Tämän vertailun voi kiteyttää yhteen lauseeseen. Switch 2 550 euroa ja AllyX 950 euroa! Maakohtainen hintaero saattaa olla myös isompi. Toki Nintendo olisi voinut myydä laitetta reilulla tappiolla tegra thor piirin, 24Gb ja 1T muistin kanssa sillä hinta ei olisi voinut oikein millään olla nykyistä korkeampi mutta näin se ei toiminut. Muisti laitteessa muuten on DDR5 laatua. Muutenkin koko laitesuunnittelufilosohia on täysin erilainen koska NS2:sta on koitettu saada mahdollisimman pieni, äänetön ja virtapihi puhdas pelikonsolimainen laite ilman säätämistä ja windowsin tietokoneominaisuuksien käyttöä.Steam deck on vanha tehoton kuoleva malli, sillä en henkilökohtaisesti pelaisi mitään muuta television kautta kuin jotain todella kevyttä peliä. Osan Steam deck mallien valmistuskin lopetettiin vähän aikaa sitten.
Muutenkin nuo Xbox Allyt, Msi Claw:t, Legion Go:t yms. on tarkoitettu jo peli-PC:n omistavalle henkilölle joka haluaa välillä vaikka sängyllä löhöten pelailla käsikonsolilla taikka matkakäyttöön laitetta. Harvempi noita telakkakäyttöön ostaa vaikka kyllä niitäkin henkilöitä varmasti löytyy.
Kuitenkaan vastaavaa vertailua on aika vaikea tehdä, kun ne laitteet ovat spekseiltään ihan eri maailmasta, mutta jos nyt haluaa verrata vaikka Xbox Ally X niin:
Switch 2 256GB tallennustila ja Ally 1TB
Switch 2 RAM/VRAM 12GB ja Ally 24GB ja aika monessa muussa käsikonsoli-PC:ssä 32GB RAM
Switch 2 akku 5220mAh ja Ally 21000mAh
Switch 2 näyttö yksinkertaisuudessaa on hidas ja häntivä kun XBOX Ally X näyttö on oikeasti hyvä. Tosin Switch 2 voittaa siinä että näyttö on isompi.
Switchin näyttö on todella helposti naarmuuntuvaa muovia kun XBOX Allyssa Gorillalasia
XBOX Allyssa hall effect tatit
Xbox Ally X on myös merkittävästi tehokkaampi laite
Hinnassa Switch 2 voittaa 550€ ja Ally X 950€
Lisäksi Ally X on täysiverinen tietokone jolla voi tehdä samat asiat kuin ihan perus tietokoneella.
Switch 2 mukana tulee telakka Ally X tarvitsee USB-C - HDMI johdon että kuvan saa telkkariin.
Lisäksi Switchissä kaikki on vanhempaa tekniikkaa kuten WiFi, DDR4 vs DDR5, tallennustila hitaampaa yms.
Kyllä olen sitä mieltä, että Switch 2 on rakennettu halvoista vanhoista "jämäosista", mutta tykkään silti konsolista pelien takia, se olisi vain voinut olla paljon parempikin mitä nyt on.
Miksi omat pelit kärsisivät tulevaisuudessa suorituskykyongelmista jos ne nyt eivät kärsi suuremmin? Eikös ajankuluessa pelikonsolien optimointi ja tehoresurssien käyttö parane kun laitteen kaikki tehot osataan hyödyntää maksimaallisesti? Kolmansien osapuolien kanssa tulee seinä vastaan siinä vaiheessa kun kolmannen osapuolen pelit ilmestyvät yksinoikeudella pelkästään seuraavalle sukupolvelle. Se on tosiasia ja ehkä sitä olisi voinut siirtää 1000 euron hintaisella laitteella kauemmaksi.Ei minkäänlaista saa samalla rahalla kun vastaavia laitteita ei ole. Mutta eihän tuo telakka tee muuta kuin vie kuvan läpi ja lisää muutaman USB-portin + Etherin, ei ihan hirveän teknisestä laitteesta ole kyse. Tuo Switchin näytönohjain kuitenkin perustuu Nvidia Ampereen joka on julkaistu vuonna 2020 eli 5 vuotta vanhaa tekniikkaa kun Switch 2 tuli myyntiin. Vastaavasti kun PS5 julkaistiin 2020 sen näytönohjain perustui RDNA 2 piiriin joka julkaistiin samaan aikaan PC:lle eli oli ihan uusinta uutta tekniikkaa. Mielestäni Switch teki vain saman kuin Switch 1 aikana, eli julkaisi alitehoisen vehkeen jolla jatkossakin pelataan vain ne nintendopelit. Hetken aikaa Switch 2:lle julkaistaan vanhempia multiplattareita ja muutamia uudempia huonompina versioina, mutta jossain kohtaa niidenkin tuleminen taas loppuu kun tehot eivät vain riitä ja myös jossain kohtaa tulevaisuudessa Nintendon omatkin pelit tulevat kärsimään suorituskykyongelmista. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin niin itselleni Switch 2 on konsoli jolla pelaan mariot ja nintendon retropelit yms. tekniikkahifistelyt sitten hoidan PC-puolella.
Mutta tullaan jälleen tilanteeseen, jossa laitteen maksimihinta tulee tekniikan kanssa vastaan ja muuten vaikka Ampere tekniikka on julkaistu 2020, niin orin julkaistiin vasta 2022. Toki onhan se kaksi sukupolvea vanhaan tekniikkaan perustuva vs Blackwell. Toisaalta jos suuntaa katseen kauas tulevaisuuteen, niin Thor piiri on kaksi sukupolvea uudempaa tekniikkaa ja sen jatkaja mahdollisesti 4 sukupolvea uudempaa tekniikkaa ja sen seuraaja 6 sukupolvea uudempaa tekniikkaa. Eli seuraava laite saattaa valmistua vertaillullisesti uudemmalla tekniikalla Thor piirin julkaisuvuoden ja ajankohdan osuttua NS2:sen julkaisuun.
Viimeksi muokattu: