Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

L.A. Noire

Vastaus: L.A. Noire [X360]

Pelin läpäisystä tulee kohta täyteen täysi vuorokausi. LA Noire jää todellakin kummittelemaan mieltä aika kutkuttavasti. Mielessä pyörii ne lukuisat löytämättä jääneet todisteet ja syyttömänä putkaan tungetut henkilöt. Los Angeles kutsuu lunastuksellaan.

Silti taidan vielä hetkisen vajutella tätä hienoa kokemusta. En oikein innostu noista yksittäisten tehtävien uusimisesta joten seuraavaksi peli aloitetaan tietenkin suoraan alusta. Kokemus on mielekkäämpi kun saa kokea kaikki tehtävät oikeassa järjestyksessä.

Fiksuinta olisi varmasti odotella näitä DLC-paketteja. Tein nopeaa laskutoimitusta ja tämän hetkisten tietojen perusteella varmistettuja paketteja olisi tarjolla kaiken kaikkiaan neljä kappaletta. The Naked City onkin jo julkaistu. Jenkeissä tarjoiltiin ennakkovaraajille myös A Slip of the Tongue-tehtävä. Pleku sai jenkkilässä myös oman eksklusiivisen tehtävän nimeltä Consul`s Car. Kesäkuun 21pv Noire saa aivan uuden ladattavan tehtävän nimeltä Nicholson Electroplating. Näillä tehtävien lukumäärää saadaan nostettua jo 25:een. Tällä kokoonpanolla saadaankin peliin jo ihan mukavasti uutta pelattavaa.

Onneksi Rockstar on luvannut ennakkovarauksien avautuvan kaikille kuukauden kuluttua LA Noiren julkaisusta.
 
Vastaus: L.A. Noire [X360]

Perhana, että ottaa päähän viimeisin tehtävä, jossa sain kerättyä todisteita sekä sain 2 henkilöä kuulusteltavaksi. Kaiken piti olla niiiin selvää ja tiesin jo mielessäni syyllisen ja ajattelin, että tämäpäs olikin helppoa loppujen lopuksi. Katinkullit, kuulusteluissa en saanut kumpaakaan tunnustamaan ja vihko täyttyi rukseista kummankin osalta. Osasin jollakin tapaa lyödä pöytään täysin väärät syytökset! Tietysti, kun peli on vahvasti scriptattu niin viimeisenä vaihtoehtona tuli soittaa ratkaiseva puhelu, jonka kautta oikea(?) syyllinen lopulta tunnusti. Tässä tilanteessa olisin mieluummin ottanut vaikka GameOverin, kuin sen että peli tarjosi ratkaisun ihan tarjoittimella. Tietysti voisin aloittaa tehtävän alusta, mutta jääpä peluu arvoa seuraavalle kerralle. Perhana että ottaa vieläkin päähän, että miten pystyin mokata näin täysin. Saapa nähdä mitä möhläyksiä teen Vicessä, kun sen aika koittaa :mad: Huippu peli!
 
Vastaus: L.A. Noire [X360]

Toisen levyn alussa ollaan täällä menossa ja kylläpähän osaa olla mainio peli. Todellakin tutkitaan, eikä hutkita. Tätähän minä jankutin hype -ketjussa ja kerrankin sai sitä mitä toivoi, eikä sitä mitä pelkäsi.

Huonosti menneen tehtävän jälkeen jää potuttamaan ihan hemmetisti, kun kysymykset on mennyt päin prinkkalaa ja vielä seuraavaakin tehtävää tehdessä pohtii edellistä tehtävää. Hyvin menneen tehtävän jälkeen taas voi taputella itseään selkään, kun on saletisti oikea kaveri linnassa ja tehtävä saatettiin päätökseen ihan puhtaasti kyselemällä ja tutkimalla.

