Sounds of Silence on sellainen kappale josta ei varmaan edes pysty tekemään huonoa versiota. Tässä yksi upeimmista:
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Musiikkisuositukset ja yleinen musiikkikeskustelu
- Viestiketjun aloittaja Aphex
- Aloituspäivämäärä
Sounds of Silence on sellainen kappale josta ei varmaan edes pysty tekemään huonoa versiota. Tässä yksi upeimmista:
Strooper12
Well-Known Member
jhsa
Well-Known Member
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Noniin, tulipahan vedettyä kunnon Metallica maratooni. Kaikki 10 albumia alusta loppuun tuntui se miten raastavalta tahansa.
Neljä ensimmäistä on edelleen kiistattomia klassikoita, vaikka 2 ekasta levystä voisi marista Hetfieldin lauluäänestä joka ei korvis kauheasti hivele. On ne kuitenkin musiikillisesti sellaisia taidonnäytteitä ettei juuri parempaa ole.
Alamäki alkaa kuitenkin heti mustasta albumista joka vuonna 91 toi Tallican suuren maailman tietoisuuteen. Levy on kuitenkin liian kesy ja oikeita klassikoita siitä ei juuri löydy.
Alamäki jatkuu sitten tupla albumien load:in ja reload:in kanssa, kaksi albumia vuoden sisään missä on yhteensä 27 kappaletta. Väkisinkin selvää että joukkoon mahtuu paljon höttöä ja heikkoja biisejä, jos niistä olisi tehty yksi 10-12 kappaleen albumi olisi se huomattavasti nautinnollisempi kuunnella.
2003 bändi iskee pohjalle, St Anger on luokattoman huono levy jonka miksaus on paska ja niitä Larsin kattiloita kuuntele perusnaamalla. Kappaleet on liian pitkiä, yksinkertaisia ja levyllä ei ole yhtään sooloa.
Kaksi viimeisintä levyä on sitten olleet suunta oikeen päin. Death Magnetic kärsii edelleen paskasta soundista, osa biiseistä on edelleen liian pitkiä mutta tällä kertaa mukana on aidosti hyviä kappaleita ja albumin kuuntelu ei ole tuskaa, vaikka osa kuulostaa liian St Angeriltä.
Hardwired onkin sitten selkeästi paras 80-luvun jälkeinen albumi. Se kuulostaa loistavalta, kappaleet on pitkiä mutta niissä on tarpeeksi lihaa jotta eivät tunnu ylipitkiltä ja yhtään huonoa kappaletta levyltä ei löydy.
Hardwiredin ongelmaksi tulee lähinnä sen liika kesto ja loppupuolella on 2-3 kappaletta liikaa joiden aikana levyn tahti hiipuu lähes olemattomiin. Muuten levy on todella hyvä vaikka ei tietenkään neljän ensimmäisen tasolle nousekkaan.
Perjantaina sitten uusi albumi 72 Seasons ja ainakin sinkut on jättäny hyvän maun tulevasta ja toivotaan että saamme hyvää jatkoa Hardwiredin seuraksi.
Neljä ensimmäistä on edelleen kiistattomia klassikoita, vaikka 2 ekasta levystä voisi marista Hetfieldin lauluäänestä joka ei korvis kauheasti hivele. On ne kuitenkin musiikillisesti sellaisia taidonnäytteitä ettei juuri parempaa ole.
Alamäki alkaa kuitenkin heti mustasta albumista joka vuonna 91 toi Tallican suuren maailman tietoisuuteen. Levy on kuitenkin liian kesy ja oikeita klassikoita siitä ei juuri löydy.
Alamäki jatkuu sitten tupla albumien load:in ja reload:in kanssa, kaksi albumia vuoden sisään missä on yhteensä 27 kappaletta. Väkisinkin selvää että joukkoon mahtuu paljon höttöä ja heikkoja biisejä, jos niistä olisi tehty yksi 10-12 kappaleen albumi olisi se huomattavasti nautinnollisempi kuunnella.
2003 bändi iskee pohjalle, St Anger on luokattoman huono levy jonka miksaus on paska ja niitä Larsin kattiloita kuuntele perusnaamalla. Kappaleet on liian pitkiä, yksinkertaisia ja levyllä ei ole yhtään sooloa.
