Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen politiikkaketju

Noudatetaan lakia niin että haukutaan persuja äänestäneitä rasisteiksi ja sensuroidaan niitä puoltavia kommentteja perinteiseen konsolifin tyyliin. Ite oisin voinut kuvitella äänestäväni SDP:n ehdokasta mutta kun tiedän jo etukäteen että ne tulee antamaan joka perkeleen asiassa kokoomukselle niin paljon periksi että ei mitään hyötyä ole työssäkäyvälle keskiluokalle tulevissa päätöksissä. Vasemmistoa ei voi äänestää kun ei mikään muu kuin työttömät ja maahanmuuttajat ole tärkeitä (minä en äänestäisi sitä edes työttömänä ollessa). Persuja ei voinu äänestää kun on liian työnantaja myönteinen samoin kokoomus. Vihreissä sama kuin vasemmistossa lisättynä äärettömän typerillä ilmastoratkaisuilla, joilla ei ole missään määrin vaikutusta globaaliin tilanteeseen mutta suomalaisille tulee entistä kalliimmaksi eläminen.

SDP oli kyllä näiden vaalien isoin floppi siitä saavat kyllä kiittää Rinnettä. Keskustan kannatuksen putoaminen johtui juuri siitä mitä Fabre sanoi Kokoomuksen niskaan ei ikinä paska tipu vaikka ovat moniin surkeisiin päätöksiin olleet päävastuussa. Toisaalta miksipä se kannatus mihinkään laskisi kun hyväosaiset saa pitää etunsa ja kokoomusta äänestämällä luultavasti saa lisää etuja. Hyvätuloisilla on parempi äänestysinto aina.

Keskustan minäkin näkisin mieluummin hallituksessa kuin kokoomuksen SDP:n kanssa. Ite jätin äänestämättä koska ei ollut omasta mielestä hyviä vaihtoehtoja ja en halua jotain tuntematonta tai tunnettua urpoa pääsemään isoon palkkaan käsiksi.
 
Itte äänestin sen mukaan mitä selkeetä voimaa haluun nyt eduskuntaan, menneen kauden jälkeen. Vedin yli siitä mitä äänestäisin, jos hommat olis jo jiirissä. Toivottavasti pääsevät hallitukseen asti.

Ja vaalien isoin floppihan oli Keskusta, ihan sama miten päin asiaa pyörittelee. Sdp teki ihan ok paluun, vaikka vähän perempaakin niillä olis ollut mahdollisuudet, varmaan. Itse en hirveesti luota Keskustan tai Sdp:een vaalilupauksiin, jotka ei ole suoraan niiden puolueen peruslinjauksessa kiinni. Syövät sanansa aika helposti, jos pitää valita ruton ja koleran väliltä.
 
Viimeksi muokattu:
Vaalit tuli pidettyä ja nyt alkaa sitten hallituksen muodostaminen. Siinä onkin Antti Rinteellä hommaa, mutta uskon hänen siitä suoriutuvan ihan hyvin. Seuraavassa vähän pohdintoja siitä, miltä tuleva hallitus voisi näyttää ja vähän siitäkin, miltä sen pitäisi näyttää.

SDP siis aloittaa tunnustelut, joten sen pohjalta voi sanoa, että Vasemmistoliitto on varmaan hallituskelpoinen. Henkilökohtaisesti pidän ajatuksesta, koska haluan nähdä Li Anderssonin ministerinä. Hän on ollut puheenjohtajakaudellaan topakka ja tuonut esiin asioita, joilla hän haluaisi heikompiosaisten elämää parantaa. Toivottavasti hän nyt saa mahdollisuutensa ja menestyy tehtävässään. Toinen todennäköinen helpohkosti hallitukseen SDP:n kanssa mahtuva porukka on Vihreät. Aika paljon samankaltaista ideologiaa on ollut havaittavissa ainakin ennen vaaleja, joten ihan hirveästi noista kummankaan tuskin tarvitsee kompromisseihin ryhtyä.