Mainiota ajan vietettä. Parissa illassa pelin parissa on vierähtänyt reilut 8h, eikä tuohon sisälly juuri ollenkaan ylimääräistä haahuilua ympäri Losin katuja. Kaupunkihan on lähinnä vain kulissi, mutta tällaisessa pelissä ei kyllä haittaa pätkääkään, että sieltä ei löydy juurikaan mitään ylimääräistä. Pienempiä rikoksia olen käynyt räiskimässä pari, eikä mikään hoppu ole niitä tekemään, kun päätehtävät ovat niin mainiosti suunniteltu ja toteutettu. Päätarinan jälkeen ehtii sitten katella kaupunkia tarkemmin.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Plussaa pelille siitä että tyyliin puolet Mad Menin näyttelijöistä on mukana pelissä ja loput puolet on myös tunnistettavia hollywood starboja, fiilis pelissä muutenkin kuin pelais Mad Meniä mikäli se olis poliisisarja, eli erittäin kova.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Todisteiden löytäminen on mennyt itsellä oikein hyvin, mutta kuulustelut välillä hyvin ja välillä eivät. Vaikeinta kuulusteluissa on välillä se, että hieman ei ymmärrä mitä tilanteessa puhutaan ja vaikka ymmärtäisikin joutuu liikaa käyttämään "resursseja" puheen ymmärtämiseen, joka taas haittaa eleiden katsomista. Hauskaa tämä on silti ja tärkeintä on, että ymmärtää kuitenkin suurimmaksi osaksi ja saa siis välillä oikeinkin.

Onhan sinulla tekstitys päällä? Helpompi ymmärtää kun samalla lukee tekstinä sanotun.

Eilen tuli korkattua peli ja koko iltahan siinä meni mukavasti. Pelin ulkonäkö ja tunnelma on tosiaan onnistunut.

Ensimmäinen kunnon kuulustelutilanne asemalla ei tosin mennyt ihan putkeen, kun oli vielä hakusessa milloin syyttää valheesta ja milloin epäillä. Kasvoanimaatio lähinnä huvitti kun epäillyllä silmät pyöri päässä ja naamalla jotenkin outo virnistys mille oli pakko nauraa. Noh, valitsin sitten väärin ja pomo huusi takaisin sinne ja hanki tunnustus. Valitsin edelleen väärin ja kun pomo passitti viidennen kerran takaisin kuulusteluhuoneeseen en voinut kun nauraa omille kuulustelutaidoilleni. Lopulta tajusin miten homma menee ja pomo kehui ja ylensi etsiväksi. Pitänee vähän hioa kuulustelutaitoja. :D
 
Vastaus: L.A. Noire [X360]

Lakun tapaan toisen levyn alussa. Eilinen menikin tämän parissa, mutta onneksi se olikin sateinen päivä. Jotkut keissit jää harmittamaan sen takia kun tulee rankaistuksi siitä, että yrittää olla liian ovela ja saada kuulusteltavia pussiin omalla logiikalla - joka sitten ilmeisesti on väärä. Tai sitten kuulusteluissa on vähän liikaa suoraviivaisuutta. Vähän hassua että varmin todiste heitetään heti nassuun, eikä voi tehdä niin että kuulusteltava saadaan ensin kieltämään jokin asia toisilla kysymyksillä.

Tuleeko tässä missään vaiheessa mitään downtimeä että pääsisi noita kadulla tapahtuvia juttuja ratkomaan? Jotenkin tuntuu tyhmältä kesken keissin lähteä jonnekin sivuseikkailulle.

Pelin hävyttömän suora henkilöhahmojen kopioiminen elokuvasta L.A. Confidential maistui yllättäen aika pahalta, vaikka parhaimmillaan pelin toivoihin herättävän mainitun leffan kaltaisia tunteita.
 
Vastaus: L.A. Noire [X360]

Tuleeko tässä missään vaiheessa mitään downtimeä että pääsisi noita kadulla tapahtuvia juttuja ratkomaan? Jotenkin tuntuu tyhmältä kesken keissin lähteä jonnekin sivuseikkailulle.
Tehtävän päätyttyä, kun lähtee kohti uutta rikospaikkaa, niin siinähän on ihan hyvä hetki käydä räiskimässä niitä pikkurikollisia. Sillonhan ei ole vielä ns. juttu päällä, vaan on sellanen pieni suvantohetki. Kesken keissin en miekään viiti irtaantua siitä pääjutusta, etsiväfiilinkikin valuu aika olemattomiin, mikäli rupee räiskimään keskellä katua.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Olispa oikeasti tollasia pomoja...voit kämmätä monta kertaa putkeen ja vihdoin ku onnistuu ni heti ylenee. :D

Ite työterveydes hakee saikkua (syystä ihan) ja sit kotiin avaamaan peli jotta pääsee itse kehumaan/haukkumaan tämän. :)
 
Vastaus: L.A. Noire [X360]

Jokaisesta läpäistystä Case-kansiosta löytyy myös "Streets Of L.A."-linkki. Täällä voi vapaasti ratkoa vain noita katurikoksia.
 