Kaksi viimeisintä levyä on sitten olleet suunta oikeen päin. Death Magnetic kärsii edelleen paskasta soundista, osa biiseistä on edelleen liian pitkiä mutta tällä kertaa mukana on aidosti hyviä kappaleita ja albumin kuuntelu ei ole tuskaa, vaikka osa kuulostaa liian St Angeriltä.
Hardwired onkin sitten selkeästi paras 80-luvun jälkeinen albumi. Se kuulostaa loistavalta, kappaleet on pitkiä mutta niissä on tarpeeksi lihaa jotta eivät tunnu ylipitkiltä ja yhtään huonoa kappaletta levyltä ei löydy.
Hardwiredin ongelmaksi tulee lähinnä sen liika kesto ja loppupuolella on 2-3 kappaletta liikaa joiden aikana levyn tahti hiipuu lähes olemattomiin. Muuten levy on todella hyvä vaikka ei tietenkään neljän ensimmäisen tasolle nousekkaan.
Perjantaina sitten uusi albumi 72 Seasons ja ainakin sinkut on jättäny hyvän maun tulevasta ja toivotaan että saamme hyvää jatkoa Hardwiredin seuraksi.
Siinä oli aika hyvää analyysia Metallicasta. Karkeasti voisi sanoa että Metallican mahalasku alkoi siitä kun ne leikkasi tukkansa lyhyeksi.
Mä kyllä tykkään enemmän siitä Hetfieldin lauluäänestä silloin alkuaikoina. Se oli hiomatonta ja raakaa. Sopii metallimusiikkiin hyvin. Hiomattomuus ja raakuus ylipäätään on se mikä mua metallimusiikissa alunperinkin viehätti. Tuntuu että kaikki omat suosikkibändit meni pilalle siinä vaiheessa kun ne oppi soittamaan liian hyvin. Soundit muuttui liian puhtaiksi ja sellainen yleinen häslääminen loisti poissaolollaan. Jos kerta aletaan roiskimaan niin kyllä se pitää roiskia sitten kunnolla eikä jäädä kikkailemaan tahtilajien kanssa. Stemmoja voi mennä harjoittelmaan jazz-opistoon jos siltä tuntuu.
Muutenkin mä olen ihmetellyt miten metalli-musiikki, joka alkoi niin lupaavasti,meni sellaiseksi kuin se nykyään on. Muistan miten olin teininä totaalisen kyllästynyt Iron Maideniin yms. Tunkkaiset keski-ikäiset ukot istuu 4 vuotta studiossa hiomassa jotain helvetin teema-albumia ja poseeraa jotkut vitun ritarivaatteet päällä jossain teatterilavasteissa. Hienoa mennä keikalle katsomaan kun aikuinen mies taistelee pahvilohikäärmeen kanssa lavalla ja rumpali heittää puolen tunnin sooloja jostain pyörivältä rumpulavalta...
Sitten alkoi jostain kellareista ryömiä jotain ihme bändejä jotka soitti helvetin lujaa ja nopeasti ihan helvetin agressiivista musiikkia. Nuoria jätkiä/teinejä jotka pisti koko paletin uusiksi. Levyt oli alusta loppuun nopeaa kaahausta, huutoa ja riehumista. Kansitaiteeksi kelpasi usein kaverin piirtämä pääkallo/paholainen ja bändipotreteissa oltiin farkut ja t-paita päällä ja ne otettiin kaduilla ja alikulkutunneleissa.
Siinä oli kaikki mitä kaipasin enkä mitään muuta. Vanhat ukot sai mun puolesta haistella omia pierujaan siellä stadioneillaan. Meillä oli paremmat bileet.
Hypätään tähän päivään ja katsotaan mitä tässä mulle niin rakkaassa metalli skenessä tapahtuu nyt. Etsitään youtubesta joku uusi thrash-metal bändi. Ensimmäisenä silmiin pistää kommenttikenttä ja kilometrien mittaiset väittelyt siitä mitä "alagenreä" kyseinen bändi edustaa. Joku sanoo että se onkin "extreme-metallia"(Mikä se on?) Toinen korjaa että se on "warmetallia"(???) folk ja symphonic-metal elementeillä(?????) kun taas kolmas tietää että kyseessä on tribal/death/lol-metallia. No, ehkä se sitten on jotain sellaista. Pistetään video pyörimään. Kuvassa näkyy usvainen nummi ja keskiaikainen linna, torvi soi jossain kaukaisuudessa ja kuulen mystisellä kielellä lausuttuja loitsuja(ihan kuin sormusten herrassa!). Sotarumpu jylisee ja kuvaan astuu bändi koko komeudessaan! Miekat vyöllä ja viikinkikypärät päässä!!!!
