäänyt taaskaan vaihtoehtoja, ja Mel hyökkäsi veitsen kanssa, ja taas sama juttu.

Rakastin myös Jessen ja Mannyn kohtaloita. Molemmat kohtalaisen tärkeitä henkilöitä, päähenkilön kavereita, jotka juoksivat ovesta sisään ja PAM. Luoti päähän, ei viimeisiä sanoja, ei dramaattisia viimeisiä henkäyksiä, ei mitään. Heidän tarinansa päättyi siihen, aivan kuten tälläkin hetkellä jonkun kaunis tarina saa koruttoman päätöksen auto-onnettomuudessa jossain päin maailmaa.

Ja se lopetus. Tuntuu, että etenkin Youtube-kommentoijat eivät pääse millään yli siitä, ettei Ellie tappanutkaan Abbya. Miksi se on niin vaivaannuttava ajatus? Ellien matkaa ruokki pään sisäiset demonit: suuttumus itselle, kun ei ehtinyt antaa Joelille anteeksi. Suru siitä, että ainoa läheinen ihminen oli poissa. Epätoivo siitä, miten elämä nyt jatkuu. Tietysti Abby oli selvä kohde tekojensa vuoksi, mutta taistelu Ellien omassa pääkopassa oli fyysistä taistelua suurempaa. Monet taas kyseenalaistavat Ellien motiivit ja ovat ihmetelleet, miksei hän lopettanut kostamista aiemmin. Kyseessä on aikuistumisen kynnyksellä oleva nuori, joka on elänyt koko tiedostavan elämänsä täydellisissä poikkeusoloissa. Hänellä ei ole ollut perhettä, rakkautta, ja kaikki ihmiset Joelia lukuunottamatta hän on menettänyt. Ykkösosassa hän kertookin yksinjäämisen olevan hänen suurin pelkonsa. Sitten hänen ainoa henkinen turvaverkkonsa viedään, ja vieläpä juuri, kun hän oli jälleen lähentymässä Joelin kanssa. Muistakaa, että kostoretken alussa hän oli vaihtanut Dinan kanssa yhden pusun. Tietenkin hän lähti kostoretkelle, eikä koko matkan aikana ennen lopun Abbyn hukuttamisyritystä kyennyt erottamaan metsää puilta. Uudelle kostoretkelle lähteminen tuntui tietysti ulkopuolisen silmin typerältä, mutta siihenhän annettiin päivänselvä syy: Ellien henkinen tasapaino oli järkkynyt liikaa, eikä elämä ollut onnellista, vaikka se jostain muusta saattoikin siltä näyttää. Vasta loppumetreillä, viimeisillä sekunneilla kun se oli mahdollista, hän näki onnellisen välähdyksen Joelista. Itse tulkitsen sen niin, että hän vihdoin tajusi, ettei kostaminen tuo hänelle rauhaa, vaan parhaiten hän pystyisi kunnioittamaan Joelin muistoa ja ennen kaikkea olemaan sinut itsensä kanssa, jatkamalla eteenpäin. Sitä symboloi myös viimeinen kohtaus, jossa hän jättää Joelin kitaran tyhjään taloon. Hän kykenee viimein jatkamaan elämää ilman Joelia. Sillä ei ole lopulta mitään merkitystä, vaikka Ellie jättikin Abbyn henkiin. Kaikkihan sen tietävät, ettei Abbyn tappaminen olisi muuttanut mitään. Viimeinen, joka sen ymmärsi, oli Ellie itse. Niin katkeraa, että tämä kostoretki sai Ellien menettämään sen ainoan läheisen ihmisen, joka hänellä tässä vaiheessa olisi ollut, eli Dinan.

