Vaikeuden viehätyksestä

[m_vierimaa]

Luuletko, etten ole ihan tolkuttomasti yrittänyt oppia tuota blokkaamista? Ei vain onnistu. Tuollaiset parryt eivät ole onnistuneet minulle muutenkaan missään peleissä, vaikka kuinka yrittäisin opetella. Rytmipelitkään eivät itselläni siitä syystä ole koskaan toimineet ja mitä enemmän on ikää tullut, niin sen vaikeammilta ovat tuntuneet. Silti muut Soulsbornet ovat Sekiroa lukuunottamatta sujuneet varsin mukavasti, vaikka ovatkin todella haastavia pelejä itselleni olleet. Satoja tuntejakin minulla on noita Soulsborne-pelejä takana, joten harjoittelun vähyydestä nyt ei sinänsä ole kyse.

En, tarkoitin vain että ajankäyttö kikkoihin ei toiminut minulla, joten en suosittele sitä, Palataan nyt kuitenkin ketjun aiheeseen.

 

[PuppetMaster]

Itse en esim. koskaan Bloodbornessa voinut tuota pistooliparrya alkaa käyttämään, kun ei vain riitä refleksit tuollaiseen tarkkaan ajoitukseen.

Muistelen että se blunderbuss oli huomattavasti pistoolia helpompi käyttää.

En kyllä ole varma oliko varsinainen parry window isompi, vai pysäyttikö se vihollisten hyökkäykset vaikka parryn olisi ajoittanutkin hieman väärin, mutta kuitenkaan ei lainkaan niin helposti ottanut itse osumaa.

 

[FleeingNevada]

Miten musta tuntuu, että sitten jos näihin peleihin laitettaisi vaikeustaso, niin sen jälkeen alkaisi valitus ja ihmettely, että miksei näissä ole minimappia? Mistä mä nyt voin tietää, mihin kuuluu mennä? Miksei ole mitään quest logia? Miten mä nyt tiedän mitä kuuluu tehdä?

Helppoja valmiiksi pureskeltuja pelejä löytyy kauppojen hyllyltä metritavarana, joten antaa nyt edes From Softwaren pitää kiinni tyylistään.

Voi ei, mitä tekisimmekään, jos pelit olisivat helposti lähestyttäviä viihdetuotteita, jotka ovat muokattavissa kaikille käyttäjille!

 

[Jirza]

Voi ei, mitä tekisimmekään, jos pelit olisivat helposti lähestyttäviä viihdetuotteita, jotka ovat muokattavissa kaikille käyttäjille!

No eikö ne muka 99 prosenttisesti ole?

 

[FleeingNevada]

No eikö ne muka 99 prosenttisesti ole?

Eivät, sen takia tätä keskustelua käydään niin usein. Sen takia myös aina kun pelissä on hyvät accessibility valikot niistä kirjoitetaan laajasti. Vaikeustaso on seuraava askel, sillä sen ympärillä on tämä tunnekuohu, joka joillekin on ylitsepääsemätön, että muka tavikset voisivat pelata samoja juttuja.

 

[PuppetMaster]

joillekin on ylitsepääsemätön, että muka tavikset voisivat pelata samoja juttuja.

"Tavikset" voivat pelata Soulseja varsin mainiosti.

Nämä eivät todellakaan vaadi mitään ninjarefleksejä, vihut kyllä antaa merkin tulevasta hyökkäyksestä kun malttaa hetken opetella niiden liikesarjat. Ja jos jollain yksittäisellä pomolla on joku supernopea isku johon ei ehdi reagoida, voi käyttää muita strategioita kun mennä siihen pomon eteen ottamaan iskuja vastaan. Tai vain yksinkertaisesti käyttää kilpeä jolloin ei niin tarvitse reaktionopeutta.

Helpoimmillaan voi itse kykkiä nurkassa heittelemässä loitsuja kilven takaa kun pari kolme muuta pelaajaa hakkaa samaan aikaan pomoa.

