Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Viimeksi katsomani elokuvat

Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

To Live and Die in LA - William Friedkinin pienimuotoiseksi timantiksi tituleerattu rikostrilleri oli ensi kertaa nähtynä melkoisen tiukkaa kamaa. Näyttelijätyöskentely oli kauttaaltaan erinomaista. Ensimmäisessä kunnon roolissa Willem Dafoe tekee hienon suorituksen mestariväärentäjä Eric Mastersina. Yllättävän brutaali elokuva hyvässä mielessä, ja juonikaan ei ole ihan pelkkää A:sta B:hen kulkemista. Positiivinen yllätys. ~3½-4/5

Crash - Tulipahan tämäkin vihdoin ostettua ja katseltua. Heti alkuun pisti silmään liiallinen rasismikehys, kun kukaan henkilöistä ei kyennyt puhumaan ns. "normaalisti". Kaikki piti olla niin kärkkään stereotyyppistä, mikä osaltaan aiheutti sen, ettei leffan hahmoihin juuri kiintynyt. Loppua kohten meno kuitenkin parani, mitä nyt alleviivausta harrasteltiin ehkä liiaksikin asti. Vaikka rasismi nyt olikin elokuvan pointti, olisi se voitu tehdä hienovaraisemmin kuin in your face -tyylillä. ~3½/5

Blood - Eli tämä 50-minuuttinen vampyyri anime. Kuten arviostakin voi saada selville, on kyseessä keskimmäinen osa valmistumattomasta trilogiasta, ja täten taustakehys on olematon. On tyttö, on katana ja on örrimöykkyjä. Hieman turpamättöä, the end, kiitos. Eipä tuosta kerennyt nyt oikein innostumaan suuntaan tai toiseen, vaikka tyylikäs olikin. ~2-2½/5
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Sidewalks of New York yllätti erittäin positiivisesti. Käsikirjoitus oli hyvä ja dialogi vei hyvin mukanaan. Tätä tukivat hyvät näyttelijäsuoritukset, jotka tekivät elokuvasta ja hyvistä hahmoista todella aitoja. Kaikkea tuki hieman dokumenttimainen ote haastatteluineen. Pieni budjetti paistoi läpi elokuvan hyvällä tavalla.

Ei ehkä mikään omaperäisin elokuva, eikä mitään ikuisesti mieleenpainuvaa, mutta hyvin toimi kestonsa ajan ja viihdytti kyllä.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Jarhead
Noh, sellainen mielikuva tästä - monestakin syystä - syntyi, että elokuvana kyseessä olisi Persianlahden sodan Full Metal Jacket. Pirun hienoa kuvausta, hyvää läppää siellä täällä ja Foxx, Gyllenhaal sekä Sarsgaard vetävät kaikki roolinsa kunnialla ja tunteella. Leffa myös eteni mukavan verkkaisesti koko ajan, vaikka kuvasi tappavaa tylsistymistä. Eipä juuri pahaa sanaa purkkipäästä, minä pidin (FMJ kuuluu omaan top10).

Boondock Saints tarjosi sitä mitä odotinkin: snatchmäisen vauhdikasta menoa ja Dafoelta jännän roolin. Elokuvan alku on perin maukas, mutta loppua kohden meno (aivan) vähän lässähtää. Oikein piristävä ja varsin hauska (Roc, funny man!) tuotos näinkin kylmäksi ja raa'aksi leffaksi. Enpä olisi muuten heti uskonut, että tämä on vanhempi leffa kuin Snatch, joka muuten tulee tänään telkkarista neloselta yhdeksän aikaan.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

X-Men 3

Vihdoinkin pääsin taas elokuviin. Itse pidin hyvinkin paljon tästä, ja lähinnä pari asiaa jäivät vaivaamaan. Erään hahmon henkiinpalauttaminen... Tässä tapauksessa sarjiksissa ei ole vastaavaa tehty aiemmin... Sekä se, että Vahteja ei näytetty läheskään tarpeeksi. Vaikka itselleni kolahti, oikeasti leffa on about 2-3/5.. Sitten taas fanille 4,5/5. :)

