Peli läpi.
Alan Wake 2 ihastuttaa lähtökohdillaan. Kauan odotettu jatko-osa 13 vuoden jälkeen. Paluu Bright Fallsiin, missä niin ikään on kulunut 13 vuotta ensimmäisen pelin tapahtumista. Tuttuja paikkoja ja tuttuja nimiä vilisee ruudulla, mutta samaan aikaan kaikki on muuttunut. Peli ei ole enää toimintapeli kauhuelementein vaan kauhupeli toimintaelementein. Se on lähempää hahmoa kuvattu, intensiivisempi ja tarinapainotteisempi. Alan Wake 2:n hidastempoisuus ja vahva narratiivi jopa yllättää. Siellä on paljon samoja juttuja ja lainalaisuuksia kuin ykkösosassa, mutta paljon on myös muuttunut.
Alan Wake 2 on näyttävä videopeli. Se on itseasiassa yksi parhaimman näköisistä peleistä, joita olen pelannut. Remedy on aina osannut tehdä hyvännäköisiä ympäristöjä, mutta tässä on nostettu rima vielä korkeammalle. Oli se sitten sankka havupuumetsäinen järvenrantamaisema tai ilta-auringon valossa kylpevä vuoristokylä, niin on helppo jäädä ihastelemaan tätä työnjälkeä. Myös hahmomallit ovat onnistuneita. Alan Wake on ilmetty Ilkka Villi ja Martti Suosalosta tai Peter Franzenista on hankala erehtyä. Eikä Alan Wake 2 ole pelkästään teknisesti hieno, vaan kaikki toimii myös tunnelmaltaan ja tarkoitusperiltään. Oli se sitten häivekuvien, valojen ja varjojen tai vaikka oikean videokuvan käyttö.
Pelin graafinen hienous antaa pelille myös pykälän lisää uhkaavuutta. Tämä on kauhupeli, jossa mieli järkkyy ja varjot vaeltavat. Supina ja nimenhuutelut kaikuvat korviin ja koskaan et tiedä kuka mustista silueteista onkin oikea uhka. Peli käyttää tätä tehokeinoa onnistuneesti läpi koko pelin. Tämä luo jatkuvan tunteen siitä kuinka joku (tai jokin) voi hyökätä kimppuun. Näin ollen sitä etenee varovaisesti ja sohottaa taskulampullaan kohti kaikkia mustia ihmisen muotoisia varjoa. Tunnelmaa siis piisaa.
Vaikka olen käyttänyt tekstissäni sanoja ”uhkaava” ja ”kauhupeli”, niin pelaajalle annetaan myös aikaa tutkia ja edetä omaan tahtiin. Siinä missä tämä on Alan Waken kirjoista kumpuava kauhutarina, tämä on myös murhamysteeri. Pulmanratkontaa oli itseasiassa odotettua enemmän ainakin, kun ensimmäiseen osaan vertaa. Pelillisiä juttuja tuntuu muutenkin olevan lisätty. Oli se sitten päättelytyötä, erilaisia pulmia tai keskusteluvaihtoehtoja. On mukaan mahtunut jokunen uusi asekin.
Alan Wake 2 ansaitsee kehunsa, mutta pientä nipotettavaakin löytyy. Muutamissa kohdin tallennuspisteet olivat kovin kaukana toisistaan. Tämän takia kuolemat ärsyttivät, vaikka kauhupeliin haluaisikin tiettyä kuolemanpelkoa. Kohdat, joissa kuolin useamman kerran saivat minussa Souls -pelien kaltaista ärsyyntymistä aikaiseksi, kun edellinen checkpoint oli turhan pitkän tallustuksen päässä. Toinen huomionarvoinen seikka on alueiden kierrätys. Yllätti kuinka monta kertaa muutamiin maisemiin palattiin. Osa tästä toki sopii pelin teemaan ja tarinaan, mutta loppua kohden huomasin kiirehtiväni näiden tuttujen maisemin läpi, kun siellä oli jo käyty monta kertaa. Nämä kaksi yllä mainittua asiaa ovat loppujen lopuksi aika pieniä nipotuksen aiheita, mutta bugit eivät sitä ole. Alan Wake 2 on oman läpipeluukokemuksen perusteella yksi vuoden bugisimmista peleistä. Kohtasin kahta eri bugia monta kertaa matkan varrella. Nämä eivät olleet hauskoja grafiikkabugeja, vaan käytännössä pelaamisen estäviä harmistuksia. Toinen oli sellainen, etten pystynyt ottamaan asetta käteeni, vaihtamaan asetta, ampumaan tai tekemään mitään muutakaan kuin liikkumaan. Tämä tapahtui muun muassa kesken pomovastuksen. Ei kiva. Toinen useamman kerran vastaan tullut bugi oli sellainen, jossa kuvan efekti jäi päälle. Tarkoitan tällä sitä sellaista ”sumeista tärinää”, kun kimppuusi hyökätään tai muuten luodaan tunnelmaa. Efektissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta kun se on kokoajan päällä kun yrität keskustella muiden hahmojen kanssa tai ratkoa rauhassa pulmaa, niin ei auta kuin ladata edellinen tallennus.
Alan Wake 2 on upea peli. 20 tunnin kestollaan se tuntui sopivan mittaiselta näin intensiiviselle pelikokemukselle. Peliin mahtui paljon tarinankerrontaa, onnistunutta ja vähemmän onnistunutta pulmanratkontaa, tutkimista hienoissa maisemissa, hieman kömpelöä mutta kiivasta toimintaa, sekä tietysti paljon Suomi -viittauksia.
Suomilasit päässä ja ensimmäisen osan isona fanina tämä on helppo täyden kympin peli. Hieman kriittisemmin katsottuna varsinkin bugit nakertavat ihan terävimmän kärjen pois. Edelleen vuoden parhaita pelejä, mutta pienten kauneusvirheiden takia ei ihan täydellinen.
www.supla.fi