Mutta kun mikään näistä ei käy ellei peleistä tehdä jotain God of Warin kaltaista Hack and slashiä jossa voi vaan rynniä vihollislauman sekaan mäyhäämään.

 

[FleeingNevada]

"Tavikset" voivat pelata Soulseja varsin mainiosti.

Vuosia jatkunut keskustelu ja pienen piirin suosio osoittaa, että ei, eivät voi. On todella lyhytkatseista olettaa, että vain koska jokin on sinulle helppoa, että se olisi muillekin samoin. Edelleen, yhtäkään hyvää syytä vaikeustason helpotukselle ei ole, mutta syitä sitä puoltamaan on kymmeniä.

 

[pelle]

"Tavikset" voivat pelata Soulseja varsin mainiosti.

Nämä eivät todellakaan vaadi mitään ninjarefleksejä, vihut kyllä antaa merkin tulevasta hyökkäyksestä kun malttaa hetken opetella niiden liikesarjat. Ja jos jollain yksittäisellä pomolla on joku supernopea isku johon ei ehdi reagoida, voi käyttää muita strategioita kun mennä siihen pomon eteen ottamaan iskuja vastaan. Tai vain yksinkertaisesti käyttää kilpeä jolloin ei niin tarvitse reaktionopeutta.

Helpoimmillaan voi itse kykkiä nurkassa heittelemässä loitsuja kilven takaa kun pari kolme muuta pelaajaa hakkaa samaan aikaan pomoa.

Mutta kun mikään näistä ei käy ellei peleistä tehdä jotain God of Warin kaltaista Hack and slashiä jossa voi vaan rynniä vihollislauman sekaan mäyhäämään.

Tuo on sitä liioittelua suuntaan ja toiseen.
Joo soulsit ei vaadi jedi refleksejä, mutta ne vaatii sen, että osaat oikeasti lukea vihollisten eleitä joka ei ainakaan multa onnistu ikinä missään pelissä ellei se vihollinen sitten ihan selkeästi lataa jotain mega iskua seuraavat viisi sekuntia.
Kaikki sai aina kuulostamaan tuon niin helpolta vaikka bayosta puhuessa, mutta todellisuudessa sun pitää tunnistaa se tuleva hyökkäys alle sekunnin animaation perusteella oli kyse sitten bayosta, dmc:sta tai melkein mistä vaan.
Sama kun sanoisi ettei dirt rallyssa ole mitään vaikeaa, senkus käännät siihen suuntaan mihin kartturi käskee.

Itse pelaan aina kaiken aluksi helpoimmalla ja voin myös sanoa, että jos jossain god of warissa vaan hakkaa nappia välittämättä mistään niin henki lähtee ainakin niissä ps2-ps3 peleissä ja sama pätee jälleen moneen muuhunkin.
Kuten sanottu niin liioittelua suuntaan ja toiseen.

 

[PuppetMaster]

On todella lyhytkatseista olettaa, että vain koska jokin on sinulle helppoa, että se olisi muillekin samoin.

Eivät Soulsit minulle helppoja ole kun vedän näitä soolona ja yleensä rolleja käyttäen, varsinkin Dark Souls 3:ssa oli parit erittäin vaikeat pomot. Enkä todellakaan koe olevani mikään keskimääräistä parempi pelaaja; katselin tuossa jokin aika sitten yhden tubettajan ensikosketuksen sarjaan Dark Souls 3:n myötä, ja tuo veti ilman vihjeitä varmaan jokaisen pomon vähemmillä yrittämillä kuin meikäläinen, vaikka takana oli minulla jo DeS, DS, DS2 ja Bloodborne.

Mutta jos ottaa kilven käyttöön ja kutsuu pari apulaista niin johan laskee vaikeus.