Kaikki siis lähti siitä kun nuoret kyllästyivät Iron Maidenin mahtipontisiin teatteriesityksiin ja keksivät jotain uutta ja parempaa tilalle. Ja se kaikki päättyi samaan sirkukseen. Ympyrä on sulkeutunut.
No joo, mä oon ollut viime päivät hiton väsynyt joten älkää ottako näitä horinoita niin vakavasti. Koitan vaan kesiä itselleni tekemistä.
Mä kyllä tykkään enemmän siitä Hetfieldin lauluäänestä silloin alkuaikoina. Se oli hiomatonta ja raakaa. Sopii metallimusiikkiin hyvin. Hiomattomuus ja raakuus ylipäätään on se mikä mua metallimusiikissa alunperinkin viehätti. Tuntuu että kaikki omat suosikkibändit meni pilalle siinä vaiheessa kun ne oppi soittamaan liian hyvin. Soundit muuttui liian puhtaiksi ja sellainen yleinen häslääminen loisti poissaolollaan. Jos kerta aletaan roiskimaan niin kyllä se pitää roiskia sitten kunnolla eikä jäädä kikkailemaan tahtilajien kanssa. Stemmoja voi mennä harjoittelmaan jazz-opistoon jos siltä tuntuu.
Muutenkin mä olen ihmetellyt miten metalli-musiikki, joka alkoi niin lupaavasti,meni sellaiseksi kuin se nykyään on. Muistan miten olin teininä totaalisen kyllästynyt Iron Maideniin yms. Tunkkaiset keski-ikäiset ukot istuu 4 vuotta studiossa hiomassa jotain helvetin teema-albumia ja poseeraa jotkut vitun ritarivaatteet päällä jossain teatterilavasteissa. Hienoa mennä keikalle katsomaan kun aikuinen mies taistelee pahvilohikäärmeen kanssa lavalla ja rumpali heittää puolen tunnin sooloja jostain pyörivältä rumpulavalta...
Sitten alkoi jostain kellareista ryömiä jotain ihme bändejä jotka soitti helvetin lujaa ja nopeasti ihan helvetin agressiivista musiikkia. Nuoria jätkiä/teinejä jotka pisti koko paletin uusiksi. Levyt oli alusta loppuun nopeaa kaahausta, huutoa ja riehumista. Kansitaiteeksi kelpasi usein kaverin piirtämä pääkallo/paholainen ja bändipotreteissa oltiin farkut ja t-paita päällä ja ne otettiin kaduilla ja alikulkutunneleissa.
Siinä oli kaikki mitä kaipasin enkä mitään muuta. Vanhat ukot sai mun puolesta haistella omia pierujaan siellä stadioneillaan. Meillä oli paremmat bileet.
Hypätään tähän päivään ja katsotaan mitä tässä mulle niin rakkaassa metalli skenessä tapahtuu nyt. Etsitään youtubesta joku uusi thrash-metal bändi. Ensimmäisenä silmiin pistää kommenttikenttä ja kilometrien mittaiset väittelyt siitä mitä "alagenreä" kyseinen bändi edustaa. Joku sanoo että se onkin "extreme-metallia"(Mikä se on?) Toinen korjaa että se on "warmetallia"(???) folk ja symphonic-metal elementeillä(?????) kun taas kolmas tietää että kyseessä on tribal/death/lol-metallia. No, ehkä se sitten on jotain sellaista. Pistetään video pyörimään. Kuvassa näkyy usvainen nummi ja keskiaikainen linna, torvi soi jossain kaukaisuudessa ja kuulen mystisellä kielellä lausuttuja loitsuja(ihan kuin sormusten herrassa!). Sotarumpu jylisee ja kuvaan astuu bändi koko komeudessaan! Miekat vyöllä ja viikinkikypärät päässä!!!!
Kaikki siis lähti siitä kun nuoret kyllästyivät Iron Maidenin mahtipontisiin teatteriesityksiin ja keksivät jotain uutta ja parempaa tilalle. Ja se kaikki päättyi samaan sirkukseen. Ympyrä on sulkeutunut.
No joo, mä oon ollut viime päivät hiton väsynyt joten älkää ottako näitä horinoita niin vakavasti. Koitan vaan kesiä itselleni tekemistä.