Koalitio SDP-Vihr.-Vas. tarkoittaisi 76 paikkaa, joten mukaan tarvitaan vielä yksi suurpuolue. PS tuskin sopii mukaan, koska sen kynnyskysymyksiä ovat olleet maahanmuuttoasiat ja ilmastonmuutoskysymykset. Noissa asioissa se on ihan vastakkaisella rannalla varsinkin Vihreiden kanssa ja siltä pohjalta nuo kaksi eivät varmaan mahdu samaan hallitukseen. Antti Rinteenä en myöskään ottaisi Kokoomusta mukaan. Varsinkin veropolitiikassa nuo ovat todella kaukana toisistaan ja lisäksi on hyvä katsoa Kokoomuksen edellistä 12 vuotta, jotka se on ollut hallituksessa. Kokkarit ovat saaneet tuona aikana junailtua aina itsensä piiloon, kun hallitukset ovat tehneet kannatusta pudottavia päätöksiä. Kokkarit ovat saaneet aina sälytettyä vastuun noista muille hallituspuolueille. Itse ovat pystyneet pitämään kannatuksensa, kun vastaavasti muut puolueet ovat menettäneet kannatustaan. Niin on käynyt Keskustalle, SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja muillekin. Siksi kokkareiden mukaan ottaminen olisi Rinteelle vain laukaus omaan jalkaan. Jäljelle jää siis Keskusta ja vaikka itse en todellakaan Sipilästä pidä, niin poliittisesti Keskusta olisi parempi kumppani. Vasemmistovahvisteinen punamulta olisi varmaan se fiksuin ratkaisu tässä kohdassa, jos PerusSuomalaiset eivät mitenkään sovi mukaan. Punamulta vaatisi tietenkin sen, että Sipilä pystyisi vähän nöyrtymään menneen kauden oikeistolaislinjasta takaisin kohti keskisuuntaa ja olemaan valmis perumaan ainakin joitain jo tehtyjä päätöksiä kuten esim. aktiivimallin.

Hyviä pohdintoja, veikkaan myös tätä skenaariota todennäköiseksi. Persuille sopii loppupeleissä hyvin pysyä oppositiossa, jos niille ei luvata hyviä misteripaikkoja yms. Kyseessä on kuitenkin melko populistipuolue, joka nostaa helpoiten kannatustaa huutelemalla sivusta. Todennäköisesti hallitukseen mahtuu mainitsemiesi lisäksi vielä yksi pienempi puolue, mutta saa nähdä.
 
SDP oli siks isoin floppi itelle että ei tuommoisen hallituksen jälkeen edes saa kunnon kannatusta vaikka olikin isoin. Kyllä nyt joku 45-50 paikkaa vähintään olis pitäny pystyä saamaan mutta Rinne oli varmasti isoin syy mihin katosi kannatusta. Tietenkin nykyään niitä SDP:n ääniä menee paljon vihreille ja vasemmistolle verrattuna entiseen aikaan. Siks sitä kannatusta on vaikeampi nostaa niin paljon kuin olis olettanut.
 
SDP-Kokoomus-Vihreät-RKP on todennäköisin hallitus. En usko keskustan haluavan hallitukseen eivätkä persut sinne pääse, joten kokoomus saattaa olla ainoa vaihtoehto Rinteelle. Tämä toki tarkoittaa sitä, että kokoomus saa aika paljon omia asioitaan läpi hallitusohjelmaan, koska ovat niin keskeisessä roolissa enemmistöhallituksen suhteen. Kokoomus ja vasemmistoliitto ei mahdu samaan hallitukseen.
 
Kävin ensimmäistä kertaa käyttämässä äänioikeuttani. Huh. Tulipa aikuinen olo ! Aikuiselle vielä ominaisesti hyvissä ajoin 10min ennen määräaikaa.
 
Kävin ensimmäistä kertaa käyttämässä äänioikeuttani. Huh. Tulipa aikuinen olo ! Aikuiselle vielä ominaisesti hyvissä ajoin 10min ennen määräaikaa.

Kyllä äänestää pitää! Meinaan, jos ei äänestä, niin sitten ei ole oikeutta valittaakaan! :D
 
Itsekin olen äänestänyt paria Euro-vaalia lukuunottamatta kaikissa mahdollisissa vaaleissa viimoiset 25 vuotta. Kertaakaan en ole äänestänyt tyhjää, mutta näissä vaaleissa meinasi näin päästä käymään. Eri vaalikoneidenkaan avustuksella yksikään puolue tai ehdokas ei noussut millään tavalla esiin. Kukaan ei ollut asioista samaa mieltä kanssani. Mikä toisaalta kuvasti koko kansakunnan tilannetta eilen. Suomi ei ole ollut koskaan poliittisesti näin pirstaleina.

