Assassin’s Creed Valhalla - viikinkiparta kasvamaan

shamaniac

Well-Known Member
En kyllä jaksa ymmärtää valitusta Odysseyn tai Originsin kamoista maksujen takana. Pelihän on jopa liikaa täynnä kaikkea lootista tekemiseen ja lääniin mutta silti pitäisi vielä vissiin saada jotain golden horse armoreita, jotka nyt olikin maksullisia. Mitä niillä tekee kun kamaa sai muutenkin olla vaihtamassa jatkuvasti kun sitä pusketaan ovista ja ikkunoista? Mitä tekee lisätehtävillä kun peruspeli vie 100 tuntia?

Ostin kyllä lisäritkin mutta piti todellakin pitää taukoa ennen kuin niiden pariin jaksoi peruspelin jälkeen.

Mitään ongelmaa etenemisessäkään en huomannut mutta en missään pelissä juoksekaan vain pääjuonen perässä. Veikkaan että Witcher 3 olisi ollut sekin vaikeammilla vaikeustasoilla melkoisen paljon haastavampi jos olisi ravannut vain päätehtävästä toiseen. Kyse on siis mielestäni enemmänkin rpg-pelien normaalista tavasta levelöidä hahmoja, jonka ympärille Ubisoft on toki sanojasta riippuen tökerösti tai kivasti antanut mahdollisuuden ohittaa levelöinti-"grindauksen". Lainausmerkit siksi, että ei näissä ole mitään samoja tehtäviä tarvinnut jauhaa kuten pahimmissa peleissä joutuu että uskaltaa mennä seuraavalle alueelle, jolla vaaditaan isommat levelit. Skyrimissäkään ei ollut mitään asiaa isommille möröille jos ei ollut omat levelit kunnossa mutta en ole kuullut siitä samankaltaista valitusta. Vai olisiko asia ok myös AC-pelien suhteen jos Ubi ei tarjoaisi rahallista vaihtoehtoa? Aika typerä ajattelutapa että jos tarjotaan skippausmahdollisuus asialle, joka kuuluu peligenreen, niin se on täysin huono asia.

Sanoisin myös että ei näiden tarina nyt niin ihmeellinen ole että on tarvetta sen takia juosta pää kolmantena jalkana eteenpäin. Enemmänkin fiilistelypelejä, joissa pikku hiljaa mennään eteenpäin. Tämänkin suhteen näen yhtäläisyyttä Skyrimiin, jonka parissa porukka viettää parhaimmillaan vuosikausia.

Tai ehkä valittajilta on vain jäänyt väliin ne kunnon grindi-rpg:t kun AC-pelien "grindistä" valitetaan.

Tämän sanottuani en pane silti pahakseni että tehtävien saamiseen on otettu erilaista suuntaa. Saa nähdä onko se sitten parempi vai ei, sillä kyllähän open worldiin kuuluu tehtävät ympäri pelimaailmaa eikä kauheasti innosta jos jatkuvasti on pakko käydä yhdessä paikassa hakemassa tekemistä sen sijaan että nappaa sitä matkalta. Eiköhän tuo mene käytännössä siis niin, että päätehtävät on kylästä ja varmasti osa käynnistyy heti perään sieltä mihin aiempi vie mutta näiden lisäksi ihan varmasti on pelimaailmassa vähintään toisarvoista tekemistä taas vaikka ja kuinka.
 

Peelo

Well-Known Member
Jos joku on katsonut paljon kehuttua The Last Kingdom sarjaa niin tämä mies on tuttu.
Lisäksi peli näyttäisi sijoittuvan täysin samaan ajanjaksoon sarjan kanssa. Aihepiirinä mielettömän kiinnostava.

Jopa The Last Kingdom sarjaa enemmän voin suositella Bernard Cornwellin alkuperäisiä kirjoja, jotka ovat todella maukasta luettevaa.
 

kopolanpoika

Active Member
Toi cinema traileri ei oikein tarjonnut mitään itselle. Toki se oli näyttävä osoitus grafiikasta, mutta turhan päiväistä mäiskimistä, joka ei oikein antanut vihiä juonesta sen enempää kuin mistään muustakaan, pelikuvakin puuttui täysin. Silti pitkästä aikaa aikakausi/mytologia, joka kiinnostaa itseäni ja toi AC logo on poikkeuksellisen tyylikäs kirveineen.

