Viimeksi pelatut pelit

[ripulipamaus]

Fire emblem: The sacred stones

Fire emblem peliksi aika unohdettava tapaus. Päähahmot on hyvät mutta muihin hahmoihin ei syntynyt oikein minkäänlaista kiinnostusta. Tarina on ihan ok, perus Fire emblem höttöä.

Blazing bladeen verrattuna lisätty satunnaiset taistelut kartalle ilmestyviä vihollisia vastaan ja pari paikkaa missä voi grindata. Mitään tarvetta näille ei ollut, koska peli on muutenkin suhteellisen helppo. En siis käynyt ylimääräisiä taisteluita.

Ei missään nimessä huono peli, mutta heikoin Fire emblem, jonka olen pelannut. Plussaa siitä, että tarinaa ei pitkitetä turhaan vaan peli on läpi reippaasti alle 20 tunnissa.

 

[ripulipamaus]

Fire emblem: Path of radiance

Peli jonka vuoksi ostin Switch 2:n. Oliko sen arvoista? Ehdottomasti.

Sacred Stonesin jälkeen mietin johtuiko pelin heikkous vain siitä, että pitää välillä pelata muutakin kuin Fire emblemiä. Ei johtunut. Path of radiancen läpipeluu kesti 39 tuntia. Missään vaiheessa peli tuntunut liian pitkältä.

Hyvä tarina ja hyvät hahmot, niin pää- kuin sivuhahmot. Jos Sacred Stonesin hahmoihin ei oikein syntynyt minkäänlaista tunnesidettä niin tässä oli aivan päinvastoin.

Peli on todella helppo. Paria chapteria lukuunottamatta ei mitään ongelmaa pitää hahmoja elossa. Suhteellisen ison osan peliä menin myös ilman healeria. Loistava peli jos sarjan jostain pelistä haluaa aloittaa.

Ehdottomasti omaan top 10 pelien joukkoon menee. Seuraavaksi pitää ostaa Wii, että saa pelattua Radiant dawnin. Onneksi niitä saa halvalla.

 

[shamaniac]

Lego Horizon Adventures

Halusin pelailla jotain tiiviimpää teosta välillä, joten heitin sitten tämän konsoliin. 7-8 tuntia myöhemmin on tarina läpi ja jäljellä enää niitä loputtomia expeditioneita.

Peli oli ihan kiva ja viihdyttävä mutta ehkä jo vähän turhankin lyhyt vaikka lyhyttä teosta odotin ja toivoinkin. Pari aluetta olisi voinut olla lisää ja olisi ollut parempi koko pelille.

Hauska oli huomata että pelin introruudussa sekä välivideoissa on aina ne asusteet sekä kylä, jonka on itse muokannut. Näin ei ole aina edes isommissa peleissä, joten tuo oli sellainen "oho, siisti!"-tason hoksaaminen. Tämän asian huomasin oikeastaan sen kautta kun koko kyläni oli täynnä bajamajoja. Juu, en ole kasvanut aikuiseksi.

Mitäpä tästä muuta voisi sanoa. Viihdyttävä ja tiivis kokemus, josta varmasti saisi iloa pidemmäksikin aikaa vaikka lasten kanssa pelaten. Lego-pelien toistokaan ei haitannut, sillä aiemmasta Lego-pelistä on ikuisuus ja tämä ei edes ole sitä perinteisintä Lego-pelien menoa.

Jos täytyy joku numeroarvosana antaa, niin kyllä 7/10 on helposti. Miksei vaikka kasikin mutta lyhyys ja tietynlainen yllätyksettömyys painavat arvosanaa alemmas. Teknisesti ja graafisesti kyllä ihan huippuluokkaa ja tarinakin perusviihdyttävä Lego-versio Horizonista.

Pakko vastailla myös pariin aiempaan kommenttiin pelistä:

Alunperin mun ei pitänyt tätä edes hommata, koska mua suorastaan vitutti se kaikki tuohon maailmaan sopimaton tauhka mitä videoissa näki eli se koko kotikylä oli täynnä jotain hodarin myyjää, huvipuistolaitteita ja muuta vastaavaa.
Hyvä uutinen on, että noita ei ole pakko laittaa sinne ellei halua.

Häh! Pelin paras juttu oli se että yli puolet kylästä saattoi olla pelkkiä bajamajoja!

Toki jos haluaa kaikki kultaiset palikat kerätä niin sitten täytyy suorittaa kaikki keikkataulun tehtävät ja niissä pitää tehdä eri asioita esim kanaksi, poliisiksi, kosmonautiksi ja eri ninjago hahmoiksi pukeutuneena.
Anteeksi, mutta mä luulin ostavani HORIZON pelin.

No, no. Tämä on nimenomaan Lego-peli ja sellaisena se kannattaa ottaa. Se kulloiseenkin peliin valittu aihepiiri on vain kehys, jossa sitten on Legoa sieltä ja täältä.

Jos halua platinan niin kaikki pitää grindata tasolle 20.
Mä pelasin Teersalla ja Varlilla yhden kentän kummallakin ja kaikki muut Aloylla ja Tarinan läpäisyn jälkeen Aloy tais olla tasolla 17 tai 18.

Itselläni jäi Aloy tasolle 19 ja muilla en pelannut yhtään. Aika paljon saa grindata jos menee yhtä kauan jokaisella hahmolla.

Tarina kesti 7 tuntia. Kentät kyllä tuntui olevan paljon yksinkertaisempia mitä muissa lego peleissä ja yhden arvostelun mukaan niihin ei voi enää edes palata uudestaan vaan tarinan jälkeen on muutama kovempi pomo voitettava ja niiden jälkeen aukeaa free moodi, mutta siinä peli kuulemma jotenkin generoi ne alueet tai jtn ja niissä sitten tehdään se hahmojen grindaus.

Kentissä muuten vähän ärsytti se että ne oli pätkitty välillä hyvinkin lyhyisiin pätkiin, joiden välillä oli siirtymä.

