Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelitilauspalveluiden vertailuketju: Xbox Game Pass, PS Now, EA Access, UPLAY+ yms.

Miksi kaiken pitäisi olla nimenomaan ongelma jotta niistä voidaan keskustella? Kyllä se ihan meihin kuluttajaankin liittyy jos yhtiöt antavat näitä lausuntoja. Tiedämme mitä yhtiöiden mielessä liikkuu ja saimme nyt tuon artikkelin myötä infoa, että ainakaan vielä lähitulevaisuudessa on turha haaveilla esimerkiksi Take-Twon pelien ilmaantuvan tilauspalveluihin day one, koska ei ole vain kannattavaa heidän kannaltaan.
En minä asiaa ongelmaksi sanonutkaan, vaan se kelle vastasin viittasi siihen. Enkä kyllä ylipäätään sanonut, ettei keskustella voisi. Sanoin vain oman mielipiteeni siihen, ettei tuo sinun keskusteluun tuomasi asia ollut mielestäni huono asetelma kuluttajan kannalta, vaan pikemminkin päinvastoin. Capiche?

Tunnut toki kantavan kovaakin huolta erityisesti noiden isompienkin pelifirmojen katteista ja kannattavuudesta. Voit kuitenkin lopettaa murehtimiseen tuossa asiassa. Isoimmat pelifirmat tekevät todella kovaa tulosta todella kovilla katteilla. Ne valitukset mitä sitten välillä saa kuulla niiden toimesta ovat lähinnä markkinointipropagandaa, millä pyrkivät juurikin vaikuttamaan siihen, että kiskomansa kiskurihinnat jotenkin yleisesti hyväksyttäisiin reiluiksi suuren yleisön keskuudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän tässä pitäisikään olla sen isompaa ongelmaa jonka takia täällä pitäisi ihmisten alkaa taas väittelemään sivutolkulla ikään kuin olisimme jotenkin aivan eri mieltä asioista. Mielestäni ihan ketjuun liittyvä on tämä artikkeli jonka @Miika_- tänne laittoi alunperin. Lisää vain vastaavia mielipiteitä ja kannanottoja tänne muiltakin yhtiöiltä minun puolestani. Kuuluvat ketjuun mielestäni ihan yhtä paljon kuin vääntämiset siitä miksi Game Pass on niin hyvä ja PS Plussa ihan sekunda palvelu.

Tosiaan osuit asian ytimeen että sen takia noita linkkejä postailen että saadaan keskustelua aikaseksi ja ihmiset saavat tuoda omat mielipiteensä esille, olen monesti toistanut että tavoitteenani ei ole aiheuttaa tappelua ja muuta vaan tässäkin huomasi että kyllä näillä saadaan ihan asiallisia keskusteluja aikaseksi. Oma kanta on tässä tapauksessa se että vielä ei ole syytä ostaa kalliimpaa Plus palvelua ennekuin sinne tulee sitä vastaavaa sisältöä toisin kuin Game passissa.
 
"Kikka TM" toimii edelleen ja hei nyt on vielä kaikenlisäksi älyhalpaa Live aikaa, eli siis toisinsanoen myös Game Pass Ultimate (Ja EA Access) aikaa kun 1) Sulla ei ole mitään tilausta aktiivisena 2) Syötät 3 vuotta Liveä ensin sisään 3) Liityt Game Passiin = 3 vuotta Game Pass Ultimatea hintaan € 82,47 joka on siis 2,29 €/kk. Aika no brainer juttu konsolipelaajille. Ja siis PC-pelaajillekin toki vaikka ja mitä ladattavaa siellä o_O

Kun käyttää kikkaa kyselee luottokorttitietoja prosessissa ja vaikuttaa laskuttavan korttia, ei kuitenkaan käsittääkseni laskuta ennen kuin 3 vuoden päästä, mikäli et sitä ennen peruuta profiilistasi automaattista uusimista.

