Mä menin kans tilaaamaan vähän aikaa sitten Pelit lehden mut ei jotenki tunnu yhtään niin hyvältä kun Pelaaja lehti.
Myös kuvat näyttää jotenkin todella halvalta? Pelkästää jo sen pikseli mössön takia mä voisin vielä vaihtaa Pelaajaan jos tulee joku tarjous vastaan.
Tuon boldaamani kohdan vuoksihan Pelaajakin joutuu digiin siirtymään. Minä myös olen näitä tarjoustilaajia ja tiedän olevani osa ongelmaa.
Minua asiassa ärsytti oikeastaan vain se, että muutos tehtiin kesken tilauskauden. Olin tilannut fyysisen lehden ja yhtäkkiä niistä kaksi onkin digiä. Asiakaspalvelun kautta saatiin homma sovittua mutta ei jäänyt asiallinen maku suuhun yksipuolisesta muutoksesta. Ei vaikka syyt ymmärränkin.
Oman tilaukseni aion lopettaa kun alkaa olemaan liikaa digiä tai kun tilauksen hinta ei mielestäni vastaa enää saatavaa tuotetta. Epäilen että jää tähän kauteen tilaukseni.
Olen myös samaa mieltä siitä että Pelit-lehti on jotenkin oudon kökkö. Joka lehti on täynnä kirjoitusvirheitä ja viime lehdestä (ei uusimmasta) jopa puuttui jokin grafiikka kannesta kun tekstissä oli kohta sitä varten

Ilmeisesti tuo uusimman lehden "30V."-kuvio. Lisäksi taitto on kauhean tylsää/insinöörimäistä, tyyliin "laitetaan nyt vaikka tämä kuva tähän" ilman mitään visiota/suuntaa. Plussaa nyt vaikka siitä että tekstiä lehdessä on enemmän. Mutta ihmetyttää miten voi olla noin tympeän näköinen lehti tuollaisesta aiheesta. Sitten se että uusimmassa lehdessä on taas jostain lentosimuista 3-5 sivua. Muistelen että olisi ollut parissa aiemmassakin. Kuinka monesta jostain Sturmovikistä tarvitsee tehdä juttuja? Tai niistä toisen maailmansodan strategiapeleistä? Kaiken huippu on se että ne on aina ne samat nimikkeetkin. Ja silti luen nekin, ei siinä. Ihmettelen vain että miksi ne on ajankohtaisia tai onko ne asia, jonka vuoksi lehteä tilataan? Kenelle ne on tehty? Onko ne samalla syy siihen että lehti näyttää miltä näyttää?
Pelaaja on hyvällä tapaa "harrastelijamaisempi". Siinä tuntee että sitä tekevät pelaajat. Kuten sloganinsa. Pelit tuntuu siltä että on perustettu lehti koska pitää olla lehti peleille, koska se varmaan menestyy. Ei siitä että asia olisi kiinnostanut. Toki nämä molemmat pyörii pitkälti ostotekstein eli harrastajien voimin, joten siellä on takana oikeat pelaajat mutta lehdillä on minusta todella eri ääripään fiilikset. Pelit on sellainen vanhan ajan muinaismuisto kun bisnespamput keksi että tehdään "nuorille mediaa" ja Pelaaja on oikeasti niiden nuorien tekemä lehti. Siis sellainen fiilis minulla aina näistä kahdesta lehdestä on.
Lisäksi Pelaajan taittajat/graafikot on niin paljon visuaalisesti parempia että joskus mietin onko Pelit-lehdessä sellaista ollenkaan vai ladotaanko kuvat ja tekstit vain johonkin oletuslayoutiin sen kummempia miettimättä että miltä näyttää tai saako edes selvää. Joskus en meinaa löytää Pelit-lehdestä (ei "Pelitistä", tyhmin taivutus ikinä) edes arvostelijan/kirjoittajan nimeä kun se hukkuu johonkin grafiikkaan tai on jossain, mihin se on siirretty koska siellä oli tilaa. Ei mitään jatkuvuutta ja yhtenäisyyttä tyylissään/layoutissaan.
Mutta jeps, tulipas melkoinen avautuminen taas. Joka kerta kun nämä lehdet tulevat niin mietin tätä samaa. Molempia tilaan vain tarjouksista ja pärjäisin ilmankin näin nettiaikana mutta paperisista julkaisuista Pelaajan mahdollinen loppuminen jopa harmittaa, Pelit-lehden ei.