Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT:t, Forzat ja muut autopelit tappeli)

Todella hyvää teksiä ja olen täysin samaa mieltä.

Unohdit kuitenkin ajotuntuman, etenkin ratilla. Se vain on konsoli näkökulmasta ihan omalla tasollaan. Forza, pädillä ekaa kertaa oli todella helppoa ilman apuja, gt5 ei ole edes ratilla helppo.

Lisäksi gt:ssä on ratojen ulkopuolisia pikkujuttuja niin tolkuttomasti että niihinkin menee kehitys aikaa.
Tuo on kuin roolipeliä.

Muistettava on myös nettipeli. Yhdessäkään konsoliajopelissä ei ole ton tason nettipeliä asetuksineen nähty.

Paljon on puutteita, tälläsen "simupelaajan" kannalta todella pahojakin, mutta monet asiat tekee tästä vain sen ainoan vaihtoehdon tällähetkellä. Jopa prolo on jo kytkintukensa vuoksi ainut kilpailija koko versiolleen.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Unohdit kuitenkin ajotuntuman, etenkin ratilla. Se vain on konsoli näkökulmasta ihan omalla tasollaan. Forza, pädillä ekaa kertaa oli todella helppoa ilman apuja, gt5 ei ole edes ratilla helppo.

Lisäksi gt:ssä on ratojen ulkopuolisia pikkujuttuja niin tolkuttomasti että niihinkin menee kehitys aikaa.
Tuo on kuin roolipeliä.

Muistettava on myös nettipeli. Yhdessäkään konsoliajopelissä ei ole ton tason nettipeliä asetuksineen nähty.

Tuntumaan otan kantaa vasta kun pääsen itse tunteilemaan ja vertailemaan :) Sekin on toki subjektiivinen kokemus, monikaan ei tykännyt esim. burnsin rallipelistä.
Forzan helpoudesta en osaa kuin sanoa että ei sitä hyviä kierrosaikoja vaan saa helpolla, aloittelijat on huvittavissa luisuissa tuossa ja sitten kun itteän kuvittelee hyväksi ajajaksi niin lataa vaan jonkun paremman haamu auton niin huomaa että sitä on ihan rookie vielä :)

Hmm, ratojen ulkopuolisia pikkujuttuja? GT1-3 tullut pelattua, niissä en kyllä vielä roolipeliä huomannut niin mitäs tässä olisi tarjolla?

Nettipelijutut on kyllä kivoja jos saa säätää mielen mukaan, forzassakin tullut parin kaverin kanssa privakisaa vedettyä ihan urakalla mutta säätöä ei kauheasti ole, tai sitten en ole tarpeeksi tarkkaan etsittyä... yleensä on tullut mentyä tyyliin "rata-3 kierrosta-oma valintaiset autot" tekniikalla kisa kerrallan, mitään suurempia MM kisoja ei ole tullut edes yritettyä :)

Yksi juttu tuli vielä mieleen missä gt5 vähän jätättää,.. autojen personointi, forzassa tarroitus hieman vaikeahkon käyttöliittymän ylikin on kiva, vaikka ei suuri taiteilija olisikaan niin jo parilla tarralla auto on heti "ikioma" persoonallinen ilmestys. Sitä en kyllä tiedä miksi esim. omaa rekisterikilpeä ei ihan suorilla ole saatavissa ilman tarroitusta!!

Toimiikohan vanha gt3:n mukana tullut ratti vielä tuossa 5:ssa?? Logitec... forcefeedback.. jotain..?
 
Itsellä ajotuntumaa on prolosta, TT:stä ja gt5:sta messuilta. Ja jo noista huonoin, eli prolo, menee itsellä yli forzan.

Toki, jos pädillä pelais ni ajattelisin toisin ehkä. RBR oli aivan loistava..ratilla. Tullut pelattua myös boxilla pädillä ja tuskaa oli.

Radan ulkopuolisilla sinällään tarkoitan photomoodia, nettikisojen seuraamista ilman osallistumista, loistavaa rata geneeaattoria, nettiselaimen kautta ohjattavaa tietokonekuskia esim 24h kisassa jne.

Lisäksi valikoissa ihan autonmaalaus, öljynvaihdot jne, tehdään todella hienosti animaatiolla, eikä vain ilmoituksella. Tollasia pikkujuttuja on todella paljon.

Myös se, että ei ne ajokelvottomia ole ne 800 muuta autoa, tämän vuoksi ajettava ei tule loppumaan kesken sitten millään. Kaiken kaikkiaan kisoja ja autoja on niin paljon, että peliä voi useamman vuoden pelata, eikä ole kaikkia autoja kunnon säädöillä ajettu.