Odottelen pelikuvaa mielenkiinnolla
 

Noobeinstein

Well-Known Member
En kyllä jaksa ymmärtää valitusta Odysseyn tai Originsin kamoista maksujen takana. Pelihän on jopa liikaa täynnä kaikkea lootista tekemiseen ja lääniin mutta silti pitäisi vielä vissiin saada jotain golden horse armoreita, jotka nyt olikin maksullisia. Mitä niillä tekee kun kamaa sai muutenkin olla vaihtamassa jatkuvasti kun sitä pusketaan ovista ja ikkunoista? Mitä tekee lisätehtävillä kun peruspeli vie 100 tuntia?

Ostin kyllä lisäritkin mutta piti todellakin pitää taukoa ennen kuin niiden pariin jaksoi peruspelin jälkeen.

Mitään ongelmaa etenemisessäkään en huomannut mutta en missään pelissä juoksekaan vain pääjuonen perässä. Veikkaan että Witcher 3 olisi ollut sekin vaikeammilla vaikeustasoilla melkoisen paljon haastavampi jos olisi ravannut vain päätehtävästä toiseen. Kyse on siis mielestäni enemmänkin rpg-pelien normaalista tavasta levelöidä hahmoja, jonka ympärille Ubisoft on toki sanojasta riippuen tökerösti tai kivasti antanut mahdollisuuden ohittaa levelöinti-"grindauksen". Lainausmerkit siksi, että ei näissä ole mitään samoja tehtäviä tarvinnut jauhaa kuten pahimmissa peleissä joutuu että uskaltaa mennä seuraavalle alueelle, jolla vaaditaan isommat levelit. Skyrimissäkään ei ollut mitään asiaa isommille möröille jos ei ollut omat levelit kunnossa mutta en ole kuullut siitä samankaltaista valitusta. Vai olisiko asia ok myös AC-pelien suhteen jos Ubi ei tarjoaisi rahallista vaihtoehtoa? Aika typerä ajattelutapa että jos tarjotaan skippausmahdollisuus asialle, joka kuuluu peligenreen, niin se on täysin huono asia.

Sanoisin myös että ei näiden tarina nyt niin ihmeellinen ole että on tarvetta sen takia juosta pää kolmantena jalkana eteenpäin. Enemmänkin fiilistelypelejä, joissa pikku hiljaa mennään eteenpäin. Tämänkin suhteen näen yhtäläisyyttä Skyrimiin, jonka parissa porukka viettää parhaimmillaan vuosikausia.

Tai ehkä valittajilta on vain jäänyt väliin ne kunnon grindi-rpg:t kun AC-pelien "grindistä" valitetaan.

Tämän sanottuani en pane silti pahakseni että tehtävien saamiseen on otettu erilaista suuntaa. Saa nähdä onko se sitten parempi vai ei, sillä kyllähän open worldiin kuuluu tehtävät ympäri pelimaailmaa eikä kauheasti innosta jos jatkuvasti on pakko käydä yhdessä paikassa hakemassa tekemistä sen sijaan että nappaa sitä matkalta. Eiköhän tuo mene käytännössä siis niin, että päätehtävät on kylästä ja varmasti osa käynnistyy heti perään sieltä mihin aiempi vie mutta näiden lisäksi ihan varmasti on pelimaailmassa vähintään toisarvoista tekemistä taas vaikka ja kuinka.
Nythän ei ole todellakaan kyse siitä etteikö pelissä kamaa olisi jo tarpeeksi. Mutta tuo on muuten hyvä että toit tuon virheen aikaisemmissa peleissä esille eli kamaa tippuu aivan liikaa niin että minmaxaajat kuten minä kokevat koko ajan tarvetta vaihtaa sitä gearia kun tippui pari prosenttia tehokkaampi miekka kuin jo valmiiksi käytössä oleva.

Mutta siinä kohtaa, kun Blizzardin tapaan ne tyylikkäimmät sälät ovat rahalla ostettavana sen sijaan, että vanhaan kunnon tapaan ne laitettaisiin pelin vaikeimpien bossien/tehtävien tiputettavaksi, on se vain mielestäni virhe pelisuunnittelussa. Tätä sai itse 10 vuoden ajan katsella WoWissa kuinka jatkuvasti kaikki tyylikkäimmät designit laitettiin storeen kokonaisen videopelin hinnalla myyntiin sen sijaan, että pelaajaa kannustettaisiin tulemaan paremmaksi pelissä ja ihan pelaamalla peliä hommaamaan ne kamat. Ja kyllä siellä storessa paljon muutakin myytävänä oli kuin jotain golden horseja.