 

[pelle]

No, no. Tämä on nimenomaan Lego-peli ja sellaisena se kannattaa ottaa. Se kulloiseenkin peliin valittu aihepiiri on vain kehys, jossa sitten on Legoa sieltä ja täältä

No mun suosikit on lego city undercover sekä D.C. super villains eikä kummassakaan tartte pukeutua vaikka barbiksi vaikka niistäkin on legoja tehty.
Ihan kuten horizon teemaiseen peliinkään ei olisi pitänyt tunkea mitään ninjago hahmoja ja muita.

 

[shamaniac]

No mun suosikit on lego city undercover sekä D.C. super villains eikä kummassakaan tartte pukeutua vaikka barbiksi vaikka niistäkin on legoja tehty.
Ihan kuten horizon teemaiseen peliinkään ei olisi pitänyt tunkea mitään ninjago hahmoja ja muita.

Joo, ymmärrän näkemyksesi mutta kuten kirjoitit, niin niitähän ei tosiaan ole pakko käyttää tai laittaa millään lailla esille.

Tai tietty siinä kohtaa kun/jos tekee haasteita mutta ei itseä ainakaan haittaa joku pari asiaa tehdä aina eri hahmolla. Itse en olisi jaksanut pelata muutenkaan kuin Aloylla, joten siinä mielessä pelin kolme muuta hahmoa oli jo itselle turhia. Niiden aseet olisin myös mieluusti halunnut suoraan Aloyn käyttöön kun sillähän on niitä varsinkin toisessa pelissään ihan helvetisti, niin olisi vain ollut oikein toteutettu.

Aika nopsaa muuten ne levelit nousee kun pudotti vaikeustason helpoimmalle ja käyttää kahta ohjainta. Vähintään yksi taso tulee aina per rundi, joten ei hahmojen kehityksessä lopulta kauhean pitkään mene. Rundit taas kestää helposti alle 10 minuuttia.

 

[pelle]

Sonic rumble (steam)

Tätä tuli melkein vuosi sitten kokeiltua kännykällä ja jaksoin pari matsia pelata.
Helmikuussa sitten kokeilin tätä pc:llä ja peli iski paljon paremmin kun saa pelata telkkarin kautta ja laittaa kaikki graffat maksimiin ja tätä tulikin pelattua kahdessä päivässä 8 tuntia ja tänään taas pari tuntia lisää.

Pelin päämoodi on ring survival joka on kuin fall guys eli pelataan kolme erää ja joka erässä vain tietty määrä pelaajia pääsee jatkoon.
Sitten löytyy myös esim. team moodi ja avattavia yksinpeli haasteita joissa täytyy vaan päästä maaliin tarpeeksi nopeasti ja näistä saa tienattua niitä punaisia tähtisormuksia jotka on pelin premium valuuttaa.
Toki noita saa muutenkin, mutta koska kyseessä on free to play peli niin kaikki on suunniteltu tavalla joka houkuttaa pelaajan käyttämään oikeaa rahaa.

Toisaalta mun mielestä on epäreilua kuinka tätä haukutaan huonoksi pelkästään mikromaksujen takia sillä et sä mitään etua saa siitä, että päätät jostain syystä käyttää 40e yhteen kosmeettiseen skiniin.
Toki samalla rahalla vois just nyt ostaa vaikka steamin alesta reseident evil 2/3/4 remaket, mutta jos käytät mieluummin saman rahan yhden sonic hahmon skiniin niin se on oma valinta.
Pelissä on myös tälläkin hetkellä varmaan 3 eri "battle pass" tyylistä settiä joissa tietenkin on se ilmais versio ja maksullinen versio.
Mä sain tuon parin tunnin aikana melkein koko pääsäis event systeemin pelattua loppuun, mutta tietenkin siinä on kaikki skinit sen 9e maksavan version takana.

Peli kuitenkin on ihan hauskaa pelattavaa vaikka tuskin kovinkaan pitkäikäistä hupia, mutta kuten mä aina sanon niin jos mä pelaan jotain moninpeliä edes 20 tuntia niin mun kohdalla se on jo todella paljon ja tän parissa on mennyt jo yli 10 tuntia.
Tämähän sai maaliskuussa isomman päivityksen joka poisti pari pelimoodia, mutta myös lisäsi 30 uutta kenttää ja samalla pelin nimikin muuttui sonic rumble partyksi.

 

[templar]

Nier Replicant ver.1.22474487139... (PS4 pelattuna PS5:lla)

5 vuotta sitten julkaistu remaster alkuperäisestä Nieristä on ollut backlogissa jo...noh 5 vuotta, ja peli oli muoveissa melkein pari vuotta odottaen perinpohjaista käsittelyä. Nyt viimeinkin sain aikaiseksi pelata sen!

Taustaa sen verran että alkuperäisen Nierin PS3:lle olen pelannut 2011 keväällä (piti tarkistaa ihan trophy lokista), eli n. 15 vuotta sitten. Peli teki aikoinaan todella suuren vaikutuksen, niin kuin varmasti monelle muullekin ja se nautti tuolloin aikamoista kultti suosiota. Vähän puskan takaa käppäisen oloinen action rpg, joka kuitenkin tarinaltaan, hahmoiltaan ja yleis fiilikseltään onnistui nappaamaan niin tehokkaasti mukaansa että on edelleen yksi niitä harvoja pelejä joissa on kyyneleitä vuodatettu ja joka on jättänyt ikuiset muistijäljet tietyistä kohtauksistaan ja musiikistaan. Kaikki endingit tuolloin tuli pelattua läpi ja sen jälkeen en ole alkuperäiseen Nieriin koskenut, pelkästään muistellut sitä lämmöllä (ja joskus katsonut youtubesta legendaarisen aloitusruudun Kaine monologin).

Vuonna 2017 tullut jatko-osa, Nier Automata, oli erinomainen peli, varsinkin pelattavuudeltaan valovuosia alkuperäistä parempi. Tarina ei kuitenkaan tehnyt ihan niin suurta vaikutusta kuin originaali Nier. Nyt 15 vuotta myöhemmin oli erittäin mielenkiintoista hypätä alkuperäisen Nierin maailmaan ja kokea tarinan kiemurat uudestaan.