Ymmärrän et jotkut haluaa muokata auton ulkonäköä, ja Kremlin kilpa-autoista haluisin.

Sen sijaan kun ajan netissä esim golffeilla tai millä tahansa normi autolla, en todellakaanhalua sinne mitään sammakon tai kirkkoveneen tai minkään muunkaan hello kittyn kuvia auton kylkiin.

Ja tuo ratti toimii.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Itsellä ajotuntumaa on prolosta, TT:stä ja gt5:sta messuilta. Ja jo noista huonoin, eli prolo, menee itsellä yli forzan.

Allekirjoituksesi perusteella sinulla ei ole xbox360 konsolia joten milläköhän tavalla teit vertailun?

GT Prology omasta mielestä on tolkuttoman huono verrattuna Forza3:een. Ihmettelin kovasti miksi koko Prology edes julkaistiin. Omaan korvaan pelin julkaisu meni suurinpiirtein näin: "Me ei olla saatu tätä peliä valmiiksi mutta me kuitenkin julkaistaan tää raakile täysinhintaisena koska ihmiset on odottanu jo niin kauan ja kuitenkin maksaa tästä täyden hinnan."

GT5 joutuu antamaan Forza3:lle järkyttävän paljon tasoitusta suurimmalle osalle pelaajista, sillä valtava pääosa pelaajista pelaa autopelit pädillä ja PS3:n analoginappien kupera pinta on autuaan huono juurikin autopeleissä. Tappelupeleissä pystyy peukalon asentoa välillä korjaamaan mutta ajettaessa tiukkaa kierrosta yrittäen uutta omaa ennätystä, peukalon lipsahtaminen nostaa v-käyrän helposti ja nopeasti.
Itse mm ostan multiplatterijulkaisut juurikin xboxille juuri tuon paremman ohjaimen takia (koveran analogitatin lisäksi muutenkin ohjain sopii paremmin omaan käteen).

Mutta outoa on ettei pelistä ole vieläkään yhtään arvostelua mm metacriticissä vaikka peliä myydään jo kivijalkakaupoistakin. IGN näyttää julkaisevan arvostelun huomenna klo 08 GMT, joten ilmeisesti kyseessä on jokin Sonyn iso määräys ettei saa kertoa pelistä mitään.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Mutta outoa on ettei pelistä ole vieläkään yhtään arvostelua mm metacriticissä vaikka peliä myydään jo kivijalkakaupoistakin. IGN näyttää julkaisevan arvostelun huomenna klo 08 GMT, joten ilmeisesti kyseessä on jokin Sonyn iso määräys ettei saa kertoa pelistä mitään.

Ei outoa, vaan embargo päättyy huomenna kello 10.00 Suomen aikaa. Monella isommalla pelillä tuo on ja nyt GT5 tapauksessa julkaisupäivänä. Ennen tuota ei arvioita verkkoon tule. Miksi vasta julkaisupäivänä päättyy, sitä en tiedä.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

"Me ei olla saatu tätä peliä valmiiksi mutta me kuitenkin julkaistaan tää raakile täysinhintaisena koska ihmiset on odottanu jo niin kauan ja kuitenkin maksaa tästä täyden hinnan."
Paitsi ettei Prologue ole koskaan edes ollut täysihintainen peli. Sen suositushinta oli uutenakin noin 39 euroa, ja esimerkiksi oman kappaleeni tilasin tammikuussa 2008 hintaan 27,99 e (sis. postikulut). Sittemmin hinta on pudonnut entisestään.

Lisäksi on muistettava, että Prologue sai parikin todella isoa ja merkittävää päivitystä, jotka eivät tuoneet pelkästään uusia ratoja ja autoja, vaan myös täysin uusia ominaisuuksia. Ja tällaiselle kaltaiselleni sunnuntaikuskille jo tuossa oli enemmän pelattavaa kuin koskaan ehdin tahkoamaan. Niinpä mielestäni on ihan kohtuutonta kutsua GT5P:tä "raakileeksi", saatikka sitten "maksulliseksi demoksi", jollaiseksi se monien suussa tuntuu vääntyvän.

Se voi toki olla täysin totta, että Prologue oli pelkkä välietappi, jolla taattiin rahoitus varsinaiselle projektille. Yli viisi miljoonaa myytyä Prologuetakin on tuottanut ihan kivan läjän jenejä Digital Polyphonyn kassaan.