Kaikki sai aina kuulostamaan tuon niin helpolta vaikka bayosta puhuessa, mutta todellisuudessa sun pitää tunnistaa se tuleva hyökkäys alle sekunnin animaation perusteella

Bayonetassa oli se yksi esine mikä parrysi vihujen iskut kun painoi tikkua tulevaa hyökkäystä päin; tuota pystyi muistaakseni suurinpiirtein vain rämpyttämään vihuja päin.

voin myös sanoa, että jos jossain god of warissa vaan hakkaa nappia välittämättä mistään niin henki lähtee ainakin niissä ps2-ps3 peleissä

Joo, näissä piti aina kolmen iskun jälkeen rollata kun vihut vain hyökkäsi takaisin kesken kombon.

 

[FleeingNevada]

Eivät Soulsit minulle helppoja ole kun vedän näitä soolona ja yleensä rolleja käyttäen, varsinkin Dark Souls 3:ssa oli parit erittäin vaikeat pomot. Enkä todellakaan koe olevani mikään keskimääräistä parempi pelaaja; katselin tuossa jokin aika sitten yhden tubettajan ensikosketuksen sarjaan Dark Souls 3:n myötä, ja tuo veti ilman vihjeitä varmaan jokaisen pomon vähemmillä yrittämillä kuin meikäläinen, vaikka takana oli minulla jo DeS, DS, DS2 ja Bloodborne.

Tubettajat eivät edusta millään tasolla tavallista pelaajaa.

 

[nedruska]

Soulseja en ole koskaan pelannut, niin en niiden osalta voi osallistua keskusteluun mutta yleisesti mielipiteiä vaikeudesta ja vaikeustasoista:

Oon itse sellainen keskivertopelaaja ja pelailen pelit yleensä läpi normaalilla vaikeustasolla, jossa yleensä on mulle juuri sopivasti haastetta. Näen kuitenkin, että on todella hyvä, jos peli tarjoaa myös helpompaa/vaikeampaa vaikeustasoa, niin että jokaiselle löytyy se sopiva taso jolla ei turhaudu. Sekä liian helppo että liian vaikea taso ovat molemmat todella turhauttavia pelata. Liian helpolla vaikeustasolla peli ei vaan imaise mukaansa, kun kaikki haaste puuttuu. Liian vaikea taas saa pelaajan lopulta jättämään koko pelin kesken, kun jotain kohtaa pelissä ei vaan pääse läpi, vaikka kaikkensa antaa.

Kaikilla ihmisillä ei vaan ole samanlaisia lähtökohtia selvittää haastavia pelejä. On luontaisia ominaisuuksia kuten tässäkin keskustelussa mainitut nopea refleksit ja sitten tietenkin opittuja ominaisuuksia: jos olet pelannut säännöllisesti elämässäsi parikymmentävuotta saman genren pelejä, niin sinulla on todennäköisesti tästä kertynyt taitoja, joita uudella pelaajalla ei ole.

Kaikista paras mun mielestä olisi vielä, jos vaikeustason voi muuttaa kesken pelin. Nyt esim. pelailen Kingdom Hearts III:a, jossa otin tuttuun tapaan normaalin vaikeustason ja nyt jonkin aikaa pelattuani olen joutunut totemaan tämän turhan helpoksi itselleni. Olisi kiva pystyä vaihtamaan vaikeutta korkeammaksi ilman, että pitää sen vuoksi aloittaa koko peli alusta. Peliä on nyt kuitenkin sen verran tunteja jo takana, että tuskin jaksan tasoa alkaa enää vaihtamaan vaan kärvistelen tämän loppuun tällä tasolla ja vaikeutan omaa peliäni esim. jättämällä aseiden levelöinnin yms. vähemmälle.

 

[PuppetMaster]

Minustakin on hyvä että peleissä on eri vaikeustasoja, ja lisätään nyt vielä että ei tosiaan ole minulta pois jos Soulseihin lisätään easymode.

Näen tuon vain niin että kun koko sarjan viehätys, ainakin minulla, perustuu siihen haasteen voittamiseen ja onnistumisentunteeseen kun se ylivaikea pomo vihdoin ja viimein lukuisten yritysten jälkeen kaatuu, niin jos tuon kaiken ottaa pois, jää jäljelle vain hyvin keskinkertainen, "juoneton" yksinkertaisella taistelumekaniikalla varustettu fantasiapeli.