Kyseessä ei ole Remake vaan enemmänkin Remaster. Peli itsessään on sama kuin alkuperäinen mutta lisänä on yksi uusi tarinallinen kohtaus/pomotaistelu, yksi uusi ending (Ending E), joka on lopullinen päätös pelin tarinalle (alun perin kyseinen loppu oli kerrottu ilmeisesti jossain Nier novellissa). Jotain Nier Automata aiheisia pukuja on myös saatavilla. Pelin taistelusysteemi on saanut paljon ehostusta modernimpaan action rpg tyyliin, mikä on hyvä uudistus. Kuitenkaan pelattavuutta itsessään ei ole liikaa muutettu ja tämä tuntuu kyllä täysin siltä miltä Nier tuntui 15 vuotta sitten, mikä on vain hyvä juttu. Kaivoin vertailun vuoksi kaapista Nierin PS3 version ja pelasin sitä reilun tunnin, ihan vain testatakseni miltä taistelusysteemi tuntui ja miltä peli näytti. Parempaan suuntaan taistelu on mennyt ehdottomasti ja toimii oikein hyvin.

Toimintaroolipelin lisäksi tässä yhdistellään eri genrejä hienosti, joka teki minuun aikoinaan vaikutuksen. Ei tule mieleen peliä mikä onnistuneesti sisällyttää erilaisia kohtauksia, jotka ovat kunnianosoituksia eri genreille ja pelisarjoille, olematta kuitenkaan liian irrallisia kohtauksia. Nier sisältää mm. bullet helliä, Resident Eviliä, Zeldaa ja jopa tekstiseikkailua. Pelissä on paljon itseään toistavia mmo tyylisiä fetch questeja, jotka jossain määrin parodisoivat myös sitäkin genreä omalla tavallaan (esim. jossain kohtaan eräs NPC toteaa "Hei sähän olet se tyyppi joka hoitaa kaikenlaisia typeriä ihmisten pyyntöjä, miten olis..."). Jos jotain negatiivista Nieristä täytyy sanoa niin se on lievä itseään toistavuus koska kaikkien loppujen saamiseksi pelin toisen puoliskon joutuu pelaamaan useamman kerran lävitse, joka on hieman tympeää.

Nierin suurin vetovoima ei ole kuitenkaan varsinainen gameplay vaan tarina, upeat hahmot ja mieleenpainuva musiikki. Tässä suorastaan vaaditaan että kaikki endingit pelataan läpi, jotta saa perinpohjaisesti tarinasta ja loresta kaiken irti. Spoileri vapaasti kun kirjoitan niin en paljasta enempää, enkä haluakaan pilata kenenkään peli-iloa, joka ei ole tätä vielä pelannut mutta on aikomus se kokea. Joka tapauksessa, tarina itsessään on synkähkö omalla tavallaan kun se lähtee rullaamaan ja hahmot kärsivät traagisia kohtaloita (varsinkin loppu puolella tulee suht masentaviakin juonikuvioita, eikä pelkästään päähahmoja koskettavia). Itse en ole suuri yltiösynkkien tarinoiden ystävä mutta Nier osaa olla ns. "hyvällä tavalla masentava". Jos tarinan jotenkin tiivistäisi niin ei ole mikään videopeli tarina saanut tuntemaan oloa yhtäaikaa niin pahaksi kuin myös hyväksi. Erinomaista dialogia ja huumoria on myös runsaasti mukana erinomaisten hahmojen välillä. Mahtava soundtrack tukee myös tätä tarinaa, todella paljon upeita kappaleita, jotka on jäänyt minulla korvamadoiksi vuosikausiksi esim. Kaine Escape, Emil Karma, Yonah...ja maailmankartalla soiva musa, näitä on paljon. Minulta löytyy myös soundtrack CD hyllystä, hirveästi en pelimusiikkia omista fyysisessä muodossa mutta tämä oli aikoinaan pakko ostaa. Sen verta myös mainittava että tässä Nier Replicant versiossa on ilmeisesti uudelleen nauhoitetut musiikit, ei kuitenkaan merkittävästi erilaiset kuin alkuperäisessä. Alkuperäisen tyylistä pidän kuitenkin hieman enemmän.

Tämä Nier Replicant versio pohjautuu myös alunperin vain Japanissa julkaistuun Nieriin, jossa tarina kerrotaan veli Nierin näkökulmasta, jonka Yonah sisko on parantumattomasti sairas (tässä tarinan premissi). Länsimaissa julkaistussa Nierissä päähahmo on vanhempi mies, jolloin tarina kerrotaan isä Nierin näkökulmasta. Kumpikin toimii tarinallisesti erittäin hyvin mutta sen verta täytyy sanoa että isä Nierin versio oli minulle henkilökohtaisesti koskettavampi. Olisi varmasti myös tänäkin päivänä koska minulla on oma tytär niin isän rooliin ja tuskaan pystyn paremmin samaistumaan.

40 tuntia myöhemmin kun kaikki endingit sain saavutettua, uusi loppu (jota en ollut aiemmin nähnyt) todellakin vahvisti vain mielipidettäni että tässä on edelleen yksi parhaimpia ja henkilökohtaisella tasolla yksi merkittävimpiä/koskettavimpia video pelejä mitä olen koskaan pelannut. Ei ole ns. "taidepeli" mutta sanoisin että Nierin myötä tajusin että pelit voi todellakin olla monella tavalla kaunista, upeaa taidetta. Aika paljon ylistys sanoja mutta harvan pelin kanssa tulee itsekseen höpötettyä useita kertoja että "vittu on tää vaan hieno peli...".

Vähän himottaisi pelata nyt Nier Automata uudestaan. Senkin julkaisusta on jo lähes 10 vuotta aikaa enkä ole julkaisun jälkeen sen pariin palannut. Ehkäpä tuo otetaan projektiksi vielä tänä vuonna uutta Nieriä odotellessa! Drakengard 1 ja 2 myös pelaamatta vaikka löytyvät kyllä hyllystä, Drakengard 3 olen pelannut läpi (liittyvät tietyllä tavalla Nierin loreen). Siinäkin olisi vähän tahkoamista.