IGN näyttää julkaisevan arvostelun huomenna klo 08 GMT, joten ilmeisesti kyseessä on jokin Sonyn iso määräys ettei saa kertoa pelistä mitään.
Käytännössä kaikilla peleillä on aina jonkinlainen embargo, jota ennen arvosteluja tai muutakaan tietoa ei saa jakaa. Yleensä embargot päättyvät hyvissä ajoin ennen julkaisua, toisinaan ne venyvät julkaisupäivään asti. Esimerkiksi Kinectin kanssa kävi näin.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

GT5 joutuu antamaan Forza3:lle järkyttävän paljon tasoitusta suurimmalle osalle pelaajista, sillä valtava pääosa pelaajista pelaa autopelit pädillä ja PS3:n analoginappien kupera pinta on autuaan huono juurikin autopeleissä.

Joidenkin mielestä asia on toisinpäin, koska PS3:lle löytyy hyviä rattiohjaimia kaikissa hintaluokissa. Kaikki ajosimuista kiinnostuneet pelaavat näitä ratilla.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

GT Prology omasta mielestä on tolkuttoman huono verrattuna Forza3:een. Ihmettelin kovasti miksi koko Prology edes julkaistiin..

Tiedät varmaan, kuinka huvittavaa Prologuen vertaaminen on Forza 3:seen, varsinkin kun eräs GT5 julkaistaan huomenna (tai noh tänään, tuntuu jo jostain löytyvän)..

Prologue on muuten myynyt 5 miljoonaa, mutta saahan sitä tietysti ihmetellä "miksi" se julkaistiin.. Tuollakin saatiin jo kehityskuluja kuitattua.

GT Mutta outoa on ettei pelistä ole vieläkään yhtään arvostelua mm metacriticissä vaikka peliä myydään jo kivijalkakaupoistakin. IGN näyttää julkaisevan arvostelun huomenna klo 08 GMT, joten ilmeisesti kyseessä on jokin Sonyn iso määräys ettei saa kertoa pelistä mitään.

Kaikilla peleillä on embargo arvosteluille. GT5:ssa se vain on käytännössä sama kuin julkaisupäivä, koska sitä julkaisua siirrettiin silloin viime hetkillä. Ja GT5:sen kohdalla arvosteluilla ei ole niin kauheasti väliä - peli myy Forza 3 -lukemat (3+ miljoonaa tähän päivään mennessä) jo ekan kk aikana. Jos ei sitten jo ekojen viikkojen..
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Joidenkin mielestä asia on toisinpäin, koska PS3:lle löytyy hyviä rattiohjaimia kaikissa hintaluokissa. Kaikki ajosimuista kiinnostuneet pelaavat näitä ratilla.

Monet arvostelut lukeneena en ole löytänyt PS3:lle tahi xboxille hyvää rattia alle 50 euron. Kerro toki jos sellainen löytyy ja vieläpä sylissä pidettävä niin käväsen hakemassa. Kaikki ajosimuista kiinnostuneet eivät pelaa näitä ratilla, omasta kaveripiiristä enemmistössä on ratittomat.

Hyllyssä löytyy tusinan verran tänkin konsolisukupolven autopelejä. Ratti tarvitsisi sohvapöydän ja senkin pitäisi olla melko korkea toimiakseen. Sohvapöytää ei tähän huusholliin tule, mutta toisaalta taas sekä (oikeaa) rallia että rataa ajaneena tiedän että se todenmukaisuus vaatisi paljon muutakin kuin vain ratin. Nautin siis ajamisesta ihan pädillä. Väitän että valtaosa GT5:n ostajista ajaa sitä pädillä.


Cobretti: kerro se sille pleikkari-intoilijalle jolle vastasin ja joka sen vertailun suoritti. Mun mielestä niitä ei voi edes verrata, toinen on peli ja toinen on demo.



Henkilökohtaisesti mä en odota ihan hirveitä peliltä. Se ihan eka GT veti maton alta ja sitä pelattiin paljon. Seuraavat GT:t on sen jälkeen tuntuneet joko EA:n kiekkopelien tyyliseltä rahastukselta tai sitten ovat olleet genressä selvästi kilpailijoitaan jäljessä. GT5:n jatkuvat myöhästymiset vei kans aika paljon mielenkiintoa ja mm kaikki kuvat mitä on nähnyt vauriomallinnuksista on saanut aikaan vain tuskaisia naurahduksia.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Henkilökohtaisesti mä en odota ihan hirveitä peliltä. Se ihan eka GT veti maton alta ja sitä pelattiin paljon. Seuraavat GT:t on sen jälkeen tuntuneet joko EA:n kiekkopelien tyyliseltä rahastukselta tai sitten ovat olleet genressä selvästi kilpailijoitaan jäljessä. GT5:n jatkuvat myöhästymiset vei kans aika paljon mielenkiintoa ja mm kaikki kuvat mitä on nähnyt vauriomallinnuksista on saanut aikaan vain tuskaisia naurahduksia.