Tokyo Drift

Täyttä kalkkunaa odotin, yllätyin positiviisesti. Macho yakuza asennetta, nättejä tyttöjä, hyvin toteutettuja ajoja.. 2,5/5. :)
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Oliver Stonen JFK-niminen, päälle kolmetuntinen spektaakkeli oli salaliittoteorioineen varsin mielenkiintoista katsottavaa. Pidin "dokumenttikuvauksista" ja alituisista leikkauksista niihin, näyttelijäkaarti oli upea (Gary Oldman, Lemmon & Matthau, Pesci, John Candy, Bacon, Costner, Tommy Lee Jones, Donald Sutherland ja Wayne Knight näin jokusen mainitakseni) ja etenkin tämän pituiseksi leffaksi tarinankuljetus oli sujuvaa. Stone osaa hommansa. Elokuva meni loppua kohden vähän ylihyveelliseksi jenkkihömpäksi Costnerin puheine kaikkineen, ja oikeudenkäynnin ratkaisun nyt historian tuntien tiesi ennakkoon, mikä ei kuitenkaan mielenkiintoa laskenut. Mielenkiintoinen onkin sana tätä kuvailemaan. Kenestä salaliittoteoriat eivät ole jänniä tutkittavia? ;)
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Eilen sain juuri katsottua viimeisen Komisario Beckin. Täytyy sanoa että enpä ole koskaan ennen nähnyt 8-osaista sarjaa, jonka jokainen osa olisi ollut noin laadukas, varsinkin 7. säväytti todella. Näyttelijäsuoritukset olivat todella hyviä ja hahmoissa löytyi syvyyttä aivan tarpeeksi, varsinkin Beckin ja hänen tyttärensä suhde on todella hauskaa katsottavaa, vaikkakin sarjan myötä tyttären mies tulee väliin, jääden hyvin heikoksi hahmoksi ja poistaen isän ja tyttären väliset pitkät kanssakäymiset.
Silti, todella laadukasta työtä ruotsalaisilta ja jokaisen dekkareista pitävän tulisi nähdä ainakin pari näistä.

Koko sarjan arvio :
**** / *****
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

The Butterfly Effect

Jonkinlaiset odotukset oli elokuvaa -erityisesti juonta- kohtaan. Ne romuttuivat hyvin nopeasti. Ihmeellinen sekoitus MTV:tä ja scifijännäriä. En oikein saanut käsitystä mikä Butterfly Effect oikein yritti olla. Juoni oli aika heppoinen ja leffa on yritetty naamioida paljon nokkelammaksi kuin se oikeasti on. "Aikamatkustelu" on hetken ihan jännää, mutta ei kannattele millään koko parituntista, kun sisältö on niin köyhää. Leffalla on hetkensä, mutta ne jäävät toteutuksen varjoon.

Lentävien Tikarien Talo

Jää oikeastaan joka osa-alueella kakkoseksi Zhang Yimoun edelliselle miekkaelokuvalle, Herolle. Toimintakohtaukset ovat tietysti hienoja, ja yksi todella hieno ja mielikuvituksellinen kohtaus löytyy, mutta muuten mitään kovin erikoista ei ole. Värien käyttö ja kuvaus on jälleen upeaa, varsinkin vihreän eri sävyt metsäisissä kohtauksissa painuivat mieleen, mutta tämäkin tehtiin paremmin Herossa. Tarina heiluu siinä hyvän ja keskinkertaisen välillä. Alku on hyvä, keskivaiheilla vähän hyydytään, mutta loppu toimii ja paikkaa tilanteen.

Ei missään nimessä huono elokuva. Vähän nähty vaan.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Die Hard 2 rehellisesti sanottuna odotin enemmän, nähnyt olen 1 ja 3 ja kumpikin vakuutti toiminnallaan ja niissä Bruce loistaa mielestäni paremmin, kuin 2:sessa jossa toiminta ei ollut samankaltaista ja fiilis ei ollut mukana. Kyllähän tämä kumminkin on katsomisen arvoinen ja tylsään iltaan:p
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Delicatessen. Erinomaisen Le Fabuleux destin d'Amélie Poulainin luotsanneen Jean-Pierre Jeunetin yhteistyö Marc Caron kanssa poiki vuonna 1991 surrealistisen sadun post-apokalyptisestä maailmasta, jossa ruokaa ei riitä kaikille. Erään kovia kokeneen kerrostalon asukkaat ovat päätyneet varsin radikaaliin ratkaisuun vuokraisäntä/teurastaja Clapetin johdolla...

Juonesta sen enempää paljastamatta kyseessä on omituinen sekoitus draamaa, scifiä, komediaa, romanttista elokuvaa, toimintaa ja kauhua. Ja kerrankin toimiva sekoitus. Tapahtumat etenevät kuin omalla painollaan eikä mikään ratkaisu tunnu pakotetulta. Visuaalinen tyyli on jo tässä totutulla Jeunetin tasolla. Vinksahtaneita kuvakulmia ja omalaatuisia kamera-ajoja siis riittää. Myös näyttelijät hoitavat homman kunnialla kotiin kenenkään kuitenkaan nousematta sen kummemmin parhaaksi. Kyllä tälle on ensimmäisen katselun perusteella pakko se 4/5 antaa.

