Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Kuitenkaan et tajua samaa asiaa kun joku muu kommentoi toista huippupeliä samalla tavalla, josta sinä et nyt vaan satu pitämään.

Loistava pointti, joka usein pääsee unohtumaan itse kultakin.:D

Itse ketjuun löyhästi.. olen ollut varmaan 10 vuotta jo sitä mieltä, että arvostelut, etenkin arvosanat, ovat pelkkää paskaa siinä, mihin nähtävästi iso osa ihmisiä niitä käyttää, ostopäätöksen tekemisen tueksi siis. Itse pelin läpäistyä / elokuvan katseltua / levyn kuunneltua on hauska lukea jälkikäteen, mitä missäkin arvostelussa on sanottu, mutta omaan ostokäyttäytymiseen tai tuotteen arvioimiseen eivät ole pahemmin päässeet vaikuttamaan.

En myöskään näe, että arvostelumenestys tai -menestymättömyys saati myyntiluvut kertoisi tuotteen lopullisesta arvosta juuri mitään. Jokainen kokee viihteen eri tavalla, toiselle iskee, toiselle ei. Vikoja ja hyviä puolia voidaan jollain asteella "faktuaalisesti objektiivisesti" tarkastella, kokonaisuutta mielestäni ei, koska eri viat ja hyvät puolet vaikuttavat kokonaisuuteen eri ihmisillä eri tavalla.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Loistava pointti, joka usein pääsee unohtumaan itse kultakin.:D

Itse ketjuun löyhästi.. olen ollut varmaan 10 vuotta jo sitä mieltä, että arvostelut, etenkin arvosanat, ovat pelkkää paskaa siinä, mihin nähtävästi iso osa ihmisiä niitä käyttää, ostopäätöksen tekemisen tueksi siis. Itse pelin läpäistyä / elokuvan katseltua / levyn kuunneltua on hauska lukea jälkikäteen, mitä missäkin arvostelussa on sanottu, mutta omaan ostokäyttäytymiseen tai tuotteen arvioimiseen eivät ole pahemmin päässeet vaikuttamaan.

Sama maininki, tuskin koskaan on arvostelut vaikuttanut ostopäätökseen. Tai ei tähän hätään ainakaan mitään tule mieleen, ja yleensä luenkin arvostelut varsin kriittisesti, ja lähinnä niiden pelillisten faktojen takia. Eli periaatteessa selviäisin varmaan previkoidenkin avulla.

En myöskään näe, että arvostelumenestys tai -menestymättömyys saati myyntiluvut kertoisi tuotteen lopullisesta arvosta juuri mitään.
Ellei satuta laskemaan rahallista markkina-arvoa =P

Tuli muuten jotenkin nostalgia-flashbackit kun näin avataris. Eka kerta moniin kuukausiin kun nään Cyrusin postaavan.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Sen oman todellisuuden ja muiden todellisuuden raja tuntuu vaan hälventyneen nyt kovasti, jolloin se oman todellisuuden fakta pätisi muka toistenkin todellisuuksissa. Sen verran hanakasti täällä on ainakin mielipiteitä esitetty, sanoja skeidattu ja juttua väännetty.
Et selkeästikään vieläkään ymmärtänyt, jos tekstiäni noin tulkitsit.

Jätä ne turhat vertauskuvat pois seuraavalla kertaa ja puhu siitä, mistä oikeasti on kyse, auttaa huomattavasti.
Vertauskuvat eivät koskaan ole turhia. Olen koko ajan puhunut täysin siitä, mistä on oikeasti kyse.

Ai se olikin vain läppää.
Ei ollut. Ainakaan minun kohdaltani.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Sen oman todellisuuden ja muiden todellisuuden raja tuntuu vaan hälventyneen nyt kovasti, jolloin se oman todellisuuden fakta pätisi muka toistenkin todellisuuksissa. Sen verran hanakasti täällä on ainakin mielipiteitä esitetty, sanoja skeidattu ja juttua väännetty.
Nääh.

Vaikkapa juuri jos arvosteluista ollaan puhuttu, niin käytännössä viesti on ollut tämä:

"En usko/luota tähän arvosteluun, koska X"

eli esim.

