Nostellaanpa ketjua ylös. Allekirjoittaneen AC-maraton lähestyy jo loppusuoraa, ainakin jos katsotaan yksinomaan läpäistyjen nimikkeiden määrää. Pelitunneissa mitattuna tuskin ollaan vielä ihan heti maalissa, sillä kaksi jäljelläolevaa peliä ovat varmasti vähintään yhtä pitkiä kuin juuri viimeistelty, 84 pelituntia kellottanut
Assassin's Creed Origins. Kalenterissa tarkasteltuna pelasin Originsia 30 päivän ajan, eli siinäkin mielessä kyseessä oli selvästi pisin AC-savotta tähänastisista peleistä - olkoonkin, että oikean elämän puolella reilusti kiireisempään suuntaan muuttunut työtilanne verotti käytössä olleita pelipäiviä kovalla kädellä.
Aloitetaan käsittely vaikka nyt aivan ensimmäisistä huomionaiheista pelin aloittamisen jälkeen. Tiedossa oli jo ennakkoon, että Origins toisi suurehkoja muutoksia sarjan aiempiin osiin nähden, muutenkin kuin erilaisen historiallisen ajanjakson muodossa. Näin tosiaan olikin, ja pelin alkupuolella kestikin hetken aikaa totutella erityisesti täysin uusittuihin kontrolleihin. Nämä eivät suurempaa päänvaivaa onneksi aiheuttaneet, ja muutokset tuntuivatkin pääsääntöisesti olevan loogisia ja parhaimmillaan pelimukavuutta parantavia. Erillistä sprinttinappia tosin olisin ehkä kaivannut aiempien pelien kontrolleista takaisin, mutta ilman sitäkin kyllä tulin helposti toimeen. Pelin RPG-tyyppiseen suuntaan muuttunut rakenne tuntui myös miellyttävältä, vaikka toki käytännössä jo aiemmista peleistä tutut elementit olikin lähinnä vain järjestelty valikoissa uusille paikoille.
Toinen pelillinen huomio kiinnittyi heti alussa suorastaan massiivisen kokoiseen karttaan, joka varsinkin yksittäisiin kaupunkeihin sijoittuneiden Unityn ja Syndicaten jälkeen vaikutti suorastaan ällistyttävän isolta. Ja sitä se tosiaan kyllä olikin. Aiemmissa AC-peleissä yksiä hienoimmista hetkistä on ollut saapua kulloinkin uuteen kaupunkiin, jossa monessa tapauksessa pyöritäänkin sitten suurin osa loppupelistä. Originsissa niitä kaupunkeja olikin sitten jo sen verran, että yhdessä paikassa ei tarvinnut turhan kauaa viipyä! Pelimaailma ja varsinkin sen asutuskeskukset oli kuitenkin mallinnettu niiden runsaudesta huolimatta tässäkin pelissä niin upeasti, että uusien sijaintien löytäminen onnistui tuntumaan mielenkiintoiselta läpi koko pelin ja viimeisenkin lisäosan loppuun saakka. Luovuin toki tietoisesti jo varhaisessa vaiheessa systemaattisesta vihollisleirien tai aarrekätköjen tyhjentämisestä, jos nämä eivät liittyneet johonkin meneillään olleeseen tehtävään. Jos nämä kaikki yrittäisi suorittaa yhden läpipeluun aikana, niin varmasti väsymys iskisi ennen pitkää. Omaksi tyylikseni Originsissa muodostui suorittaa päätarinan tehtäviä rauhallisella tahdilla, ja jokaisesta merkittävästä sijainnista sen verran sivutehtäviä kuin hyvältä tuntui. Ja vaikka itse tehtävät eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aivan erityisen mukaansatempaavia olleetkaan, niin upean historiallisen pelimaailman tutkiminen tuntui jo itsessään riittävän hyvältä perusteelta erinäisten hanttihommien suorittamiselle. Eli sikäli aivan samat sanat kuin aiemmissa Assassin's Creedeissä, mutta todella paljon laajemmalla kartalla.