 

[DarkAges]

Tuli aloitettua Raft, joka on siis selviytymispeli, jossa liikutaan lautalla. Olin alussa ihan pihalla kuinka tätä kuuluu pelata, mut kyl se 10h jälkeen sujuu jo hyvin. Easyllä pelaan ku mediumilla tyyppi oli kokoajan nälkäinen ja janoinen. Tän tyylisistä peleistä tykkään ja näistä on jonkin verran kokemusta. Erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava peli.

Musta on alkanu tuntua et monet avoimen maailman pelit ovat aivan paskoja esim. KCD ja Ass Creedit. Tappavan tylsiä pelejä, jotka ei oo mulle. Pitää jatkossa pelata Raftin tyylisiä pelejä, nii ei vaan vituta.

En oo Starfieldistä ja Crimson Desertistä yhtään innoissani, ei jaksa nyt ainakaan hommata.

Tän jälkeen ostoon lähtee Cairn, joka on kiipeilypeli selviytymiselementeillä, koska ei vaan jaksa näitä geneerisiä ideaköyhiä AAA-pelejä.

 

[ripulipamaus]

Fire emblem echoes: Shadows of Valentia

Vaikea peli päättää pidänkö vaiko en. Sinänsä ei haitannut puuttuvat FE elementit kuten asetriangeli tai aseiden kuluminen.

Alkuun ajattelin, että tämä on todella hyvä peli. Loppua kohden kuitenkin tuli asioita, jotka ärsyttivät paljon. Eniten ärsytti satunnaisesti spawnaavat viholliset, jotka eivät ole vaikeita mutta turhia hidasteita. Taisteluissa lisää vihollista spawnaavat viholliset, eivät vaikeita mutta pitkittävät turhaan taisteluita. Toistuvat kartat.

Virkistävää vaihtelua toi dungeon crawling elementit. Myös päähahmot ja tarina olivat erinomaiset.

Tarinan puolesta hyvä peli ärsyttävillä gameplay elementeillä.

 

[HideoMiyamoto]

Metro 2033 Redux

Pakkohan se oli aloittaa Metrojen peluu nyt kun uusi julkistettiin. Ensin aloittelin pleikkarilla jonkun 15 min mutta sitten muistin että hei mullahan on Series X jota en ole käyttänyt ties millon viimeksi. 6€ koko trilogia ja DLC:t ei paljon lompakossa tunnu joten tuli ostettua myös Xboxille. Syy miksi tein tämän on koska molemmat Redux pelit pyörii 120 fps Series X:llä joten saat tuplasti sulavemman kokemuksen kun pleikalla. Toki ei 60 FPS vikaa ole mutta jos on vaihtoehtona pelata näin niin tottakai valitsen sen.

Peli itsessäänhän on edelleen aivan jumalattoman koukuttava ja päivässähän se meni läpi kun imu on niin kova. Grafiikoiltaan peli on edelleen paikoitellen todella komea ja vaikka välillä alhainen resoluutio ja vanhahtava luukki nostaa päätään niin suurinosa pelistä vietetään niin pimeissä paikoissa ettei nämä kaksi asiaa näy niin hyvin vaan se ääretön sulavuus mikä tulee Series X:llä pelatessa on se päälimmäinen fiilis. Äänimaailma on edelleen hukea ja hulvattomat enkku äänet kuuluu asiaan.

Pelattavuus puolella tämä on huikean tunnelmallinen vahvasti tarinavetoinen FPS. Peli antaa pelaajalle välillä mahdollisuuden pelata miten haluaa mutta suurmmaksi osaksi mennään eteenpäin höpinöitä kuunnelleen tiukasti putkessa edeten. Se on se äärimmäisen vahva tunnelma, loistava maailma ja hahmot mitkä tätä vie eteenpäin. Monesti tulee itsekkin vertailtua Metroa sekä Stalkeria ja pelit eivät voisi paljon kauempana olla toisistaan kun toinen on tiuaksti ohjattu putki ja toinen antaa vapauden valita miten tilanteita lähestyy ja mistä.

Jonkin verran tönkköyttä pelistä löytyy, budjetti ei varmasti maailman isoin ollut ja joitain heikkoja ja tönkköjä alueita ja gameplay osuuksia kyllä löytyy mutta ei ne lopulta onnistu peli iloa lannistamaan. Ilman muuta pelaamisen arvoinen peli kunhan asennoituu että tämä on tarinavetoinen peli ja pelaajalle jätetään vähän mahdollisuuksia vaikutta etenemiseen. Redux versiosta löytyy paranneltuja ominaisuuksia jatko-osasta mutta voit pelata sen myös alkuperäisenä versiona jos kaipaat enemmän HC kokemusta.

Aloittelin jo tuossa vähän Last Lightia, katsotaan miten se jaksaa kiinnostaa näin 2026, paljon vähemmän muistan pelistä verrattuna ekaan osaan.

 

[HideoMiyamoto]

Metro: Last Light

Niin se vaan meni seuraavakin osa sukkelaan läpi. Ensimmäisessä osassa canon loppu on helpompi saada mutta tässä tuli ei canon ending koska peli vaatii tietynlaista pelityyliä että sen voi saada. Minä kyllä jätin henkiin kaikki avain "henkilöt" ja sniikkailin ja tutkiskelun paljon mutta ei riittänyt. Ilmeisesti sitten vaan tappamalla liikaa jengiä ei saa csnon loppua vaikka kuinka paljon tuli niitä ääniä et sait plus pisteitä. Se on sinänsä mielenkiintoinen veto että pelaajan pelityyli vaikuttaa tarinaan ja pelin loppuun mutta samalla vie sen vapauden pois pelata miten haluaa jos tahtoo sen canon lopun.

Pelinähän tämä on muuten parempi kuin 2033. Sen tarina on parempi ja synkempi, se antaa pelaajalle paljon enemmän vapauksia toimia miten haluaa eikä ole läheskään niin vahvasti skriptattu kuin ensimmäinen osa.