Hyvä myös, että toit esille Witcherin. Siinähän sait 20 eurolla 20 tunnin edestä lisäsisältöä pelattavaksi joka monen mielestä oli vielä parempaa kuin itse pääpelin sisältö. Samalla hinnalla sait Odysseyssa kaksi erilaista skiniä hevosella. Kumman itse näet parempana valintana pelaajalle? Siitähän tässä on kyse.

En minä ainakaan väitä, että tuo Ubisoftin store jotenkin pelin kokonaisuutta niin paljon laskisi, että antaisin pelille huonomman arvosanan storen takia. Tarkoitan vain, että peli olisi paljon parempi jos se sijoittaisi näitä kunnianhimoisempia skineja myös pääpelin puolelle tiettyjen haasteiden taakse. Tulisi pelaajallekin se saavutuksen tunne saada jokin hieno skini tai armori kaadettuaan ison pahan mörön. Mielestäni tuota parempaa tunnetta et juuri muuten videopelissä pysty saavuttamaan. Tuo vastaava tunnehan puuttuu täysin, kun pelaaja vastaavasti ostaa saman skinin storesta.
 

Murdoc

Well-Known Member
Hyvä myös, että toit esille Witcherin. Siinähän sait 20 eurolla 20 tunnin edestä lisäsisältöä pelattavaksi joka monen mielestä oli vielä parempaa kuin itse pääpelin sisältö. Samalla hinnalla sait Odysseyssa kaksi erilaista skiniä hevosella. Kumman itse näet parempana valintana pelaajalle? Siitähän tässä on kyse.
Tähän on jo pakko tarttua, Odyssey Atlantis lisäys oli jotain yli 30h pituudeltaan ja upeaa pelattavaa kaiken lisäksi. Eikä senkään hinta ollut, kun sen pari kymppiä. Witcheriä jaksetaan aina hehkuttaa ja tuoda esiin mutta kolme kertaa olen yrittänyt sitä aloittaa ja aina se jää kesken, koska sen pelattavuus tuntuu huonolta, maailma lattealta ja tarina ei kiinnosta sitäkään vähää. Taistelu on myöskin tylsää ja tunnotonta. Odysseytä jaksoi puolestaan helposti pelata sen yli 100h eikä senttiäkään tarvinnut maksaa mistään boostereista saati sitten tullut fiilistä, että joutuu grindaamaan, jotta pääsee etenemään.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
Jos tämä pitää paikkansa niin erittäin hyvä, Odysseyssä ei voinut edetä omaa tahtia vaan sivutehtäviä ja muuta aktiviteettiä oli pakko tehdä jotta levelit pysyi tehtävien perässä.

"With Valhalla, with the balancing of the game, our goal is to just let players play the content they want. Again we built a really intriguing world that takes place in Dark Ages England and Norway. By the way, when you leave Norway to England, you can always go back to Norway, so we built these really beautiful breathtaking living worlds, and we want players to play the content as they wish to play it. That’s the way the game is being balanced.

So, people want to focus on narrative, there’s no issue there, people want to focus on their settlement, again, no issue there.

It’s really up to players to decide how they want to consume the content. That’s always been our angle and again, this, we’re showcasing Eivos’ personal journey, we’re really focused on that. So again, if people want to focus on that"

 

cobalos

Well-Known Member
Tää on hyvä. Odysseyssä tuli pelattua Kassandralla, oli jotenkin parempi ja luontevampi hahmona kuin Alexios.
Täällä sama. Sen mitä Alexiosta on nähnyt, hahmo on luonteeltaan Kassandraan verrattuna melkoinen kelopökkelö.