Vielä on pakko tarttua yhteen lillukanvarteen, joka menee hitusen OT:ksi, mutta kuitenkin hyppäsi todella pahasti silmääni jokunen sivu taaksepäin. Laitetaan tämä vielä uuteen spoileriin.
Mielestäni jokainen lause, joka alkaa "En ole rasisti, mutta..." tai "Minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta..." on tuhoon tuomittu tuossa mutan kohdalla. Ellien seksuaalisuushan oli jo ennestään tiedossa. Hänelläkö, aikuistumisen kynnyksellä olevalla teinillä, ei siis saisi näyttää mitään seksuaalista kanssakäymistä, koska "sitä ei tarvitse tuputtaa"? Ellien ja Dinan viaton hellä hetki samaan aikaan, kun Joelia kidutetaan toisaalla, on nimenomaan sitä tarinankerrontaa, joka luo katsojalle hemmetin ristiriitaiset fiilikset. Abbyn ja Owenin rakastelukohtaus taas oli mielestäni yksi tärkeimmistä kohtauksista koko pelissä Abbyn tarinan osalta. Vuosia itänyt, nyt jo kielletyksi muuttunut rakkaus. Elämän käännekohdassa tapahtunut herkkä, mutta samaan aikaan aika eläimellinenkin rakkaudenosoitus. Niin väärä, mutta niin ymmärrettävä. Napakymppi mielestäni. Ja sitten nuo Abbyn lihakset... Joo, ehken sano niistä mitään. Kummallista, etten ole törmännyt yhteenkään kommenttiin, jossa ihmeteltäisiin Abbyn kainalokarvoja, jotka näkyivät selkeästi silloin, kun hän roikkui seipäässä. Koko tuo lihaksista keskustelu on mielestäni jokseenkin misogyynistä. Aiheuttaisiko miehen ulkonäkö mitään tällaista keskustelua? Epäilen vahvasti. Mistä tahansa löytää kyllä aina huomautettavaa, jos oikein kunnolla etsii. Sanon vaan, ettet ehkä ole pelin arvoinen, jos hahmon lihakset tai jokin muu naurettava ulkoinen seikka noin häiritsee.
 
Se että muutos ei ole mieleinen ei tarkoita että se on väärä mielipide tai ei objektiivinen arvio. Jatko-osan kohdalla ei tietenkään kaikkia voi miellyttää, mutta oma mielipide on että juoni olisi saanut olla heittämällä parempi ja sen olisi saanut tehtyä sellaiseksi. Ihan ykkösosan tapaiseksi tarinaksi eikä vaan pitkitetyksi kostotarinaksi joka ei pidä sisällään mitään ykkösosan tarjoamaa hahmojen välistä kehitystä.
 
Ei kyllä nappaa enää pelata peliä läpi ihan hetkeen. Pelasin jo Survivor ja Survivor+. Hyvä peli, ei siinä mitään, mutta tosiaan kahdesti jo tullut kahlattua läpi. Peli on vielä aika pitkä. Tällaiset uudet vaikeustasot pari kuukautta pelin julkaisun jälkeen on aika laimea veto mielestäni.
Ylipäänsä Sonyn yksinoikeuksien tapa lisätä pari trophyä kuukausi tai pari myöhemmin uudella vaikeustasolla rasittaa tällaista completionistia. Ei huvita enää siinä vaiheessa palata pelin pariin vaikka kuinka hyvä olisi.

Luulin jo että TLOU2 olisi ollut poikkeus mutta unohdin että Survivor ei ollutkaan se isoin vaikeustaso vaan tuo Grounded.

Days Gone, TLOU2 ja Horizon: Zero Dawn on kaikki "vajaita" trophyjen osalta juuri tämän ärsyttävän tavan takia. Olisi suoraan heti pelissä nuo vaikeustasot trophyineen niin voisi optimoida sen pelaamisen niiden suhteen.

Eikä noissa muuten edes mitään niin isoa ongelmaa olisi mutta TLOU2 tuntui jo toisella pelikerralla niin puuduttavalta että ei huvita yhtään lähteä kolmatta matkaa tekemään. Ykkönen taas oli paljon tiiviimpi matka, jossa tuo ei tuntuisi läheskään niin vastenmieliseltä. Samoin nuo muut esimerkkini taidan joskus vielä vetäistä uusiksi lisätrophyjen(kin) perässä mutta TLOU2 on niin monien asioiden takia todella puuduttava retki että sen ensimmäisen kerran jälkeen ei oikein innosta.

Yksi syy on esimerkiksi se, että pelissä on niin paljon pakollisia kävelykohtauksia ja muuta hidastusta eikä pelin täysi "läpijuokseminen" onnistu vaan vähän väliä on pakotettu katsomaan tai kuuntelemaan ties mitä skriptattua asiaa. Kyllä ne kiinnostavat kun niitä ei ole vielä kokenut mutta sama kuin yleisesti ottaen kävelysimut, ei niitä jaksaisi enää toisella kertaa katsella/kuunnella vaan pelata.