Viimeiset kentät ei ole niin hyvät kuin ekassa osassa mutta toisaalta hyvä että otettiin täysin erilainen lähestymistapa. Last Light ei ehkä saavuta ensimmäisen osan tunnelmaa samalla tavalla mutta videopelinä se on parempi mielestäni. Se on eheämpi kokonaisuus joka tarjoaa enemmän vaihtelua ja vapautta vaikka putkessa mennäänkin.

Seuraavaksi sitten Exodus ja ensin mietin et jos pitäis pienen tauon kun pelannut kaksi osaa pienen ajan sisällä mutta Metro nälkä on kova ja voi olla että lähtee peluuseen hyvinkin pian. Tämän osan pelaan Prolla paremman suorituskyvyn ja Dualsensen tarjoaman paremman immersion takia.

 

[DarkAges]

Raft

Nii tosiaan siis Raftia on tullut pelattua, jossa nimensä mukaisesti lautalla liikutaan, ja siitä voi rakentaa vaikka kelluvan kartanon, jos niin haluaa. Yksin pelatessa tää on ihan hirveää resurssien keräämistä, jatkuvasti kaikki on loppu. Itseäni se ei haittaa ku tykkään ku hullu puurosta tän tyyppisistä peleistä, mut varoituksen sana niille, jotka eivät grindauksesta/farmaamisesta yms. niin välitä.

Semmonen juttu on pakko sanoo, et kaikesta huomaa, et tää on tehty todella pienellä budjetilla. Kaikkia pelimekaniikkoja ei oo kunnolla hiottu ihan loppuun asti, eli aika kankeaa pelaaminen. Grounded on vastaavasti ku hiottu timantti tähän verrattuna, niinku se tietysti onkin.

En osaa päättää annanko seiskan vai kasin, mut hiton hauskaa ja koukuttavaa kaikesta huolimatta meno on ollut. Suosittelen varsinkin ihmisille, jotka fanittavat selviytymispelejä, vähän niinku meikäläinen. Kyllä te mut tunnette.

16€ maksoin ja 90h kohdalla rupeaa loppu häämöttämään, nii aikas hyvä hinta/laatu suhde.

 

[shamaniac]

Into the Breach

2018 on tämä peli tullut ja melkein heti pääsin itsekin tätä eilen testaamaan. Ja tuntuihan se olevan kehujen arvoinen. Mukavaa "ötökkä/mecha-sakkia", jota olisi mieluusti jatkanut vaikka miten pitkään, vaan nukkumaan piti mennä.

Tuntui silti että esimerkiksi mechojen päivityksen olisi voinut tehdä jotenkin ehkä selkeämminkin. Kyllä homman varmasti oppii mutta kun on vielä Switchin "väärä" nappijärjestys, niin saa kyllä miettiä että mistä sitä piti painaa että pääsee minnekin.

Taitaa kuitenkin jäädä Switchillä pelaamatta. Ostan saavutusten vuoksi Steamistä. Varsinkin tällaisten "ikuisuus-pelien" kohdalla nuo saavutukset toimii jonkinlaisena mittarina siitä, miten pitkälle/paljon peliä on pelannut. Saa siis jonkinlaisen osoittimen että milloin peli on ns. "pelattu" ja voi hyvillä mielin laittaa pelin pois (aktiivi)pelauksesta.

Paljon tässä on myös juttuja, joita ei yhden illan testauksella vielä ole sisäistänyt mutta jo pelin ydinmeininki tuntuu tosi hyvältä.

 

[Dragonfly]

REPLACED
(Pelattu: Xbox Series X)

Peli läpi.

Retrofuturistinen maisema on kuin suoraan Blade Runnerista. Vaihtoehtohistorian 80-luvun Amerikka on neonvaloissa kylpevä, tarkasti valvottu dystopia. Se on paikka, jossa rikkaat elävät muurien suojassa ja hylkiöt kaupungin laitamilla. Eikä yhteiskunnan eriarvoisuus jää tähän. Köyhiä käytetään elinluovuttajina rikkaille. Tässä apuna on tekoäly, joka etsii sopivia luovuttajia. Onnettomuus kuitenkin yhdistää tekoälyn ihmiskehoon. Tästä alkaa seikkailu läpi synkän sateen piiskaaman Phoenix Cityn.

REPLACED ihastuttaa taidesuunnittelullaan heti ensihetkistä alkaen. Peli on samaan aikaan kuin vanhaa pikseligrafiikkaa, mutta täynnä yksityiskohtia. Pikselöityneet hahmot liikkuvat sulavasti kuin mitkä tahansa ”nykyaikaiset” kolmiulotteiset mallit konsanaan. Dynaamiset valonlähteet elävöittävät karua maailmaa hienosti. Katuvalot valaiset märkää asfalttia, poliisien hälytysvalot heittävät seinällä vuorotellen punaisen ja sinisen väläyksen, ison teollisuustuulettimen lavat puhkovat varoitusvalon tasaista pintaa ja leimuava tuli puskee leikittelevää lämmintä valoa. Kenttäsuunnittelussa on niin ikään onnistuttu mainiosti, mikä entisestään korostaa hienoa graafista ulosantia. Välillä hiiviskellään maan alla pimeissä viemäreissä ja luolissa, välillä teollisuuskompleksin laitosmaiset käytävät ja tuuletuskanavat tulevat tutuksi, kun taas välillä metsäinen maisema rauhoittaa ja tuo toivoa. Kaupungin kadut ovat eläväisiä ja täynnä nähtävää.

Pelin voisi ensisilmäyksellä pelkistää kaksiulotteiseksi sivuttain rullaavaksi toimintapeliksi, mutta siinä on niin paljon nyansseja, että tämä tuntuisi melkein loukkaukselta. REPLACED käyttää syvyysvaikutelmaa erinomaisesti. Kamera lähentää ja loitontaa tarvittaessa samalla kun tarkennus sumentaa harkitusti. Pelin flow on kaikkea muuta kuin staattinen. Ja tämä kaikki jo ennen kuin varsinaisesti on menty sisään pelimekaniikkoihin. Kolmiulotteisuutta korostaa myös se, että pelissä ei liikuta vain oikealle ja vasemmalla, vaan kentissä on portaita, tikapuita ja muita vastaavia, jotka tuovat pitkätakkisen sankarimme lähemmäksi ruutua tai vaihtoehtoisesti vievät kauemmaksi.