Jos ranskalainen elokuva ei aiheuta mitään inhonväristyksiä niin suosttelen tutustumaan. Kohtalaisen hyvälaatuista R2UK-versiota myydään mm. Play.comissa pilkkahintaan.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Eilen tuli taas katsottua Last temptation of Christ ja kyllähän tämä Scorsesen hieman erilainen tulkinta aiheesta toimii edelleen, herättäen ajatuksia. Näyttelijä valinnat ovat kohdallaan, etenkin Willem Dafoe Jeesuksena ja Harvey Keitel Juudaksena tekevät hienoa työtä.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Good Night, and Good Luck (2005)
Tällaisesta en ollut kuullutkaan (kenties nimen nähnyt Oscar-listauksissa) ja piti sitten valita Clooney-korvikkeena, kun Syrianaa lähdin vuokraamaan. Iski tyhjästä, yllätti ja toimi. Kannattaa katsoa. Hieno näyttelijä.

Chronicles of Narnia: Laadilaa... (2005)
Tylsän jahkaileva, lapsellinen, epälooginen ja pääosin huonosti näytelty. Siinäpä se. Musiikkikin turhan ylimahtailevaa, sitä perinteistä Gregson-Williamsia. Tarina on hämärästi tuttu lapsuudesta, mutta ei minulle leffan muodossa ainakaan toiminut. Tosin muistan myös jokusen Narnia-filmatisoinnin nähneeni aiemmin.

Armoton (1992)
Telkusta tuli tämän Eastwoodin ylistetty länkkäri tarkistettua. Oli kummasti jäänyt näkemättä, ja täten oli kertynyt kovat odotukset. Elokuvahan oli sitten sangen moraaliton, väkivaltainen ja tyly. Ei siis mitään ihannoitavaa kiilto- saati esikuvamateriaalia. Ei tässä voinut näyttelijätyöhön pettyä, eikä ohjauksessakaan valittamista. Tuotos oli vaan niin suoraviivainen; miehet saavat tehtävät, miehet suorittavat tehtävän kyselemättä ja lopussa Clintti vetää killingspreet. Armotonta, on. Dollari-trilogiasta välittyi parempi fiilis.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Dial M for Murder. Jälleen yksi Hitchin jännäri nähtynä ja pidin kovasti. Leffan melko rajoittunut ympäristö oli omiaan luomaan tunnelmaa ja juoni toimi niin hyvin kuin vain voi jännityksen mestarilta odottaa. Piristävä "pikkuleffa" jossa sai itsekin pohtia johtolankoja. 4-/5.

Final Destination 2. Hölmö juoni, huonot näyttelijät mutta niin kovin nautittavat kuolinkohtaukset. Alun kolarointi nostaa jo yksinään pisteitä. Viihdyttävä leffa (etenkin muutaman oluen kera ja kavereiden kanssa katsottuna), ei enempää eikä vähempää. Tuskin kukaan katsoo FD-sarjaa muuten kuin kuolinkohtausten vuoksi. 2½/5.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

The Happiness of the Katakuris

Japanilainen musikaali jossa tapahtuu kummia.
Kodin1 alle7
Suosittelen!
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

The Butterfly Effect

28m.jpg


Pitkään välttelin tätä kuin ruttoa Ashton Kutcherista johtuen. Tyyppi aina ärsyttänyt niillä ääliökomedioista tutuilla maneereillaan. Tässä mies kuitenkin veti roolin ihan kunniakkaasti. Leffa ei vaatinut mitään suurta pohdiskelua Donnie Darkon ym. tapaan, muttei se haitannut. Kaiken kaikkiaan viihdyttävää katseltavaa.

American Me

95m.jpg


Tositapahtumiin perustuva leffa Itäisen Los Angelesin jengikulttuurista. The Mexican Mafian näkökulmasta. Sijoittuu pääasiassa vankilaan, ja ainakin Folsomissa kuvattiin paikan päällä. Edward James Olmos ohjasi ja näyttteli pääosan. Toinen suurempi nimi mukana on William Forsythe. Kiinnostava aihe, mutta tarinankerronta jotenkin hieman tylsä. Esim. samoista meiningeistä kertova Blood in Blood Out on paljon mukaansatempaavampi, vaikka näytteleminen oli paikoittain vieläkin siirappisempaa. Kyllä leffan silti mielellään katseli ihan aiheensa puolesta.


Tää threadi on muuten sikäli perseestä, että nyt vanhemmista elokuvista ei perusteta enää ollenkaan omia aiheita, vaan mietteet kerrotaan aina täällä. Omia ketjuja on enää tulevista leffoista. Täällä kuitenkin monet kirjoittaa syvällisemminkin, niin miksei samantien voisi perustaa leffasta omaa aihetta?
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Jaws. Leffan olin aiemminkin toki nähnyt mutta edellisestä katsomiskerrasta oli vuosia. Ei ole Jawsin teho kadonnut reilussa 30 vuodessa mihinkään. Tapahtumat olivat jotenkuten muistissa, joten yllätyksiä ei juurikaan tullut mutta tunnelmaa voisi vaikka veitsellä leikata. Erinomaista. 4½/5.

