Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Onko kellään mitään vienkkejä tuohon Teräsnyrkin taitaja trophyyn? Tuntuu ihan mahottomalta saada se.
Vai pitääkö saada myös ne trophyt jossa on se valkonen pieni pallo siinä trophyn kuvan reunassa?
Ne trophyt ovat DLC sisällöstä eli ei tarvitse. Hinta-laatu suhteeltaan kuitenkin kannattava ostos, siis ne molemmat, jos minulta kysytään
Joo. Itse asiassa oon ostanu ne DLC:eet, mutta mulla on britti versio pelistä niin eihän ne toimi.
Juoni oli tylsää perushuttua, aika usein tuli arvattua mitä seuraavaksi tapahtuu. Viholliset olivat todella tylsiä. Samoja jannuja alusta loppuun.
No jos tarkastellaan vastaavuuksia tuolta elokuvien puolelta, tuskin Indiana Jones kuitenkaan oli muuta kuin karikatyyrejä roistoista ja kirkasotsaista maailman parannusta ennalta arvattavissa juonenkäänteissä?
Tuli tämäkin pelattua läpi. Ihan ok peli, mutta en olisi nostanut vuoden 2009 parhaaksi peliksi. Arvosana ehkä 8. Räiskintä oli ihan viihdyttävää kiipeilyn ja hiippailun tuodessa kivan lisämausteen soppaan. Teknisesti toimii edelleen näin lähes kaksi vuotta julkaisun jälkeen. Välillä tuodaan silmien eteen todella komeita maisemia. Välillä taas ruudulla paukkuu ja rätisee mahtavsti ruudunpäivityksen pysyessä edelleen tasaisena. Ykkösosan lievä repeilykin oli saatu karsittua pois. Musiikit olivat paikoitellen todella eeppisiä, etenkin teemasta pidin. Äänisuunnittelukin toimi oikein hyvin.
En ole varma muistanko oikein, mutta oliko ykkösessä enemmän puzzleja? Tässä niitä oli harmittavan vähän. Kiva idea kyllä tuo vihjeiden hakeminen Draken kirjasta. Juoni oli tylsää perushuttua, aika usein tuli arvattua mitä seuraavaksi tapahtuu. Viholliset olivat todella tylsiä. Samoja jannuja alusta loppuun. Ja sitten ne... No tiedätte varmaan. Muutkaan hahmot eivät oikein vakuuta. Draken veijariluonne ärsytti jo ykkösessä. Välillä oli hahmojen kesken kyllä ihan hauskaa sanailua. Noin muuten kliseiset hahmot aiheuttivat lähinnä haukottelua...
...
Tiivistää asian melko hyvin. Kaikki ei tykkää, siitä ei voi kiistellä. Seikkaluelokuvien ja etenkin Indiana Jones -fanina rakastan Uncharted-pelejä....Pelissä on kai haettu sitä vanhaa kunnon seikkailuhenkeä ja tuollaiset hahmot toki kuuluvat siihen. Ei vaan ole ihan se mun juttu.
Toisaalta jo nämä kaksi ovat aika keskeisiä helmasyntejä näinkin rakastettavassa pelisarjassa Itse heittäisin päälle vielä kakkososan Bruckheimer-syndrooman, eli kaikkea pitää olla isommin, komeammin ja paukkuvammin. Kehittäjät ainakin tuntuivat olevan innoissaan luhistuvista rakennuksista ja liikkuvista junista mutta se mikä teknisesti on haasteellista ei välttämättä välity yhtä uskomattomana pelikokemuksena. Pulmissa liika auttaminen rassasi täälläkin, väli- ja loppupomot olivat syvältä ja noin ylipäätään toimintapuoli oli kenties liiankin täyteen tungettu jos jonkin sortin tarkoituksenhakuisia muka-eeppisiä hetkiä.siksi en pitänytkään noista ylikestävistä "pikku pomoista" (esimerkiksi junakentässä).
Nuo hyvät asiat, mitä maintisit, niin niistä voin kyllä olla samaa mieltä. Myös puzzleja saisi olla reilusti enemmän ja olis hyvä jos niissä puzzleissa ei avitettaisi niin paljon
...siksi en pitänytkään noista ylikestävistä "pikku pomoista" (esimerkiksi junakentässä).
Hmmh, jotenkin kun luin tuota tekstiäs, niin kaikki tärkeimmät pelilliset asiat tuntuivat mielestäsi olevan kunnossa ja hyvin toteutettu (hyvät puolet merkattu lainaukseen siis vihreällä). Mutta silti nuo jotkut huonot asiat (merkattu punaisella) ovat noinkin paljon pudottaneet arvosanaa.
Mitä esimerkiksi tarkoitat "tylsillä vihollisilla"? Pelin "pääpahis" kieltämättä on melko geneerinen, mutta itse nämä tämän Lazarevicin palkkasotilaat, miten niistä muka voisi saada "vähemmän tylsiä"?
Muistaakseni esimerkiksi Draken päiväkirjan tietyt sivut avautuivat aina automaattisesti, kun oli ratkomassa tiettyä puzzlea.
Myös Sully on kelpo hahmo, eikä tosiaan mikään kovin yleinen ilmestys toimintapeleissä, vai voitko väittää toisin?
Execta
Muistaakseni esimerkiksi Draken päiväkirjan tietyt sivut avautuivat aina automaattisesti, kun oli ratkomassa tiettyä puzzlea.
Kyllä siinä yhdessä loppupään puzzlessa sai ihan itse etsiä sivun. Mäkin luulin aluksi, että oikea sivu aukeaa itsestään.
Tuo välibossi oli kyllä UC2:n pohjannoteeraus suunnittelun osalta.
...tylsät hahmot ja juoni.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska Uncharted-peleissä juuri hahmot (yhdessä ääninäyttelyn kanssa) ovat ehkä parasta mitä on vastaan tullut. Drake on aivan omaa luokkaansa (haastajana genressä ainostaan "vanha" Lara Croft) ja Sully sidekickinä on harvinaisuus pelimaailmassa: Toimii. Pelin naiset ovat myös erityisen mieleenpainuvia.
Ja Lara Croft se vasta tylsä olikin.
Ihan mielenkiinnosta: Mikä nykysukupolvessa ollut pelihahmo sitten oikein sytyttää?