Esimerkiksi Jedi: Fallen Orderissa, joka on hyvin soulsmainen peli rakenteeltaan, oli vaikeustasoja useampiakin, ja siinä tuo varmasti toimi paljon paremmin. Siinä oli seurattava juoni, levelöidessä oppi uusia jeditaitoja eikä vain statsien nostoa niinkuin Soulseissa, ja varmasti SW-faneille tuli kiksejä fiiliksestä olla kaikkivoipa jediritari.

Soulseissa jää vain jotain älytöntä japanilaista fantasiahuttua.

 

[m_vierimaa]

Edelleen, yhtäkään hyvää syytä vaikeustason helpotukselle ei ole, mutta syitä sitä puoltamaan on kymmeniä.

Voi hyvänen aika, onhan se tietysti kätevää kun niitä ei suostu edes näkemään.

Tässä sinulle paras syy miksi vaikeustasoja ei tule: pelintekijä ei halua niitä, koska se rikkoisi pelin idean. Tämä on myös haastatteluissa todettu. Jollet kelpuuta hyväksi syyksi sitä että pelintekijä ei niitä peliin halua, niin keskustelua ei liene syytä jatkaa tämän enempää.

Mitä haastavuuteen tulee, olen varma että suurin osa luovuttaa SB sarjan siksi että nykypelit ovat niin helpotettuja että se hermostuminen tulee kun pelissä ei pääsekkään rynnimään kohti vihujoukkoa karjuen ja kaikki parissa sekunnissa lahdaten ilman kuolemaa. Tunnen useitakin tällaisia pelaajia. Haukkumasana Casual on yleinen, mutta ymmärrän hyvin, että osa pelaajista viihtyy paremmin rennon pelin äänellä.

SB sarja ei vaadi yliluonnollisia refleksejä, ei eliittipelaajaa, eivätkä edes pomot ole erityisen vaikeita, (muissa kuin Sekirossa, jossa ei voi pyytää apuja, ja joka siksi vaatii jossain vaiheessa blokkauksen opettelun).

Sen sijaan se vaatii kärsivällisyyttä, asenteen, jossa aikaa on valmis käyttämään helpoimmankin vihun liikkeiden ymmärtämiseen, hahmon kehittämiseen ja ennenkaikkea lukuisten epäonnistumisten kestämistä. Muutamissa kohdissa peliä voi sanoa jopa epäreiluksi, vaikkapa DSR:ssä Anor London kielekkeellä olevien ritarien ohi pääsy. Palkkioksi saa tunteen, joka alkaa nykypeleistä olla kadonnut, mielettömän hyvän fiiliksen onnistumisesta ja mahdottoman voittamisesta.

Minäkin lopetin aikoinaan Demon’s Soulssin kesken samoin kuin Bloodbornen. Molempia pidin aivan liian vaikeina, Demonin pelasin tosin yli puolivälin. Muistan vieläkin miten tuskastuttavalta tuntui Bloodbornessa huomata 10h pelaamisen jälkeen olla lähes aloituspisteesssä, samassa ajassa olisin jo pelannnut Tomb Raiderin läpi! Mitä järkeä tämmöisen ylivaikean paskan jauhamisessa on!

Vuoden tauon jälkeen tulin kokeilleeksi Bloodbornea uudestaan, ja joku siinä klikkasi. Kiitos Koronan, nyt on koko sarja pelattu useita kertoja läpi Demon’s Soulssista Sekiroon.

Sanoisin että tässä pelisarjassa myös new game+ on kerrankin hyödyllinen. Voi sitä tunnetta kun ensimmäisen läpipeluun jälkeen pääsee näyttämään kaikki taidot jo kehitetyllä hahmolla alun nyt todella helpon tuntuisille bosseille.

 

[TRSP82]

Sanoisin että tässä pelisarjassa myös new game+ on kerrankin hyödyllinen. Voi sitä tunnetta kun ensimmäisen läpipeluun jälkeen pääsee näyttämään kaikki taidot jo kehitetyllä hahmolla alun nyt todella helpon tuntuisille bosseille.