Monille nuo trophyt ja niistä aiheutuvat "ongelmat" on todella vähäpätöinen asia mutta jos niillä ei olisi mitään merkitystä niin tuskin Sonykaan lisäisi niitä vaikeustason mukana vaan pistäisi sen pelkän vaikeustason lisärinä. Voisi hyvin skipata sen. Eihän pelissä pakoteta myöskään pelaamaan sitä jokaisella vaikeustasolla, toisin kuin vaikkapa Ace Combat 7:ssa, jos kaikkia trophyja kaipailee. Siinä sentään kampanja on lyhyt ja pääosin pelataan eikä hidastella sekä pelissä on muutenkin enemmän vaihtelua jo jatkuvasti avautuvien eri koneiden ja aseiden osalta.

Tietenkin jos lisärin trophyt saa hankittua käyttämällä loputonta craftausta ja hidastusta käyttäen, niin voisi olla ihan virkistävä pelata peli läpi pelkillä polttopulloilla. Siihen voisin lähteäkin vaikka puuduttaa silti jo valmiiksi ne loputtomat pakotetut hidastelukohtaukset.
 
Se että muutos ei ole mieleinen ei tarkoita että se on väärä mielipide tai ei objektiivinen arvio. Jatko-osan kohdalla ei tietenkään kaikkia voi miellyttää, mutta oma mielipide on että juoni olisi saanut olla heittämällä parempi ja sen olisi saanut tehtyä sellaiseksi. Ihan ykkösosan tapaiseksi tarinaksi eikä vaan pitkitetyksi kostotarinaksi joka ei pidä sisällään mitään ykkösosan tarjoamaa hahmojen välistä kehitystä.
Kyllä ne arviot, joissa lytätään selvästi huipputeos lyttyyn kuvaa juuri sitä, että kyseessä on harmistuksissaan sylkäisty subjektiivinen äkäisy, jolla ei ole mitään tekemistä objektiivisen arvion kanssa.
Kuten sanoin, sinulla on se edellisosan painolasti selässäsi, etkä siten yksinkertaisesti kykene arvioimaan teosta objektiivisesti. Osoitat vastauksellasi todeksi sen, mistä kirjoitin. Minusta kostotarina on oikein hyvä, sillä se kertoo paljon ihmisen psyykkeestä ja kyvyttömyydestä päätyä realistiseen ja järkevään ratkaisuun. Ei kai pelin ohjaajan tarkoituksena ole ollut toistaa samaa asiaa kuin ykkösosassa. Katsos pelimaailmassakin on mentävä eteenpäin ja uudistuttava, vaikka se sinulle tietysti onkin vaikeaa. Vertaa mitä sanoin ihmispsykologiasta. Huomaan, että et ole perehtynyt alan tieteellisiin teoksiin. Siksi tässä nyt tuntuukin siltä, että menee helmiä sioille, kuten vanha sanonta kuuluu.
 
Kyllä ne arviot, joissa lytätään selvästi huipputeos lyttyyn kuvaa juuri sitä, että kyseessä on harmistuksissaan sylkäisty subjektiivinen äkäisy, jolla ei ole mitään tekemistä objektiivisen arvion kanssa.
Kuten sanoin, sinulla on se edellisosan painolasti selässäsi, etkä siten yksinkertaisesti kykene arvioimaan teosta objektiivisesti. Osoitat vastauksellasi todeksi sen, mistä kirjoitin. Minusta kostotarina on oikein hyvä, sillä se kertoo paljon ihmisen psyykkeestä ja kyvyttömyydestä päätyä realistiseen ja järkevään ratkaisuun. Ei kai pelin ohjaajan tarkoituksena ole ollut toistaa samaa asiaa kuin ykkösosassa. Katsos pelimaailmassakin on mentävä eteenpäin ja uudistuttava, vaikka se sinulle tietysti onkin vaikeaa. Vertaa mitä sanoin ihmispsykologiasta. Huomaan, että et ole perehtynyt alan tieteellisiin teoksiin. Siksi tässä nyt tuntuukin siltä, että menee helmiä sioille, kuten vanha sanonta kuuluu.

