Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Horizon Forbidden West

Niin tai jos ylipäänsä on ikinä pelannut Elden Ringiä. Sen jälkeen mikään ei ole enää mitään.
Juu, no viestin lopussa piti lukea vielä "Ja eritoten Breath of the Wildia", mutta jätin kirjoittamatta.

Horizonin pelaamisella (joka siis jatkuu, on tässä niin paljon hyviäkin juttuja) on kyllä sellainen sivuvaikutus, että vuodet parempaa tilaisuutta odottanut Ghost of Tsushima saa jäädä kokonaan kokeilematta.

Näiden kahden (HFW ja Tsushima) julkaisujen aikaan taidettiin käydä keskusteluja siitä, miten nämä oikein laadukkaat pelit sitten kuitenkin jäävät arvosteluissa sinne 8-9 kategoriaan. Mielestäni tämä on täysin loogista ja oikeudenmukaistakin: Omassa päässäni sijaitsevalla arvosteluasteikolla Far Cry 4 sai vähemmän pisteitä kuin Far Cry 3, Assassin's Creed Unity vähemmän pisteitä kuin Assassin's Creed II ja Batman Arkham Knight vähemmän pisteitä kuin Arkham City. Ne olivat toki monilta osin edeltäjiään parempia, mutta eivät enää tarjonneet samoissa määrin uutta.

Eli sinänsä ymmärrän jos jollekulle tämä on 10/10 peli, silloin pelin minulle "perusvahvuuksina" näyttäytyneet asiat ovat painaneet vaakakupissa enemmän. Mutta en videopelaajana toivo, että laadukkaat perusvarmat tekeleet jatkossakaan ovat niitä, joita arvosteluissa nostetaan "messiaspelien" (ööö onko se sitten 95-100 / 100 pistettä) kategoriaan. Sinne kuuluvat minun kirjoissani ne, jotka oikeasti vievät alaa eteenpäin jollain tavalla. Noh, videopelien arvosanat ovat keskustelunaiheena oma likaviemärinsä ja käytännössä aivan se ja sama minulle mitä pisteitä tämäkin peli on saanut.
Mutta nyt vähemmän sössötystä ja Aloyn matka jatkukoon.
 
Itsellä kävi päin vastoin. Tuli 100h jälkeen ähky Elden Ringiin, pelolla sitten palasin Forbidden Westin pariin (ennen Eldeniä n. 20h pelattuna), maistui huomattavasi paremmin, pelasin tarinan loppun asti ja joku 98% pelattuna. Tästä on kk aikaa, eikä vieläkään ole mitään kiinnostusta palata Elden Ringiin.
 
Pitää sen verran sanoa, että nautin suuresti HFW:n tarinasta ja sivutehtävistä, ei mitään moitittavaa niissä. Mitään uutta ja mullistavaa peli ei tuonut
(paitsi lentämisen, joka perkele olisi pitänyt mahdollistaa aikaisemmin)
, joten siksi pieni ähky tuli. Pelin musiikki ja maailma olivat upeita, mutta sen tutkiminen jäi vähän vaisuksi kiitos kaikkien karttamerkkien (oma syy kyllä osaksi tämäkin, kun ei osaa tutkia jos nämä läsnä, mutta ei peli siihen rohkaise näiden karttamerkkien ulkopuolella).

Summasummarum, tämä peli oli taattua Horizonia niin hyvässä kuin pahassa. 80h meni nätisti, mutta yhtään tuon enempää en jaksaisi enää tutkiakkaan, vaikka merkkejä kartalle jäi kourallinen jos toinenkin. Vähän sellainen "trilogian keskimmäisen"-syndrooma tässä, mutta tarina koukutti odottamaan kolmosta syhyävin sormin.