Pitkin matkaa opitaan uusia kykyjä ja saadaan uusia varusteita. Tämä takaa sen, että toiminta pysyy mielenkiintoisena. Taistelu on kuin Batman Arkham -peleistä konsanaan, joskin kaksiulotteisena. Värikoodatut indikaattorit vilahtavat vihollisten pään päällä kertoen onko sieltä tulossa isku, jonka voi torjua vai pitääkö se väistää. Ampuminen näytetään myös kohdistusviivalla, jolloin se on mahdollista väistää tai jopa blokata. Tekoälysankarilla on normaalien kevyemmän ja painavamman lyönnin lisäksi käytössä myös ase, lopetusliikettä ja aluehyökkäystä. Taistelu on intensiivistä, eikä ainakaan normaalilla vaikeustasolla mikään läpihuutojuttu. Turpaanvetotuokiot ovat yksi osa REPLACEDia, mutta pelissä on myös reilusti tasohyppelyä ja pientä pulmanratkontaa. Välillä pelaajalle annetaan myös aikaa hengähtää, kun tarinaa viedään eteenpäin. Peli on suoraviivainen, vaikka tietyillä alueilla pääseekin vapaammin tutkimaan ja jopa suorittamaan muutaman sivutehtävän.

REPLACED on tunnelmallinen scifi trilleri. Se pohdiskelee ihmisyyttä sekä moraalin ja kylmän laskelmoidun logiikan välistä suhdetta. Tarina valottuu pikkuhiljaa, eikä loppua kohden yllätyksiltä vältytä. Vajaa 13 tuntinen läpipeluu meni kuin hujauksessa. Kesto tuntui oikein sopivalta tarinan tullessa päätökseensä.

Tykkäsin kovasti.

 

[Ippenator]

Into the Breach

2018 on tämä peli tullut ja melkein heti pääsin itsekin tätä eilen testaamaan. Ja tuntuihan se olevan kehujen arvoinen. Mukavaa "ötökkä/mecha-sakkia", jota olisi mieluusti jatkanut vaikka miten pitkään, vaan nukkumaan piti mennä.

Tuntui silti että esimerkiksi mechojen päivityksen olisi voinut tehdä jotenkin ehkä selkeämminkin. Kyllä homman varmasti oppii mutta kun on vielä Switchin "väärä" nappijärjestys, niin saa kyllä miettiä että mistä sitä piti painaa että pääsee minnekin.

Taitaa kuitenkin jäädä Switchillä pelaamatta. Ostan saavutusten vuoksi Steamistä. Varsinkin tällaisten "ikuisuus-pelien" kohdalla nuo saavutukset toimii jonkinlaisena mittarina siitä, miten pitkälle/paljon peliä on pelannut. Saa siis jonkinlaisen osoittimen että milloin peli on ns. "pelattu" ja voi hyvillä mielin laittaa pelin pois (aktiivi)pelauksesta.

Paljon tässä on myös juttuja, joita ei yhden illan testauksella vielä ole sisäistänyt mutta jo pelin ydinmeininki tuntuu tosi hyvältä.

Tässäkin yksi syy miksi en osta yhtäkään peliä Switchille, jos peli on saatavilla jollekin toiselle alustalle. Tämä peli tuli itse ostettua iPadille aikoinaan, koska on sillä varsin näppärää pelattavaa ja kuitenkin löytyy Applellakin peleistä yleensä saavutukset. Ihmettelen kyllä tuota, että Nintendo on ollut niin vastahankainen saavutusten suhteen. Eivät ne toki itsellenikään mikään maailman tärkein juttu ole, mutta toisaalta eivät täysin merkityksettömiäkään. Tuovat ne sen verran bonusta, että on oikeastaan missään tilanteessa mahdoton perustella itselleni Switch-version ostamista, jos saman pelin saa alustalla, jossa peliin löytyy saavutukset. Nintendon hinnoittelun takia kyseisen pelin saa vieläpä usein halvemmmalla sillä toisella alustalla.

 

[Mossy]

REPLACED
(Pelattu: Xbox Series X)

Peli läpi.

Retrofuturistinen maisema on kuin suoraan Blade Runnerista. Vaihtoehtohistorian 80-luvun Amerikka on neonvaloissa kylpevä, tarkasti valvottu dystopia. Se on paikka, jossa rikkaat elävät muurien suojassa ja hylkiöt kaupungin laitamilla. Eikä yhteiskunnan eriarvoisuus jää tähän. Köyhiä käytetään elinluovuttajina rikkaille. Tässä apuna on tekoäly, joka etsii sopivia luovuttajia. Onnettomuus kuitenkin yhdistää tekoälyn ihmiskehoon. Tästä alkaa seikkailu läpi synkän sateen piiskaaman Phoenix Cityn.

REPLACED ihastuttaa taidesuunnittelullaan heti ensihetkistä alkaen. Peli on samaan aikaan kuin vanhaa pikseligrafiikkaa, mutta täynnä yksityiskohtia. Pikselöityneet hahmot liikkuvat sulavasti kuin mitkä tahansa ”nykyaikaiset” kolmiulotteiset mallit konsanaan. Dynaamiset valonlähteet elävöittävät karua maailmaa hienosti. Katuvalot valaiset märkää asfalttia, poliisien hälytysvalot heittävät seinällä vuorotellen punaisen ja sinisen väläyksen, ison teollisuustuulettimen lavat puhkovat varoitusvalon tasaista pintaa ja leimuava tuli puskee leikittelevää lämmintä valoa. Kenttäsuunnittelussa on niin ikään onnistuttu mainiosti, mikä entisestään korostaa hienoa graafista ulosantia. Välillä hiiviskellään maan alla pimeissä viemäreissä ja luolissa, välillä teollisuuskompleksin laitosmaiset käytävät ja tuuletuskanavat tulevat tutuksi, kun taas välillä metsäinen maisema rauhoittaa ja tuo toivoa. Kaupungin kadut ovat eläväisiä ja täynnä nähtävää.