"Kuka voi antaa mitään arvoa Eurogamerin arvosteluille? Antoivat Dragon Agellekin kutosen."

Eli epäluottamuksen ilmaisu ja sitten perustelu. Perustelut toki ovat hatarat, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Kyse on vain oman mielipiteen esittämisestä, eikä tätä pitäisi kenenkään ottaa niin, että tässä yritetään nyt jotain faktaa tuputtaa.

Näin ainakin minä olen mielestäni keskustellut, mutta tiedä sitten taas kelle näitä viestejä suunnataan ja mihin ketjuun/viestiin liittyen ja jne.

EDIT. Vastasin tässä itseäni koskien, mutta yleisestikään en ole moista kokenut. Mielipiteiden vaihto on välillä kärkästä, mutta silti se on edelleen juuri sitä.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Oma todellisuushan on oma näkemys todellisuudesta, joka taas on jokaisella ihmisellä eri. Vai kuvitteletko tosiaan, että kaikki elävät samassa maailmankäsityksessä muutaman hullun huudellessa eriäviä kantoja?
Jokainen toki kokee maailman omalla tavallaan, joten sitä suuremmalla syyllä sen verukkeen käyttö tässä yhteydessä tuntuu aika omituiselta.

Onko oikeasti loukkaavaa, jos olet jonkun mielestä väärässä? Itse olen ainakin monenkin ihmisen mielestä juuri sitä joka ikinen päivä. Kuten sinun mielestäsi, juuri nyt.
Tässä meni puurot ja vellit jo hieman sekaisin. Tarkoitin "väärässä olemisella" nyt nimenomaan niitä "vääriä mielipiteitä". Ei siinä mitään, jos Raptori ei ole maailman paras orkesteri kaikkien mielestä, mutta siitä loukkaannun, jos joku väittää mielipidettäni vääräksi. Samalla lailla peliarvostelut ovat sen yhden ihmisen, ei koko edustamansa instituution, mielipide - eikä se arvosana siten voi olla "väärässä" (kuin korkeintaan juuri siten, että arvostelussa on selkeitä asiavirheitä, ja arvosana on perustettu noiden väärien olettamuksien pohjalta).

Faktuaalisissa asioissa jokainen meistä on aina joskus väärässä, eikä mulle tuota mitään ongelmaa tunnustaa sitä. Tälläkin foorumilla olen useamman kerran ihan suoraan sanonut, että olin väärässä ja/tai että minulla oli väärää tietoa asiasta. Siitä en siis loukkaannu, jos joku osoittaa minun olleen tuolla lailla väärässä.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Jokainen toki kokee maailman omalla tavallaan, joten sitä suuremmalla syyllä sen verukkeen käyttö tässä yhteydessä tuntuu aika omituiselta.
Miten niin tuntuu omituiselta, jos juuri myönsit pointtini? Ja mikä verukkeena käyttö?

Tässä meni puurot ja vellit jo hieman sekaisin. Tarkoitin "väärässä olemisella" nyt nimenomaan niitä "vääriä mielipiteitä". Ei siinä mitään, jos Raptori ei ole maailman paras orkesteri kaikkien mielestä, mutta siitä loukkaannun, jos joku väittää mielipidettäni vääräksi. Samalla lailla peliarvostelut ovat sen yhden ihmisen, ei koko edustamansa instituution, mielipide - eikä se arvosana siten voi olla "väärässä" (kuin korkeintaan juuri siten, että arvostelussa on selkeitä asiavirheitä, ja arvosana on perustettu noiden väärien olettamuksien pohjalta).
Minulle Raptori ei ole maailman paras yhtye, joten minulle sinä olet väärässä sanoessasi näin. Ihan samalla lailla, kuin minä olen pohjimmiltaan sinulle väärässä, sillä sinä pidät Raptoria maailman parhaana yhtyeenä jolle ei haastajaa löydy, ja vaikka kuinka ymmärtäisit muiden mielipiteitä, on asia kuitenkin sinulle näin. Sen on sinulle subjektiivisena toimijana fakta, päivänselvä asia, totuus.