Onneksi se oma ehdokas kuitenkin löytyi ja suoritin kansalaisvelvollisuuteni. Ehkä eniten ilahdutti naisten ja nuorten, fiksujen poliitikkojen läpilyönti. Vanhoja arvoasteikolla korkealla olevia, mutta karismattomia pökkelöitä jyrättiin armotta äänimäärissä. Tästä hyvä esimerkki on Rinne, joka lähes möhli SDP:n vaalivoiton ja teki Persuista pääministeripuolueen. Silloin vasta olisi ollutkin mielenkiintoiset hallitusneuvottelut!

Hallituksessa punamulta on mielestäni aika otollinen vaihtoehto. Toisaalta tämä jättäisi kaksi lähes demareiden kokoista ryhmää oppositioon, ja siitä voi seurata ongelmia. Varsinkin kun molemmat ovat oikeistopuolueita.

Mielenkiintoiset neljä vuotta tulossa!
 
Kyllä äänestää pitää! Meinaan, jos ei äänestä, niin sitten ei ole oikeutta valittaakaan! :D
En oo kyllä ihan samaa mieltä. :D

Kävin taas kerran vaalikoneet läpi ja ne jotka oli about samoin vastanneet oli ensinnäkin puolueista mistä jokainen ymmärtää ettei kukaan tule pääsemään läpi. Ja vaikka pääsisi, ei näiden puolueiden touhussa mitään järkeä ole. Mulla esim ykkösenä oli piraatti puolueen tyyppi. Piraattipuolueen tavoitteet asioiden parantamiseksi ei monilta osin ole missään määrin realistisia tai perustu mihinkään todellisuuteen. Sama päti 5-6 seuraavaksi parhaaseen ehdokkaaseen.

Toisaalta jos persuja ei johtaisi yksi suurimpia idiootteja ihan (julkisuus)persoonaltaan, niin voisin ehkä heitä äänestää. Noh, sieltä ensimmäinen tyyppi jota vaalikoneet ehdotti oli joku +60v fyysikko tai jotain. Mitä sellanen 1-2 sukupolvea vanhempi hyvin tienaava tyyppi ymmärtäisi mitään kolmekymppisen tapaturman seurauksena kotona makaavasta tyypistä joka yrittää taistella byrokratian rattaita vastaan että saisin edes pidettyä perheellä katon pään päällä. Ei sillä olisi mitään yhteistä mun kanssa.

Yksinkertaisesti tälläkään kertaa en löytänyt yhtä ainutta edustajaa jonka puheet olisi sellaisia et haluaisin päästä eduskuntaan, vaikka tavoitteet olisi mun kanssa samoja. Ja ne järkevämmät vaihtoehdot oli puolueista jotka todennäköisesti sortaisi esim mun perhettä eniten.

Kävin vaalien jälkeen myös katsomassa vaalikoneesta läpi päässeiden keskimääräiset vastaukset. Enemmistö oli kaikissa asioissa hyvin lähellä mun toiveita. Eli vaikka en äänestänyt tällä kertaa, eduskunnan pitäisi olla erittäinkin isoilta osin mun ajatusmaailmaa vastaava.
Sama on käynyt ennenkin olen äänestänyt tai en. On ehdokkaani mennyt läpi tai ei.
Mutta kun se 4v menee ja katsotaan aikaa taaksepäin, niin toistaiseksi aina ollut sama lopputulos. Suu auki ihmettelen suurinta osaa päätöksistä ja sitä miten pieniin ja vähäpätöisiin asioihin jumiudutaan pitkiksi ajoiksi, eikä isoille asioille tapahdu mitään ja lopuksi lyödään pöytään joku ihan päätön tavoite/idea jolla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta toteutua.

Tähän päälle vielä se, että vaikka sinne yhden saisin läpi, se yksi ei siellä muiden idioottien joukossa pysty tekemään yhtään mitään, kun iso ryhmä päättää. Ja kun 99% tapauksista se yksittäinen järkeväkin alkaa ajamaan omia asioitaan siellä, tai ainakin unohtaa sen mitä äänestäjälle on luvattu.

Eli minä olen kokenut itse äänestyksen kyllä hyvin merkityksettömäksi ja en usko, että yksikään ehdokas olisi pystynyt muuttamaan mitään esim mun tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan. Meidät lakaistaan katuojaan ja odotetaan et kuolee pois, kun ei ole kunnon veronmaksajaksi enää.

Lyhyesti, äänestämättäkin eduskuntaan päässeiden ajatusten enemmistö oli minun kanssa lähes kaikesta tärkeästä samaa mieltä ja väitän ettei silti yksikään niistä edisty siihen suuntaan, että minä olisin tyytyväinen ja mitä vaalikoneiden kyselyt väitti.
Äänestän jatkossakin jos vähänkään fiksua ehdokasta mitenkään hyväksyttävässä puolueessa olisi tarjolla.
Presidentin vaalit on paljon helpommat.
 
Itse valitsen eka puolueen, millä perus linjaukset reilut tavallista suomalaisia kohtaan. Perheet, nuoret, vanhukset ja heikommassa asemassa olevat muodostaa tästä ison joukon. Sen jälkeen, kävin pääpiirteittäin läpi kaikki sen puolueen, oman vaalipiirin ehdokkaat läpi ja lopuksi jäi 2 vaihtoehtoa joista, valitsin toisen, aikasta fiilispohjalta. Vaalikoneet on lähinnä vitsi, mitä voi koittaa ajantappoon. En äänestänyt siis puhtaasti omaa etua ajatellen, vaan mikä on mun moraalilla reilua Suomea, sen kansalaisia ja ympäristöä kohtaan. Loppupeleissä hommat menee jossain kohti ketuiks ja joudutaan tekemään valintoja huonojen ja umpisurkeiden vaihtoehtojen välillä. Hyvähän se on, että eduskunnassa on monia eri puolueita, vaika meneekin vänkäämiseksi ja pelaamiseksi. Diktatuuri olisi vielä huonompi vaihtoehto ja kaaos ei sovi kuin videopeleihin.
 
Viimeksi muokattu:
Vasemmistovahvisteinen punamulta olisi varmaan se fiksuin ratkaisu tässä kohdassa, jos PerusSuomalaiset eivät mitenkään sovi mukaan.

Vajaa kuukausi sitten ennustin näin ja tällainen koalitio Säätytalolla hallitusneuvotteluita nyt sitten käy. SDP:n Rinne johtaa neuvotteluja ja mukana ovat myös Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP. Kuten ennustin, niin PS:n kanssa ei vaan yhteistyö luonnistu ja Rinne ilmeisesti lukee foorumia, kun ymmärsi jättää Kokoomuksen ulos myös. Se nyt oli ennalta aika selvää muutenkin, ettei talouslinja SDP:n ja Kokkareiden välillä luonnistu ilman, että toinen joustaa. Erittäin hyvä, ettei Rinne lähtenyt joustamaan, koska kuten sanottua, viimeiseltä 12 vuodelta on nähtävissä, mitä se joustavan puolueen kannatukselle tekee, kun Kokkareita lähtee talouskysymyksissä mielistelemään. Viimeisimmät lisätiedot voi kysyä vaikka neuvotteluiden tauolla Sipilältä.

Ihan mielenkiintoista kyllä nähdä, mitä tuosta tulee ja varsinkin, kuinka paljon muuttunut Keskusta nähdään. Sipilä on jo ilmoittanut erostaan, joten on mielenkiintoista nähdä, pyörtyykö tuo päätös, vai millaisia kepuministereitä nimitetään. Tarjolla kuitenkin olisi nyt sitten valtiovarainministerin salkku sinne. Vihreiltä varmaan tulee sitten ulkoministerin pesti, jos neuvottelut menevät läpi ja suotuisasti. Jään uteliaana seuraamaan myös Li Anderssonin todennäköistä ministerikautta. Topakka nuori nainen on ollut ja nyt sitten nähdään, miten käy vastuullisessa tehtävässä.
 
Ensimmäinen fiilis hallituskokoonpanosta on, että Keskusta on vaalien rökäletappion jälkeen kuitenkin suurin voittaja.

SDP+Vihreät+Vasemisto on kooltaan aivan liian pieni porukka, jotta he saisivat mitään läpi eduskunnassa. He siis tarvitsevat Keskustaa. Ja tulevat maksamaan Sipilän & kumppaneiden palveluista ison hinnan. Joten kyllä se Rinne tulee joustamaan ihan kunnolla.

Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat ainakin paperilla tosi vahva opposition. Kaksi puoluekartan samalla laidalla olevaa lähes SDP:n kokoista porukkaa saa varmasti paljon vääntöä aikaan. Ja kaikki sataa Keskustan laariin.
 
Mua niin pistää vihaksi se, että edes harkitaan näiden lapsien ja naisien ottamista Suomeen sillä verukkeella, että ovat naisia ja lapsia.

Kyseiset naiset ovat vapaaehtoisesti ja tietoisesti lähteneet rakentamaan ja tukemaan tätä kalifaattia. Ja nämä lapset ovat syntyneet, asuneet ja saaneet oppia ja vaikutteita näiltä ihmisiltä. Joten antakaa yksi hyvä syy miksi nämä pitäisi ottaa takaisin ja "solidaarisuus" ei ole hyvä syy.