Jos jotain kolmoselta saa pyytää, niin se olisi:
1. Omaan tutkimiseen enemmän rohkaiseva maailma
2. Aseisiin ja taktiikoihin se sama järki kuin Zero Dawnissa. Nyt ne olivat täysin irrelevantteja vaikeimmallakin tasolla
3. Tarinan taso sama, ei moitittavaa
4. Sivutehtäviin pykälä enemmän vielä syvyyttä, nyt oli hyvä parannus Zero Dawniin
5. Melee-taistelu kuntoon. God of War malliksi jollain tavalla
 
Itsellä kävi päin vastoin. Tuli 100h jälkeen ähky Elden Ringiin, pelolla sitten palasin Forbidden Westin pariin (ennen Eldeniä n. 20h pelattuna), maistui huomattavasi paremmin, pelasin tarinan loppun asti ja joku 98% pelattuna. Tästä on kk aikaa, eikä vieläkään ole mitään kiinnostusta palata Elden Ringiin.
Ihan oman paasauksenikin :p keskelle aiheellinen muistutus siitä, että videopelit ovat kuitenkin aina subjektiivisia kokemuksia. Ihan sama onko esim. Elden Ring "objektiivisesti mitattuna" monipuolisempi tai pelimaailmaa ihan eri tavalla uudistava peli, tämä voi silti toisen mielestä olla selvästi maistuvampi paketti. Ja hyvä niin :)
 
Mä en haluais olla tässä topikissa vain nälvimässä peliä, lupaan etten nosta tätä joka kerta kun on jotain valitettavaa :oops:

Mutta tästä yhdestä asiasta on pakko kirjoittaa, kun vaivasi jo Horizon Zero Dawnissa ja olin ehtinyt koko homman unohtamaan.
Eli paljon on puhuttu tästä, että Aloy selostaa aivan jatkuvasti tekemisiään ja ajatuksiaan. Tämähän ei ole etenkään Sony Studios -peleille tuntematonta, Naughty Dogin hahmot tekevät ihan samaa, kuten myös Spidermaneissa on samaa nähtävissä.

Jotenkin Guerilla Studios tekee tämän verrokkejaan huonommin, ainakin yhdellä mittarilla. Näissä Horizoneissa tunnun olevan aivan jatkuvasti tilanteessa, jossa Aloy kertoo jo nähneensä asian x ilman, että minulla on hajuakaan asiasta. Tai että ruudulle pamahtaa "Nuotio löydetty" - ilman että minulla on hajuakaan moisesta näköhavainnosta.
"Hän on varmasti kiivennyt tuonne luolaan" "MITÄ NYT TAAS..OKEI, ELI JOSSAIN ON LUOLA :mad:"

Oma tekemisensä on toki sillä, että tykkään varmaan pyöritellä kameraa jonkin verran jne., mutta teen mä samaa Spidermaneissa ja Naughty Dogin peleissäkin ilman että törmään tähän samaan jatkuvalla syötöllä.
Tämä on sinänsä pikkujuttu kokonaisuudessa, mutta jotenkin ei ainakaan vahvista
1) tuntemusta että "olen Aloy" (aina oma keskustelunsa, että missä määrin pelaajan pitääkään samaistua päähenkilöön)
ja 2) mitään seikkailuntuntua, kun ruudulle tulevat tekstit ja Aloyn kertomukset ovat omia näköhavaintoja tärkeämpiä.

On kaksi eri asiaa bongata itse jotain tai kävellä johonkin suuntaan ja kuulla pelin kertovan, että löysit asian x.
Jälkimmäinen ei ole mitään oikeaa löytämistä.
 
Days gonessa oli vielä hupaisampaa kun Deacon aina hiiveskelyn lomassa ärisee aika kovaan ääneen.
 
Ei se haittaa itseäni jos pelihahmo puhuu keskivertoa enemmän kuin ukot Nintendon peleissä. Ei tuohon mitään oikeata tai väärää ratkaisua videopeleissä ole. Red Deadissa tuo yksinpuhe on parhaiten naulattu, Days Gonessa varmaan taas huonoiten. Näissä Horizoneissa ollaan siinä jossain keskivaiheilla jossa oikeastaan ainoastaan Aloyn pulmanratkaisu-höpinät alkoivat ketuttamaan. Tuon tyylisissä puheissa pitäisi aina olla jokin varoitus haluaako pelaaja kuulla sitä.
 
