Halusin pelata peliä enemmän kun 2 minuuttia ennen kun tuun tänne ylistää. Pääsin hyrulee asti jossa tein vielä pari tehtävää, kello oli jo 1.00 ja silmät ristis oli pakko pistää peli ja itseni uneen. Eipä siinä päässä pyörinyt muuta kun ajatus miten mahtava peli onkaan taas kerran kyseessä, joukkoon mahtui hetkiä "wow" "WOW" "woah". En tiie miten paljon tätä nyt uskaltaa kehua kun ei sitä kuitenkaan kukaan usko, tai mitä väliä sillä uskolla nyt on.
Peli tuntuu erittäin tutulta mutta silti aivan uudelta, vastaan tuli puzzleja ja sitä piti ihmetellä että miten onkaan keksitty niin yksinkertaisia mutta silti jotain mitä en missään muussa pelissä ennen nähnyt, että eikö oikeesti muut tekijät vaan osaa ajatella laatikon ulkopuolelle. Kyllä tässä paistaa läpi se rakkaus peliä kohtaan tekijöiltä. Tämä vasta pientä pintaraapasua ja tuskin maltan odottaa mitä kaikkea tämä seikkailu tuo eteen, tutkimisen fiilis on jotain mitä koki aikoinaan breath of the wildis plus paljon päälle.
Pieni varoituksen sana kuitenkin niille joilla breath of the wild ei ollut mitenkään erikoinen, niin epäilen että tämä(kään) ei anna niille mitään. Vaikka paljon on uutta, tässä myös paistaa läpi hyvinkin tuttu breath of the wild ns. kierrätys. Mutta tosiaan olen melko alussa niin vielä vaikea sanoa paljonko se tästä muuttuu, askartelua ja rakentelua lykätään eteen jo ihan pelin alussa ja se tulee varmasti vielä suurempaan rooliin myöhemmin, joten myös niille jotka ei välitä hiekkalaatikko leikeistä on tämä varmasti ehkä ärsytyksen aihei.
Peli pyörii yllättävänkin hyvin, toki niitä frameja välillä tippuu ja vanha switch yskii jos tulee vähänki enemmän tekemistä, silti olen positiivisesti yllättynyt tähää asti miten hyvin ja minkä näköisenä ja miten hiljaisella koko laite hurisee näinkin ison pelin kanssa. Ja onko se totta että koko pelin koko on vaivaiset 300 jotain MB? ja loput sit onkin siinä tikulla? Vai katoinko jotain nyt ihan väärin.
Kyllä tässä tulee multa ja varmaa muilta vielä paljon tekstiä kun ovat päässyt pelissä eteenpäin.