Eivor kuulostaa miehen nimeltä, joten kilpineidon henkilöllisyyttä ei ilmeisesti ole vielä paljastettu.
 

shamaniac

Well-Known Member
Nythän ei ole todellakaan kyse siitä etteikö pelissä kamaa olisi jo tarpeeksi. Mutta tuo on muuten hyvä että toit tuon virheen aikaisemmissa peleissä esille eli kamaa tippuu aivan liikaa niin että minmaxaajat kuten minä kokevat koko ajan tarvetta vaihtaa sitä gearia kun tippui pari prosenttia tehokkaampi miekka kuin jo valmiiksi käytössä oleva.
Olen käsityksessä että esim. Diablossa ja vastaavissa kuten vaikkapa Borderlandsissa, tuo on ihan normaalia. Tämäkin siis lähinnä pelisuunnittelun/genren juttuja, joista on vähän typerä valittaa. En itse kauheasti välitä yleisestikään ottaen siitä, että saa jatkuvasti käydä valikoissa laittamassa uudet kamat päälle mutta ymmärrän että se kuuluu peligenreen ja/tai pelisuunnitteluun.

Eihän Borderlandsissäkään mikään pakko olisi ollut miljoonatriljoona asetta, joita koko ajan täytyy katsella olisiko parempaa, mutta näin on pelisuunnittelijat päättäneet. Samoin AC:n kohdalla tehty.

Mutta siinä kohtaa, kun Blizzardin tapaan ne tyylikkäimmät sälät ovat rahalla ostettavana sen sijaan, että vanhaan kunnon tapaan ne laitettaisiin pelin vaikeimpien bossien/tehtävien tiputettavaksi, on se vain mielestäni virhe pelisuunnittelussa.
Huoh. Itse en edes jaksa katsella mitä turhuutta siellä on tarjolla kun ei niillä tee yhtään mitään. Ainoa mikä näissä merkkaa on niiden arvot itse hahmon tiedoissa.

Kutsun näitä nimenomaan "golden armoreiksi" sen vuoksi, että usein ne on nimenomaan jotain erittäin tökerön näköisiä kultaisia aseita. Näitä on COD:sta lähtien tasaiseen tahtiin tarjolla joka toisessa pelissä enkä ymmärrä miten tällaiset saa porukan ennakkotilaamaan tai ostamaan jonkun paremman version pelistä. Tai itkemään jos jää ilman.

Kannattaa myös muistaa se ominaisuus, että Odysseyssä pystyt laittamaan minkä tahansa ulkonäön mille tahansa varusteelle, joten jos haluat pelata ryysyissä kovimpien kamojen statseilla, niin onnistuu. Mielestäni Ubisoft on vain virtaviivaistanut ja mahdollistanut monia asioita, joita toivoisi muihinkin peleihin. Sekin, että voit maksaa grindauksen skippaamiseksi on kuitenkin sellainen asia, mitä ei monissa grindipeleissä ole, vaan joudut pistämään ne tunnit sisään ja grindaamaan.

Itse en tosiaankaan kokenut pelin normaalia pelaamista grindaamisena, joten jos joku ei ostamaansa peliä halua pelata, niin on kai vain hyvä juttu että tälle hätähousulle tarjotaan mahdollisuus skipata se niin kauhea urakka, jota pelaamiseksi voi kutsua. AC-peleissä kun se "grindaaminen" on sivutehtävien tekemistä eikä mitään ns. oikeaa grindausta, jossa pitäisi jauhaa samoja bosseja tai tehtäviä maksimaalisten kokemuspisteiden perässä.

Tätä sai itse 10 vuoden ajan katsella WoWissa kuinka jatkuvasti kaikki tyylikkäimmät designit laitettiin storeen kokonaisen videopelin hinnalla myyntiin sen sijaan, että pelaajaa kannustettaisiin tulemaan paremmaksi pelissä ja ihan pelaamalla peliä hommaamaan ne kamat. Ja kyllä siellä storessa paljon muutakin myytävänä oli kuin jotain golden horseja.
Eihän koko pelissä ole mitään kannustusta kamojen hommaamiseen muutenkaan niin miksi sitä olisi näitä "golden armoreita" varten? Kamaa tosiaan saa jatkuvasti vaikkei sitä hakemalla hae, joten miksi edes pitäisi olla joku maaginen "golden armor" jonkun bossin takana? En edes jaksa katsoa minkälaisia ne ryysyt on joiden perään nyt itket mutta uskon että niillä ei ainakaan itselle ole mitään merkitystä. Pelaan mieluummin niillä perusvaatteiden näköisillä kamoilla, joille laitan kovat statsit kovemmilta kamoilta. Jos pelaaja haluaa olla joku kiiltelevä ufopelle tai kultaisessa haarniskassa pyörivä jumalhahmo niin siellä on mahdollisuus ne ostaa jos haluaa.