Ei voi muuta kun hattua nostaa.
 
Ylipäänsä Sonyn yksinoikeuksien tapa lisätä pari trophyä kuukausi tai pari myöhemmin uudella vaikeustasolla rasittaa tällaista completionistia. Ei huvita enää siinä vaiheessa palata pelin pariin vaikka kuinka hyvä olisi.

Luulin jo että TLOU2 olisi ollut poikkeus mutta unohdin että Survivor ei ollutkaan se isoin vaikeustaso vaan tuo Grounded.

Days Gone, TLOU2 ja Horizon: Zero Dawn on kaikki "vajaita" trophyjen osalta juuri tämän ärsyttävän tavan takia. Olisi suoraan heti pelissä nuo vaikeustasot trophyineen niin voisi optimoida sen pelaamisen niiden suhteen.

Eikä noissa muuten edes mitään niin isoa ongelmaa olisi mutta TLOU2 tuntui jo toisella pelikerralla niin puuduttavalta että ei huvita yhtään lähteä kolmatta matkaa tekemään. Ykkönen taas oli paljon tiiviimpi matka, jossa tuo ei tuntuisi läheskään niin vastenmieliseltä. Samoin nuo muut esimerkkini taidan joskus vielä vetäistä uusiksi lisätrophyjen(kin) perässä mutta TLOU2 on niin monien asioiden takia todella puuduttava retki että sen ensimmäisen kerran jälkeen ei oikein innosta.

Yksi syy on esimerkiksi se, että pelissä on niin paljon pakollisia kävelykohtauksia ja muuta hidastusta eikä pelin täysi "läpijuokseminen" onnistu vaan vähän väliä on pakotettu katsomaan tai kuuntelemaan ties mitä skriptattua asiaa. Kyllä ne kiinnostavat kun niitä ei ole vielä kokenut mutta sama kuin yleisesti ottaen kävelysimut, ei niitä jaksaisi enää toisella kertaa katsella/kuunnella vaan pelata.

Monille nuo trophyt ja niistä aiheutuvat "ongelmat" on todella vähäpätöinen asia mutta jos niillä ei olisi mitään merkitystä niin tuskin Sonykaan lisäisi niitä vaikeustason mukana vaan pistäisi sen pelkän vaikeustason lisärinä. Voisi hyvin skipata sen. Eihän pelissä pakoteta myöskään pelaamaan sitä jokaisella vaikeustasolla, toisin kuin vaikkapa Ace Combat 7:ssa, jos kaikkia trophyja kaipailee. Siinä sentään kampanja on lyhyt ja pääosin pelataan eikä hidastella sekä pelissä on muutenkin enemmän vaihtelua jo jatkuvasti avautuvien eri koneiden ja aseiden osalta.

Tietenkin jos lisärin trophyt saa hankittua käyttämällä loputonta craftausta ja hidastusta käyttäen, niin voisi olla ihan virkistävä pelata peli läpi pelkillä polttopulloilla. Siihen voisin lähteäkin vaikka puuduttaa silti jo valmiiksi ne loputtomat pakotetut hidastelukohtaukset.
Samoilla fiiliksillä olen itsekin. Tosin minulle tuo toinen läpipeluu ei ollut mitenkään hirveän puuduttava kokemus, mutta kuitenkin sen verran, että tuli tuollainen "Hyvä peli, mutta nyt kuitenkin riittää ja aika siirtyä muiden pelien pariin" -fiilis. Ghost of Tsushimaa onkin tullut pelailtua tuon jälkeen ja se on iskenyt todella kovaa (ja on vielä aika paljon kesken), joten ei siksikään huvita enää yhtään palata Last of Us 2:n pariin nyt. Muutenkin tässä alkusyksyllä tulee uusia pelejä, mm. Tony Hawk 1+2 ja Crash 4, jotka kiinnostavat huomattavasti enemmän kuin nuo pari Trophya. Itsekin tykkään yleensä pelata (hyvät) pelit 100% läpi, hommata kaikki Trophyt ja pelata vaikeimmalla läpi, joten siksikään en yhtään tykkää tästä että parisen kuukautta pelin julkaisun jälkeen tehdään tällaista. Olisi mieluummin tullut joku Left Behindin tyylinen lyhyt lisäri ja Grounded olisi ollut vain suoraan julkaisussa saatavilla.

