Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last of Us -televisiosarja

Tämä oli hyvä huomio. Kiinnitin itse myös huomiota tuohon. Esim. Ellien hahmo on sarjassa enemmän lapsenomainen mitä se oli pelissä. Pelissähän Ellie puhui ja käyttäytyi välillä vähän turhankin aikuismaisesti. Ei häritsevästi mutta sarjan myötä huomaa eron.
Joelin hahmo oli tosiaan vähän turhankin yksi-ulotteinen(suorastaa tylsä)hahmo pelissä. Sarjassa Joel tuntuu enemmän ihmiseltä. Pelot ja ahdistukset painavat häntäkin.
Täytyy taas olla aikalailla eri mieltä kanssasi. Ei tuo sarjan Ellie mitenkään sen lapsellisempi sinänsä ole. Hieman räväkämpi ja eläväisempi kuin pelissä toki, mikä on ainoastaan hyvä asia. Fiksusti ja aikuismaisesti tuntuu kuitenkin kaiken kaikkiaan ajattelevan sarjassa, sekä olevan kuitenkin selkeästi tunteita omaava ja osoittava inhimillinen teini-ikäinen ihminen. Paremmin toteutettu ja inhimillisemmän oloinen hahmo tämä sarjan Ellie mielestäni.
 
Vitosjakso katsottu ja jatkaa edellisen vahvaa linjaa:

Henryn sivujuoni pelissä oli pyyhkiytynyt totaalisesti mielestä, mutta palasi taas mieleen, kun tajusin Samin olevan kuuro. Kathleenista saatiin eräänlainen minipahis jaksoon, kun pelissä vastassa oli muistaakseni vain geneeriset hunterit. Ellien ja Samin kanssakäyminen ehdoton jakson tähti, katkeraan loppuun asti.

Lopun zombivyöry oli ehkä hieman liian sopiva sattuma ja päähahmojen hidas reagoiminen ilmiselvään pakenemistilaisuuteen ärsytti vähän. Selvästi tässä mentiin taas vähän spektaakkeli edellä ja piti sitoa yhteen tietyt juonilangat, minkä takia hahmojen selviytymisvaistot piti hetkeksi kääntää off-asentoon. Kokonaisuutena kuitenkin erinomaisesti onnistunut jakso.
 
Täytyy taas olla aikalailla eri mieltä kanssasi. Ei tuo sarjan Ellie mitenkään sen lapsellisempi sinänsä ole. Hieman räväkämpi ja eläväisempi kuin pelissä toki, mikä on ainoastaan hyvä asia. Fiksusti ja aikuismaisesti tuntuu kuitenkin kaiken kaikkiaan ajattelevan sarjassa, sekä olevan kuitenkin selkeästi tunteita omaava ja osoittava inhimillinen teini-ikäinen ihminen. Paremmin toteutettu ja inhimillisemmän oloinen hahmo tämä sarjan Ellie mielestäni.
No joo, eiköhän se pelin vastinetta suurempi "lapsenomaisuus-prosentti" :) johdu ihan siitä että elävässä kuvassa se tulee vain paremmin esille.
 
Olen yrittänyt miettiä miten ne ratkaisee tuon dilemman season 2. Pakko varmaan laittaa näyttelijä vaihtoon?
Eiköhän teini-ikä tee ihan tehtävänsä. Ainakin Game of Thronesista näyttelijätär on kasvanut ihan huomattavasti, joten eiköhän parin vuoden tauko Last of Us:n seuraavasta tuotantokaudesta ole riittävä tauko kasvamaan.
 
No joo, kyllä se nyt tuossa haastattelussa näyttää meikattuna jo joltain mitä voisi uskottavasti katsoa Ellienä Last of Us 2 pelissä
 
Episoodi 6 katsottu ja oli kyllä hyvä taas. Ehkä hivenen laahas keskivaiheella ja turhaan pedattiin season 2 tarinaa. Mutta hyvä oli. Seuraava jakso tulee olemaan mielenkiintoinen mikäli sen nimi viittaa siihen mitä se sisältää.
 
Voi vaan ihmetellä viikko toisensa jälkeen, että kuinka korkealla tasolla tämä sarja suorittaa jatkuvalla syötöllä. Pitää vielä sanoa Pedron ja Bellan näyttelijäsuorituksista, että heitä ja heidän kemiaansa on suorastaan herkullista seurata.
Ja nyt tuli kyllä Last of Usinsa pelanneille sellaisia vinkkauksia ja silmäniskuja tulevaa ajatellen, että oli varsin hauskaa näitä bongailla.
 
Jakso 7 katsottu. Olihan se taas laatua ja juuri sitä mitä odotin tulevan. Tällä kertaa ei juuri poikettu pelin kaavasta vaan mentiin aika yks yhteen sen kanssa. Näyttelijät hoitivat hommansa mallikkasti.

2 jakso jäljellä ja paljon on vielä isoja tapahtumia tulossa. Aikamoista tykitystä varmaan tiedossa.
 
Omaan mieleen menty loppupelissä aika hitaasti eteenpäin, tosin pelikerrasta aikaa se 7-8 vuotta, eli paljon asioita pitäisi vielä keritä tapahtumaan.

