Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Viimeksi katsomani elokuvat

Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

The Bourne Ultimatum tuli katsottua toissailtana uudella HD DVD asemalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni kokonainen High Definition elokuva ja kyllä kelpaa.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

The Brotherhood of War (2004)
Korean sotaan sijoittuva Etelä-Korealainen elokuva, joka nousi heti kaikkien aikojen parhaiden sotaelokuvien listalla aivan kärkikastiin. Uskomattoman hieno ja vahva elokuva.
5/5
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Diary of The Dead.
Romeron zombie-saagan heikoin esitys.
Muutama ilkeä goretus, mutta päälleliimattu pohdiskelu dokumentaristien etiikasta söi tehot kokonaan.
Harvinaisen huonoja näyttelijöitäkin George A. oli sakkiinsa löytänyt.
Pthui.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Aku Louhimiehen "Käsky".

Kävin katsastamassa Louhimiehen uusimman ohjauksen hieman sekalaisilla odotuksilla varustettuna. Pidän Akun "Pahaa Maata" ehkäpä kaikkien aikojen hienoimpana suomalaisena elokuvana, ja olenkin salaa pelännyt, että miehen taiteellisen vision huippukohta on jo nähty. Elokuvan yhtä pääosaa näyttelee myös koulukaverini Pihla Viitala, ja tietysti neidon ensimmäinen ison luokan kameratyö oli todistettava. Elokuva ei ollut pettymys. Kaikki kolme pääroolia oli herkästi tulkittu ( Samuli Vauramo, edellämainittu Pihla Viitala ja Eero Aho ), ja elokuvan cinematografia sekä musiikki olivat huikeat. Tunnelma oli siis alusta loppuun kohdallaan.

Elokuva on myös kuvitukseltaan ja rytmitykseltään rohkea - kokonaisuudessa saavutetaan enempi Terrence Malickin runoutta kuin perus-suomalaisen sota-elokuvan hiukan teatraalista raadollisuutta. Elokuva on nähtävä uudestaan ennen kuin uskallan sanoa enempää, mutta hyvä se oli. Oikein hyvä. Jos nyt ei uusi "Paha Maa", niin ainakin vahva merkki siitä, että Akulla on edelleen paljon sanottavaa ja annettavaa kansalaisille.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Eilen illalla tuli katottua Sweeney Todd ja Cloverfield
Sweeney Todd
Olihan se ihan hyvä leffa Johny Depp veti loisto suorituksen ja veri lensi. Ehkä liikaa rallatusta.
4+/5
Cloverfield
Ihan hyvä leffa joka kestää lyhyen kestonsa ajan mutta se vitun kamera alkaa jo puolessa välissä ärsyttämään.
3/5
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Sergio Leonen For a few dollars more

Kyseinen elokuva on ehkä dollari trilogian paras.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Uusimman Die Hardin tuossa kyylätä pläjäytin yksi lauantai-ilta. Ei hääppönen raina.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Saw nelosen viimeksi ja huomenna ensi-illassa Saw V!!
Kauhuelokuvaksi erinomainen, positiivisessa mielessä
erottuu muista kauhu/jännitysleffoista.
Jokainen osa ollu omalla tavallaan hyvä, nelonen jopa ehkä paras.
Miten peli jatkuukaan ja kuka saa harteilleen pahuuden viitan..?
Elokuvan tähtien Tobin Bellin ja Costas Mandylorin haastatteluun:
http://www.finnkino.fi/links/linkit/saw_v/
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Viikonloppuna tuli kateltua emännän kanssa Blade-trilogia läpi. Mielestäni (ja emännän mielestä) hyvä toiminta-setti.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

viikonloppuna tuli katsottua koko Leathal Weapon sarja ja sen päälle Unforgiven ja Edtv
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Eilen katselin Jack Blackin yhden uusimmista, Be Kind Rewind (2008) kotona. Ei ollut elokuva minun makuuni. Liian monimutkainen ja kitkerä juoni minun makuuni. Muutenkin käsittämättömän typerä idea tehdä elokuvaa. Jätin lopun katsomatta, koska meinasin nukahtaa :eek:

Lauantaina katselin komedian jenkkilästä nimeltä Harold and Kumar Escape from Guantanamo Bay. Käsittämättömän päätön komedia. Alku vaikutti erittäin lupaavalta, mutta lopputuloksena käsiin jäi vain kilo p*skaa sekä huono omatunto, koska en nauranut juuri ollenkaan, vaikka kaverini niin elokuvaa ylisti hauskaksi. (Oikeastaan elokuvan ainoa kohta jossa todella nauroin, oli kohtaus, jossa kaverini ei nauranut).

Perjantaina katselin V niin kuin Verikoston, joka oli itse asiassa erittäin hyvä. Piti jo iät ja ajat katsoa, mutta nyt nappasin 5 r-kioskin alekorista. Erittäin onnistunut elokuva, voin suositella! :)
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Viimeksi tuli katsottua 007 Quantum of Solace teatterissa. Ihan hyvä actionpätkä, mutta...
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Eilen katselin Felon Blu-rayn. Val Kilmer ja Stephen Dorff vetivät hyvät roolit, loistava vankilaelokuva pitkästä aikaa. Suosittelen.
 
Vastaus: Viimeksi katsomani elokuvat

Hancockin kattelin blurayltä, oli kyllä loistava tapaus. Kaamee spuge koko ukko :D
 
Ylös Bottom