Dark3
Well-Known Member
Jaapajaa. Tulee kuunneltua melko paljon metallimusiikkia, jossa on tahtilaji kikkailua.Jos kerta aletaan roiskimaan niin kyllä se pitää roiskia sitten kunnolla eikä jäädä kikkailemaan tahtilajien kanssa. Stemmoja voi mennä harjoittelmaan jazz-opistoon jos siltä tuntuu.
Esim. sellainen vanha bändi kuin Meshuggah on kova juttu täällä. Tykkään siitä että sen perusrytmin lisäksi on sellainen kikkaileva epäsäännöllinen rytmi, mutta silti pidetään musiikki äärimmäisenä, vaikkakin bändin laulajan ääni onkin hieman pehmentynyt Chaosphere-albumin ajoista. Ei ole sellaista suoraa huutoaNo alagenret ovat kyllä riistäytyneet täysin käsistä, niitä on varmaan jo toistasataa, mikä on järjetöntä. Sanottais vaan että soitetaan metallimusiikkia ja sillä selvä.
Tuo mun kirjoitus oli kieli poskessa tehty. Ei sitä pidä niin kirjaimellisesti ottaa. Mä kuitenkin tykkään metallista silloin kun se koostuu melko yksinkertaisista elementeistä. Mulle se on vähän niin kuin hardcorea jossa on hiukan enemmän "lihaa". Mä en tiedä miksi mutta mä en kertakaikkiaan saa mitään irti nyky-metallista vaikka olen yrittänyt kuunnella sitä. Olkoon se kuinka raakaa ja rujoa. Kaikki kuulostaa jotenkin kuivalta ja oppikirjamaiselta. Ehkä musta on vain tullut vanha jäärä.Jaapajaa. Tulee kuunneltua melko paljon metallimusiikkia, jossa on tahtilaji kikkailua.
Juuri näin. Mikä vika siinä metallissa on? Miksi sitä pitää halkoa vielä pienempiin osiin? Eniten mua ärsyttää se kun nää nykyiset sukupolvet alkaa määrittelemään uudellen mun vanhoja suosikkibändejä. Kreator on nykyään kuulemma jotain extreme metallia??? Mitä helvettiä. Kyllä sitä ennen sanottiin ihan thrash metalliksi. Mikä vika siinä thrashissa muka on? Venom taas ei muka olekaan Black Metallia??? Nehän keksi koko black metallin(ja metallin ylipäätään). Porukka väittää pokerinaamalla että Venom keksi vain sanan "black metal" mutta heidän musiikki ei muka ole black metallia. Siitäkin huolimatta että Venom nimenomaan itse sanoi soittavansa Black Metallia. Ensimmäisenä maailmassa.
Dark3
Well-Known Member
Kyl mä sen nyt tajusin.
Lepo vaan.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Noniin nyt 72 Seasons kuunneltu kertaalleen läpi.
Päällimäisenä fiiliksenä äärimmäinen helpotus että äijät pystyi pukkaamaan näin kovan levyn ulos. Se ei ole paluu 80-luvulle eikä se edes yritä olla sitä.
Jos pitäisi jotenkin kuvailla levyn tyyliä niin se on kokoelma bändin musiikkia koko uran varrelta, enemmän painottuen tuonne Musta albumi-Reload välille mutta vaan parempi.
Alkuun ei oikeen lähtenyt. Oliko syynä se että kello oli vähän vajaa 9 aamulla ja puoliunessa alkoi kuuntelemaan. Vai se että Metallica levylle on se tietty odotus aina kun sitä alkaa kuuntelemaan. Kuitenkin mitä pidemmälle levy eteni sitä enemmän alkoi tuntumaan siltä että nyt on tehty hyvää tavaraa.
Biisit on todella monipuolisia ja niissä tapahtuu paljon, loistavia riffejä ja melodioita jatkuvasti ja kruununa Hetfieldin ääni ei ole kuulostanut näin loistavalta sitten 90-luvun. Larsikin tuntuu olevan kovassa iskussa niin levyn soundi on omaan korvaan todella hyvä.
Huonoja kappaleita en levyltä löydä, mutta kuten aina niin hidastempoiset on aina olleet niitä Metallican heikkouksia itselle ja tälläkin kertaa You Must Burn ei vaan toimi ja selkeästi levyn heikoin kokonaisuus. Nyt kun toista kierrosta menossa niin alkupään biisit jotka ei iskenyt ekalla kerralla niin kovaa toimii huomattavasti paremmin, ehkä levy vaan aukeaa hitaasti.
