Tullut hakattua tässä reilun kuukauden sisään 1 (2002 remake), 2 (remake), 3 (remake), 4 (remake), 5, 7 ja Village läpi. Aiemmin ajattelin, että mitkään kauhupelit eivät ole minun juttuni ollenkaan mutta jostain syystä halu kokeilla vihdoin RE:tä syttyi ja imaisi täysin mukaansa. Yleisesti ottaen sanoisin, että pelisarja on loistava maailmanluonnissa ja "loressa" mutta itse pelien tarinat ja hahmot eivät ole erityisen vahvoja osia kokonaisuudesta. Mikä ei sinänsä ihan kauheasti minua haittaa. Koska kukaan ei jaksa lukea esseitä niin seuraavaksi lyhyesti jokaisesta:
RE1 remake: Vaikutuin kyllä miten upealta peli näyttää edelleen. Siis vuodelta 2002! Ymmärrän, että se on seurausta ennalta piirretyistä kuvista liikkumattomissa kuvakulmissa ja HD-versio tuli 2015 mutta kuitenkin. Onnistuin epävakaasti tarpomaan läpi vaikka täysin noobina peli vähän kömpelöltä tuntuikin. Toisaalta se lisäsi kauhun tuntua ja Spencerin kartano on upea sijainti.
RE2 remake: Ehkä oma suosikkini kaikista ja jos Spencerin kartano oli upea, niin poliisiasema on vielä upeampi. Yksi kaikkien aikojen parhaita pelirakennuksia. Viemäriosuus oli hiukan rasittava ja vei hiukan uudelleenpelaamisen intoa vaikka Leon A:n ja Claire B:n molemmat pelasinkin.
RE3 remake: Tuntui välityöltä jollain tavalla. Lyhyt, vähän jälleenpeluuarvoa ja ei tee selviytymiskauhua yhtä hyvin kuin 2, eikä toimintaa yhtä hyvin kuin 4.
RE4 remake: Saakelin hauskaa mättöä ja jos RE:stä piti tehdä toimintamättöä, niin näin se piti tehdä. Pelin temmotus tuntuu erittäin onnistuneelta. Vaikka taistelua onkin erittäin paljon, niin pieniä taukoja ja (helppoja) puzzleja tarjottiin sopivasti väliin. Lueskelin remaken ja alkuperäisen eroista käsikirjoituksen ja hahmojen suhteen (sillä omaa kokemusta ei ole) ja tuntuu ainakin omasta mielestä huomattavasti parannetulta (joskin ilmeisesti Krauser oli mielenkiintoisempi alkuperäisessä). Puzzleja olisin toivonut hiukan enemmän mutta ainakin niitä oli toisin kuin...
RE5: Pelasin tämän yksin tekoälyn kanssa ja voi pojat miten surkea se on. Piti ihan testata, miten aivokuollut tekoäly-Sheva on sijoittamalla Chris ja Sheva niiden räjähtävien lankapommien eri puolille ja kutsumalla Sheva Chrisin luokse. Lopputulos on se, että Sheva juoksee sokeana suoraan silmiensä edessä olevaa räjähdelankaa päin. Koko pelissä taisi olla yksi puzzle-osuus? Jos oikein muistan. Varmasti hauska peli kaverin kanssa pelatessa mutta myös maalin kuivumisen tuijottaminen voi olla hauskaa hyvässä seurassa.
RE7: Ensimmäiset tunnit meni ihan paskat housussa vahvan tunnelman ja ensimmäiseen persoonaan siirtymisen seurauksena. Tuntui kuitenkin, että peli aavistuksen heikkeni loppua kohti ja eri vihollistyyppejä oli liian vähän. Kuitenkin mielellään kauhumaisempaa pelasi RE4:n ja etenkin RE5:n jälkeen.
Village: Paluu mättöön ja vaikka eli sisältääkin aika sairasta kamaa, niin kokonaisuudeltaan tunnelma meni satunnaisesti jo komiikan puolelle. Positiivista oli vahva yhteys 7:n tarinaan. Ammuskelu on hauskaa mutta kauhun tunne jäi laimeaksi ehkä yhtä tasoa lukuun ottamatta. Sortuu monissa RE-peleissä esiintyvään sitcom-kliseeseen, jossa kukaan ei kerro toisille tarpeeksi infoa, mitä käytetään mielestäni aika halpana tarinankerronnan muotona liian usein.