Omasta mielestä tämä sen sijaan oli toinen "hidastempoinen" jakso peräkkäin, ja pelin väkivaltaisuus jotenkin loistaa poissaolollaan. Tullaankohan korkealta ja kovaa kahdessa seuraavassa jaksossa tämänkin sanottua ääneen.
 
Kun miettii mitä pelin mukaan pitäisi vielä tapahtua niin eiköhän nämä kaksi hidasta jaksoa ole vain valmistautumista myrskyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Neil Druckmann on itseasiassa tuonut tuota esille tuossa heidän podcastissaan, ettei televisiosarjaan voi laittaa samaa määrää väkivaltaa kuin videopeliin. Pelissä taistelu on yksi oleelinen pelimekaniikka, kun taas televisiossa olet vain passiivisena seuraamassa lahtausta, joka menee helposti överiksi jos sitä on jaksosta toiseen liikaa. Joelhan vaikuttaisi aivan psykopaatilta jos lahtaisi samat määrä ihmisiä mitä pelissä.

Mutta tosiaan, kaksi seuraavaa jaksoa todennäköisesti sisältävät enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
 
Mutta tosiaan, kaksi seuraavaa jaksoa todennäköisesti sisältävät enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Toivottavasti ei sisällä, koska sehän on ollut tän sarjan parhautta, että on haettu erilaista toiminnallista kulmaa, kuin pelissä.

2.kausihan on käsittääkseni vahvistettu ja on kyllä todella mielenkiintoista nähdä millaisella tyylillä juonikuvio toteutetaan.
 
Jakso 8 aiheutti vaihteeksi vähän huolestuneempia tuntemuksia:

Jaksossa yritettiin tehdä taas vähän alun tavoin ihan liian monta asiaa kerralla, eikä lopulta oikein mikään pointti mennyt kotiin asti: On uskonnollista fanatismia, kulttimeininkiä, kannibalismia ja ilmeisesti myös pedofiliaa. Kaikki nämä vilisee ohi kuin liukuhihnalta ja vaikutelma on se, että suurin osa oli mukana pelkän shokkiarvon takia... tai pelit tuntevat tietää, että ne on mukana siksi, että ne oli myös pelissä. Pelissä näiden pohjustamiseen oli kuitenkin vähän enemmän aikaa, mutta sarja on yrittänyt mahduttaa yhteen tuntiin jopa enemmän tavaraa, kuin pelissä oli. En ainakaan muista, että tuo uskonnollisuus olisi ollut siinä varsinaisesti esillä.

Ehkä pahempana juttuna alkaa kuitenkin oikeasti huolestuttaa kauden lopetusjakso, koska pelin perusteella nyt jää aika isoja asioita pohjustettavaksi ja päätettäväksi yhden ainoan jakson aikana. Toivottavasti se olisi sellainen elokuvamittainen jumbojakso, ettei loppua nyt vedettäisi hätiköiden kasaan.
 
Samaa mietiskellyt, pelin juoni oli melko kattava siinä missä telkkarisarja on ollut hiukan temmoltaan epäsäännöllinen. Jos kausi olisi ollut pari-kolme jaksoa pidempi niin olisi ehkä sopinut paremmin? I don know man. Mutta olen (perhe mukaanlukien) kaikesta huolimatta nauttinut sarjasta tähän saakka! :)
 
Totesin kun kasi jakson katsoin, että mä en kyllä muista siitä ekasta pelistä mitään ja että pakko se ykkönen on ostaa jossain vaiheessa ps5 vaikka ps3 versio löytyykin hyllystä mutta mieluummin vitosella pelaisi. Viimeks kymmenen vuotta sitten pelannut ykkösen. Itse jaksosta vaan, että on se Ellie kova muija.
 
Totesin kun kasi jakson katsoin, että mä en kyllä muista siitä ekasta pelistä mitään ja että pakko se ykkönen on ostaa jossain vaiheessa ps5 vaikka ps3 versio löytyykin hyllystä mutta mieluummin vitosella pelaisi.
Vinkkinä, ostamisen sijasta tämänkaltaiset teokset joihin ei ole kiire päästä käsiksi kannattaa lainata kirjastosta. Tässä on varmasti paikkakuntakohtaisia eroja mutta HELMET alueella lainattavaksi tulee melko hyvällä prosentilla PS5 ja Switch pelejä. Olisinko noin 3kk ollut tämän pelin kanssa ”jonossa” ja nyt pääpeli pelattu ja DLC vielä korkkaamatta.

Itse sarjaan liittyen omalla kohdalla ei kolahda ihan niin lujaa kuin itse peli, hyvä sarja jokatapauksessa. ”Roska silmässä” indikaattorilla TV sarja ei ole aiheuttanut mitään suuria tunne ryöppyä, mutta PS5 versio sai kyyneleet silmiin useammassa kohdassa vaikka peli on pelattu läpi aikanaan lukuisia kertoja. Hienosti tehty peli, mutta ilmankin olisin toki pärjännyt.

TV sarjan osalta sanottava että pidän paljon siitä että sitä action lahtausta on peliin verrattuna todella vähän sekä joitakin kohtia on muutettu alkuperäiseen nähden. Innolla odotan kyllä kakkos kautta. Lähdemateriaalia on siinä jonkin verran enemmän joten juonikuvioiden kääntyminen TV ruudulle on varmasti mielenkiintoista.
 
Ylös Bottom