Pelin voisi ensisilmäyksellä pelkistää kaksiulotteiseksi sivuttain rullaavaksi toimintapeliksi, mutta siinä on niin paljon nyansseja, että tämä tuntuisi melkein loukkaukselta. REPLACED käyttää syvyysvaikutelmaa erinomaisesti. Kamera lähentää ja loitontaa tarvittaessa samalla kun tarkennus sumentaa harkitusti. Pelin flow on kaikkea muuta kuin staattinen. Ja tämä kaikki jo ennen kuin varsinaisesti on menty sisään pelimekaniikkoihin. Kolmiulotteisuutta korostaa myös se, että pelissä ei liikuta vain oikealle ja vasemmalla, vaan kentissä on portaita, tikapuita ja muita vastaavia, jotka tuovat pitkätakkisen sankarimme lähemmäksi ruutua tai vaihtoehtoisesti vievät kauemmaksi.

Pitkin matkaa opitaan uusia kykyjä ja saadaan uusia varusteita. Tämä takaa sen, että toiminta pysyy mielenkiintoisena. Taistelu on kuin Batman Arkham -peleistä konsanaan, joskin kaksiulotteisena. Värikoodatut indikaattorit vilahtavat vihollisten pään päällä kertoen onko sieltä tulossa isku, jonka voi torjua vai pitääkö se väistää. Ampuminen näytetään myös kohdistusviivalla, jolloin se on mahdollista väistää tai jopa blokata. Tekoälysankarilla on normaalien kevyemmän ja painavamman lyönnin lisäksi käytössä myös ase, lopetusliikettä ja aluehyökkäystä. Taistelu on intensiivistä, eikä ainakaan normaalilla vaikeustasolla mikään läpihuutojuttu. Turpaanvetotuokiot ovat yksi osa REPLACEDia, mutta pelissä on myös reilusti tasohyppelyä ja pientä pulmanratkontaa. Välillä pelaajalle annetaan myös aikaa hengähtää, kun tarinaa viedään eteenpäin. Peli on suoraviivainen, vaikka tietyillä alueilla pääseekin vapaammin tutkimaan ja jopa suorittamaan muutaman sivutehtävän.

REPLACED on tunnelmallinen scifi trilleri. Se pohdiskelee ihmisyyttä sekä moraalin ja kylmän laskelmoidun logiikan välistä suhdetta. Tarina valottuu pikkuhiljaa, eikä loppua kohden yllätyksiltä vältytä. Vajaa 13 tuntinen läpipeluu meni kuin hujauksessa. Kesto tuntui oikein sopivalta tarinan tullessa päätökseensä.

Tykkäsin kovasti.

Tämä tuli pelailtua läpi myös. Pelin ehdottomasti parasta antia oli hienosti kuvailemasi visuaalinen puoli ja maailma. Myös musiikit toimivat erinomaisesti ja herättivät maailman eloon.

Itselleni pelattavuus kuitenkin jätti toivomisen varaa. Hahmo tuntui usein kovin kömpelöltä ja jäykältä ohjauksen puolesta. Välillä tuntui, että helpotkin hypyt epäonnistui kankean ohjattavuuden vuoksi. Usein oli myös epäselvää mihin nyt on tarkoitus mennä ja mistä oikein voi kiivetä tai ottaa kiinni, kun peli ei sitä aina kovin selkeästi kertonut.

Taistelut jättivät myös paljon toivomisen varaa. Muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen ne kävivät nopeasti kovin yksitoikkoiseksi ja erityisesti loppua kohden aloin toivomaan, että mitä vähemmän taisteluja tulee, niin sen parempi. Eikä niitä pelissä nyt hirveästi onneksi ollutkaan. Taistelut ovat tosiaan Batman Arkham tyylisiä, kivipaperisakset otteluja, mutta usein suurimman haasteen taisteluissa muodostaa aivan muut asiat, kuten esimerkiksi huono näkyvyys. Taisteluissa kun osa vastustajista yleensä hengaili ns. taustalla, jolloin oli välillä mahdotonta sanoa ketkä vihulaiset nyt ovat mukana taistelussa ja ketkä eivät. Loppua kohti vastustajat alkavat myös tehdä iskuja samanaikaisesti, jolloin sinun pitäisi väistää/blokata ammus ja samaan aikaan väistää/torjua iskulyönti. Näitä kun ei ole mahdollista samaan aikaan tehdä, niin usein paras ratkaisu on vain väistää, mutta väistäminen on vaihtoehdoista huonoin, sillä silloin menetät aseestasi energiaa, jota käytetään ampumiseen.

Tarina oli ihan hyvä, en tätä pelkästään tarinan puolesta suosittelisi, mutta ei se kylmäksikään jättänyt. Sivutehtäviäkin tässä on muutamia. Ne olivat lyhyitä ja yksinkertaisia, mutta ne laajensivat ja antoivat hyvin lisäymmärrystä maailmasta ja sen ihmisistä. Sivutehtävistä ja muutenkin maailman tutkimisesta myös palkitaan, sillä voit saada esimerkiksi lisää HP:ta.

Pelin kantava voima oli ehdottomasti sen audiovisuaalinen puoli, eli jos Cyberpunk ja Blade Runner kiinnostaa, niin ehdottomasti kannattaa antaa mahdollisuus. Pelihän löytyy myös Game Passista, jos ei halua kukkaronnyörejä availla.