Jos arvostelu väittää minulle hyvää peliä huonoksi, totta helvetissä arvostelu on minun silmin väärässä. Onko tätä oikeasti niin hankalaa selittää? Eihän väittelyä syntyisi ikinä mistään, jos vaikka oppositio toteaisi Kataisen olevan kreikanavustuksiensa kanssa varmasti omalla mielipiteellään täysin oikeassa.

Jos joku taas väittää, että teet väärin pitäessäsi Raptoria maailman parhaana yhtyeenä, kuuluukin suuttua.
Faktuaalisissa asioissa jokainen meistä on aina joskus väärässä, eikä mulle tuota mitään ongelmaa tunnustaa sitä. Tälläkin foorumilla olen useamman kerran ihan suoraan sanonut, että olin väärässä ja/tai että minulla oli väärää tietoa asiasta. Siitä en siis loukkaannu, jos joku osoittaa minun olleen tuolla lailla väärässä.
Tästä ei olekaan kyse.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Kumitissit. Boing boing.

--

Kauhian analyyttista. Kun menee liian analyyttiseksi, niin tuntuu että jalat lähtee jo maasta ja kadotetaan itse asia.

Mistä tässä oikeen puhutaan vai puhuvatko kaikki ristiin?
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Et selkeästikään vieläkään ymmärtänyt, jos tekstiäni noin tulkitsit.

Enpä liiemmin tulkinnut vielä yhtään mitään, ei kai tulkintoja yhteen lauseeseen saa sommiteltuakaan..

Mutta herra on hyvä ja selittää. Ei ihmekään jos sua ei koskaan kukaan ymmärrä, selität asiat turhilla vertauskuvilla, tuot päinvastaisia sanoja asiaan mukaan (mielipide -> "subjektiivinen fakta". Bound to confuse some.) ynnä muuta.

Oikeesti hei. Minkä helvetin takia tähän pitää tuoda jotain typeriä ulottuvuuksia, kuinka esimerkiksi joku, joka ei diggaa japsiropeista on minulle "väärässä" mielipiteensä takia. Typerän diippiä shittiä tunnutaan nyt ajettavan takaa, sanojen muodossa. Asiayhteys on sama kuin mielipiteidän eroissa, mutta minkä takia siihen pitää pakolla pistää mukaan sanoja tyyliin väärä, oikea, totuus ja fakta? Ja sitten mietitään miks kukaan ei ymmärrä.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Mutta herra on hyvä ja selittää.
Tämän paremmin en enää osaa, tsori!

Ei ihmekään jos sua ei koskaan kukaan ymmärrä, selität asiat turhilla vertauskuvilla, tuot päinvastaisia sanoja asiaan mukaan (mielipide -> "subjektiivinen fakta". Bound to confuse some.) ynnä muuta.
Henkilökohtaisuudet voitkin jättää jonnekin muualle ihan kättelyssä, vaikket tekstiäni ymmärtäisikään, mutta toki voit esittää minulle turhan vertauskuvan, tai parempaa, tavan selittää asiani ilman sitä turhaa vertauskuvaa.

Oikeesti hei. Minkä helvetin takia tähän pitää tuoda jotain typeriä ulottuvuuksia, kuinka esimerkiksi joku, joka ei diggaa japsiropeista on minulle "väärässä" mielipiteensä takia. Typerän diippiä shittiä tunnutaan nyt ajettavan takaa, sanojen muodossa. Asiayhteys on sama kuin mielipiteidän eroissa, mutta minkä takia siihen pitää pakolla pistää mukaan sanoja tyyliin väärä, oikea, totuus ja fakta? Ja sitten mietitään miks kukaan ei ymmärrä.
Jos muistat, pohjimmiltaanhan keskustelu lähti siitä, että mm. minua lytättiin typerien mielipiteideni suoltamisesta. Melko kontroversiaalista, eikö?
---

stammy: Aihehan kieltämättä kadotettiin jo jonkin aikaa sitten, joten itse varmaankin pistän pillit pussiin tämän keskustelun tiimoilta.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Kauhian analyyttista. Kun menee liian analyyttiseksi, niin tuntuu että jalat lähtee jo maasta ja kadotetaan itse asia.