Ei kait siin! Hyviä pelihetkiä vaan kaikille nykyisille ja tuleville Game Pass tilaajille. Mihinköhän nämä kaikki säästyneet rahat laittaisi kun pelaamisharrastus on muuttunut naurettavan halvaksi puuhaaksi!? :D

Se tunne kun palvelun arvo tulee "Kikka TM"-toimintamallilla saavutetulla hintalaatusuhteella. :D
 
Se on hyvä et gamepass herättää paljon ihmisissä tunteita, kertoo vaa kuinka ylivoimainen palvelu se todellisuudessa on.
 
Se tunne kun palvelun arvo tulee "Kikka TM"-toimintamallilla saavutetulla hintalaatusuhteella. :D
Mietin ihan samaa! :D Toisaalla taas väännettiin sivukaupalla, että "Sonyn virallinen suositushinta uuden genin peleille on 80 euroa! Puhutaan niistä virallisista suositushinnoista, eikä niistä Prisman hyllyn 65-70 euron hinnoista! Sonyn virallinen suositushinta!!". Xboxin/Microsoftin puolella sitten on ihan ok puhua palveluiden hinnoista 'faktana' kaikenmaailman kikkailujen ja boonusetupäivien alennusten jälkeen, joiden saamiseksi vaaditaan monivaiheisia toiminta- ja rekisteröintimalleja.

Ei sillä, että asialla nyt olisi itselleni mitään sen suurempaa merkitystä, mutta pistipä vaan naurattamaan ihan todella. Toisaalta 'kikkailenhan' minä itsekin, kun en osta kalliimpaa digiversiota kauppapaikalta, vaan nappaan kauppareissun yhteydessä pelihyllystä saman tuotteen kympin tai jopa kaksi halvemmalla.
 
Se on hyvä et gamepass herättää paljon ihmisissä tunteita, kertoo vaa kuinka ylivoimainen palvelu se todellisuudessa on.

Lähinnä tunnetta nimeltä hämmennys aiheutti tämän foorumin (ja käyttäjien) sisäinen logiikka, jossa toimitaan Fabren viestin mukaisesti. Eli toisessa ketjussa ollaan hyvinkin tarkasti vaatimassa OVH-hintoja Sonyn peleille, että voidaan paheksua kalliita hintoja. Samaa vaatimusta ei kuitenkaan ole kikkakolmosella saavutetuille Game Pass-tilaushinnoille. Kommentissani ei siis otettu kantaa palvelun "ylivoimaisuuteen" tai muuten vertautuvuuteen muihin vastaaviin nähden, joten kommenttisi ei nyt ihan osunut. Voi toisaalta olla niinkin, että palvelu on ylivoimainen, mutta mielestäni nämä kaikki tilauspalvelut ovat suolesta.
 
Ero vain on siinä, että Game Pass on todella hyvä diili myös OVH hinnalla. Se että sen saa halvemmalla on vain lisäarvoa jo valmiiksi hyvälle hintalaatusuhteelle.
 
Ero vain on siinä, että Game Pass on todella hyvä diili myös OVH hinnalla. Se että sen saa halvemmalla on vain lisäarvoa jo valmiiksi hyvälle hintalaatusuhteelle.

Voihan se olla niinkin, mutta se on kuitenkin mielipideasia. Minusta merkittävin ja selvästi mitattavissa oleva ero on kuitenkin siinä, että puhutaanko palvelusta hintaan 12,99e/kk vai 2,29e/kk.
 
Voihan se olla niinkin, mutta se on kuitenkin mielipideasia. Minusta merkittävin ja selvästi mitattavissa oleva ero on kuitenkin siinä, että puhutaanko palvelusta hintaan 12,99e/kk vai 2,29e/kk.

Omasta mielestäni palvelujen/pelien hinnoista pitäisi puhua niiden oikeilla suositushinnoilla, koska kyllähän niitä "kikkakolmosia" on joilla aina saa palvelun/pelin halvemmalla.
 