Pelimaailmaa oppi arvostamaan vielä hiukan lisää päävalikosta löytyvän Discovery Tourin kautta, joka tuli käytyä kokonaisuudessaan läpi peruspelin sekä lisäosien päätteeksi. Aiemmissakin peleissä olen jo kokenut valikosta löytyvät tietosanakirjamaiset hahmojen ja paikkojen kuvaukset kiinnostavaksi sisällöksi ja ne on tullut luettua läpi, mutta mitä historiallisen pelimaailman oppitunteihin tulee, niin Originsin kohdalla Ubisoft Montreal tuntui kyllä vielä kerran ylittäneen itsensä. Jälleen kerran on vain nostettava hattua sille pieteetille, jolla hellenistisen ajanjakson Egypti moninaisine sijainteineen oli peliin mallinnettu.
Jos oli pelimaailma Originsin kirkkain tähti, niin itse pelaaminen tarjosi selvästi tasapaksumpaa sisältöä. Pelaaminen on periaatteessa monipuolisempaa kuin aiemmissa AC-sarjan osissa, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti tunnu mitenkään erityisen mukaansatempaavalta. Uusittu lähitaistelusysteemi on kyllä selvä parannus aiempaan, mutta varsinkin jousella tähtäily tuntui jatkuvasti todella kankealta puuhalta. Taistelusysteemi kyllä sinänsä toimii, mutta varsinkin uutuutena esiteltyjä muutamia pomoja vastaan pelaaminen tuntui kovin kömpelöltä. Salassa suoritetut iskut sen sijaan ovat parhaimmillaan yhtä tyydyttäviä kuin aiemminkin, mutta niitä painotetaan Originsissa selvästi vähemmän kuin edellisissä osissa. Toisaalta tämä on hyvä, sillä tehtävien suoritustapaan voi itse vaikuttaa selvästi aiempaa enemmän, eikä pelaajan paljastuminen yleensä automaattisesti aiheuta tehtävässä epäonnistumista.
Pelin asetelma ja tarina oli lähtökohtaisesti varsin kiinnostava, mutta muutamia päätarinan tehtäviä ja käännekohtia lukuunottamatta tarinankerronta tuntui kuitenkin jäävän hiukan vaisuksi. Ehkä tähän oli osansa myös laadultaan keskinkertaisempien sivutehtävien suurella määrällä. Isossa kuvassa Originsin tarina istuu kuitenkin AC-aikajanalle erittäin luontevasti, ja odotankin mielenkiinnolla jäljelläolevien Odysseyn ja Valhallan pelaamista myös tarinallisesta näkökulmasta. Origins sisälsi pitkästä aikaa myös nykypäivään sijoittuvan pelillisen osuuden, joskin se tuntui massiivisen historiallisen sisällön alla lähinnä kuriositeetilta. Pisteet kuitenkin sille, että nykypäivän osuus kytkeytyy vuoden 2016 AC-elokuvaan, jonka luonnollisesti katsoin osana AC-maratonia juuri ennen Originsin pelaamista. Arvostan jokaista peli-, leffa- ja TV-sarjaa, joiden aikajana pysyy koko ajan samana, yhtenäisenä jatkumona pitkästä kestostaan huolimatta.
Graafisen puolen voi sanoa ajavan asiansa, mutta ei sen enempää. Peli on muihin ikätovereihinsa - ja jopa pariin aiempaan Assassin's Creediin - verrattuna melko rujon näköinen, vaikka ei tämä itseäni sen kummemmin missään vaiheessa häirinnytkään. Pelihahmon animaatiot ovat myös selvästi kankeampia kuin esimerkiksi Syndicatessa, eivätkä esimerkiksi Leap of Faithit siksi näyttäneet tässä aivan yhtä hienoilta kuin parissa aiemmassa AC:ssa. Taannoisesta vihjailustaan huolimatta Ubisoft ei ainakaan vielä ole tuonut peliin 60fps-tukea, joten mistään järisyttävän sulavasta kokemuksesta ei 30 kuvan sekuntivauhdilla voida puhua. Noin muuten pelin PS4-versio kyllä pelitti PS5:llä täysin moitteetta, eikä esimerkiksi Syndicatea
vintsalla vaivanneesta varjojen vilkkumisesta ollut tietoakaan.
