Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Assassin’s Creed Valhalla - viikinkiparta kasvamaan

Itseä ei ainakaan tuo cinematic traileri sytyttänyt oikeastaan millään tavalla. Vahvoja muistikuvia AC 3:sta(Connorilla oli myös jonkinlainen kirves aseena) ja Black Flagista, jossa seilattiin ympäriinsä. Kumpikaan noista kahdesta pelistä ei ollut sellainen, joka olisi läpäisyn jälkeen jättänyt olotilaa pelata lisää, vaan enemmänkin "Läpi meni. Laitetaan kiertoon, kun ostan seuraavan uuden pelin.".

Toisaalta tuossa ei nähty mitään edes etäisesti gameplaytä muistuttavaa, joten jätetään vielä mahdollisuus. Jos peli parantaa/syventää Originsin ja Odysseyn pelimekaniikoita ja "roolipelielementtejä", niin ihan mahdollinen ostos kuitenkin, jos julkaisuikkunassa ei ole mitään kiinnostavampia nimikkeitä kohdalla.
 
Lisäsin ketjun ensimmäiseen viestiin muutaman hyvän linkin jossa peliä avataan enemmän.

EW3EEc4XkAAe_Cc
 
Viimeksi muokattu:
Pelistä on tulossa myyntiin neljä eri versiota. Muhkeimman eli keräilijäversion saa vain Ubisoft Storesta.

491495eaa2961919682.27034672-ACV_EditionsGrid-720x405.jpg



Assassin's Creed Valhalla Standard Edition: No pre-order bonuses have been announced, so at this point all we know is that the standard edition comes with the game. Assassin's Creed games always have pre-order bonuses, though.

Assassin's Creed Valhalla Gold Edition: the base game and the season pass.

Assassin's Creed Valhalla Ultimate Edition: the base game, the season pass, and the ultimate pack, which includes exclusive customization content, like the Berserker Gear Pack, the Berserker Settlement Pack, the Berserker Longship Pack, and a set of Runes used to improve weapons and gear.

Assassin's Creed Valhalla Collector's Edition: everything included in the Ultimate edition, plus a replica of Eivor and her longship (30 cm height), a collector's case, a steelbook, a numbered certificate of authenticity, a Viking statuette of Eivorr with his raven and Dane axe (5 cm high), exclusive lithographs, and a selected soundtrack. This version will only be available on the Ubisoft store.

EW3EjsDWsAEXOLQ
 
Tämä kuulostaa todella hyvältä, pelissä ei enään matkata alueelta toiselle ja tyhjennetään se merkeistä vaan pelin kylä toimii hubina josta lähdetään tehtäviin.

”So, instead of embarking on a never-ending journey to defog all the map, Valhalla's narrative is being built around your settlement, and through it. "It's your own Viking village you'll see prosper and grow, and which your clan mates will live in," Laferrière tells me via video call. "It's at the centre of our quests and the centre of the decisions you make. We want players to see the consequences of their actions." Big story arcs will begin and end here, the impact of your decisions rippling through your growing community. You'll see the effects of alliances - such as weddings to forge relationships between clans - and the consequences of "harsh choices you have to face". It's also where you'll see some of the game's romances play out (if you choose to indulge in those).”
 
Voi että oisin niin toivonut varjagikaartia tähän ja bysantia:

e45866d21f112dc7b5844e257e2dc693.jpg
 
Itse olen sitä mieltä että pelissä on pystyttävä etenemään tasaista tahtia päätehtäviä tekemällä, Odysseissa näin ei ole vaan peli lyö aina välillä seinän vastaan, silloin on pakko tehdä usempi tunti sivutehtäviä jotta päätarinassa voi taas edetä.

10€ XP boosti poistaa Odysseyssa nuo seinät ja mahdollistaa pelin pelaamisen/läpäisyn pelkästään päätehtäviä tekemällä, ei tuommoisia pelin pysäyttäviä seiniä pitäis olla alunperinkään ja ne tehtiin tuohon ahneuksissa.
Itseäni tuokaan rakenne ei tosiaan haitannut mitenkään, mutta olen kyllä sinänsä samaa mieltä, että tuollaisen rakenteen hyödyntäminen rahastukseen on kieltämättä törkeää.
 
Sinänsä en ymmärrä, miten jollain kävi edes mielessä sellaisia käyttää? En tosin ole missään muussakaan vastaavia juttuja sisältävissä peleissä niitä joutunut käyttämään. Eikä tuossa Odysseyssa edes tarvinnut grindata väkisin missään vaiheessa, kun vaan otti työn alle monipuolisesti noita erilaisia pidempiä tehtäväkokonaisuuksia. Ihme meininkiä jos tuollaisia todella joutuu ostamaan. Toki en sinänsä näe itsekään järkeväksi, että ihmisten kärsimättömyydellä sinänsä rahastetaan, vaikka se menee toki silloinkin kyseisen henkilön kärsimättömyyden piikkiin se varsinainen ongelma.
Itse en taas ymmärrä, että jotkut puolustelevat Ubisoftin kaltaisen miljardiyhtiön toimia tässä kohtaa, kun pyytävät 60 euron yksinpelin lisäksi ylimääräistä rahaa pelaajilta jostain xp-boosteista ja armoreista/aseista/hevosista. Hyvinä vanhoina aikoina nuo kaikki Odysseyn DLC-kamat kuuluivat 60 euron hintaan ja pelaaja pystyi yksinkertaisesti pelaamalla peliä hommaamaan ne jonkun kivan haasteen kautta. Mitä kävi tälle pelisuunnittelulle? No onneksi tälläinen rahastus ei vielä liikaa ole muihin singleplayer-peleihin kantautunut.