Muutenkin Last of Us 2 oli sen verran pitkä peli, että kolmas läpipeluu näin lyhyen ajan sisään ei nappaa yhtään. Joku Resident Evileiden mittainen peli olisi ihan eri asia, tai vaikka edes se ensimmäinen Last of Us, kun oli tosiaan sen verran lyhyempi setti.
 
Tuli muuten vastaan mielenkiintoinen teoria/tulkinta pelin lopusta, jota ei mielestäni ole vielä täällä puitu.
Ellie kenties sai kuin saikin onnellisen lopun. Kun hän palaa talolle pelin viimeisessä kohtauksessa, hänellä on kädessään jälleen rannekoru, jonka Dina antoi hänelle Seattlessa. Hänellä ei ollut tätä korua Kaliforniassa kädessä eikä myöskään repussa, joten korun on täytynyt olla Dinalla, farmilla tai jossain muualla toisen kostoretken aikana. Lisäksi kotona ei odota minkäänlaista viestiä Dinalta, eikä Ellie näytä edes mitenkään yllättyneeltä, että talo onkin tyhjillään, kun hän palaa taloon. Lisäksi Elliellä ei ole mukana mitään muuta kuin reppunsa palatessaan. Ei aseita tai kantovöitä, jotka kaikella järjellä olisi mukana, jos hän palaisi suoraan Kaliforniasta farmille. Näin ollen, voisiko olla, että Ellie oli tässä kohtaa palannut jo aiemmin kotiin, ja he olisivat yhdessä Dinan ja JJn kanssa muuttaneet takaisin Jacksonvilleen, sillä ennen Ellien lähtöä toiselle kostoretkelle Kaliforniaan, talossa oli lappu Jessen vanhemmilta, jossa luki, että heille on aina paikka Jacksonvillessa. Itse tulkitsin huoneessa olevat tavarat Ellien tavaroiksi, mutta nehän voisivat olla yhtä hyvin Joelin tavaroita. Viimeinen kohtaus olisikin vain sitä, että Ellie tuli hakemaan kitaraa, mutta päätti sittenkin jättää sen taloon, koska halusi jatkaa elämää ilman Joelista muistuttavaa esinettä. Tämä tulkinta on mielestäni aika mielenkiintoinen. Kommentoikaa, jos löydätte tästä jotain plot holeja!
 
Viimeksi muokattu:
No sellaisen "plotholen" löydän että en näe mitään järkeä miksi ne Joelin tavarat olisi roudattu sinne maatilalle, jossa tyyppi ei ole ikinä asunut ja jossa kukaan muukaan ei nyt tunnu asuvan eikä ilmeisesti tulekaan asumaan jos siellä on Joelin kamaa. Ei ole oikein mitään loogista tai edes tunneperäistä syytä viedä niitä kamoja juuri sinne. Joo, se oli Ellien asumus jonkin aikaa mutta ei paikka liity Joeliin mitenkään ja jos Elliekin on sen jo hylännyt niin miksi kamat sinne?

Täysin hatusta vedetty teoria mielestäni. Korusta en tiedä tarkemmin enkä jaksa tutkia kun jo tuo seikka on niin pöljä mielestäni. Mikäli tuo nyt paljastuisikin vaikka viralliseksi lopuksi, niin silti pitäisin erittäin typeränä ratkaisuna, jossa ei ole mitään järkeä.
 
No sellaisen "plotholen" löydän että en näe mitään järkeä miksi ne Joelin tavarat olisi roudattu sinne maatilalle, jossa tyyppi ei ole ikinä asunut ja jossa kukaan muukaan ei nyt tunnu asuvan eikä ilmeisesti tulekaan asumaan jos siellä on Joelin kamaa. Ei ole oikein mitään loogista tai edes tunneperäistä syytä viedä niitä kamoja juuri sinne. Joo, se oli Ellien asumus jonkin aikaa mutta ei paikka liity Joeliin mitenkään ja jos Elliekin on sen jo hylännyt niin miksi kamat sinne?

