Backlogin purkua
- Viestiketjun aloittaja Dragonfly
- Aloituspäivämäärä
Wile.y
Well-Known Member
Tää sai minut kans innostumaan ja peliä takana nyt useampi tunti. On kyl teknisesti erittäin toimiva ja kaikki liikkuminen plus transitiot välivideoiden kanssa todella smoothia. Itse pelaaminen yksinkertaisesti ilmaistuna pirun kivaa. Harmi, et peli ei ehtiny 4K päivitysten kelkkaan mut menee näinkin oikein hyvin.
Toinen peli rinnalla mikä lähti backlogilta peluuseen on Xcom 2, kun joku forumeilla vinkkas et löytyy collection pakettina hyvään hintaa. Tää maistuu itelle huomattavasti paremmin kuin Gears Tactics.
Backlog tyhjentyny talven mittaan useammalla läpipeluulla:
Alan Wake
Vihdoin oli mahdollisuus pelaa tämä peli läpi ja yllätyin siitä miten hyvin peli toimi itselle, vaikka onkin jo melkoisen vanha. Toki pelissä oli monikin juttu mikä oli vanhahtavaa, mutta kuitenkin positiiviset asiat paino enemmän: Pelattavuus ja pelimekaniikka oli sujuva ja toimiva, oli sopiva jännitys vatsassa jatkuvasti ja kerronnassa paljonkin tunnelmaa ja hetkiä.
Red Dead Redemption 2
Ei millään tavalla yllättäny, että tämä peli iski itselle 10/10, koska länkkäriteema toimii aina ja Rockstarin tarinankerronnan taidot on tiedossa. Arthurin matka oli hituisen pitkä oman makuun, mutta keskipaikkeilla tapahtuneen pienen väsähdyksen jälkeen juoni otti hyvin kierroksia ja loppuun mentiin hyvällä tunnelmalla. Ja ohan peli nätti ku mikä. Harvoin otan kuvakaappauksia pelistä, mut tän kohdalla niitä tuli useampikin. Kun pelin pääjuoni oli paketissa, niin lähti ulos kävelylle ja Spotifystä kaivo pelin soundtrackilta Crash of Worlds soimaan.
Ori and the will of the wisps
Oli erittäin hyvä. Grafiikka ja musiikki luo upean tunnelman ja pelattavuus timanttia. 10/10
P
Poistettu jäsen 5945
Guest
31.1.2017 aloitettu Resident Evil 4 remastered pelattu tänään 15.2.2021 läpi 
olisko ollut nyt about 5-6 läpi peluu mutta aina yhtä mahtava kokemus. Myöhemmin luvassa raapustelua Retrospektiivi ketjuun.
olisko ollut nyt about 5-6 läpi peluu mutta aina yhtä mahtava kokemus. Myöhemmin luvassa raapustelua Retrospektiivi ketjuun.
P
Poistettu jäsen 3274
Guest
Pitäis itekki vetää toi läpi, mutta perkule, että mulla on ongelmia sen ohjattavuuden kanssa31.1.2017 aloitettu Resident Evil 4 remastered pelattu tänään 15.2.2021 läpi
P
Poistettu jäsen 36930
Guest
Pitäis itekki vetää toi läpi, mutta perkule, että mulla on ongelmia sen ohjattavuuden kanssa
Parhaiten tuo toimisi mielestäni Gamecubella.
Lähiaikoina pitäisi aloittaa vuonna 2015 julkaistu Transformers Devastation Series X:llä. Tuntuu että kyseisestä pelistä ei puhu kukaan, vaikka on kuitenkin Platinum Gamesin peli. Kenties paras Transformerseista tehty peli? Omistan kaikki Transformers-pelit 360:llä, joiden taso oli hyvin kirjava. Osan pelaaminen oli täyttä tuskaa, kun taas War for Cybertron ja Fall of Cybertron olivat aikanaan helmiä, jotka katosivat varmasti monelta muun lisenssiroskan sekaan. War for Cybertronin soundtrack herättää vain lämpiviä muistoja molemmista peleistä. High Moon Studios osasi työnsä.
Platinum on Bayonettan, Vanquishin ja Metal Gear Revengen kaltaisten laatupelien takana. Uusi versio Bayonettasta tuli myös hankittua backlogin jatkoksi digitaalisena vuodenvaihteen aikoihin. 360:n versio on yksi parhaista pelikokemuksista ikinä.
