Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Juuri tämän vuoksi ykkösosa on mulla vieläkin kesken, kolme kertaa yrittänyt pelata.Mulle ensimmäisen Alan Waken suurin heikkous oli, että se alkoi liian nopeasti toistamaan itseään. Tietysti, tarina ja tunnelma pelastivat paljon, mutta toivottavasti tässä on keksitty myös muukin kikka, kuin taskulampulla pimeyden valtaamien valaisu.
Joskus kyllä mietin että miten paljon nuo julkaisupäivien siirrot lopulta vaikuttaa. Tuossa siirtyy siis 10 päivää. Siinäkö (lisä?)ajassa ehtii sitten joko pelata kilpailevat pelit alta tai vaihtoehtoisesti ostaa kyseinen teos että ehtii sen pelata ennen kilpailevia tapauksia?
Yleensä ainakin omalla kohdalla menee niin että en osta yhden kuukauden aikana kuin yhden täysihintaisen pelin. Voi olla että menee jopa niin että jos on ostanut viime kuussa niin ei osta seuraavassa sitten. Aina on silti pelattavaa. Eikä tuo "peli per kk" tarkoita että ostaisin joka kuukausi edes pelejä vaan se meinaa että jos ostan niin se on sitten se yksi ja muut jää odottelemaan alennuksia.
Sen verran kyllä myönnän että poikkeustilanteita on. Ostin esim. Elden Ringin ja Horizon Forbidden Westin samassa kuussa mutta siinä olikin kyse siitä että ER oli ihan päivänselvä täydellä hinnalla ostettava tapaus (koska ei muutenkaan ollut kuin 55e) ja Horizonista halusin CE:n talteen.
Mutta en sitten tiedä. Onko paljon pelaajia jotka päättää ostettavan pelin/pelit julkaisupäivän perusteella eikä niin että ostaisi vain yhden tai pari täysihintaista peliä?
Toki onhan sitä usein lukenut että "pitää pelata tuo ja tämä ennen peliä X" mutta kyllä tuo vähän työltä jo melkein kuulostaa että pitäisi kiireessä pelailla
Juuri näin. Uskon vahvasti, että Remedyllä ei ole tekeillä mikään ihan perus pieni kerran pelattava putkijuoksu, vaan sieltä on tulossa pelillisesti, graafisesti ja tarinankerrollisesti jotain todella hienoa. Katsotaan malttaisiko pysytellä poissa videoista ja previkoista ja lähtisi korkkaamaan pelin lokakuussa mahdollisimman vähillä ennakkotiedoilla. Luulen, että pieni mieleni räjähtäisi siihen kokemukseen.Ehkä peli myös vaikuttaa jotenkin "next-geniltä" ja kenties tarjoaisi uuden kokemuksen, eikä ole vain jokin Spiderman 2 tai vastaava joka on jo käytännössä koettu aikaisemmin.
Tiedän kyllä että tällaista on mutta pohdin tosiaan että vaikuttaako pari päivää, esimerkkitapauksessa kymmenen, merkittävästi myynteihin. Ja kuten jatkoin, niin varmasti vaikuttaa enemmän merkittävän kilpailijan läheinen julkaisu se että onko se 10 vai 20 päivän päässä. Paitsi noille, jotka aikatauluttaa ne suunnilleen päivän tarkkuudellaKyl välil internettejä ku selaa nii porukal on tyyliin aikataulutetut päivät milloin tulee peli X ja milloin pitää peli A pelata ennen peliä C läpi, kunnes julkaistaan 10 päivä tammikuuta peli D jossa on tasan viikko aikaa pelata se läpi 100% ennen kun julkaistaan jo peli Ö. Kyllä mullaki menis siinä homma suorittamiseks ja väkisin vääntelykyks ja menis jo ihan työstä.
Minä ostin nuo molemmat sen vuoksi että halusin tukea Elden Ringiä ja Westistä taas sen spessuversion jemmaan. Pelien aloituksen arvoin lopulta niin että pelasin tarinallisemman pelin ensin, eli Forbiddenillä menin että ei tule spoilereita vastaan. Eldenistä nyt ei mitään ihmeellistä punaista lankaa löydä helpolla vaikka yrittäisi joten sen spoilaantumisen kanssa ei haitannut odottelu.Toki mullaki harvoin on poikkeuksia kuten mainitsemasi Elden Ring ja Forbidden West jotka ostin samassa kuussa ja siinä oli jo kauhee stessi että kumman alottais ja kumpaakin halus kuitenkin pelata.
Ihan sama tapa kuin minullakin. Tosin koska on monta konsolia niin on usein ainakin kaksi peliä kerralla pelauksessa. Sillä rajoituksella että vain toinen on yleensä vaativampi joltain osin ja toinen sellainen "aivot narikkaan"-tapaus.Yleensä olen yhen pelin pelaaja ja panostan siihen peliin niin että se on puhki kulutettu ennen kun alotan uutta. Ehkä joskus pyörätän jotain muuta välis. Eikä mulla edes ole väliä ostanko pelin julkasus vai vasta muutaman kuukauden päästä kun on luultavasti jo pätsit tullut ja bugit korjattu ja hintakin laskenut. Julkasus tulee ostettua harvemmin mitään ellei kyse ole jostain erittäin erikoisesta pitkään hypetetystä itseään kiinnostavasta pelistä.
On ja varmasti reilustikin mutta kuinka reilusti että vaikuttaako myynteihin?Mut on niitä suorittajia jotka vetää pelejä liukuhihnalla.
Oli kyllä erittäin tyylikäs tuo gamescomin traileri! Kovat on odotukset peliä kohtaan, ykkönen oli erittäin tunnelmallinen Stephen King/Twin Peaks fiilistely, mutta itse pelaaminen oli varsin itseään toistavaa ja jopa tylsähköä. Tämä kakkonen vaikuttaa senkin suhteen paljon paremmalta.
14 minuuttia pelikuvaa.
Eiköhän tähän lätkäistä 80€ hintalappu storessa, ihan jo periaateesta jätän ostamatta.
Why is Alan Wake 2 a digital-only release?
There are many reasons for this. For one, a large number of players have shifted to digital only. You can buy a Sony PlayStation 5 without a disc drive and Microsoft’s Xbox Series S is a digital only console. It is not uncommon to release modern games as digital-only.
Secondly, not releasing a disc helps keep the price of the game at $59.99 / €59.99 and the PC version at $49.99 / €49.99.
Joo näyttihän se ihan kivalta mutta sitä en tule koskaan hyväksymään, että fyysinen versio jätetään pois... Eiköhän tähän lätkäistä 80€ hintalappu storessa, ihan jo periaateesta jätän ostamatta.