Joo ei muakaan haittaa ne hahmojen yksinpuhelut, se on sit eri asia miten ne on tehty. Unchartedeis se on hyvin ku Nathan ja kaverit heittää läppää jne, Red deadis ihan oma luokkaansa, Aloyn höpinät häiritsi lähinnä just jo mainitussa puzzleilussa eikä sekään olisi nii paha jos ei se antais ylenpalttisia ohjeita tyylii et se ratkasee kaiken sun puolesta. Days Gonis lähinnä huvitti ne yksinhuutelut ja hiippailu örinät.
 
Mun mielestä pelihahmot saisi pitää turpansa kiinni kuten vanhoina hyvinä aikoina Half-Lifessa.

No eikai, on se ihan mukava että hahmolla on jotain persoonaa nykyään. Toki tosiaan puzzleissa ei se oikein hauska jos hahmo itse spoilaa. Muuten oon tykännyt jotenkin näistä Sonyn peleistå, kun näissä se dialogi on tosi hyvää.
 
Tuon tyylisissä puheissa pitäisi aina olla jokin varoitus haluaako pelaaja kuulla sitä.
No nimenomaan. Se on täysin makuasia, että paljonko monologia/dialogia on hyvä olla tunnelman luomiseksi, eikä siihen voi ollakaan yhtä ja oikeaa ratkaisua. Mutta luulisi olevan kaikkien etu, ettei pelissä olisi ainakaan pakotettuna tällaista "ennakoivaa ratkaisuntarjontaa", jossa Aloy kertoo ratkaisun jo ennen kuin on itse ehtinyt edes katsomaan puoliakaan huoneesta läpi.

"Joo joo tiedetään että olet pelastaja ja ilmeisesti minua nopeaälyisempi ja tarkkaavaisempi, mitäpä jos pelaat ihan itse pelin loppuun kun ei minua tässä näköjään tarvita :mad:"
:D
 
Joissain peleissä tuo päähahmon puhe häiritsee ajoittain. Witcher3 on pelailussa tällä hetkellä ja joka kerta vituttaa kun Geralt sanoo että "Come on, Roach" kun lähtee laukkaamaan ja tämä on vielä TEKSTITETTY :D Tuota kun on 150h kuunnellut niin alkaa ottamaan hermoon.

Samoin joku hyviä arvosteluja saanut tasohyppely (Yooka Laylee) jäi pelaamatta 5min jälkeen, kun pelissä olevat tekstitkin on MUMISTU helvetin ärsyttävällä äänellä.

Minun mielestä pelihahmo voi antaa vinkkejä puzzlen tjsp läpäisemiseen jos pelille on käynyt ns selväksi, ettei pelaaja tajua mitä pitää tehdä tai mihin mennä.. Eli vähän kuin helpotusta tehtäviin tietyn ajan jälkeen.
 
Joissain peleissä tuo päähahmon puhe häiritsee ajoittain. Witcher3 on pelailussa tällä hetkellä ja joka kerta vituttaa kun Geralt sanoo että "Come on, Roach" kun lähtee laukkaamaan ja tämä on vielä TEKSTITETTY :D Tuota kun on 150h kuunnellut niin alkaa ottamaan hermoon.
"Wind's howling"
 
Näissä Horizoneissa tunnun olevan aivan jatkuvasti tilanteessa, jossa Aloy kertoo jo nähneensä asian x ilman, että minulla on hajuakaan asiasta. Tai että ruudulle pamahtaa "Nuotio löydetty" - ilman että minulla on hajuakaan moisesta näköhavainnosta.
"Hän on varmasti kiivennyt tuonne luolaan" "MITÄ NYT TAAS..OKEI, ELI JOSSAIN ON LUOLA :mad:"
Oikein loistavasti ilmaistu tämä asia :D Samainen seikka ärsytti minuakin kun Aloy oli jo askeleen tai pari minua edellä. Näki jo mihin mennä tai mikä on oleellista. Itse oli ehtinyt ehkä huoneesta sisään tms.