Jotenkin epäilen että olet ikinä ajanut mitään jopoa nopeampaa jos ainut mihin kiinnität huomiota on viivästykset ja vaurionmallinnus. Fysiikat on menneet huimasti eteenpäin GT4:stä ja GT5:p:stä ja se on kuitenkin se tärkein asia.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Monet arvostelut lukeneena en ole löytänyt PS3:lle tahi xboxille hyvää rattia alle 50 euron. Kerro toki jos sellainen löytyy ja vieläpä sylissä pidettävä niin käväsen hakemassa.

Heh, eipä niitä ratteja ilmaiseksi jaella, lähtöhinnat ovat 50 euron nurkilla josta sitten riittää hintahaitaria aina muutaman satasen hintaiseen huippuvehkeeseen. Hyvälaatuisen ratin saa 80-90 hintaan esim. Logitech Driving Force GT.

Sylissä pidettävästä ratista en muista koskaan kuulleenikaan, enkä mitenkään keksi miten moinen voisi edes toimia. Ratin pitää olla tukevasti kiinni, muuten ajamisesta ei tule yhtään mitään. Siihen sopii pöytä, silityslauta tai muu viritelmä, mutta parhaiten tietysti asianmukainen teline.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Jotenkin epäilen että olet ikinä ajanut mitään jopoa nopeampaa jos ainut mihin kiinnität huomiota on viivästykset ja vaurionmallinnus. Fysiikat on menneet huimasti eteenpäin GT4:stä ja GT5:p:stä ja se on kuitenkin se tärkein asia.
Kyllä mulla on Jopokin ollut, reilut 30 vuotta sitten. Keltainen ja se oli tuulennopea!

Myöhästyminen on sikäli tärkeä asia että peli voi olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos sitä ei pääse pelaamaan niin se voi yhtä hyvin olla vaikka maailman huonoin. Tässä on julkaistu monta muuta autopeliä matkan varrella, jotka osaltaan ovat nostaneet rimaa kokoajan ylöspäin. GT5:sta on hehkutettu jo piiiiitkän aikaa, enkä ole enää yhtään varma pystyykö se olemaan kuin marginaalisen parempi kuin kilpailevat teokset. Jos se on vain marginaalisen parempi, ei mene kauaa kunnes joku muu tekele menee ohi, eli peli ei ollutkaan se messias-peli. Itselle ei pelkästään autojen lukumäärä tai niissä olevien polygonien määrä ei riitä hyvään autopeliin.

Vauriomallinnus on asia jossa muut autopelit ovat menneet hurjasti eteenpäin. Kyllä mä ny odottaisin että 7 vuodessa autoista saataisiin rikkimenevän näköisiä jos ajat täysiä kaiteeseen. Mitkä on sun graafisen uskottavuuden vaatimukset?
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Itsellä ajotuntumaa on prolosta, TT:stä ja gt5:sta messuilta. Ja jo noista huonoin, eli prolo, menee itsellä yli forzan.

Näin se ihmisen psyyke vastaa eri tavoilla ulkoisille ärsykkeille.
Toisten mielestä taas Forza2-3 (MC 92p.) ovat olleet kiistattomasti parhaat autopelit tässä sukupolvessa, ja Prologue(MC 80p.) taas lyhyehkö ja kankeahko rahastuksenomainen välimallin teos.
Samoin toisten mielestä WRC2010 on pahinta kuraa vuosikausiin, ja toisten mielestä mukava peli.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Heh, eipä niitä ratteja ilmaiseksi jaella, lähtöhinnat ovat 50 euron nurkilla josta sitten riittää hintahaitaria aina muutaman satasen hintaiseen huippuvehkeeseen. Hyvälaatuisen ratin saa 80-90 hintaan esim. Logitech Driving Force GT.

Sylissä pidettävästä ratista en muista koskaan kuulleenikaan, enkä mitenkään keksi miten moinen voisi edes toimia. Ratin pitää olla tukevasti kiinni, muuten ajamisesta ei tule yhtään mitään. Siihen sopii pöytä, silityslauta tai muu viritelmä, mutta parhaiten tietysti asianmukainen teline.

Pointti oli se että hyviä ratteja piti löytyä jokaisesta hintaluokasta ja koska tiedän halvimpien rattien maksavan vähän päälle kolmekymppiä niin odotin esimerkkiä mikä niistä on hyvä. Tiesin asian kyllä olevan noin mutta halusin (ihan turhaan) viisastella.