Voitteko sanoa ihan pokalla naamalla, että naiset ja lapset eivät voisi tehdä mitään pahaa ja olla jonkin terroristisolun yhteyshenkilöitä, järjestäjiä ynn, että naiset ja lapset eivät voisi tehdä pommi-iskuja ynm?
 
Perustuslaki. Sen mukaan Suomen kansalaista ei voi estää tulemasta Suomeen.

Tuo on erittäin huono homma. Noita lapsia ei missään nimessä pidä päästää muiden suomalaiskouluissa olevien normaaleiden ihmisten kanssakäyntiin. Nuo kovia kokeneet ja väkivaltaa tehneet ja nähneet pilaavat aivan vuorenvarmasti ilmapiirin ja saastuttavat paskapuheillaan muita ihmisiä.
 
Perustuslaki. Sen mukaan Suomen kansalaista ei voi estää tulemasta Suomeen.

Tämä on tietenkin totta, mutta tämä sokea oikeusvaltioon vetoaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi hyväksyy äärimmäisen raakaan terroristijärjestöön kuulumisen ja siellä vaikuttamisen. Näiden naisten Isis-tekosia on kuitenkin lähes mahdotonta tutkia Suomesta käsin, joten kukaan heistä ei tule todennäköisesti joutumaan edes oikeuden eteen. Ja jos tutkitaankin, se tulee olemaan erittäin kallis prosessi. Rinne ja kumppanit sitten miettivät, otetaanko ne rahat työttömien, vanhusten vai opiskelijoiden osuuksista.

Lopputulos: Nämä mallikansalaiset pääsevät kuin koirat veräjästä.
 
Tämä on tietenkin totta, mutta tämä sokea oikeusvaltioon vetoaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi hyväksyy äärimmäisen raakaan terroristijärjestöön kuulumisen ja siellä vaikuttamisen.
Perustuslaki on ihan tarkoituksella tehty vaikeaksi muuttaa. Vaihtoehtona tälle on se, että annetaan valtiovallalle oikeus mielivaltaisesti poiketa perustuslaista silloin, kun huvittaa.

Tietysti jos yhtäkkiä valtaosa kansasta alkaa olla sitä mieltä, että meillä ei pidä olla kulloisenkin eduskunnan oikuista riippumattomia yksilönvapauksia ja muita perusoikeuksia, niin kyllähän perustuslainkin muuttaminen on mahdollista. Mutta siihen asti olen vakaasti sitä mieltä, että laki on kaikille sama.
 
Eikö juuri alkuvuodesta ollut juttua siitä miten laki muuttuu niin, että esim terrorismirikokseen syyllistymisestä ja terrorismin tukemisesta menettää kansalaisuuden.

Jos perustulaki kerran hyväksyy tollaisen toiminnan niin silloin se on viallinen. Onhan perustuslakia historiassa aiemminkin muuteltu ja kierrelty niin mikä siitä tekee muka niin hankalan nyt.
 
Perustuslain viides pykälä:
"Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden."

Eli tuollainen laki on ihan perustuslain mukainen, mutta kannattaa huomata, että tämä ei saa johtaa tilanteeseen, jossa henkilö ei ole minkään maan kansalainen.
 
Tuo pitänee paikkaansa.

Yksi ero Persulla ja Backmanilla on, että jos sota laajenisi Suomeen niin vain toinen näistä istuisi kanssasi samassa poterossa.
Mistä nämä persut nyt tulivat tähän. Mielestäsi siis persut ovat Suomessa äärioikeistoa? No, ehkä osin ovatkin, sietähän Turtiainenkin tuli politiikkaan mukaan. Persuissa oli myös paljon Venäjän ja Unkarin ymmärtäjiä ja tukijoita vielä ennen viime vuoden hyökkäystä. Kärkipaikallakin ulkopolitiikassa oli Niikko, joka halusi estää Ukrainaa hakemasta Natoon ja myötäillä Putinia. Nyt sitten persujen takki on täysin kääntynyt, kun populisti ei voi pärjätä kovin hyvin olemalla eri mieltä enemmistön kanssa. Persut istuvat tasan siinä poterossa mikä heitä milloinkin hyödyttää eniten, kun ei ole varsinaisesti mitään periaatteita, muuta kuin maahanmuuton hankaloittaminen.
 
Ylös Bottom