Joissain peleissä tuo päähahmon puhe häiritsee ajoittain. Witcher3 on pelailussa tällä hetkellä ja joka kerta vituttaa kun Geralt sanoo että "Come on, Roach" kun lähtee laukkaamaan ja tämä on vielä TEKSTITETTY :D Tuota kun on 150h kuunnellut niin alkaa ottamaan hermoon.
Witcherissä ei omalla kohdalla mikään alkanut ärsyttää ja sen kenties kuuluisimman lauseenkin toiston huomioin vasta kun luin netistä sen jatkuvaa lainaamista. Kuten nyt täälläkin jo tuli :D

Minun mielestä pelihahmo voi antaa vinkkejä puzzlen tjsp läpäisemiseen jos pelille on käynyt ns selväksi, ettei pelaaja tajua mitä pitää tehdä tai mihin mennä.. Eli vähän kuin helpotusta tehtäviin tietyn ajan jälkeen.
Tässä pitäisi olla vielä mieluusti nappi tai jokin säädin että niitä ei tule jos ei halua. Minä saatan pyöriä vaikka kuinka kauan ennen kuin suostun ottamaan vinkkejä ja saatan käydä muualla välillä. Tosin se vinkki PITÄÄ tulla, että jos jotain ei voi vielä tehdä niin päähahmo voi sanoa suoraan että "I don't think I can do much here" joka vinkkaa siis siihen että tarvitsee jotain välinettä tai edistää tehtäviä että pääsee eteenpäin. Se auttaa siihen ettei turhaan pyöri tuntia miettimässä ratkaisua, jota ei vielä voi ratkaista.

"Wind's howling"
Tämäpä juuri se Witcher 3:n lause, jonka tiedostin pelissä vasta kun luin sitä useasta paikkaa netistä. En ollut kauheasti kiinnittänyt siihen huomiota kun jokaisessa pitkässä pelissä on aina ne tietyt lauseet, joita kuulee kymmeniä ellei satoja kertoja.

Enemmän minua haittaa jos se höpötys sotkee pelaamista kuten Aloyn puzzlejen tapauksessa.
 
Sain tämän pelattua läpi. Tarina oli mielestäni ihan hyvä. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Ainoa miinus minkä minä tästä keksin, on taistelukombojen tarkka ajoitus. Varsinaisessa taistelussa se ei niinkään tuntunut haittaavan, mutta taistelukuopat jäivät suorittamatta, kun en kaikista komboista keksinyt sitä oikeaa ajoitusta eri nappien painamiselle.
 
pakko kehua että horizontissa on kehitystä ainakin sen osalta että jos mukana on joku kaveri kun lähtee vaikka kapinallisleiriä tuhoamaan niin kaveri etenee kyykyssä jos mä menen kyykkyyn, eikä tanssi ripaskaa siellä ja mölise kaikkee kun pitäs stealth moodissa mennä :D

tai tuon ainakin pistin positiivisena merkille.

saako mistään esille Aloyn sanomisia.. kun ei aina kerkii kuulla/lukea mitä se sano, ja tekstit katoaa niin nopeesti... välillä on hieman WTF?
ja cutscene skippaukset välillä ei auta :D skip skip skip.. ai mitäs tässä pitikään tehdä?
 
Olkoon tämä oodi arvosteluni Horizon Forbidden Westistä, jota jaksoin vääntää n. 10h ajan:

Sinä muistutat minua toisista.
Niistä toisista, joihin ihastuin nuorempana miehenä.
Niistä toisista, joiden kanssa viihdyin yöunienkin varjolla.
Niistä toisista, joihin en kuvitellut kyllästyväni koskaan.

Mutta minä olen muuttunut ja niin on maailmakin.
Olen maistanut mielikuvitukseni valloilleen päästävää vapautta.
Olen luonut ihmisten välille yhteyden Amerikan läpi länteen matkatessani.
Sinä muistutat minua näistä toisista, jotka eivät pidelleet kiinni kädestäni.

Sinä muistutat minua menneestä, johon ei ole enää paluuta.
Ei, vaikka oletkin kauniimpi kuin kukaan sinua ennen.
Ei, vaikka sinussa ei ole mitään vikaa.
Sinä vain muistutat minua toisista.