Erikseen on kuitenkin mainittava pelin dialogin hämmentävän huono, jopa surkea äänenlaatu. Puheraidat on ilmeisesti vain pakattu niin hirveällä tavalla, että etenkin pahasti puuroutuva diskantti saa kuulokkeilla kuunneltuna tällaisen ei-hifistinkin pyörittelemään päätään. Peli-iloa tämä ei onneksi aivan pystynyt tappamaan, mutta on silti pakko ihmetellä miten tällainen asia on näin ison budjetin pelissä voitu hoitaa näinkin leväperäisellä tavalla. Muulle ääniraidalle voin onneksi lähinnä antaa kehuja, ja Originsin pelimusiikki onkin jälleen kerran AC-sarjassa melkoinen nappisuoritus.
Ja jos oli Origins pelinä itsessään jo todella laaja, niin eivät pelin kaksi lisäosaakaan mitään erityisen lyhyitä olleet.
The Hidden Ones jatkoi niin pelillisesti kuin tarinallisestikin siitä mihin peruspelissä jäätiin, ja kyllä sen mielellään pelasi läpi vaikkei se erillisen kartan lisäksi mitään uutta varsinaisesti tarjonnutkaan.
The Curse of the Pharaos sen sijaan olisi niin teemansa kuin kokonsakin puolesta mennyt helposti läpi vaikka omana spinoff-pelinään, ja 70+ pelitunnin jälkeen niin pelillinen sekä tarinallinen vaihtelu tulikin jo hyvään tarpeeseen. Jumalia vastaan taistelu ja Bayekin lyhyet seikkailut tuonpuoleisessa onnistuivat vielä tempaisemaan mukaansa, ja pitäisinkin The Curse of the Pharaosia mahdollisesti parhaana AC-lisäosana tähän saakka pelaamistani.
Pitkästä pelistä pitkä teksti. Tiivistäen: pidin myös tästä Assassin's Creedistä. Muutosten ansiosta, ja niistä huolimatta. Itse asiassa pidin tästä erittäin paljon. Originsin viimeistely otti tosin sen verran aikaa, että seuraavan Unchartedin lisäksi poimin ennen Odysseytä ehkä pelattavaksi vielä jonkin toisenkin pelin. Backlog se vain kasvaa kasvamistaan, joten ainakaan vaihtoehdoista ei jää kiinni.
P.S.
Viestin esikatselun aikana mieleeni muistui vielä yksi asia josta piti mainita, niin pistetään vielä tähän perään. Kummaksuin niin Syndicatessa kuin myös Originsissa sitä seikkaa, ettei päätarinan läpäisyn jälkeen ruudulle lävähdä lainkaan lopputekstejä. En kai voi olla ainoa pelaaja, jolle lopputekstien rullaaminen tarinan läpäisyn jälkeen on olennainen osa pelikokemusta?!
Pelimusiikin soidessa taustalla on hyvä käydä mielessään läpi omia fiiliksiä tuoreeltaan pelin jälkeen, ja samalla vilkuilla ansiokasta tekijälistaa joka vähintään ansaitsisi nimensä tulla nähdyksi. No, löytyväthän creditsit valikosta ja sieltä ne tietysti tarinan jälkeen pyöräytin läpi, mutta kyllä niiden pitäisi silti automaationa ruutuun lävähtää. Jos ei muuten, niin selkeänä päätepisteenä päätarinalle.