Hyvä myös, että toit esille Witcherin. Siinähän sait 20 eurolla 20 tunnin edestä lisäsisältöä pelattavaksi joka monen mielestä oli vielä parempaa kuin itse pääpelin sisältö. Samalla hinnalla sait Odysseyssa kaksi erilaista skiniä hevosella. Kumman itse näet parempana valintana pelaajalle? Siitähän tässä on kyse.
Vertaat nyt pelisisältöä johonkin täysin turhaan kosmeettiseen sälään. Odysseyssa oli myös todella erilaista ja virkistävää lisäsisältä, joka oli hyvinkin lähellä Witcherin hinta/laatu-suhdetta. Ei samalla tasolla mutta kuten Witcherin, oli Odysseyn DLC myös peruspeliä mielenkiintoisempaa.

Ongelmasi on tässä siis jo se, että vertaat pelisisältöä kosmeettiseen turhuuteen. Kuka edes harkitsee noiden välillä?

Tarkoitan vain, että peli olisi paljon parempi jos se sijoittaisi näitä kunnianhimoisempia skineja myös pääpelin puolelle tiettyjen haasteiden taakse. Tulisi pelaajallekin se saavutuksen tunne saada jokin hieno skini tai armori kaadettuaan ison pahan mörön. Mielestäni tuota parempaa tunnetta et juuri muuten videopelissä pysty saavuttamaan. Tuo vastaava tunnehan puuttuu täysin, kun pelaaja vastaavasti ostaa saman skinin storesta.
Nimenomaan sitä kamaa tulee jatkuvasti, joten se koko fiilis siitä on saatu kokonaan pois. Ihan kuten muissakin vastaavissa loottipeleissä. Kamaa tunkee niin paljon että ei paljon kiinnosta että taas joutuu käymään valikossa kun sai pomon hoideltua.

Itse saan sen saavutuksen sen pomon hoitelemisesta enkä siitä mitä siltä sattuu maahan tippumaan. Aivan kuten vaikkapa Souls-peleissä. Ei kiinnosta mikä miekka sieltä tulee koska se "boss defeated" (tms) -teksti ruudulla (eli voitto) on se palkinto. Sen kaman arvo no sama kuin muunkin kaman ja jo seuraavasta vastaantulijalta voi saada jo paremmat sälät.

Tähän on jo pakko tarttua, Odyssey Atlantis lisäys oli jotain yli 30h pituudeltaan ja upeaa pelattavaa kaiken lisäksi. Eikä senkään hinta ollut, kun sen pari kymppiä. Witcheriä jaksetaan aina hehkuttaa ja tuoda esiin mutta kolme kertaa olen yrittänyt sitä aloittaa ja aina se jää kesken, koska sen pelattavuus tuntuu huonolta, maailma lattealta ja tarina ei kiinnosta sitäkään vähää. Taistelu on myöskin tylsää ja tunnotonta. Odysseytä jaksoi puolestaan helposti pelata sen yli 100h eikä senttiäkään tarvinnut maksaa mistään boostereista saati sitten tullut fiilistä, että joutuu grindaamaan, jotta pääsee etenemään.
Täytyy olla samaa mieltä vaikka Witcher menee omissa listoissa helposti AC-pelien ohi. Pelaaminen on siinä todellakin tönkömpää ja jo Odysseyn ja Originsin perusliikkuminen on sen verran sulavaa että sen parissa viihtyy turhempienkin sivutehtävien parissa. Witcherin pelimekaniikalla ei yksinään pitkälle pötkittäisi mutta peliä pitää pystyssä loistava tarina, lore ja tehtäväsuunnittelu. Taistelukin on oikeasti Odysseyssa parempaa vaikka ei se mitään Soulsia olekaan, josta eniten pidän. Sitähän se kuitenkin ainakin hieman yrittää olla.

Lisäsisällöstä myös samaa mieltä kuten ylempänä jo mainitsin.