Jos 1h 17 min levyn jälkeen tahtoo pistää uuden kierroksen silmään ja kuunnella uudestaan kyllä se kertoo että nyt on laatua. Jos odottaa alkuaikojen soundia tulee varmasti pettymään, mutta mitä tulee nykyajan Metallicaan niin tämä on paras albumi mitä ovat tehneet ja menee sijalle 5 ihan heittämällä. Todella rautainen tuotos kappaleet on loistavia, levy kuulostaa mahatavalta ja soittajatkin kuulostaa paremmilta kuin vuosikymmeniin. Hetfieldin ääni kruunaa kokonaisuuden.
Siinä nyt sekavia ensimietteitä näin aamusta.
4.5/5 ja vuoden odotetuin ja suurin Metalli levy ylittää kaikki odotukset. Pistäkää siitä kuunteluun ja laittakaa mietteitä, itselle ainakin kolahti ihan täysillä.
Edit: nyt toisen kuuntelukerran jälkeen fiilikset vain vahvistuvat. Tämä on erinomainen levy ja en aikasemmin maininnut tuosta levyn päättävästä yli 10 min hirviö kappaleesta mitään mutta kuten Lars totesi niin se on lyhyin 10 min biisi mitä olet kuullut ja tämä kyllä pitää paikkansa, ei se tunnu 10 min ollenkaan ja kruunaa kyllä kokonaisuuden mahatavasti.
Päällimäisenä fiiliksenä äärimmäinen helpotus että äijät pystyi pukkaamaan näin kovan levyn ulos. Se ei ole paluu 80-luvulle eikä se edes yritä olla sitä.
Jos pitäisi jotenkin kuvailla levyn tyyliä niin se on kokoelma bändin musiikkia koko uran varrelta, enemmän painottuen tuonne Musta albumi-Reload välille mutta vaan parempi.
Alkuun ei oikeen lähtenyt. Oliko syynä se että kello oli vähän vajaa 9 aamulla ja puoliunessa alkoi kuuntelemaan. Vai se että Metallica levylle on se tietty odotus aina kun sitä alkaa kuuntelemaan. Kuitenkin mitä pidemmälle levy eteni sitä enemmän alkoi tuntumaan siltä että nyt on tehty hyvää tavaraa.
Biisit on todella monipuolisia ja niissä tapahtuu paljon, loistavia riffejä ja melodioita jatkuvasti ja kruununa Hetfieldin ääni ei ole kuulostanut näin loistavalta sitten 90-luvun. Larsikin tuntuu olevan kovassa iskussa niin levyn soundi on omaan korvaan todella hyvä.
Huonoja kappaleita en levyltä löydä, mutta kuten aina niin hidastempoiset on aina olleet niitä Metallican heikkouksia itselle ja tälläkin kertaa You Must Burn ei vaan toimi ja selkeästi levyn heikoin kokonaisuus. Nyt kun toista kierrosta menossa niin alkupään biisit jotka ei iskenyt ekalla kerralla niin kovaa toimii huomattavasti paremmin, ehkä levy vaan aukeaa hitaasti.
Jos 1h 17 min levyn jälkeen tahtoo pistää uuden kierroksen silmään ja kuunnella uudestaan kyllä se kertoo että nyt on laatua. Jos odottaa alkuaikojen soundia tulee varmasti pettymään, mutta mitä tulee nykyajan Metallicaan niin tämä on paras albumi mitä ovat tehneet ja menee sijalle 5 ihan heittämällä. Todella rautainen tuotos kappaleet on loistavia, levy kuulostaa mahatavalta ja soittajatkin kuulostaa paremmilta kuin vuosikymmeniin. Hetfieldin ääni kruunaa kokonaisuuden.
Siinä nyt sekavia ensimietteitä näin aamusta.
4.5/5 ja vuoden odotetuin ja suurin Metalli levy ylittää kaikki odotukset. Pistäkää siitä kuunteluun ja laittakaa mietteitä, itselle ainakin kolahti ihan täysillä.
Edit: nyt toisen kuuntelukerran jälkeen fiilikset vain vahvistuvat. Tämä on erinomainen levy ja en aikasemmin maininnut tuosta levyn päättävästä yli 10 min hirviö kappaleesta mitään mutta kuten Lars totesi niin se on lyhyin 10 min biisi mitä olet kuullut ja tämä kyllä pitää paikkansa, ei se tunnu 10 min ollenkaan ja kruunaa kyllä kokonaisuuden mahatavasti.
