Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Viimeksi katsomani elokuvat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jari Tomppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Blood Diamond

Tuli tuonkin Blu-ray versio katseltua. Elokuva siis kertoi Sierra Leonen 1990-luvun sisällissodasta, johonka rahoitus saatiin juurikin veritimanteista.

Itse tykkäsin ja yllätyin positiivisesti. Ennen elokuvaa ennakko-odotukset eivät taivaissa olleet, koska kuvittelin tämän olevan ennemminkin DiCaprion ja Connellyn välinen draama, kuin todesta otettava jännäri. Toki, tuota ylempänä mainittua löytyy elokuvasta, mutta se pidetään sopivasti taka-alalla. Myöskin henkilökemiat toimivat jokaisen välillä hyvin.

Mitä Blu-ray:n kuvanlaatuun tulee, on se fantastinen. Elokuvassa vilisee upeita maisemia ja ainakin tuon Blu-ray:n kuvanlaatu on melkeinpä parasta tällä hetkellä markkinoilla. Äänimaailmaa en tähän hätään voi kommentoida, omat laitteistot eivät siihen aivan riitä. Mutta dialogi kuului kuitenkin selvänä muun hälinän läpi kaiuttimillakin.

Elokuvassa on muutamia todella brutaaleja kohtauksia, joilla yritetään herätellä katsojaa ja saada huomiota asialleen. Tässä on onnistuttu, elokuva onnistuu mielestäni välttämään liiallisen saarnaamisen, mutta antamaan silti vavahduttavan kuvan.

4/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Elokuvissa katsoin pariviikkoa sitten Resident Evil 3.
Menee ihan hölmöksi noiden psyykki kykyjen takia.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Brother Hood Of War (Korean sota)

Ehkä oli hieman kliseinen elokuva mutta kuitenkin ihan hyvä. Piristävää on kyllä nähdä näitä aasialaisten näkökulmasta tehtyjä elokuva.

4/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Lähipäivinä tullut katsastettua Death Proof ja Zodiac. Jälkimmäinen oli todella hyvä, enemmänkin olisi ehkä saanut irti jos vireystila etenkin loppua kohden olisi ollut parempi. Kuitenkin tosi hyvä jännäri, pitää katsastaa joskus ehkä uudelleen. Suositan.
4/5

Death Proof sen sijaan oli pettymys. Kahden sinänsä mukavan kohtauksen lisäksi suurin osa koko elokuva koostuu täysin triviaaleista keskusteluista. Näinkin lyhyestä elokuvasta olisi huoletta voinut IMO leikata vaikka puoli tuntia.

2/5.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Joulutarina. Hyvä leffa, tosin eturivissä olevat teinipissixXxet häiritsi jonkun verran puheillaan katseluelämystä. Teki mieli heittää poppareilla niitä, mut ei ne lennä eteen asti ku istuin takarivissä.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Tuli käytyä kattomassa tuo uusi BEOWULF ja kyllä oli omasta mielestäni hyvä leffa. Hienolta kyllä näytti meinaan välillä ei tiennyt oliko oikeaa vai animaatio kuvaa. Kohta ei tarvii oikeita näyttelijöitä ollenkaan. :)
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Oli melkoinen yllätys, että The Fountain löytyi videovuokraamosta. Samaisen ohjaajan toinen mestariteos Unelmien Sielunmessu on aikoinaan nähty elokuvatetatterissa, mutta tämä ylitti kyseisen elokuvan yllättäen. En ole vastaavaan tunnelmaan elokuvissa törmännyt, kuin harvoin. Menee ehdottomasti TOP 3:een Puhu Hänelle ja Tahrattoman mielen viereen. Hugh Jackmanin suoritti roolinsa erinomaisesti Rachelin kera.

Tämä on niitä elokuvia, jota jaksaa varmasti katsoa vielä monta kertaa uudestaan. The Fountain on myös niitä erittäin harvoja elokuvia, jota voi kuvata sanalla "kaunis". Nyt vain sitten hankkimaan tämä omaan DVD-kokoelmaan, se on sen ansainnut.

Kun kerta Shrek tuli lähiaikoina katsottua niin vihreän örkin sanoin voisin kuvata tätä leffaa: Se on kuin sipuli, siinä on kerroksia.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

werty sanoi:
Oli melkoinen yllätys, että The Fountain löytyi videovuokraamosta. Samaisen ohjaajan toinen mestariteos Unelmien Sielunmessu on aikoinaan nähty elokuvatetatterissa, mutta tämä ylitti kyseisen elokuvan yllättäen. En ole vastaavaan tunnelmaan elokuvissa törmännyt, kuin harvoin. Menee ehdottomasti TOP 3:een Puhu Hänelle ja Tahrattoman mielen viereen. Hugh Jackmanin suoritti roolinsa erinomaisesti Rachelin kera.

Tämä on niitä elokuvia, jota jaksaa varmasti katsoa vielä monta kertaa uudestaan. The Fountain on myös niitä erittäin harvoja elokuvia, jota voi kuvata sanalla "kaunis". Nyt vain sitten hankkimaan tämä omaan DVD-kokoelmaan, se on sen ansainnut.