Itse pelasin kyllä Witcherin kaksi kertaa läpi, joten ihan täysin ei olla samaa mieltä mutta nuo perusjutut mielipiteitä lukuunottamatta allekirjoitan. Uusimpia kahta AC-peliä en ole jaksanut pelata kuin kerran sillä ne tuntuvat kertakäyttöisemmiltä kuin Witcher 3 valintoineen. Samoin nämä AC-pelit tuntuvat yhä sisällön kierrättämiseltä vaikka asia ei niin paha näissä onneksi ole kuin jossain aiemmissa sarjan peleissä.

Witcher 3:n parissa meni lisäreineen varmasti vajaa 200 tuntia ja Odysseyn peruspelissä se päälle 100 ja lisärit päälle, eli plus 30 tuntia, kai. Kummassakin on paremminkin liikaa tekemistä kuin liian vähän, varsinkin jos näitä järkäleitä pelaa usein tai aikaa on yhtään rajatummin.
 

Huliulikopteri

Active Member
Kumma että monessa paikassa tämäkin tuomitaan, vaikka ei edes julkaistu ole vielä tai ole tullut pelikuvaakaan.

Sen verran sanon noista parista aiemmasta AC peleistä: ne oli mukavan erilaisia vanhempiin verrattuna. Vaikka itse en oikein innostunut niistä ja molemmat jäivät kesken.

Mitä tähän uusimpaan tulee, itse toivon vähän realistisempaa otetta taistelun ja muun suhteen. Toki järkevissä määrin. Sitten olisi tosi kiva jos peli keskittyisi vain yhteen suureen alueeseen tai jotain (en oikein innostunut laivataistelusta aiemmissa). Mutta saas nyt nähdä. Mielenkiinnolla kyllä odottelen.
 

Pirate fin

Well-Known Member
AC: Valhalla ei ole sarjan pisin tai isoin peli.

“FYI, it won’t be the longest or biggest game in the series. They addressed criticism on this one,” he said, referring to the size of the game."

 

shamaniac

Well-Known Member
Mieluummin tiivis mutta enemmän panostettu niihin vähempiin tekemisiin ja tehtäviin kuin järkälemäinen teos, joka alkaa väistämättä toistamaan itseään.

AC-pelit on menneet jo ajat sitten tuohon huonompaan suuntaan. Kyllä jotain Witcher 3:stakin olisi voinut lyhentää mutta toisaalta sen tehtävät olivat ihan eri tasolla mitä edes parhaissa AC-peleissä on. Nimenomaan siis sen motivaation suhteen, eli tehtävän juonen ja syyn, miksi tällä kertaa heilutellaan miekkaa jossain.

Se tekeminenhän on peleissä aina "sitä samaa" mutta jos sillä on hyvät motivaattorit olemassa niin mielelläänhän sitä tekee jos siis pelimekaniikka yhtään on toimiva.

Tauko on tehnyt kyllä hyvää kun nyt voisi maistua ihan puhdas jatkokin Odysseylle ilman erityisiä uudistuksia mutta otan kyllä mielenkiinnolla vastaan kaikki parannukset että muutokset. Alkaa jopa kohta innostumaan ja tiedä vaikka pistäisi ennakkotilaukseen jos ei mielenkiintoisempaa ole niihin aikoihin tarjolla.
 

Enemy

Well-Known Member
Pelin kehittäjän mietteitä eilisestä, taisi olla itse myös pettynyt kuinka peli esiteltiin.

Eivätkö ne Ubisoftilla nyt aivan itse ole trailerinsa sinne kyhänneet ja päättäneet mitä pelistänsä näyttävät? :D Ei siitä tosiaan hirveästi irti saanut.
 

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Eivätkö ne Ubisoftilla nyt aivan itse ole trailerinsa sinne kyhänneet ja päättäneet mitä pelistänsä näyttävät? :D Ei siitä tosiaan hirveästi irti saanut.
Konsolivalmistajan ennakkohype ja trailerin anti eivät nyt aivan kohdanneet. Siitä tuossa pahoittelussa on kysymys.
 

Enemy

Well-Known Member
Konsolivalmistajan ennakkohype ja trailerin anti eivät nyt aivan kohdanneet. Siitä tuossa pahoittelussa on kysymys.
Omiin silmiin ei missään osunut hypetystä esim. gameplay demosta? Pelikuvasta kaapattua traileria osasi odottaa, harmittavasti olivat kyhänneet hieman köyhän sellaisen. Lisätietoa odotellessa.
 
Ylös Bottom