Viimeksi muokattu:
Kurpitza
Well-Known Member
^
Valitettavasti olen täysin erimieltä.
Todella puuduttavaa kuunneltavaa, käytännössä edellisen levyn toisinto. Oikeen mikään ei toimi, että näistä biiseistä saisi jotain irti.
Rytmiosasto on ihan saatanan löysää, vähän kuin hakkaisi makkaralla reiteen, riffit mitään sanomattomaa huttua.
Mutta hyvä, että joku tykkää.
Rässiä tää ei ole. Pappa metalli voisi kuvailla tätä paremmin.
En pettynyt levyyn, koska arvasin että jotain tämmöistä on tulossa.
Valitettavasti olen täysin erimieltä.
Todella puuduttavaa kuunneltavaa, käytännössä edellisen levyn toisinto. Oikeen mikään ei toimi, että näistä biiseistä saisi jotain irti.
Rytmiosasto on ihan saatanan löysää, vähän kuin hakkaisi makkaralla reiteen, riffit mitään sanomattomaa huttua.
Mutta hyvä, että joku tykkää.
Rässiä tää ei ole. Pappa metalli voisi kuvailla tätä paremmin.
En pettynyt levyyn, koska arvasin että jotain tämmöistä on tulossa.
Viimeksi muokattu:
Murdoc
Well-Known Member
Makuja on kyllä monia, ei voi muuta sanoa. Kuulostaa aivan hirveältä, mitään sanomattomalta paskalta ja taas Metallican uutukainen maistui oikein hyvin.
Katos perkele, Overkill tekee vielä musiikkia! Bändi ei ole koskaan ollut mun suosikki mutta kyllähän tää on ihan kurkoa kamaa nyt kun kuuntelee. Tää on sitä wanhaa rässiä. Vähän kun olisi rupisempaa "kämäsempää" menoa niin kyllä kelpais!
Kurpitza
Well-Known Member
Overkillillä toi laulupuoli on aina ollut vähän luotaan työntävää, mutta soitanto timanttia.Katos perkele, Overkill tekee vielä musiikkia! Bändi ei ole koskaan ollut mun suosikki mutta kyllähän tää on ihan kurkoa kamaa nyt kun kuuntelee. Tää on sitä wanhaa rässiä. Vähän kun olisi rupisempaa "kämäsempää" menoa niin kyllä kelpais!
Jatkavat samaa hyvää meininkiä.
Tykkään helvetisti!!
Juuri näin! Lauluun se mullakin on aina tökännyt. Vähän liian "Udo/Accept" tuo laulu mutta muuten biisit on kovia. Niin joo, Udossahan ei ole mitään vikaa mutta ei mennä nyt siihen.
Pitää vielä kiittää BaDaria vinkistä. Pistin koko albumin soiman ja tässähän ihan luulee olevansa 80-luvulla! Missäs mun farkkuliivi ja varsilenkkarit olikaan?
Viimeksi muokattu:
Kurpitza
Well-Known Member
Siis ei jumalauta!!
Kuunnelkaa Metallican uuden levyn nimikkobiisi ja sitten Suicide & Redemption edelliseltä levyltä.
Edit. Anteeksi, toiseksi edelliseltä levyltä.
Ajattelin että tossa on jotain niin käsittämättömän tuttua, mutta selvisihän se. Nehän kopioi käytännössä oman biisin.
Kuunnelkaa Metallican uuden levyn nimikkobiisi ja sitten Suicide & Redemption edelliseltä levyltä.
Edit. Anteeksi, toiseksi edelliseltä levyltä.
Ajattelin että tossa on jotain niin käsittämättömän tuttua, mutta selvisihän se. Nehän kopioi käytännössä oman biisin.
Viimeksi muokattu:
Strooper12
Well-Known Member
Tällä kertaa perjantain voimabiisiksi laitankin kokonaisen soundtrackin elokuvasta Reservoir dogs.