Mistä tässä oikeen puhutaan vai puhuvatko kaikki ristiin?

Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä. Ilmeisesti mielipiteitä kutsutaan nyt "oman todellisuuden totuuksiksi" tai jotain siihen suuntaan. Eli kun minulla on mielipide asiasta, olen minä omasta mielestäni oikeassa ja muut väärässä. Minä en kuitenkaan ajattele näin. Minulla on mielipide asiasta ja muilla samoin. Yritän perustella mielipidettäni muille, ja muut yrittävät perustella minulle. Loppupeleissä voimme ymmärtää toisiamme, arvostaa toistemme mielipiteitä ja tanssia piirissä iloisesti olematta kuitenkaan samaa mieltä asiasta.

Niin joo, minkäs takia tämä ketju perustettiinkaan?

Jos muistat, pohjimmiltaanhan keskustelu lähti siitä, että mm. minua lytättiin typerien mielipiteideni suoltamisesta. Melko kontroversiaalista, eikö?

Eikö koko show käynnistynyt siitä, että te arvostelitte Alan Waken arvostelijoita lukematta välttämättä edes kyseisiä tekstejä tai pelaamatta peliä, eikä kritiikki kohdistunut tekstin ansioihin vaan nimenomaan Alan Waken saamiin, alle odotetun tason jääneisiin arvosanoihin. Kyllä, se on teidän mielipiteenne, mutta mielestäni perustelunne olivat suurimmaksi osaksi ontuvia.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Niin joo, minkäs takia tämä ketju perustettiinkaan?

No, yritys hyvä kymmenen. Onhan täällä kai muutama viesti koskien arvosteluitakin (jossain...tälllä..haudattuna). Huomenna voisimme koittaa perustaa ketjun ihmisen olemassaolon subjektiivisuudesta ja individualismin haasteista nyky-yhteiskunnan pyörityksessä.

Mutta joo, hyvä arvostelu ainakin Kfiniltä Alan Wakelle ja se on tärkeintä. Paras pistää maate (se on etelä-pohjanmaata ja tarkoittaa mennä nukkumaan).
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä. Ilmeisesti mielipiteitä kutsutaan nyt "oman todellisuuden totuuksiksi" tai jotain siihen suuntaan. Eli kun minulla on mielipide asiasta, olen minä omasta mielestäni oikeassa ja muut väärässä. Minä en kuitenkaan ajattele näin. Minulla on mielipide asiasta ja muilla samoin. Yritän perustella mielipidettäni muille, ja muut yrittävät perustella minulle. Loppupeleissä voimme ymmärtää toisiamme, arvostaa toistemme mielipiteitä ja tanssia piirissä iloisesti olematta kuitenkaan samaa mieltä asiasta.
Ei tämä ole mitenkään ristiriidassa oman ajatukseni kanssa. Tietysti minä osaan myös ymmärtää, miksi jonkun takia vaikkapa Halo on paskaa, mutta kun minusta kyseessä on aivan mahtava tuote. Itse pidän ajatustani oikeana, sillä muutenhan en edes olisi sitä mieltä!
Eikö koko show käynnistynyt siitä, että te arvostelitte Alan Waken arvostelijoita lukematta välttämättä edes kyseisiä tekstejä tai pelaamatta peliä, eikä kritiikki kohdistunut tekstin ansioihin vaan nimenomaan Alan Waken saamiin, alle odotetun tason jääneisiin arvosanoihin. Kyllä, se on teidän mielipiteenne, mutta mielestäni perustelunne olivat suurimmaksi osaksi ontuvia.
Ainakin omat perusteluni kusivat ja pahasti. Tosin väittäisin, että osa tekstistä oli melkoista höttöä, varsinkin Eurogamerin tapauksessa.

Ja kyllähän minä toivoin Wakelle sensaatiomaista vastaanottoa.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Mutta joo, hyvä arvostelu ainakin Kfiniltä Alan Wakelle ja se on tärkeintä. Paras pistää maate (se on etelä-pohjanmaata ja tarkoittaa mennä nukkumaan).