New game+ on näissä se easy-mode, itseasiassa vähän sellainen hassuttelu-mode. Varsinkin porukalla pelatessa käy välillä sääliksi bosseja

Muistan itsekin ensimmäiset Souls-tunnit, kauheata puurtamista, n. 20h kohdalla klikkasi ja alkoi ymmärtämään pelien sielua. Pelissä pitää käyttää kaikkia keinoja, joita peli antaa sinun tehdä: Jos tuntuu niin ammu niitä nuolia kilometrin päästä vaikeaan vihuun. Jos näyttää pahalle, niin juokse kauemmas ja käytä HomeWardia, pakeneminen on joskus järkevää. Käytä summoneita bosseissa jos tarvitset. Lue vihollisten liikkeitä ennen hyökkäystä. Yms yms yms.

Sanoisin että pelin "vaikeus" on näissä peleissä muutakin kuin osumapisteiden kanssa kikkailua, se on osa sitä pelin identiteettiä. Ymmärrän täysin jos joku huhuilee easy-moden perään, jos ei ole päässyt tuon edellä mainitun "klikkaus"-kohdan yli. Kun siihen Souls-tilaan pääsee, niin voi viitata kintaalla vaikeudelle, kuolemat on siitä eteenpäin vain kannuste: Teit itse virheen, mutta ei mene kauaa kun et sitä enää tee ja peli ei siinä kohtaa voi sinulle mitään.

 

[FleeingNevada]

Tässä sinulle paras syy miksi vaikeustasoja ei tule: pelintekijä ei halua niitä, koska se rikkoisi pelin idean. Tämä on myös haastatteluissa todettu. Jollet kelpuuta hyväksi syyksi sitä että pelintekijä ei niitä peliin halua, niin keskustelua ei liene syytä jatkaa tämän enempää.

Voi, kun voitaisiin keksiä tapa jolla pelin tarkoitettu vaikeustaso jäisi peliin, mutta helpommin lähestyttävä vaihtoehto olisi myös tarjolla.

Eiku, hetkinen, meillähän on tämä jo. Se sama mikä kaikissa muissakin peleissä on, jossa valikossa lukee "this is the level the game is meant to be played" ja muut ovat variantteja.

 

[Fabre#4]

Kyllähän niille täytyy virtuaalista hattua nostaa päästä, jotka jaksavat ja kykenevät jauhamaan noita vaikeita Souls-pelejä läpi asti. Toki samaan henkäykseen pitää sanoa, että kyllähän tuo jonkinlaisesta masokismista kuitenkin kertoo.

Itsellä on PS+:n kautta lunastettuna Bloodborne, mutta en ole koskaan jaksanut sitä edes konsolilleni asti ladata, koska tiedän, etten tule siitä pitämään, vaikka laatupeli onkin arvosteluiden pohjalta kyseessä. Olen nykyään hyvin tarkka ja valikoiva niiden pelien suhteen, joille haluan aikaani antaa. En vain välitä sellaisista peleistä, joissa joutuu samaa kohtaa hinkkaamaan uudestaan ja uudestaan, joissain tapauksissa useitakin eri pelikertoja tai iltoja. Haluan nähdä edistystä pelatessani, haluan viihtyä pelatessani. Vaikeustasottomat Souls-pelit eivät minulle sellaista tarjoa, vaan olisivat enemmänkin pakonomaista suorittamista.

Esimerkiksi Jedi: Fallen Orderissa, joka on hyvin soulsmainen peli rakenteeltaan, oli vaikeustasoja useampiakin, ja siinä tuo varmasti toimi paljon paremmin. Siinä oli seurattava juoni, levelöidessä oppi uusia jeditaitoja eikä vain statsien nostoa niinkuin Soulseissa, ja varmasti SW-faneille tuli kiksejä fiiliksestä olla kaikkivoipa jediritari.