On meinaa niin hyvää settiä! Ja Itse elokuva on myös timanttia alusta loppuun myös vaikka moinen kommentti kuuluisikin naapuriketjuun
On meinaa niin hyvää settiä! Ja Itse elokuva on myös timanttia alusta loppuun myös vaikka moinen kommentti kuuluisikin naapuriketjuun
Jäi näköjään kantaaottavuuden monet eri tavat fiilistelyyn toisesta keskustelusta, mutta laitetaan tähän 2020-luvun paras pop-kappale (jota et ole kuullut):
Australialaisella Alex Cameronilla on häikäisevä kyky kirjoittaa tarttuvia popralleja, mutta eritoten lyriikoiden saralla hän menee jossain ihan omissa sfääreissään. Sanoissa on usein ihmeellinen määrä oivallusta, huumoria ja sanomaa ilman minkäänlaista briljeeraamista. Päinvastoin, usein Cameron luo teksteihinsä kertojahahmon, joka ei todellakaan jätä itsestään älykästä kuvaa. Niin myös tällä kertaa, kun kertoja on aivan hukassa. Biisin eka säkeistö jättää vielä kuuntelijan ihmettelemään että mistä on kyse, kunnes kertosäe pamahtaa ilmoille. Tällä kertaa kertojaääni ihmettelee meitä kaikkia koskettavaa kysymystä: Mistä h*lvetistä jengi saa noita aivan typeriä ajatuksia päähänsä? Kuka perkele on myrkyttänyt läheisteni ajatukset?
Jos kuulija luulee olevansa turvallisilla vesillä, pamahtaa tarttuvasta kertosäkeestä ilmoille "Who told my brother that his kids are gonna die from this vaccine?" Tätä eivät Radio Novan pop-kappaleet kysy
Sosiaalisen median mielenterveyttä rapauttavaa vaikutusta kuvataan lopulta suorastaan aseistariisuvan simppeleillä kysymyksillä, jotka tekee mieli samaan aikaan laulaa mukana tanssien että huutaa vihaisena.
Eka säkeistö ja kertosäe:
I never hurt nobody
Not in any physical way
And when I do
They will have wanted it that way
But I know that there's just one thing
You never do
That's fuck with my family
Who pulled the curtains? Who broke the screen?
Who told my brother that his kids are gonna die from this vaccine?
Who told my mother that she's never gonna find no love, nobody?
Who told my father that he doesn't have to pay for counselling?
Niin ja lyriikoiden ulkopuolella mukana on just mitä kaivataan, eli tarttuvaa kertosäettä, vähän stemmoja ja kunnon hemmetin saksofonia! Kaikki tämä ei liian ylituotettuna. Hyvä hyvä.
edit: Thrashista kun täälläkin on ollut puhetta niin kävi just niinkuin yleensäkin metallin kanssa. Pohdin josko sitä laittaisi tästä innostuneena Exoduksen Bonded by Blood -levyn soimaan, mutta kuuntelin pari biisiä ja päädyin sitten hyppäämään crossoverin maailmaan ja luukuttamaan varhaista Suicidal Tendenciesiä (jossa muuten nykyinen Metallica-basistikin taisi soittaa ysärillä). Riffejä, vauhtia ja vaaraa, mutta vain tiiviimmässä paketissa.
Australialaisella Alex Cameronilla on häikäisevä kyky kirjoittaa tarttuvia popralleja, mutta eritoten lyriikoiden saralla hän menee jossain ihan omissa sfääreissään. Sanoissa on usein ihmeellinen määrä oivallusta, huumoria ja sanomaa ilman minkäänlaista briljeeraamista. Päinvastoin, usein Cameron luo teksteihinsä kertojahahmon, joka ei todellakaan jätä itsestään älykästä kuvaa. Niin myös tällä kertaa, kun kertoja on aivan hukassa. Biisin eka säkeistö jättää vielä kuuntelijan ihmettelemään että mistä on kyse, kunnes kertosäe pamahtaa ilmoille. Tällä kertaa kertojaääni ihmettelee meitä kaikkia koskettavaa kysymystä: Mistä h*lvetistä jengi saa noita aivan typeriä ajatuksia päähänsä? Kuka perkele on myrkyttänyt läheisteni ajatukset?
Jos kuulija luulee olevansa turvallisilla vesillä, pamahtaa tarttuvasta kertosäkeestä ilmoille "Who told my brother that his kids are gonna die from this vaccine?" Tätä eivät Radio Novan pop-kappaleet kysy
Sosiaalisen median mielenterveyttä rapauttavaa vaikutusta kuvataan lopulta suorastaan aseistariisuvan simppeleillä kysymyksillä, jotka tekee mieli samaan aikaan laulaa mukana tanssien että huutaa vihaisena.