Sylissäpidettäviä olen kyllä nähnyt, mutten ole kuullut että mikään niistä toimisi hyvin. Sylissäpidettävyys on kuitenkin elinehto sille että ratin ostaisin. Sohvapöytää ei ole eikä tule, samoin kaikki silitysrauta tms virittelyt voi unohtaa, niihin pätee ihan sama sääntö kuin sohvapöytään, eli olohuoneet täytyy pysyä helppokulkuisena.
Saksalaisyliopiston kehittämä teollisuusrobotti penkin alustana oli kyllä varsin houkuttelevan oloinen, mutta se olisi vaimolle vaikea perustella.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

kerro se sille pleikkari-intoilijalle jolle vastasin ja joka sen vertailun suoritti. Mun mielestä niitä ei voi edes verrata, toinen on peli ja toinen on demo.

Kerroin tasapuolisesti kaikille, jotka noita kahta haluavat verrata nimenomaan koko "pakettina". Se on meinaan vähän hölmöä..

Mutta ajotuntumaan tms en voi täysin kommentoida, koska tietysti joku voi siinä suosia tiettyä peliä - oli se miten lyhyt tai jonkin mielestä "kankea" hyvänsä. Mullakin kaveri pelasi jo pelkkää Prologueta aika monta tuntia (sai jonkin Ferrarin muistaakseni?), eli kyllä sille vertyivät myös vanhat GT-veteraanit. Se toimi nimenomaan maukkaana alkuruokana (ja alkuruoalla ei ole tapata täyttää koko vatsaa).
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Viiden arvostamani verkkolehden arvostelut luettuani, mun pelot näyttää realisoituvan :/

"So far, even after two days of play, I just can't see what GT5 adds. At all. It's just like GT4. Which was for the most part just like GT3. Which was just like GT2, which was just like GT. This once revolutionary game has stood still while the competition at first caught up, then surpassed it. Gran Turismo 5 still wants to party like it's 1999. We don't."

Eli kuten sarja tähänkin mennessä on tehnyt, EA:n jääkiekkopeleistä tuttua näennäistä parannusta.

"Gran Turismo 5 is a 10/10 simulator wrapped up in a 5/10 game"

Ajomallinnukseen en epäillytkään tulevan huononnuksia, se itse pelaaminen vain tuntuu kärsivän huonosta toteutuksesta. Parissa arvostelussa uskottiin että patchit korjaa pahimpia vikoja online pelaamisessa ja muutamissa perusongelmissa jotka vaikeuttavat soolopelaamista, mutta kun pelin kehitys vei 7 vuotta ja pelistudio on kuulemma jo GT6:n parissa niin en sitten tiedä patchien aikataulusta. Mä en myöskään tykkää että pelit betatestataan maksavilla asiakkailla.

Kyllä tää tulee alelaarista aikanaan ostettua, mutta hintakatoksi asetan itselleni 20 euroa. Englantilaiset verkkokaupat myynevät tuohon hintaan helmikuuhun mennessä, jonka jaksan kyllä odottaa kun pelissä ei sitten ollutkaan mitään odottamisen arvoista.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Viiden arvostamani verkkolehden arvostelut luettuani, mun pelot näyttää realisoituvan :/

Et sitten siteerannut samaisen artikkelin loppuosasta mitään ;)
As a GT fan, though, one thing is immediately clear: Gran Turismo 5 is quite simply the greatest GT yet. It feels like the first game in the series to be on a system capable of coming even close to matching the lofty ambitions of its perfectionist developers.
.....
Gran Turismo 5, then, is not about reinventing the wheel, it's about making the perfect realisation of it at long, long last. And in many ways, as a GT fan, Gran Turismo 5 is everything I've been waiting (and waiting) for.
It does everything GT should, in a GT-ish sort of way, but does it all with a gloss, depth and dynamism never before possible.

it's brilliant: the best GT yet, but in true GT style there are of course a few things I'd change. Does it matter? Does it hell. GT5 is THE Gran Turismo. Here's to losing the next five years in a cloud of exhaust fumes.
 
Vastaus: Autopelien kuninkuusluokka (eli kun GT5, Forza 3 ja muut autopelit tappeli)

Ja nuo näkemykset ovat kahden eri henkilön kynästä lähtöisin.

Why you're going to hate GT5 ... writes GT fan and real life race fan, Steve Williams
Why you're going to love GT5 ... writes GT fan and real life race fan, Alex Evans

Eli plussat ja miinukset on toteutettu hieman eri tavalla kuin tavallisesti. Kannattaa lukea se koko juttu ennenkuin muodostaa oman haavekuvansa pelistä :D
 
Ylös Bottom