 

[shamaniac]

Tässäkin yksi syy miksi en osta yhtäkään peliä Switchille, jos peli on saatavilla jollekin toiselle alustalle. Tämä peli tuli itse ostettua iPadille aikoinaan, koska on sillä varsin näppärää pelattavaa ja kuitenkin löytyy Applellakin peleistä yleensä saavutukset. Ihmettelen kyllä tuota, että Nintendo on ollut niin vastahankainen saavutusten suhteen. Eivät ne toki itsellenikään mikään maailman tärkein juttu ole, mutta toisaalta eivät täysin merkityksettömiäkään. Tuovat ne sen verran bonusta, että on oikeastaan missään tilanteessa mahdoton perustella itselleni Switch-version ostamista, jos saman pelin saa alustalla, jossa peliin löytyy saavutukset. Nintendon hinnoittelun takia kyseisen pelin saa vieläpä usein halvemmmalla sillä toisella alustalla.

Ei minua oikeastaan haittaa saavutusten puuttuminen Nintendon omista peleistä mutta jos peli on edes yhdelle alustalle, missä on saavutukset, niin tuntuu kuin pelistä puuttuisi jotain.

Tosin huomasin myös että tuossa on ne saavutukset pelin sisäisinä haasteina, joten ne saa riittää nyt meikäläiselle. PC-version haluaisin oikeastaan vain siksi, että olisi kätevämpi pelata kuin Switchillä. Kyllä, minulle on kätevämpi pelata läppärillä kuin Switchillä, sillä se on aina muutenkin iltaisin sylissä, joten joku lyhyt pelisessio on kätevämpi ottaa sillä kuin hakea Switch jemmasta käyttöön ja laittaa sen latauspiuha paikalleen jne.

 

[Dragonfly]

Kyllä, minulle on kätevämpi pelata läppärillä kuin Switchillä, sillä se on aina muutenkin iltaisin sylissä, joten joku lyhyt pelisessio on kätevämpi ottaa sillä kuin hakea Switch jemmasta käyttöön ja laittaa sen latauspiuha paikalleen jne.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska rupesin miettimään, että miten ihmiset pelikonsoleitaan säilyttää. Eritoten Switchiä. Missä kaukana jemmassa Switchiä säilytät? Eikö se voisi olla telakassa TV-tasolla, josta sen satunnainen käyttö on superhelppoa? Ja miksi latauspiuhakin pitää erikseen laittaa. Etkö pidä Switchiä latauksessa/ladattuna, vaan niin että siitä on akku tyhjänä.

Kyselen siis siksi että oma kokemus on täysin eri. Jos haluan hetken pelata Switchillä sohvan nurkassa, niin kurkotan TV-tasolle, nappaan Switchin ja siellä on hyvin todennäköisesti jopa aktiivinen pelisessio säilössä, joten jatkan pelaamista siitä mihin viimeksi jäin ihan muutamassa sekunnissa. Switchissä kestää akkukin sen verran hyvin että harvoin tarvitsee satunnaiseen iltapelailuun kaivaa latauspiuhaa mistään. Kun pelit on ohi, Switch takaisin telakkaan ja taas on akku täynnä ja edelleen tosi kätevästi saatavilla ihan koska vaan.

En tietenkään kyseenalaista sitä etteikö läppärin kanssa olisi helpompi, jos joka ilta istutaan läppäri sylissä joka tapauksessa, mutta en ihan ymmärtänyt kaikkia vaiheita joita tarvitsisi tehdä pelatakseen satunnaisesti Switchillä.

Tästä jatkoa muihin konsoleihin. Eikö siis ihmisillä noin yleisesti ole konsolit valmiina käyttöön koska vaan? Tyyliin ohjain käteen ja konsoli käyntiin. Oli se sitten Xbox, PlayStation tai Switch. Omaan makuun katoaa kyllä osa konsolipelaamisen helppoudesta, jos joka kerta alkaisin jotain piuhoja kytkemään.

 

[Poro24]

Dispatch (PS5)

En voi juuri sietää minkäänlaisia supersankari-teemaisia elokuvia tai pelejä. Nolanin Batman-trilogia taitaa olla ainoa, josta olen nauttinut. Mutta kun sain kuulla tämän pelin tekijöinä olevan legendaarisen Telltale-tiimin jäseniä, niin pakko oli riskillä ostaa.

Itse pelaaminen hätäkeskuspäivystäjänä ja supersankareiden lähettäjänä koukutti ja sai usein aikaiseksi melko hektisen tunteen. Ihankuin olisi ollut oikeasti töissä . Kaksi vuoroa onnistuin vetämään niin perseelleen, että olin maailmanlaajuisesti 1% huonoimman joukossa. Ei siitä onneksi tainnut mitään vakavia juonellisia seuraamuksia tulla.

Toinen puolikas pelistä oli välianimaatioiden katselua ja muutamia interaktiivisia keskusteluja. Esim. Walking Dead -pelisarjaan verrattuna interaktiivisia keskusteluja oli hyvin vähän ja omia valintoja sai tehdä vain muutamia. Täten peli todella muistutti paikoitellen ihan puhdasta tv-sarjaa. Jäi onneksi tunne, että ne muutamat valinnat joita sai tehdä veivät tarinaa huomattavasti eri suuntaan. Hyvä tietty näin, ettei valintoja tehdä vain muodon vuoksi, vaan ne oikeasti merkitsevät.

Hätäkeskuspäivystäjän työhön oli välillä sekoitettu hakkerointitehtäviä ja välianimaatioiden sekaan oli lyöty quick time eventtejä. Nämä olivat aika pakkopullaa ja kytkinkin jossain kohtaa quick timet pois päältä. Tämä tosin aiheutti haittavaikutuksena pientä tylsistymistä, kun välillä tuli pitkiä välianimaatioita joissa sankarit vain mäiskivät toisiaan.

Dispatch oli siitä jännä kokemus, että vaikka pelissä oli useampia rasittavia asioita, niin silti se voitti minut puolelleen. Hymyilin pelatessani varmaan 90% ajasta ja välillä nauroin hahmoille ja dialogille ihan ääneen (alapäähuumorin kanssa mentiin ehkä tosin hieman liiallisuuksiin). Sanoisin, että minkään pelin pelaamisesta ei ole jäänyt yhtä hyvää fiilistä ja se jää päällimmäisenä mieleen.