Wrong Turn. Muistelisin pitäneeni tästä ensimmäisellä katselukerralla mutta nyt muutaman vuoden jälkeen kokemus oli täysin päinvastainen. Juoni on sitä perinteistä kauhuleffamenoa niin hyvässä kuin pahassakin mutta hahmojen idioottimaisuus tiputti pisteitä reilusti. Jännitystä tässä ei juuri ollut. Lisäpisteitä kuitenkin parista kivasti toteutetusta kohtauksesta. 2/5.

Lucky Number Slevin. Arvio.

Hoodwinked. Hauska mukaelma kaikkien tuntemasta sadusta kuorrutettuna hulluilla juonenkäänteillä. Animaation taso suurin valituksen aihe. Pidemmät löpinät sitten tulevassa arviossa.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Los Olvidados

Pelottavan hyvä, Luis Bunuelista on tulossa suosikkiohjaajani. City of God tyyppinen leffa.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Tuli vuokrattua ranskalainen taideleffa Innocence.

Melkoisen mielenkiintoinen ja erikoinen kuvaus lapsuuden viattomuudesta. Vaikka siinä ei pahemmin tapahtunut mitään ja osa elokuvasta tuntui jopa puuduttavan tylsältä, niin kyllä siinä aivot töihin joutui. Itseasiassa ei oikein selvinnyt ekalla katsomisella siitä vielä paljon, pitää varmaan katsoa toiseen kertaan. Hidastempoinen ja rauhallinen, mutta silti jollain kierolla tavalla ah, niin upea teos.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Eilen löytyi Cittarin ale-laarista kaikkien aikojen ensimmäinen Uuno Turhapuro ja John Carpenterin Pahan Kehä, jotka sitten tuli sunnuntain päätteeksi katsottua.

Ensimmäinen Turhapuro on edelleen se paras. Olin jo unohtanut, että elokuva rakentuu oikeastaan täysin pelkän dialogin varaan, eikä myöhempien Turhapuro-elokuvien kohellusta ole kovinkaan paljoa. Dialogi on paikoitellen varsin villiä ja Uunon selitykset mm. töidenhakua vältellessä hakevat vertaistaan Suomen elokuvahistoriassa. Dialogissa on myös tuotu esille hyvin elämän perusasioita, jotka Uuno laukoo omalla maanläheisellä logiikallaan höystettynä. Tämä on niiltä ajoilta, kun Spedelläkin vielä oli jonkin verran näkemystä ja intoa jäljellä.

Carpenterin Pahan Kehän suhteen en oikein tiennyt mitä odottaa nykypäivänä, kun edellisen kerran taisin elokuvan nähdä lähes 15 vuotta sitten. Elokuvahan on suht pienen budjetin sci-fi rymistely yhteiskuntakritiikillä maustettuna. Juoni oli edelleen ihan hauska ja tämän varjossa Matrix ei enää tunnukaan niin omaperäiseltä, vaikka onhan näitä elokuvia ihmiskunnan heräämisestä tullut jo ennen tätäkin. Elokuvassa valitettavasti näkyy 80-luvun henki melko vahvasti ja vieläpä varsin silmiinpistävällä talla, siis huonossa mielessä. Kun päähenkilölle alkaa selviämään mistä oikein on kysymys ja hän päättää aloittaa yhden miehen sotansa heikkoja one linereita laukoen, myötähäpeän tunnetta ei voi välttää. Ohjaus ja näyttely ovat myös välillä hieman heikoilla jäillä, mutta kunhan tähän osaa asennoitua oikein, niin kyllä tämä jonkinlaisena viihteenä menee. Onpahan tässä tekeleessä yksi pitkä ja puuduttava, mutta samalla huvittava tappelukohtaus, jonka syntymissyy on ainakin erilainen kuin elokuvissa yleensä (tämän kohtauksen toki voi nähdä symbolisessa mielessä ja niin se on ilmeisesti tarkoitettukin). Kulttuainesta.
 
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Alien versus Predatorin katsoin eilen. Olipa sekin järkevä tapa viettää viimeiset lomatunnit, mutta pakko se oli nähdä kuitenkin. Hahmot ovat niin cooleja, jotta ajattelin, ettei edes Anderson osaisi niillä mokata. Ilmeisesti osasi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Mitä elokuvia olet viimeksi katsonut

Gangs of New York. Hyvähän tuo oli, olisi voinut olla kyllä lyhyempikin. Mielestäni elokuvassa oli muutamia ylipitkiä kohtauksia, mutta eipä tuo niin hirveästi häirinnyt. Näyttelijäsuoritukset olivat hyviä, ja ohjaus laadukasta. Kannattaa katsoa.
 
Ylös Bottom