Tuo ja yllä oleva kirjoitus johdattaakin minut kätevästi seuraavaan pointtiini. Jedi: Fallen Order on rakenteeltaan ja mekaniikaltaan Souls-peli, tai ainakin hyvin lähellä sitä, mutta tarjoaa kuitenkin vaikeustasoja. Viihdyin pelin kanssa hyvin, vaikka Souls-rakenne ei itselleni se miellyttävin tai mielenkiintoisin rakenne olekaan. Eri vaikeustasot takaavat sen, että käytännössä jokaiselle pelin ostaneelle löytyy sopiva ja jokaisella on mahdollisuus kokea peli alusta loppuun. Itselleni olisi ollut suuri pettymys, jos en olisi päässyt näkemään kaikkia pelin hienoja eri ympäristöjä ja planeettoja, vaan olisin jäänyt jumiin johonkin alkuvaiheen pomoon. Tämä olisi ollut todennäköinen lopputulos, jos pelissä ei olisi ollut vaikeustasoja, vaan kaikki olisi pakotettu pelaamaan sillä vaikeimmalla mahdollisella. Olisin myös missannut pelin varsin huikean loppukohtauksen. Nyt näin ei onneksi käynyt ja sain nauttia pelistä täysin rinnoin.

Pelasin kyseisen pelin läpi oletusvaikeustasolla, joka muistaakseni oli taso 2/4. Silläkin tasolla pelatessani taisin kaataa vain yhden ison pomon ensimmäisellä yrityksellä ja yleensä pomojen kanssa vierähti se 3-5 yritystä ennen onnistumista. Tuo on mielestäni juuri sopiva taso, ei liian helppo, mutta riittävän, että jokaisella yrityksellä huomaa pientä kehitystä, mutta saman pomon kanssa ei kuitenkaan mene koko iltaa, eikä varsinkaan myös seuraavaa.

Jedi: Fallen Order on vaikeutensa puolesta toteutettu erinomaisesti, voisin jopa sanoa täydellisesti. Vaikein mahdollinen taso on masokisteja varten siellä olemassa ja meille tavallisille pelaajille löytyy sitten sellaiset sopivat tasot, jotta kaikki pääsevät pelistä nauttimaan, eikä tule niitä jumiin jäämisiä. From Software voisi ottaa tuosta mallia! Tiedä, vaikka heidän pelinsä päätyisivät myymäänkin enemmän, jos siellä olisi se peruspelaajan vaikeustaso valittavissa.

 

[Ac3way]

Oli kyllä todella hyvä, että Jedi Fallen Order sisälsi eri vaikeustasot. Pelailin peliä yli puolenvälin kovemmalla haasteella, mutta sen jälkeen tiputin vaikeustaso alemmas. Vähän harvinainen ratkaisu, kun yleensä itsellä menee se kaava toisinpäin ja haastetta lisätään mitä pidemmälle pelataan. Tällä kertaa oli hyvä, että pelaajalla oli vapaus valita ja kehittäjä oli vielä ihan hyvin toteuttanut eri vaikeustasot.

Onkin ainoa Souls-tyyppinen peli jonka olen läpäissyt. Kaikki muut ovat aina jääneet kesken. Pisin on varmaan Dark Souls 1 ja 30h.

Ei itseäni niin houkuta Souls-pelien haaste, mutta niiden maailmat on mielenkiintoisia ja kivahan niihin olisi tutustua enemmänkin. Nyt jää ne pelit ostamatta ja varmaan omalla kohdallani jopa ihan hyvästä syystä. Turhaan osta pelejä, jotka ei iske 100%:sti. Toisaalta vaikka osana syynä on varmasti oma heikko skill taso, mutta sitten taas monesti tulee pelailtua moni muita pelejä normaalia vaikeimmilla tasoilla, joten tuskin nyt ihan kädetön pelaajaa kuitenkaan ole.

Ymmärrän miksi Souls tyylit eivät yleensä tarjoa vaikeustason valintaa, mutta kyllä ne toisaalta pystyisi lisäämään peliin ilman pelin tai pelaajien kokemuksen heikentämistä.