Vastaus: L.A. Noire [X360]

Sain vasta eilen pelin vaikka ennakkoon tilasin Gigantista. No eilinen menikin sitten pelin parissa ja olen jo murharyhmän keskivaiheilla menossa.

Hyvältä vaikuttaa mutta seikkailupelien ystävänä olisin toivonut seikkailuelementtejä enemmänkin. Esimerkiksi muutkin keskustelut kuin kuulustelut, inventaario ja tavaroiden yhdistely, sormenjälkien ottaminen ja sen semmoiset. Ymmärrän kyllä että tämä on enemmän laajemmalle yleisölle suunnattu actionseikkailu.

Katurikoksia en ole juuri jaksanut vielä ratkoa ja minustakin tämä on turhaan open world-peli, kun se ei anna juuri muuta sisältöä kuin keräiltävät jutut ja street crimesit. Hieman Alan Waken tapaan toteutettu rajoitettu maailma olisi toiminut paremmin ja rikoksia olisi voinut olla enemmän.

Tässä pelissä ei todellakaan kannata kiirehtiä vaan rauhassa miettiä rikoksen yksityiskohtia ja yhdistellä johtolankoja. Tuli itsekin sorruttua alussa liialliseen kiirehtimiseen mutta nyt olen koittanut lukea lokikirjaa tarkemmin ja olen ollut tarkempi haastatteluissa (b-napista pois ja katsoo kysymyksen uudelleen jos on epäselvyyksiä).
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Onhan sinulla tekstitys päällä? Helpompi ymmärtää kun samalla lukee tekstinä sanotun.

Tekstityksen lukeminen vaikeuttaa paljon kasvojen seuraamista ja se noissa kuulusteluissa on aika olennainen idea tän pelin kohdalla. Mun vinkki olis ennemminkin että seuraa kasvonliikkeitä ja kuuntelee. Sit jos ei ollut ihan varma mitä kuulusteltava sanoi, voi lukea logia.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Muutamien muiden tavoin on yhdyttävä siihen, että sivutehtävien "vain kuollut rikollinen on hyvä rikollinen" -tappomeininki ei oikein sovi pelin yleiseen ilmapiiriin. Oikeassa elämässä poliiseja kuskataan terapiaan jo siitä, että ovat joutuneet asetta käyttämään, mutta entinen sotasankarimme pistää satoja tyyppejä kylmäksi tuosta vaan. Noh, kai se vaan on niin, että räiskiminen on helpointa pelimekaniikkaa...
Täytyy kuitenkin muistaa ajankohta historiassa, jolloin ihmishengellä ei ollut paljoa arvoa ja terapiaa tuskin poliiseille (saatika entisille sotasankareille/tappajille) edes tarjottiin. :)
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Onhan sinulla tekstitys päällä? Helpompi ymmärtää kun samalla lukee tekstinä sanotun.

Eilen tuli korkattua peli ja koko iltahan siinä meni mukavasti. Pelin ulkonäkö ja tunnelma on tosiaan onnistunut.

Ensimmäinen kunnon kuulustelutilanne asemalla ei tosin mennyt ihan putkeen, kun oli vielä hakusessa milloin syyttää valheesta ja milloin epäillä. Kasvoanimaatio lähinnä huvitti kun epäillyllä silmät pyöri päässä ja naamalla jotenkin outo virnistys mille oli pakko nauraa. Noh, valitsin sitten väärin ja pomo huusi takaisin sinne ja hanki tunnustus. Valitsin edelleen väärin ja kun pomo passitti viidennen kerran takaisin kuulusteluhuoneeseen en voinut kun nauraa omille kuulustelutaidoilleni. Lopulta tajusin miten homma menee ja pomo kehui ja ylensi etsiväksi. Pitänee vähän hioa kuulustelutaitoja. :D

On mulla tekstitys päällä, mutta ei sitä voi juurikaan liikaa seurata, kun silloin ei voi kasvoja seurata kunnolla. Mutta ihan hyvin tää menee ja alan oppimaan.

