Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ultimaattisen pelitelkun metsästys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja noose01
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuli hommattua tuossa kuukausi sitten 65" C1, kun 4v vanha 55" Sony päätti sanoa itsensä irti. Telkkari lähinnä pelikäytössä, satunnaisesti tulee Netflixiä katseltua. Kuvanlaatu on aivan loistava, eikä kyllä ole enää paluuta LCD-laitteisiin.

Lueskelin ja tein paljon tutkimusta uusista laitteista ja oikeasta kokoluokasta, ja jäi kyllä vahva käsitys että 65" alkaisi olemaan tätä päivää, mutta kieltämättä ollut hankaluuksia totuttautua uuteen kokoon. En muista, että 55" hommatessa olisi ollut mitään ongelmia sitä edeltäneen 42" jälkeen. Ei oikein tiedä mihin katsoisi pelatessa, kun taas entisellä 55" tuntui ettei silmät harhailleet ympäriinsä. Nyt jo vähän helpottanut kieltämättä, mutta ekat päivät uuden laitteen kanssa olivat kieltämättä suorastaan epämiellyttäviä. On käynyt mielessä että kävisi vaihtamassa tuon 55" kokoon, mutta pirulainen jos se sitten alkaakin puolen vuoden päästä kaduttamaan. Normalisti olleet laitteet yli 5v käytössä, ellei hajoamisia tule, joten harmitus olisi suuri jos alkaisikin kaduttamaan pienempi koko. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia isomman telkkarin kanssa?

Istumaetäisyys sohvalta taaksepäin nojatessa sen 2,6 metriä, joten etäisyys pitäisi kaikkien mittareiden ja sivustojen mukaan olla kohdillaan.
 
Yleensä nuo koosta johtuvat ongelmat menevät ohi nopeasti. Joillakin on vaikeampaa totuttautua aluksi isompaan näyttöön, mutta luulisi, että ajan kanssa se alkaa toimimaan niin, että pienempi tuntuu jo liian pieneltä.
 
Itse kun ostin ensimmäisen 65 tuumaisen (nyt siis toinen vastaava koko menossa) telkun olin pitkään sitä mieltä, että on liian iso. Meni varmaan pari kuukautta ennen kuin totuin. Nyt olen vähän kiikun kaakun, että pitäisikö ensi kerralla olla vielä isompi. Katseluetäisyys on n. 2,6m. Ehdottomasti kannattaa totutella.
 
Moi kaikki jotka pidempään olette noita telkkareiden hintoja seuranneet:

Hintaseurannan mukaan LG 65" C1 näyttäisi olevan puolen vuoden seurantajaksolla alimmillaan tällä hetkellä, 1599€.

Onko hinta oikeasti hyvä ja kannattaako tuohon hintaan sijoittaa ko. televisioon?
 
Viimeksi muokattu:

Vastaan tähän kun pähkäilin ihan samaa asiaa puoli vuotta sitten:
  • Hinta on tosiaan nyt alimillaan niinkuin totesit
  • C1 on hyvä mutta toisinaan edelleen mietin että oliko mitään järkeä laittaa 1600 euroa ylipäätään televisioon.
    • Vastaus: Ei ollut mutta nautitaan nyt kun se tuossa on. :)
  • Oman käyttökokemukseni plussat:
    • Käynnistyy nopeasti, reagoi ok, kuva on hyvä
    • Kaukosäädin on hyvä, ja kaiken hyvän lisäksi sillä pystyy myös selaamaan PS5:n, PS4:n, PS3:n jne. valikkojakin
      • Jos kaukosäädin on käden ulottumattomissa niin myös kännykkäapilla käyttö yllättävän sujuvaa.
    • Airplay vakiona jos tarvitsee (hiukan ollut tosin bugeja tämän kanssa). Mut voi siis luopua erillisestä AppleTV:stä.
    • C1:n webbiselain pyörittää ilahduttavan hyvin DNA-tv:tä. Tämä tuli mainiona yllätyksenä.
  • Miinukset:
    • Viaplayn applikaatio pätkinyt kohta 4kk eikä korjausta näy ei kuulu. Ärsyttää jonkin verran live-urheilua seuratessa.
    • PS5 käynnistyy television käynnistyksen ohessa jos edellisellä kerralla olet pelannut PS5:lla. Asetuksista tätä ei oikein fiksuksi saa.
    • Youtube-videot pullollaan mainoksia, melkein tekisi mieli sanoa että 'käyttökelvoton'. En tiedä onko pelkästään LG:n "ominaisuus".
    • PSVR-kameraa vaikea kiinnittää tähän malliin. Samoin jos haluaa soundbarin niin se ei oikein sovi television alle.
    • Ei SCART-liitäntöjä :)
  • Muuta:
    • Pikanäppäimet elintärkeät koska valikoista vaikea päästä suoraan "takaisin television" katseluun.
      • 1, 2 ja 3 -näppäimet olen ohjelmoinut viemään suoraan television vastaaville kanaville
      • 7-näppäin vie suoraan webbiselaimeen joka avaa DNA-tv:n Tallennetut-listan.
    • Heijastukset, katselukulmat sun muut hifistelyt: En ole huomannut mitään huonoa puolen vuoden aikana arjessa. Kuva on hyvä joka paikasta. Joskus voi urheilussa näkyä jotain nykimistä mutta sekin voi johtua lähtevästä päästä.
 
  • PS5 käynnistyy television käynnistyksen ohessa jos edellisellä kerralla olet pelannut PS5:lla. Asetuksista tätä ei oikein fiksuksi saa.
  • Pikanäppäimet elintärkeät koska valikoista vaikea päästä suoraan "takaisin television" katseluun
Muistaakseni otin PS5 päästä hdmi asetuksista kyseisen ominaisuuden pois päältä, ettei PS5 käynnistele kun hdmi herää.

Valikot toimii mielestäni hyvin ihan oletusasetuksilla.
 
1600€ 65" C1 alkaa olemaan jo hinta kohdillaan. Jos itselläni ei olisi CX:ää niin tilaisin samantien. LG:n C sarjalaiset ovat heittämällä markkinoiden parhaimmistoa.
Itselläni siis 65" CX enkä juurikaan ole miinuksia löytänyt. Oma TV on seinällä ja Soundbar mukavasti TV pöydällä. Viaplay toimi tuossa ainakin hienosti mutta lopulta jätin sen pois kun kaikki muut ovatkin jo tilattuina ja parempi sisältö. Viaplayssä ei taida edelleenkään olla HDR/Atmos materiaalia? Ja eihän kukaan scartia enää nykyään tarvitse? :D
Youtubea katson itse päivittäin paljon ja en voisi mitenkään olla enää ilman premium jäsenyyttä. (tai Premium Light) Ei mainokset häiritse yhtään.
 
Ketjuun palatakseni - aiemmin mainittiin tarjouksessa ollut Panasonicin JZ980. Jos pitäisi valita, mikä näistä kolmesta? Luultavasti 55-tuumaisena kuitenkin. Nimenomaan peli- ja elokuvakäyttöön.

1) 55JZ980 (kuvanlaatua ja peliominaisuuksia kehuttu, 1299e)
2) LG C1 (55-tuumainen on nyt 1099e)
3) TCL C82-sarja (mini-LED ja soundbar, saanut hyviä arvioita, 1299e)
 
Viimeksi muokattu:
Ps5 käyttöön olisi haussa budjetti mallin 49-51 tv, mitä suosittelette max 1k€ hintaan. Saa olla paljon halvempikin
Taitaa saada useampaakin OLED telkkua 48" koossa 800-1000€. Tai QLED jos miellyttää enemmän.

49-51" ruutuja ei pahemmin ole, ne hyppää lähes aina 48 > 55.
 
Ps5 käyttöön olisi haussa budjetti mallin 49-51 tv, mitä suosittelette max 1k€ hintaan. Saa olla paljon halvempikin

48 OLED C1 on usein (taitaa olla nytkin) alle tonnin tarjouksessa. Sitä parempaa on oikeastaan vaikea löytää tällä hetkellä tuosta koosta ja hintaluokasta.

Muistaakseni otin PS5 päästä hdmi asetuksista kyseisen ominaisuuden pois päältä, ettei PS5 käynnistele kun hdmi herää.

Valikot toimii mielestäni hyvin ihan oletusasetuksilla.
Muistaakseni kun tuon ominaisuuden otti sieltä PS5:n puolelta pois niin sen jälkeen ei pysty enää kaukosäätimellä liikkumaan PS5:n valikoissa?
1600€ 65" C1 alkaa olemaan jo hinta kohdillaan. Jos itselläni ei olisi CX:ää niin tilaisin samantien. LG:n C sarjalaiset ovat heittämällä markkinoiden parhaimmistoa.
Itselläni siis 65" CX enkä juurikaan ole miinuksia löytänyt. Oma TV on seinällä ja Soundbar mukavasti TV pöydällä. Viaplay toimi tuossa ainakin hienosti mutta lopulta jätin sen pois kun kaikki muut ovatkin jo tilattuina ja parempi sisältö. Viaplayssä ei taida edelleenkään olla HDR/Atmos materiaalia? Ja eihän kukaan scartia enää nykyään tarvitse? :D
Youtubea katson itse päivittäin paljon ja en voisi mitenkään olla enää ilman premium jäsenyyttä. (tai Premium Light) Ei mainokset häiritse yhtään.
Viaplay-appi taitaa joo toimia CX:llä ainakin osalla porukasta hyvin mitä olen lukenut, C1:n puolella onkin sitten niitä ongelma. Viaplayn sisältö on aivan ylivoimainen jos seuraa urheilua, ei sieltä kukaan mitään sarjoja & elokuvia katsokaan. :D Ja mitä tulee Scart-liitäntöihin niin neljä olisi sopiva määrä, hiukan aiheuttaa haasteita kun ei ole yhtään. :)
 
Viimeksi muokattu:
48 OLED C1 on usein (taitaa olla nytkin) alle tonnin tarjouksessa. Sitä parempaa on oikeastaan vaikea löytää tällä hetkellä tuosta koosta ja hintaluokasta.

Eilen gigantissa kävin arpomassa jossa myyjä sanoi että oled on kehittynyt mutta pieni riski kuvan kiinni palamisessa vielä on. Sanoi että heitä kielletty näyttämästä esittelykoneessa(oled) esim kanavaa jossa nurkassa näkyy kanavan tieto, juuri sen vuoksi ettei pala kiinni.

Totta vai tarua, en tiedä.
 
Eiköhän tuo totta ole.
Harvinaista, kerrankin gigantissa myyjä joka puhuu asiakkalle totta.
Tuskin tuosta Oledien kiinnipalamisriskistä koskaan päästään kokonaan eroon.
Olisihan se toki hienoa, jos näin kävisi, koska monelle se tuntuu olevan se dealbreaker tuossa uuden TV:n hankinnassa.
Omilla TV:n käyttötavoillahan tuo voi estää kokonaan tai ainakin yrittää minimoida.
Mutta elämässä täytyy välillä ottaa riskejä, jos jotain oikein kovasti haluaa.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän tuo totta ole.
Harvinaista, kerrankin gigantissa myyjä joka puhuu asiakkalle totta.
Tuskin tuosta Oledien kiinnipalamisriskistä koskaan päästään kokonaan eroon.
Olisihan se toki hienoa, jos näin kävisi, koska monelle se tuntuu olevan se dealbreaker tuossa uuden TV:n hankinnassa.
Mutta elämässä täytyy välillä ottaa riskejä, jos jotain oikein kovasti haluaa.
Varmasti totta ja tosiaan mukavan rehellistä myyntiä. Tuolla saisivat kyllä asiakastyytyväisyyttä nostettua kun tulisi tavaksi ... Joitain vuosia sitten kun oled-gameen lähti mukaan niin tuli gigantissa nähtyä aika hyviä esimerkkejä kiinnipalamisesta. Itsellä ei kyllä ole moista käynyt vaikka en ole asiasta jaksanut toviin enää stressata
 
Itse olen omistanut LG CX:n kohta vuoden ja välillä on ollut tunne, että olisi pitänyt ostaa halvemmalla jokin FALD. Kuvanlaatuun olen erittäin tyytyväinen, mutta olen oppinut itsestäni sen, etten pidä siitä kiinnipalamisriskin aiheuttamasta pelontunteesta joka jyskyttää takaraivossa, osittain tiedostettuna, välillä tiedostamattomana. Riski on omassa käytössäni pieni, koska en pelaa yhtä ja samaa peliä koko ajan, ja elokuviakin katselen yleensä ilman tekstityksiä. En kuitenkaan haluaisi että tuota riskiä olisi lainkaan olemassa. Taitaa olla persoonallisuudesta kiinni kuinka paljon asia vaivaa, jos vaivaa ollenkaan.

Toisaalta, televisiot ovat kulutustavaraa eikä mikään telkku ikuisesti kestä. Jos ne miniledit tai mitkä nyt onkaan tulevat joskus markkinoille, niin ostan oledin sijaan mieluummin sellaisen.
 
etten pidä siitä kiinnipalamisriskin aiheuttamasta pelontunteesta joka jyskyttää takaraivossa, osittain tiedostettuna, välillä tiedostamattomana.
Tämähän se juuri varmasti monella on se ylitsepääsemätön ongelma.
Vähän sama kuin itsellä silmäleikkaus.
Laseista haluaisi eroon, mutta siellä on aina se pienen pieni epäonnistumisen mahdollisuus.
Mutta kuten sanoin No risks, no rewards.
 
Eilen gigantissa kävin arpomassa jossa myyjä sanoi että oled on kehittynyt mutta pieni riski kuvan kiinni palamisessa vielä on. Sanoi että heitä kielletty näyttämästä esittelykoneessa(oled) esim kanavaa jossa nurkassa näkyy kanavan tieto, juuri sen vuoksi ettei pala kiinni.

Totta vai tarua, en tiedä.

RTings on pyörittänyt LG:n OLEDissa testinä kuvaa yli 9000 tuntia tuota testatakseen. Tämä vastaa noin viittä vuotta tavallisen tyypin käyttöä. Heillä alkoi näkyä merkkejä kiinnipalamisesta vasta tuossa kohtaa. En itse huolehtisi asiasta ollenkaan.

Itse olen taas sitä mieltä, että tv:n kuvan pitää kestää niin kauan kuin tv:n tekniikankin.
Eli tekniikka pettää ensin eikä tv:n kuva.
Moni käyttää tai haluaa käyttää tv:tä enemmän kuin tuon viisi vuotta.
Toki, jos haluaa aina uusinta tekniikkaa, niin sitten tuo viisi vuotta ei varmasti haittaa.
Itsellä makkarissa yli 10v.vanha full-hd tv, joka ajaa asiansa siellä ja sille tulee vaihto vasta, kun tekniikka pettää.
 
Ylös Bottom