Traileri nyt näytti aikalailla siltä mitä odotin. CGI:tä Ubisoftin tyyliin, mutta kivaltahan se näytti silti. Aika vahvat Vikings-sarjan vibat tuli trailerin perusteella itselleni. Toki sama lähdemateriaali teoksilla, mutta pari kohtausta oli kuin frame framelta tv-sarjasta. Tuo on tietenkin hyvä sillä ajoittain tv-sarja oli erittäin kaunista katseltavaa kuvauksellisesti.
Tämä kuulostaa todella hyvältä, pelissä ei enään matkata alueelta toiselle ja tyhjennetään se merkeistä vaan pelin kylä toimii hubina josta lähdetään tehtäviin.

”So, instead of embarking on a never-ending journey to defog all the map, Valhalla's narrative is being built around your settlement, and through it. "It's your own Viking village you'll see prosper and grow, and which your clan mates will live in," Laferrière tells me via video call. "It's at the centre of our quests and the centre of the decisions you make. We want players to see the consequences of their actions." Big story arcs will begin and end here, the impact of your decisions rippling through your growing community. You'll see the effects of alliances - such as weddings to forge relationships between clans - and the consequences of "harsh choices you have to face". It's also where you'll see some of the game's romances play out (if you choose to indulge in those).”
Jes! Nousi itselläni heti odotusarvot paljon korkeammalle tämän tiedon myötä.
 
Sen verran näyttäisi olevan eroja Odysseyyn mitä tuli noita tietoja luettua, että ei ainakaan ole sama peli uudella teemalla vaan kyllä tuossa täysin uuden kokemuksen saa.

Hyvältä näytti traileri, sitten ei kuin odottamaan pelikuvan julkistusta. Aika kova houkutus hommata uusi konsoli ja Valhalla siihen herkuksi.
 
Itse en taas ymmärrä, että jotkut puolustelevat Ubisoftin kaltaisen miljardiyhtiön toimia tässä kohtaa, kun pyytävät 60 euron yksinpelin lisäksi ylimääräistä rahaa pelaajilta jostain xp-boosteista ja armoreista/aseista/hevosista. Hyvinä vanhoina aikoina nuo kaikki Odysseyn DLC-kamat kuuluivat 60 euron hintaan ja pelaaja pystyi yksinkertaisesti pelaamalla peliä hommaamaan ne jonkun kivan haasteen kautta. Mitä kävi tälle pelisuunnittelulle? No onneksi tälläinen rahastus ei vielä liikaa ole muihin singleplayer-peleihin kantautunut.

Traileri nyt näytti aikalailla siltä mitä odotin. CGI:tä Ubisoftin tyyliin, mutta kivaltahan se näytti silti. Aika vahvat Vikings-sarjan vibat tuli trailerin perusteella itselleni. Toki sama lähdemateriaali teoksilla, mutta pari kohtausta oli kuin frame framelta tv-sarjasta. Tuo on tietenkin hyvä sillä ajoittain tv-sarja oli erittäin kaunista katseltavaa kuvauksellisesti.

Jes! Nousi itselläni heti odotusarvot paljon korkeammalle tämän tiedon myötä.
No, kuten jo totesinkin, ei tuo kyllä ainakaan itselläni tarvinnut kuin hieman joidenkin sinänsä jo itsessään monipuolisten ja mielenkiintoisten sivutehtävien tekemistä, niin pääsi aivan mukavasti etenemään tarinassa. Ja kaiken kaikkiaan Odyssey olikin itselleni ylivoimaisesti paras AC-peli koskaan, ja muutenkin yksi parhaista koskaan pelaamistani peleistä.

Toki nykyaikanahan tuo ”kaikki mulle tänne heti nyt”-asenne on niin yleistä, että onhan se toki vähän noloa Ubisoftin sillä rahastaa. Toisaalta tuollainen asenne on jopa vielä nolompaa...
 
Päätekijöitä kommentoimassa tänään nähdyn trailerin antia.



Aika kova houkutus hommata uusi konsoli ja Valhalla siihen herkuksi.

Täällä tulee hankituksi suoraan PS5:lle.

“Having significantly faster loading times, effectively means we’re able to remove some of the friction of the immersion we’re trying to go after. We’re trying to build the most immersive experiences we possibly can, so having extremely fast loading helps us out a lot with that. These worlds, the Dark Ages of England and Norway, these are breathtaking, living worlds. So to be able to push them to an incredible potential is wonderful for us,” he said.

 
Viimeksi muokattu:
Pelin voi ostaa turvallisin mielin jo nykyiselle Xboxille, tukee Smart Deliveryä eli next gen versiosta ei tarvitse maksaa uudelleen.


Näyttää kyllä niin hyvältä. tarvii xbox one x ostaa niin saa jatkaa smart deliveryn avulla uuden sukupolven xbox series x versiota kyllä kelpaa :D
Jos joku on katsonut paljon kehuttua The Last Kingdom sarjaa niin tämä mies on tuttu.


Katsottu on ja todella hyvä sarja.
 
Ylös Bottom