Meni viime tapaus lähes kaikki oikein paitsi ilmeisesti passitin väärän miehen vankilaan, kun se pomo tuli räyhäämään sen jälkeen. Olisin vaan halunnut pistää kummatkin syylliset vankilaan, kun olivat niin epäilyttäviä. :D
Ja itsekin tossa alussa en oikein osannut ja pomo aina huusi ja passitti takaisin kuulustelemaan. :D
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Onko nää viimeiset kolme tehtävää onnistuttu kusimaan totaalisesti?

<spoileria loppupään tehtävistä>
Joutunut pelaamaan jollain konttorijäbällä, eikä itse päähahmo Cole Phelpsillä. Maistuis kyl tutkia lisää murhia, koska ne oli kaikista kivoimpia. Joutuu näköjään odottamaa jonkin aikaa, että saadaan lisämateriaalia storeen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

3,5h takana ja kaiken kaikkiaan aika pettynyt olo.

Kaupunki tuntuu aivan turhalta sinällään. Se on upeasti mallinnettu, ja kerrankin on elävä kaupunki, mutta ihan turhaa siellä on ajella ilman mitään tekemistä tai tutkittavaa.

Kontrollit ovat aivan kauheat. Autot on ihan jees ku ajelee rajotusten mukaan, ja kovas vauhdis ton ikäluokan autot on kauheampia ajaa, mitä pelissä. Sen sijaan kävely on ihan tuskaa. Todisteiden etsimiseen menee jo sen takia hermo, ettei ukkeli kääntyile mitenkään järkevästi. Toinen on takaa-ajokohtaukset joita ainakin tässä aluksi on ihan kokoajan ja ihan saman kaavan mukaan kokoajan. Välillä ukkelia ei saa osumaan rappusiin millään, vaan junnaa siinä ja sit tuleekin failed. Kauheeta tuo liikkuminen.

Todisteiden keräily on ihan jees hommaa noin muuten, mutta ainakin alkupään tehtävissä suurinosa on jo löydetty ja itse käydään ne vain katsomassa..haluisin etsiä ite ihan tosissaan.

Kuulustelut on mekaniikaltaan käytännössä täydellisiä. Itselläkin vain todella paljon ongelmia sen suhteen, että koittaa ilmeitä katsoa samalla kun 99,9% resurseista menee puheen ymmärtämiseen tällä engannilla. Tekstitystä jos katsoo, niin ei tiedäkkään ilmeistä mitään. Aikalailla päin honkia mennyt kuulustelut, ja hieman turhauttaa nekin, mutta ne johtuu omasta osaamattomuudesta..kun onnistuu niin tuntuu hienolta. :)

Juoni tuntuu itsessään ihan hyvältä, mutta sivutehtävät on ihan onnettomia jossa vain käydään tappamassa rikollinen.

Kasvoanimaatiot oli youtuben esittelyvideoilla upeita, kun näytettiin näyttelijän pää vrt. pelin henkilön päätä. Nyt kun niitä katsoo, niin ei mitään "wau" fiilistä tulekkaan. Tosin..tulevat pelit sais tuota siltin käyttää.


Kyllä tota varmaan pelailtua tulee, mut ei mitenkään suurella himolla et "pakko pelata"..pikemminkin silleen et jos ei nyt muutakaan tekemistä oo. Näin alun perusteella vaikuttais 7-7,5:n peliltä. Potentiaalia on huimasti ja idea hyvä. Nyt huhuttu et tosta tulis pelisarja ja se tietää kyllä hyvää. Liikennesäännöt mukaan, paremmat kontrollit, kaduille tekemistä, tankkaukset jne jotka oli mafiassakin jne.