Lähinnä tunnetta nimeltä hämmennys aiheutti tämän foorumin (ja käyttäjien) sisäinen logiikka, jossa toimitaan Fabren viestin mukaisesti. Eli toisessa ketjussa ollaan hyvinkin tarkasti vaatimassa OVH-hintoja Sonyn peleille, että voidaan paheksua kalliita hintoja. Samaa vaatimusta ei kuitenkaan ole kikkakolmosella saavutetuille Game Pass-tilaushinnoille. Kommentissani ei siis otettu kantaa palvelun "ylivoimaisuuteen" tai muuten vertautuvuuteen muihin vastaaviin nähden, joten kommenttisi ei nyt ihan osunut. Voi toisaalta olla niinkin, että palvelu on ylivoimainen, mutta mielestäni nämä kaikki tilauspalvelut ovat suolesta.

No itse en yhdestäkään sonyn pelistä ole maksanut täyttä hintaa, tai edes tule maksamaan. Gp ultimatea olen tilannut sen ovh hinnalla ilman mitään kikkailuja sen julkaistusta saakka.

Oli se peli kenen tahansa ni omasta mielestä 80€ on posketon hinta.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, minä ainakin ihan mielelläni puhun Game Passista sen OVH hinnalla ihan samalla tavalla kuin pelien hinnoista niiden suositushinnoilla.

Jep. Eikä minulla edes tee pahaa puhua Game Passin OVH-hinnasta, koska olen saanut kyseisestä palvelusta joka kuukausi vastinetta. Palvelu on minulle jopa halpa sisältöön nähden, mutta kuluttajana olen erittäin tyytyväinen, että saan laadukasta sisältöä noin halvalla. Se kertoo paljon, että en ole vielä sortunut tohon Game Pass -kikkailuun, että saisin palvelun paljon halvemmalla vuosiksi.
 
No itse en yhdestäkään sonyn pelistä ole maksanut täyttä hintaa, tai edes tule maksamaan. Gp ultimatea olen tilannut sen ovh hinnalla ilman mitään kikkailuja sen julkaistusta saakka.

Oli se peli kenen tahansa ni omasta mielestä 80€ on posketon hinta.

No tuosta ei olla eri mieltä. Minusta tosin OVH-hinnat julkaisussa ovat olleet poskettomia jo ennenkin, joten kympin erolla ei ole minulle henkilökohtaisesti mitään merkitystä. Suostun edelleen maksamaan pelin normaaliversiosta sen >30e, muutamissa poikkeustapauksissa >50e.
 
Lähinnä tunnetta nimeltä hämmennys aiheutti tämän foorumin (ja käyttäjien) sisäinen logiikka, jossa toimitaan Fabren viestin mukaisesti. Eli toisessa ketjussa ollaan hyvinkin tarkasti vaatimassa OVH-hintoja Sonyn peleille, että voidaan paheksua kalliita hintoja. Samaa vaatimusta ei kuitenkaan ole kikkakolmosella saavutetuille Game Pass-tilaushinnoille. Kommentissani ei siis otettu kantaa palvelun "ylivoimaisuuteen" tai muuten vertautuvuuteen muihin vastaaviin nähden, joten kommenttisi ei nyt ihan osunut. Voi toisaalta olla niinkin, että palvelu on ylivoimainen, mutta mielestäni nämä kaikki tilauspalvelut ovat suolesta.
Ei tämän pitäisi olla kovin vaikea asia sisäistää. Jos Game Passin saa alle kolmeen euroon pienellä kikkailulla, niin tämä on hieno asia kuluttajalle. Jos taas vertaisin Game Passin alle kolmen euron hintaa PS plussan täyteen hintaan, olisin idiootti.

Ovh:n käyttö kaikessa hinta vertailussa on hyvin perusteltua, koska yleensä aivan samat alet ovat tarjolla myös kilpailijalle.

Jos nostaa värilasit pois silmiltään, niin kaikesta ei tarvitse tehdä typerää pippelinmittaus kilpailua. @Gimble muistutti aiheellisesti kuinka halpa Game Pass parhaillaan on, en ymmärrä miten jotkut jaksavat siitäkin alkaa vääntämään konsolisotaa.
 