Eka säkeistö ja kertosäe:
I never hurt nobody
Not in any physical way
And when I do
They will have wanted it that way
But I know that there's just one thing
You never do
That's fuck with my family
Who pulled the curtains? Who broke the screen?
Who told my brother that his kids are gonna die from this vaccine?
Who told my mother that she's never gonna find no love, nobody?
Who told my father that he doesn't have to pay for counselling?
Niin ja lyriikoiden ulkopuolella mukana on just mitä kaivataan, eli tarttuvaa kertosäettä, vähän stemmoja ja kunnon hemmetin saksofonia! Kaikki tämä ei liian ylituotettuna. Hyvä hyvä.
edit: Thrashista kun täälläkin on ollut puhetta niin kävi just niinkuin yleensäkin metallin kanssa. Pohdin josko sitä laittaisi tästä innostuneena Exoduksen Bonded by Blood -levyn soimaan, mutta kuuntelin pari biisiä ja päädyin sitten hyppäämään crossoverin maailmaan ja luukuttamaan varhaista Suicidal Tendenciesiä (jossa muuten nykyinen Metallica-basistikin taisi soittaa ysärillä). Riffejä, vauhtia ja vaaraa, mutta vain tiiviimmässä paketissa.
Viimeksi muokattu:
Jäi näköjään kantaaottavuuden monet eri tavat fiilistelyyn toisesta keskustelusta, mutta laitetaan tähän 2020-luvun paras pop-kappale (jota et ole kuullut):
Australialaisella Alex Cameronilla on häikäisevä kyky kirjoittaa tarttuvia popralleja, mutta eritoten lyriikoiden saralla hän menee jossain ihan omissa sfääreissään. Sanoissa on usein ihmeellinen määrä oivallusta, huumoria ja sanomaa ilman minkäänlaista briljeeraamista. Päinvastoin, usein Cameron luo teksteihinsä kertojahahmon, joka ei todellakaan jätä itsestään älykästä kuvaa. Niin myös tällä kertaa, kun kertoja on aivan hukassa. Biisin eka säkeistö jättää vielä kuuntelijan ihmettelemään että mistä on kyse, kunnes kertosäe pamahtaa ilmoille. Tällä kertaa kertojaääni ihmettelee meitä kaikkia koskettavaa kysymystä: Mistä h*lvetistä jengi saa noita aivan typeriä ajatuksia päähänsä? Kuka perkele on myrkyttänyt läheisteni ajatukset?
Jos kuulija luulee olevansa turvallisilla vesillä, pamahtaa tarttuvasta kertosäkeestä ilmoille "Who told my brother that his kids are gonna die from this vaccine?" Tätä eivät Radio Novan pop-kappaleet kysy
Sosiaalisen median mielenterveyttä rapauttavaa vaikutusta kuvataan lopulta suorastaan aseistariisuvan simppeleillä kysymyksillä, jotka tekee mieli samaan aikaan laulaa mukana tanssien että huutaa vihaisena.
Eka säkeistö ja kertosäe:
I never hurt nobody
Not in any physical way
And when I do
They will have wanted it that way
But I know that there's just one thing
You never do
That's fuck with my family
Who pulled the curtains? Who broke the screen?
Who told my brother that his kids are gonna die from this vaccine?
Who told my mother that she's never gonna find no love, nobody?
Who told my father that he doesn't have to pay for counselling?
Niin ja lyriikoiden ulkopuolella mukana on just mitä kaivataan, eli tarttuvaa kertosäettä, vähän stemmoja ja kunnon hemmetin saksofonia! Kaikki tämä ei liian ylituotettuna. Hyvä hyvä.
edit: Thrashista kun täälläkin on ollut puhetta niin kävi just niinkuin yleensäkin metallin kanssa. Pohdin josko sitä laittaisi tästä innostuneena Exoduksen Bonded by Blood -levyn soimaan, mutta kuuntelin pari biisiä ja päädyin sitten hyppäämään crossoverin maailmaan ja luukuttamaan varhaista Suicidal Tendenciesiä (jossa muuten nykyinen Metallica-basistikin taisi soittaa ysärillä). Riffejä, vauhtia ja vaaraa, mutta vain tiiviimmässä paketissa.
Exodus ei ole koskaan oikein kolahtanut mutta Suicidal Tendencies kyllä! Olin jopa sillä kuuluisalla keikalla jossa basisti sai pullosta päähän ja laulaja kävi vetämässä väärää tyyppiä turpaan.
Anthrax muuten oli pääsesiintyjänä.