Pelaillaan lisää ja katsellaan. :)
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Eihän niitä ilmeitä tarvitse katsella just silloinkun kun se vastaa. Sähän voit tarkkailla hahmoa ennenku epäilet, syytät valehtelusta tai uskot. Siitähän näkee ihan parhaiten milloinka sälli valehtelee ja millon ei. Lukekaa vaan rauhassa jos ette ymmärrä, ja sen jälkeen miettikää mitä mieltä epäilty on.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Peli pelattu läpi, mielipide lopetuksesta:
Olipas kurja lopetus pelille. Kolme viimeistä tehtävää pelataan Jack Kelso nimisellä konttorijäbällä. Alkoi muistuttamaan GTA:ta tuo viimeinen kohtaus pelissä. En tykännyt yhtään pelin lopetuksesta. Olisi saanut olla joku hauska lopetus ja Phelpsillä mielellään pelattava loppuun asti.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Itse pidin pelistä valtavasti. Kun juoni oli pelattu, näytti pelikello noin 25 tuntia. Eilen kun lopettelin pelaamisen, oli kellossa jo 35 tuntia. Varsin koukuttavaa puuhailua. Itse ahmin tuon mahtavan juonen, mutta peli toimii rakenteensa puolesta myös lyhyissä paloissa (case per ilta). DLC:tä odotellessa.

Muutamia vinkkejä, toistonkin uhalla:

- Kerran sain keississä neljä tähteä viiden sijasta koska olin vieraillut kahdessa eri paikassa väärässä järjestyksessä. Tämä oli vaikuttanut haastatteluihin siten, ettei minulla ollu jotain tiettyä todistetta tms. Jos itse olette kahden rajamailla, kysykää partnerilta neuvoa. Eli kävelkää viereen ja painakaa neliötä, niin partneri alkaa selittämään mitä kannattaisi tehdä ja minne mennä. Partnerin vinkeistä on ollut muutamaan kertaan apua, vaikka yleensä ne itsestäänselvyyksiä ovatkin.

- Jos olette Truthin, Doubtin ja Lien hämärillä rajamailla, voitte halutessanne valita ensimmäiseksi Lien, sillä Liestä voi pakittaa ympyränapilla taaksepäin ilman rankaisua (siitä kohdasta kun pitää valita todiste). Tätä en usein tarvinnut, mutta kun painaa Lietä, niin syytetty yleensä avautuu parin lauseen verran, ja nämä lauseet voivat joskus selventää käsillä olevaa asiaa. Yleensä syytetyn jorinat epäsuorasti viittaavaat siihen todisteeseen joka sinulla pitäisi olla.

- Kuten joku mainitsikin, muistakaa Start-nappulan takaa löytyvä Log-toiminto. Voitte rauhassa katsella haastateltavan liikkeitä ja kasvoja, ja jos puheesta menee jotain ohi, voi sen sisältöä tutkailla logeista. Kätevä toiminto, varsinkin jos äidinkielenä ei ole englanti ja ei saa keskusteluista kaikkea kiinni.
 
Vastaus: L.A. Noire [PS3]

Nyt oon Homiciden tokassa tehtävässä.

Ihmeellistä että Trafficista siirryttiin jo heti murharyhmään? Eikun hetkinen... homicide = henkirikos. Onks tää se murharyhmä vai? Emt.. Kumminki, luulis et ois menny tyyliin eka Patrol, sit Traffic/Arson/Vice ja lopuksi murharyhmä/Detective vai mitä lie tuleekaan.

Tähän mennessä ollut aivan mahtaava peli. LBP2:n ohella tämän vuoden paras peli (tähän mennessä)... Ainoa asia mikä painaa koko ajan mielessä on se, että tekeminen loppuu kesken liian aikaisin. Tarinan jälkeen teen tietty Street Crimejä ja loppuja trophyjä, mutta sen lisäksi tehtävää on aika vähän. :/

Toivottaavasti L.A. Noire 2:een tulee co-op. Tässäkin kun ollaan koko ajan parin kanssa liikenteessä, niin co-op olis aivan omiaan tällaseen peliin. Eikä pelkkä co-op, vaan myös dynaamisia tehtäviä eli tehtäviä luotaisiin randomisti erilaisista "paloista" ja täten eri tehtäväyhdistelmiä olis useita (Resistance 2:n tyyliin, mutta paremmin).

Noh, keskitytään nyt ekaks tähän ykköseen. ;)
 
Ylös Bottom