PS3-aikakaudella tällainen peli olisi saanut minulta arvosanaksi 9.5/10
PS5-aikakaudella annan arvosanaksi 7.5/10

Olkaa hyvät :D
 
Mahtava arvostelu. :D

Ihan sama mistä pelistä ja oli arvostelu sitten kriittinen tai ylistävä, mutta kirjoita näitä oodeja lisää.

Arvostelun arvosana 10/10.
 
Olkoon tämä oodi arvosteluni Horizon Forbidden Westistä, jota jaksoin vääntää n. 10h ajan:

Sinä muistutat minua toisista.
Niistä toisista, joihin ihastuin nuorempana miehenä.
Niistä toisista, joiden kanssa viihdyin yöunienkin varjolla.
Niistä toisista, joihin en kuvitellut kyllästyväni koskaan.

Mutta minä olen muuttunut ja niin on maailmakin.
Olen maistanut mielikuvitukseni valloilleen päästävää vapautta.
Olen luonut ihmisten välille yhteyden Amerikan läpi länteen matkatessani.
Sinä muistutat minua näistä toisista, jotka eivät pidelleet kiinni kädestäni.

Sinä muistutat minua menneestä, johon ei ole enää paluuta.
Ei, vaikka oletkin kauniimpi kuin kukaan sinua ennen.
Ei, vaikka sinussa ei ole mitään vikaa.
Sinä vain muistutat minua toisista.

PS3-aikakaudella tällainen peli olisi saanut minulta arvosanaksi 9.5/10
PS5-aikakaudella annan arvosanaksi 7.5/10

Olkaa hyvät :D
Teen extrasarjan kyykkyjä näin hienolle oodille!

Kysyn samalla, että ehditkö ensimmäisen 10h aikana pääsemään kiellettyyn länteen? Peli parani mielestäni huomattavasti vasta sen jälkeen ollen parhaimmillaan jossain 30-50h kohdilla (mukavasti sivutehtäviä tehtyinä + pääjuoni n. 50-60%).
 
Olkoon tämä oodi arvosteluni Horizon Forbidden Westistä, jota jaksoin vääntää n. 10h ajan
Itselle tuli tästä päällimmäisenä mieleen, että voiko tällaista 50-100 tuntista toimintaroolipeliä edes arvostella ensimmäisen kymmenen tunnin perusteella. 'Uskottavasti' ainakaan. Varsinkin, kun tämä kyseinen peli käytännössä vasta kunnolla 'alkaa' tuon kymmenen tunnin jälkeen. Tuo aikahan käytännössä menee siihen alkuesittelyyn ja ensimmäisen pienen avoimen maapläntin tutkimiseen. Kuten tuossa jo joku kysyikin, niin tuon ajan jälkeen vasta käytännössä se Kielletty Länsi aukeaa ja se peli kunnolla alkaa. Mitään kunnollista kokonaiskuvaa pelistä tuo kymmenen tuntia ei anna, kun varusteita ja taitoja ei ole käytännössä auki juuri mitään, eikä tarinakaan ole kuin alkutekijöissään.

Toki sananvapaus on kaikilla ja mielipiteensä saa sanoa, että ei siinä mitään. Ja se on toki selvää, ettei tämä peli varmasti ole kaikille mieleen, että ei siinäkään mitään. Tällaisen pelin 'pistearvosteleminen' kymmenen pelitunnin jälkeen on vähän kuitenkin niin ja näin. Vähän sama juttu, kuin menisi leffateatteriin uutta Bondia katsomaan ja lähtisi näytöksestä alkunäytöksen jälkeen, kun leffan tunnuskappale ja tekstit pyörivät ja pamauttaisi sitten 'isoon ääneen' nettiin, että "2/5 tähteä ja aika keskinkertainen leffa!".

Tämän pelin kohdalla olisi riittänyt toteamukseksi: "Pelasin 10 tuntia, enkä oikein tykännyt". Mitään pisteitä tuon pohjalta on meinaan ihan turha jakaa. 'Oodille' annoin röhönauruhymiön, vaikka mietin ensiksi vähän negatiivisempaakin hymiötä.
 
Ylös Bottom