 

[PuppetMaster]

Oli kyllä todella hyvä, että Jedi Fallen Order sisälsi eri vaikeustasot. Pelailin peliä yli puolenvälin kovemmalla haasteella, mutta sen jälkeen tiputin vaikeustaso alemmas.

Onkin ainoa Souls-tyyppinen peli jonka olen läpäissyt. Kaikki muut ovat aina jääneet kesken. Pisin on varmaan Dark Souls 1 ja 30h

Mihin DS tyssäsi? Sinne legendaariselle Anor London sillalle?

Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun tuntuu että jos noinkin pitkälle jaksoit Jedi Orderia vaikeimmalla, luulisi Dark Soulsin olevan aika läpihuutojuttu.

Minusta ainakin tuo Jedi oli varmaan vaikeampi tuolla kovimmalla tasolla kuin yksikään Souls peli, mutta ehkä se johtui siitä etten oikein ihan täysin missään vaiheessa sisäistänyt sitä taistelumekaniikkaa, ja jokaista sapelimatsia sai vääntää aika hävyttömän monta kertaa ennen kuin pääsi eteenpäin.

 

[Dragonfly]

@Fabre#4 :lta hyvä pointti tuo Jedi Fallen Order. Siinä on Souls-like peli mikä toimii hyvin, vaikka onkin vaikeustasot.

Tämän innoittamana piti oikein ruveta miettimään mitä muita Souls-like pelejä olen Jedi Fallen Orderin lisäksi pelannut läpi. Taitaa ainoa toinen läpipelattu olla Lords of the Fallen. Oli mielestäni selvästi helpompi kuin Souls -sarjan pelit. Ensimmäistä Dark Soulsia olen pelannut Anor Londoon asti ja hampaiden kiristelyjen saattelemana päihittänyt Ornstein and Smough -pomovastukset. Eli on sitäkin tullut väännettyä, mutta ei se vaan läheskään kokoajan ollut hauskaa. Aivan liian usein todella turhauttavaa. Jedi Fallen Orderin tapa hoitaa pelin vaikeus oli selvästi enemmän mieleen.

 

[Ippenator]

@Fabre#4 :lta hyvä pointti tuo Jedi Fallen Order. Siinä on Souls-like peli mikä toimii hyvin, vaikka onkin vaikeustasot.

Tämän innoittamana piti oikein ruveta miettimään mitä muita Souls-like pelejä olen Jedi Fallen Orderin lisäksi pelannut läpi. Taitaa ainoa toinen läpipelattu olla Lords of the Fallen. Oli mielestäni selvästi helpompi kuin Souls -sarjan pelit. Ensimmäistä Dark Soulsia olen pelannut Anor Londoon asti ja hampaiden kiristelyjen saattelemana päihittänyt Ornstein and Smough -pomovastukset. Eli on sitäkin tullut väännettyä, mutta ei se vaan läheskään kokoajan ollut hauskaa. Aivan liian usein todella turhauttavaa. Jedi Fallen Orderin tapa hoitaa pelin vaikeus oli selvästi enemmän mieleen.

Ei kyllä luulisi juuri minkään vihun noissa Souls-peleissä tuottavan ylitsepääsemättömiä ongelmia, jos on Kataisen ja Soininkin hoidellut. Toki riippuen siitä menikö sooloamalla vai co-oppina. Helvetillisen vaikeat pomot kyllä soolona - ainakin itselleni. Lords of the Fallenkin oli kyllä itselleni ihan samaa tasoa vaikeusasteeltaan kuin kovimmat Souls-pelit. Toki tässäkin taas näkyy yksilöllisyys. Eli asiat mitkä jollekin ovat vaikeita peleissä, eivät välttämättä toiselle ole ollenkaan niin hankalia. Ja sama asetelma saattaa samojen henkilöiden välillä kääntyä päinvastoin eri kohdassa kyseistä peliä tai sitten aivan toisessa pelissä.