Jos nostaa värilasit pois silmiltään, niin kaikesta ei tarvitse tehdä typerää pippelinmittaus kilpailu. @Gimble muistutti aiheellisesti kuinka halpa Game Pass parhaillaan on, en ymmärrä miten jotkut jaksavat siitäkin alkaa vääntämään konsolisotaa.
@Gimble :n viestihän on käytännössä ihan samaan tapaan informaatiota hyvästä tarjouksesta kuin joku "nyt Kärkkäisellä iso kasa Nintendon pelejä -50%". Ehkä ketju on väärä, tai rajamailla siitä, mutta silti kyseessä oli tarjousinfo ihan samaan tapaan kuin jonkun muun pelin tarjous. Suositushinta on siellä taustalla edelleen olemassa.
 
Voihan sitä yksinkertaistaa viestit miten haluaa omaksi tuekseen, mutta viesti toki sisälsi muutakin tietoa kuin alennushinnat. Eikä tässä ole kyseessä mikään viestin kirjoittajan arvostelu, vaan kokonaisuuden huomiointi. Siihen kokonaisuuteen sisältyvät mm. viestin sisältö, tykkääjät, viestintä muissa ketjuissa. Se on tietysti tullut selväksi, että Game Pass on arvostelun ulkopuolella ihan millä tahansa perusteella. Yleensä vastaukseksi saa nollasisältöä tai hauskoja pippeliviestejä sivuutetuilta käyttäjiltä. Mutta se siitä sitten, täällä ei ole enää mitään nähtävää.
 
Kaiken tämän selittelyn jälkeen pääpointti yhä edelleen on ja pysyy:

Game Pass-alennuskikkailu koetaan Microsoftin leirissä "normaalina tarjouksen mainostamisena". Samalla kuitenkin käytännössä samat nimimerkit totesivat ihan muutamia päiviä sitten, että Sonyn uuden sukupolven pelien kanssa pitäisi puhua vain ja ainoastaan "Sonyn virallisesta 80 euron hintasuosituksesta, koska virallisen tahon hintasuositus!!" ja todettiin että perus-Prisman 65-70 euron hintalappu samalle tuotteelle olisi jotenkin 'poikkeuksellisen epävirallinen tarjous', vaikka tuonhintaisia ne uudet pelit ovat marketeissa olleet varmasti toistakymmentä vuotta jo. Oman rakkaan Microsoftin/Game Passin tarjouksia kyllä mainostetaan, mutta samalla ollaan puhumassa käytännössä ihan täyttä höpöhöpöä toisaalla kilpailijan pelien hinnoista ja keksitään mitä hupaisampiakin tekosyitä, kun ne oikeat kuluttajahinnat tullaan todisteiden kera esittämään. Koska kyllähän nyt Sonya pitää ahneeksi haukkua, kun etukäteen on päätetty, että ahne se on. Ei anneta todisteiden ja tosielämän hintojen pilata hyvää tarinaa.

Jos yllä kuvatussa tapauksessa ei näe ristiriitaa ja tekopyhyyttä, niin jo se nyt on kumma juttu. Sen enempää menemättä henkilökohtaisuuksiin, niin pakko se on kuitenkin sanoa, että eihän tämä keissi mikään yllätys ollut, kun osallistuneita nimimerkkejä katsoo. Sen verran paljon niitä Microsoftin mainospuheita kyseisiltä nimimerkeiltä on tässä aikojen saatossa kuitenkin näkynyt. Ikävä juttu kuitenkin, kun itse pyrin kuitenkin perustamaan omat väitteeni faktoille. Minulle fakta on se, että PS5-pelit maksavat 65-70 euroa kappale uutena, koska sellainen hintalappu uusien konsolipelien päällä on ollut jo ainakin PS3-ajoista asti ja sellainen hintalappu niiden päällä on edelleen, kun menen Prisman, Gigantin tai vastaavan kaupan pelihyllylle. Tilauspalvelut maksavat kuukaudessa oletettavasti sen hinnan, mikä naaman eteen tulee, kun menee kyseisen palvelun tarjoajan sivulta perustarjousta katsomaan. Tämä pätee niin Sonyn palveluihin, Microsoftin tai vaikka kanavapaketteihin. Virallinen hinta ei ole joku kikkailun kikkailun tarjous, jota joutuu jostain netin tai foorumin syövereistä kaivelemaan.

Tuotteen tai palvelun 'virallinen hinta' on se, mikä Pertti Peruskuluttajalle näkyy, kun hän liikkuu kaupoissa. Uuden pelin 'virallinen hinta' on se, minkä peruskuluttaja näkee käydessään kaupassa. Tilauspalvelun 'virallinen hinta' on se, mikä peruskuluttajalle nenän eteen paljastuu, kun hän käy kyseisen palvelun etusivulla. Näistä hinnoista meidän tässä pitäisi puhua, eikä mistään plussapäivien erikoistarjouksista tai kolmen kikkailun tilauspalvelutarjouksista. Tai jos puhutaan jälkimmäisistä, niin kaivetaan sitten Sonyn peleistäkin erikoistapaukset esiin ja puhutaan niistä faktoina: Prismasta saa plussakortilla silloin ja tällöin 'asiakasomistajapäivinä' käyttötavaroista jopa 15 % alennusta, joten puhutaanko 'faktoina' sitten Sonyn PS+-hinnoista ja pelien hinnoista noiden alennusten kanssa, kun niitä on saatavilla silloin tällöin? Kyseisellä saivartelulla saadaan Sonyn pelitkin maksamaan 'faktuaalisesti' jopa alle 60 euroa kappale, kun saivarrellaan ja viisastellaan oikein tosissaan.

Järki mukaan näihin keskusteluihin, niin pysyvät väittelytkin asiallisempina. Toki jos jonkun osapuolen tarkoituksena on vain saada Microsoft näyttämään mahdollisimman 'halvalta' ja Sony mahdollisimman 'kalliilta', niin tapa keskustellahan se on toki sekin. Mitä järkeä tuollaisessa keskustelussa ja 'faktojen vääristelyssä' sitten on, niin se jääköön jokaisen itsensä pääteltäväksi.
 
"Kikka TM" toimii edelleen ja hei nyt on vielä kaikenlisäksi älyhalpaa Live aikaa, eli siis toisinsanoen myös Game Pass Ultimate (Ja EA Access) aikaa kun 1) Sulla ei ole mitään tilausta aktiivisena 2) Syötät 3 vuotta Liveä ensin sisään 3) Liityt Game Passiin = 3 vuotta Game Pass Ultimatea hintaan € 82,47 joka on siis 2,29 €/kk. Aika no brainer juttu konsolipelaajille. Ja siis PC-pelaajillekin toki vaikka ja mitä ladattavaa siellä o_O

Kun käyttää kikkaa kyselee luottokorttitietoja prosessissa ja vaikuttaa laskuttavan korttia, ei kuitenkaan käsittääkseni laskuta ennen kuin 3 vuoden päästä, mikäli et sitä ennen peruuta profiilistasi automaattista uusimista.

Ei kait siin! Hyviä pelihetkiä vaan kaikille nykyisille ja tuleville Game Pass tilaajille. Mihinköhän nämä kaikki säästyneet rahat laittaisi kun pelaamisharrastus on muuttunut naurettavan halvaksi puuhaaksi!? :D

Täytyyhän sitä Game Passin tuomaa edullisuutta ja iloisia pelihetkiä tulla viestimuodossa nälvimään koska ei muutakaan voi tehdä asialle estääkseen ihmisiä nauttimasta näistä asioista. :) Meanwhile: Hyvät pelihetket jatkukoon samanlaisena kanssapelailijoiden kesken ;)
 
Ylös Bottom