Keski-Pohjanmaalla nukutaan pois.

Joohanh sanoi:
Ei tämä ole mitenkään ristiriidassa oman ajatukseni kanssa. Tietysti minä osaan myös ymmärtää, miksi jonkun takia vaikkapa Halo on paskaa, mutta kun minusta kyseessä on aivan mahtava tuote. Itse pidän ajatustani oikeana, sillä muutenhan en edes olisi sitä mieltä!

Eihän tuo ristiriidassa olekaan, mutta meillä taitaa olla erlainen käsitys mielipiteen merkityksestä. Minun näkemykseni mukaan mielipide ei voi olla oikein tai väärin, se voi olla vain hyvin tai huonosti perusteltu. Lisäksi minusta mielipiteen muodostaminen omista mielipiteistään on aika triviaalia. Uskon omien mielipiteideni olevan hyvin perusteltuja, mutta toisaalta en välttämättä ala väittää, että esimerkiksi Haloa vihaavien mielipiteet ovat välttämättä huonosti perusteltuja.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Miten niin tuntuu omituiselta, jos juuri myönsit pointtini? Ja mikä verukkeena käyttö?
Menee jo kehäpäätelmän puolelle, mutta koska kaikilla on joka tapauksessa "oma maailmansa", minusta on vähän hölmöä käyttää sitä selityksenä omalle riekkumiselleen. Koska muutenhan jokainen saisi täällä heilua miten vaan ja laukea mitä vaan.

Ihan samalla lailla, kuin minä olen pohjimmiltaan sinulle väärässä, sillä sinä pidät Raptoria maailman parhaana yhtyeenä jolle ei haastajaa löydy, ja vaikka kuinka ymmärtäisit muiden mielipiteitä, on asia kuitenkin sinulle näin.
Et sinä ole "väärässä". Sinulla on vain eriävä mielipide, mutta ei se mielipide ole väärä etkä sinä siten väärässä. Jos et pysty näkemään näiden kahden asian välillä eroa, niin ei sitten.

Jos arvostelu väittää minulle hyvää peliä huonoksi, totta helvetissä arvostelu on minun silmin väärässä. Onko tätä oikeasti niin hankalaa selittää?
On. Koska oman näkemykseni mukaan mielipiteet eivät voi olla väärässä, joten arvostelukaan ei voi olla väärässä. Mutta sinun mielestä mielipide/arvostelu voi olla väärässä, joten ajatusmaailmojemme välillä on mielestäni sovittamaton ristiriita.

Ja kuten Paavi tuossa jo totesikin, entistä erikoisemmaksi tilanteen tekee juuri se, että reagoit niin voimakkaasti arvostelua kohtaan, vaikka itseltäsi puuttuu varsinainen pelikokemus kokonaan. (Enkä edes tiedä, mitä tässä mahtaa vielä tapahtua, jos peli ei sitten vaikka täytäkään odotuksiasi. Toivon, että niin ei tapahdu, koska en halua pettymyksiä kenellekään.)
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Henkilökohtaisuudet voitkin jättää jonnekin muualle ihan kättelyssä, vaikket tekstiäni ymmärtäisikään, mutta toki voit esittää minulle turhan vertauskuvan, tai parempaa, tavan selittää asiani ilman sitä turhaa vertauskuvaa.

Henkilökohtaisuudet on jätetty pois foorumiriitelystä jo aikapäivää sitten, jos tuossa jotain henkilökohtaisesti loukkaavaa näit, pyydän anteeksi.

Esimerkiksi ne matikan kaavat ja tuo 'oma todellisuus' ja sen tuomat "subjektiiviset faktat" olivat turhia. Myönnän etten tiedä mistä kumpikaan lähti, mutta näin muutamaan otteeseen molempia, ja kuten varmaan itsekin huomasit, ne hoitivat hommansa varsin päinvastaisesti: toi mukaan lisää kysymysmerkkejä, ei vastannut kysymyksiin. Turha vertauskuva on vertauskuva, jota kukaan muu kuin sinä itse ei tajua.

Mielestäni on turha ruveta sepustamaan jotain sellaista, jota on mahdoton selittää ilman vertauskuvia. Vertauskuvan ei koskaan kuuluisi olla täysin tarpeellinen.