Täysin hatusta vedetty teoria mielestäni. Korusta en tiedä tarkemmin enkä jaksa tutkia kun jo tuo seikka on niin pöljä mielestäni. Mikäli tuo nyt paljastuisikin vaikka viralliseksi lopuksi, niin silti pitäisin erittäin typeränä ratkaisuna, jossa ei ole mitään järkeä.

No eikös Ellie ne kamat sinne vienyt mukanaan silloin, kun he asuivat siellä Dinan kanssa ja Dinan lähtiessä sieltä kamat jätettiin talolle?
 
Tuli muuten vastaan mielenkiintoinen teoria/tulkinta pelin lopusta, jota ei mielestäni ole vielä täällä puitu.
Ellie kenties sai kuin saikin onnellisen lopun. Kun hän palaa talolle pelin viimeisessä kohtauksessa, hänellä on kädessään jälleen rannekoru, jonka Dina antoi hänelle Seattlessa. Hänellä ei ollut tätä korua Kaliforniassa kädessä eikä myöskään repussa, joten korun on täytynyt olla Dinalla, farmilla tai jossain muualla toisen kostoretken aikana. Lisäksi kotona ei odota minkäänlaista viestiä Dinalta, eikä Ellie näytä edes mitenkään yllättyneeltä, että talo onkin tyhjillään, kun hän palaa taloon. Lisäksi Elliellä ei ole mukana mitään muuta kuin reppunsa palatessaan. Ei aseita tai kantovöitä, jotka kaikella järjellä olisi mukana, jos hän palaisi suoraan Kaliforniasta farmille. Näin ollen, voisiko olla, että Ellie oli tässä kohtaa palannut jo aiemmin kotiin, ja he olisivat yhdessä Dinan ja JJn kanssa muuttaneet takaisin Jacksonvilleen, sillä ennen Ellien lähtöä toiselle kostoretkelle Kaliforniaan, talossa oli lappu Jessen vanhemmilta, jossa luki, että heille on aina paikka Jacksonvillessa. Itse tulkitsin huoneessa olevat tavarat Ellien tavaroiksi, mutta nehän voisivat olla yhtä hyvin Joelin tavaroita. Viimeinen kohtaus olisikin vain sitä, että Ellie tuli hakemaan kitaraa, mutta päätti sittenkin jättää sen taloon, koska halusi jatkaa elämää ilman Joelista muistuttavaa esinettä. Tämä tulkinta on mielestäni aika mielenkiintoinen. Kommentoikaa, jos löydätte tästä jotain plot holeja!
Itse jäin miettimään miksi tämä asia olisi haluttu jättää tulkinnanvaraiseksi? Useimmiten faniteoriat kaatuu omissa kirjoissa siihen, että riippumatta siitä kuinka hyvin ne käyvät järkeen, useimmiten ne eivät kuitenkaan lisää tarinaan mitään arvokasta, jolloin voidaan olettaa ettei sitä ole tarkoitettu näin tulkittavaksi. Tässäkin tapauksessa tuollainen käänne vain söisi lopun vaikuttavuutta pehmentämällä sen viestiä. Jos tällainen laimennus olisi haluttu tehdä, niin miksi sitä ei tehtäisi selkeästi?

En itse huomannut tuota rannerengasasiaa, mutta kuulostaa pikemminkin, että rengas on tässä tapauksessa symboli, joka korostaa Ellien lähdön ja kotiinpaluun merkitystä. Ellien yllättymättömyys ja lapun puute on ymmärrettävää, koska Dina sanoo jo Ellien lähtiessä, että hän ei aio jäädä odottamaan tätä. Dina on oletettavasti palannut Jacksonvilleen, dumpannut Ellien tavarat yhteen huoneeseen; Ellie tulee takaisin pari sormea köyhempänä, rimpauttaa pari vajaata sointua Joelilta saadulla kitaralla ja sitten päästää vihdoin menneisyydestä irti ja menee menojaan. Se on sitten jokaisen vapaasti tulkittavissa minne.

Varusteiden puute on normaalia videopelitaikuutta. Noissa rauhallisissa kohtauksissa on kiinnitetty enemmän huomiota estetiikkaan, jolloin Ellien "sotareppu" kirveineen ja kivääreineen näyttäisi todella typerältä. Ei tästäkään varmaan tarvitse mitään sen syvällisempää tulkita.
 
Ylös Bottom