Kun kerta Shrek tuli lähiaikoina katsottua niin vihreän örkin sanoin voisin kuvata tätä leffaa: Se on kuin sipuli, siinä on kerroksia.

Täytyykin tuo The Fountain katsoa. Löytyy luottoa miehen arvosanaan kun ylistät Tahratonta mieltä. Siinä vasta aliarvostettu elokuva, aivan fantastinen pätkä. Carrey on Oscar-ehdokkuuden arvoinen tuossa leffassa, aivan ehdottomasti.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

The Man from Earth pääs yllättämään aika puskasta. Lopputekstien aikana sitä vain mietti, että miten elokuva jossa ei tapahdu "mitään" voi olla niin hyvä.

Once upon a a time in west - huuliharppukostaja
Sentäs Sergio Leone, muttei Clint Eastwoodia. Pitää nykyään, kun enää ei tule kuukauden westerniä, lainailla näitä kirjastosta ja kattella. Miehet rautaa ja pyssyt puuta tjsp. Sergio sentään ymmärsi jo silloin joskus, että jos ei ole hyvää sanottavaa niin jätetään puhuminen vähemmälle. Saisivat ottaa nykyactionleffojen käsikirjoittajat ja ohjaajat onkeensa. Ja ensi viikolla The Good, the bag & the ugly.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Nämä kaksi näin tänä viikonloppuna:

Hain Tarina
Aika vähän olen nähnyt näitä tietokoneanimaatioita, mutta tämä oli sieltä heikommasta päästä, joskaan nyt ei ihan surkeakaan. Ihan hauskaa läppää tässä oli ja kalat oli saatu mainiosti tehtyä ääninäyttelijöidensä oloisiksi, mutta itse elokuva jäi vähän tylsäksi. Jos olisin nähnyt tämän nuorempana, en usko että silloinkaan olisin tästä hirvittävästi nauttinut ja nyt näin vanhempanakin tämä ei oikein muuta onnistunut tarjoamaan kuin muutaman hauskan vitsin ja siinä se.
2½/5

Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa
Olenkohan kuunaan nähnyt mitään yhtä pimeää kuin tämä elokuva? :p Jotain viehätystä tässä kuitenkin täytyi olla, sillä voin sanoa pitäneeni tästä. Osa elokuvan kohtauksista oli kaikessa sekopäisyydessään suorastaan huikaisevia ja nauruakin tästä irtosi. Taas kerran Johnny Depp veti homman himaan!
3½/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Eilen tuli pitkästä aikaa katsottua fast and the furious.. tahtoo supran.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Eilen tuli katottua Milos Formanin mestariteos yksi lensi yli käenpesän. Ehdottomasti yksi parhaimmista elokuvista mitä kuunaan tehty. Jackin paras roolisuoritus tähänasti. Olipa muuten hauska nähdä Danny DeVito ja Crhristopher Lloyd heidän uransa ensimmäisessä elokuvassa. Muutenkin näyttely aivan huippuluokkaa. Olipa taas vähä sekavasti esitetty. Mutta jokatapauksessa 5/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Tulipa katsottua "Mitäs me Spartalaiset" pätkä teatterissa, kun ei muuta kiinnostavaa ollut.
Pari hauskaa kohtaa oli mutta suurin osa koko elokuvasta oli vedetty yli ja huumorikin aikaajoin typerää. Vaan kelpasi tämän katsoa näin pieneksi piristykseksi.
*/*****
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Eilen postimies kantoi kotiin Seagal pätkän nimeltä Marked for Death ja Corcan suosittelulla vielä leikkaamattomana. Leffan katsottuani tuli sellainen fiilis, että tässäkö tämä nyt oli :/ Menevää äkshöniä tarjolla on, mutta jotain jäi puuttumaan. Toki leffa saattaa näyttää erilaiselta kymmenen vuotiaan pojan silmissä, kuin nyt vuosia myöhemmin. Ja leikkaamattomuus on must!

Aika kultaa muistot.. todellakin.

2/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

300
Loistava elokuva. Viimeinkin jaksoin katsoa ja viihdytti toiminnallaan alusta loppuun
*****/*****

Superbad

Ihan hauska komedia vaikka tällaisia on nykyään liikaakin.
***/*****
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Viimeiseksi on tullut katsottua:

xXx : ihan hyvä äksöni leffa, hyvät näyttelijät. Ihan hienoja stunttejakin on mukana. 3,5/5
xXx2 : ihan hyvä myös, toisin hieman erilainen kuin ykkösosa. 3,5/5
Rush hour 2 : Rush hourit ovat olleet hyvää Jackie Chan toimintaa,itse pidän näitä yhtinä parhaina leffoina.Harmillisesti leffassa on pari puhumiskohtausta joita ei oikein jaksa katsoa. Jackie Chan + Chris Tucker = Rock 4,5/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Tuli äskön katottua:

Conan The Destroyer täyttä kasari laatua 4,5/5
 
Ylös Bottom