Paavi sanoi:
Eikö koko show käynnistynyt siitä, että te arvostelitte Alan Waken arvostelijoita lukematta välttämättä edes kyseisiä tekstejä tai pelaamatta peliä, eikä kritiikki kohdistunut tekstin ansioihin vaan nimenomaan Alan Waken saamiin, alle odotetun tason jääneisiin arvosanoihin. Kyllä, se on teidän mielipiteenne, mutta mielestäni perustelunne olivat suurimmaksi osaksi ontuvia.
Ja tuossa tuli tuokin. Muistaakseni ne teidän lausahdukset olivat sen verran hanakoita ettei ihmekään, että lyttäillään.

Pope ja Tontsa skriivailikin noista mielipiteiden liittämisistä sanoihin väärä ja oikea, vähän jopa korrektimmin kuin allekirjoittanut valkoinen soturi.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Kritisoidaanko nyt täällä arvostelua, arvostelijan mielipidettä ja ennakkoluuloja vai sitä että "minä" olen oikeassa mielipiteideni vuoksi.

Arvosteluista pitäisi kieltää kaikki sanat jotka toteaisivat että peli on paras tekele koskaan tai muuta vastaavaa vaan pitäisi todeta että peli on erittäin pirun hyvä ja lätkäistä suosittelu merkki lyhyin perusteluin. Sitten haluaisin että arvostelijoilla olisi oikeasti selkärankaa todetakseen jotkut vakavat virheet tai tunnelman rikkojat peleistä eikä annettaisi minkään ulkopuolisen vaikuttaa arvostelun muodostumiseen, oheiskrääsää ei pitäisi luovuttaa arvostelijallekkaan.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Jostain syystä olen ilmeisesti antanut sellaisen käsityksen, että mielestäni maailmassa voisi olla absoluuttisesti tosia ja epätosia asioita. Itsehän en siis missään tapauksessa tarkoittanut tätä, enkä sitäkään, etteikö toisen näkökantaa voisi ymmärtää tai arvostaa. Asia on juurikin päinvastoin.

Mutta nyt nukkumaan myös täällä.
 
Vastaus: Yleinen arvosanakeskustelu - Metacritic+muut

Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä. Ilmeisesti mielipiteitä kutsutaan nyt "oman todellisuuden totuuksiksi" tai jotain siihen suuntaan.
Kyllä. Diippii shittii, kuten joku jo totesikin. Pienessä väsymyksessä alkaa jo huvittaa. :D

Eikö koko show käynnistynyt siitä, että te arvostelitte Alan Waken arvostelijoita lukematta välttämättä edes kyseisiä tekstejä tai pelaamatta peliä, eikä kritiikki kohdistunut tekstin ansioihin vaan nimenomaan Alan Waken saamiin, alle odotetun tason jääneisiin arvosanoihin. Kyllä, se on teidän mielipiteenne, mutta mielestäni perustelunne olivat suurimmaksi osaksi ontuvia.
Jepu. Sillä erotuksella, että kritiikki kyllä kohdistui tekstiin (tiivistelmän perusteluihin) ja toisen saitin yleiseen maineeseen. Näin siis omalla kohdallani.

Arvosteluja peilataan aika pitkälti omaan odotusarvoon pelistä tai omaan kokemukseen pelistä, jos sitä on. Tämä odotusarvo ei ole edes pelkkää huuhaata, vaan muodostuu ihan konkreettisista asioista (tekijän maine, ennakkomateriaali jne.). Jos arvostelu ei vastaa tätä odotusarvoa (tai kokemusarvoa), niin fanipoika päästä asiasta foorumilla itkun. Tämän jälkeen muut ihmiset päästävät foorumilla itkun fanipoikien itkusta. Sen jälkeen asiaa puidaan foorumilla avaruustiedettä vastaavien teorioiden kanssa seuraavat päivät, kunnes Alan Wake tulee kauppoihin ja kaikki pääsevät sitä riemuissaan pelaamaan.

Olemmeko samalla sivulla?
 
Ylös Bottom