Platinum on Bayonettan, Vanquishin ja Metal Gear Revengen kaltaisten laatupelien takana. Uusi versio Bayonettasta tuli myös hankittua backlogin jatkoksi digitaalisena vuodenvaihteen aikoihin. 360:n versio on yksi parhaista pelikokemuksista ikinä.
pelle
Well-Known Member
Tuli mätkittyä dead or alive 6:n tarina moodi läpi.
Joskus tuon ostin kympillä prismasta ihan tuon takia ja jaksoi tuo sen kolmisen tuntia viihdyttää mitä tuo kesti.
Samalla tuli huomattua ettei tappelupelit ole enää mun juttu sillä mulla ei ole enää pienintäkään mielenkiintoa opetella jotain komboja monelle eri hahmolle ja muutenkin matsit alkaa puuduttaa nopeasti.
Muutenkin nuo on muuttuneet aina vaan monimutkaisemmiksi ja melkein alkaa kaipaamaan aikaa kun pelasi mortal kombatia amigalla ja ohjaimessa oli vaan se yksi nappi.
Tässä on myös varmaan typerin pelin asennus ikinä sillä peli ei tietenkään ole yhtenä isona pakettina levyllä vaan ensin kone asentaa pelin core fighters version ja sen jälkeen asennetaan jokainen hahmo erikseen joten blu-ray asema pysähtyy muutaman sekunnin välein ja ottaa sitten taas lisää kierroksia.
Samoin tänään oli odottamassa n.10 päivitystä peliin eli useammalle hahmolle joku 20mt päivitys.
Riippuu siitä mikä se ongelma ohjauksen kanssa on. Jos ongelmana on hd version naurettava dead zone oikeassa tatissa niin sitten gamecube versio on parempi, mutta jos ongelmana on ihan se yleinen liikkuminen niin sitten se on ihan sama millä sitä pelaa.
Joskus tuon ostin kympillä prismasta ihan tuon takia ja jaksoi tuo sen kolmisen tuntia viihdyttää mitä tuo kesti.
Samalla tuli huomattua ettei tappelupelit ole enää mun juttu sillä mulla ei ole enää pienintäkään mielenkiintoa opetella jotain komboja monelle eri hahmolle ja muutenkin matsit alkaa puuduttaa nopeasti.
Muutenkin nuo on muuttuneet aina vaan monimutkaisemmiksi ja melkein alkaa kaipaamaan aikaa kun pelasi mortal kombatia amigalla ja ohjaimessa oli vaan se yksi nappi.
Tässä on myös varmaan typerin pelin asennus ikinä sillä peli ei tietenkään ole yhtenä isona pakettina levyllä vaan ensin kone asentaa pelin core fighters version ja sen jälkeen asennetaan jokainen hahmo erikseen joten blu-ray asema pysähtyy muutaman sekunnin välein ja ottaa sitten taas lisää kierroksia.
Samoin tänään oli odottamassa n.10 päivitystä peliin eli useammalle hahmolle joku 20mt päivitys.
Riippuu siitä mikä se ongelma ohjauksen kanssa on. Jos ongelmana on hd version naurettava dead zone oikeassa tatissa niin sitten gamecube versio on parempi, mutta jos ongelmana on ihan se yleinen liikkuminen niin sitten se on ihan sama millä sitä pelaa.
P
Poistettu jäsen 36930
Guest
Tuli näin yömyöhään pelattua hieman vanhempi peli läpi, Journey to Silius vuodelta 1990. Peli kertoo heti alussa rankan tarinan siitä, kun terroristijoukko räjäyttää siirtokunnan taivaan tuuliin. Samalla tomuksi muuttuu päähahmomme isä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää yhden miehen kostoretki. Näillä perusteilla siirrytään itse peliin, joka pitää sisällään tiukan haasteen, reilut kontrollit ja aivan järkyttävän hyvät musiikit. En päässyt tätä peliä lapsena koskaan läpi, mutta näköjään nakkisormin pelaaminen luonnistuu joskus paremmin. Lukemattomia kuolemia ja samojen kenttien opettelua se kyllä vaati.
en.wikipedia.org
Journey to Silius - Wikipedia
kopolanpoika
Well-Known Member
InFamous: Second Son
Pleikka femman PS plus collectionista tuli pelattua Infamous Second Son lävitse kaikkine sivutehtävineen päivineen.
Heti kun aloitin pelin niin tuntu, että tässä on jotain ihan helkkarin tuttua ja tuli sellaisia etäisiä Ghost Of Tsushima fiboja välianimaatioiden kerrontatavasta, keskipaneelin käyttötavasta jne ja tosiaan kyseessä Sucker Punchin Studion tuotos, joka vastasi viime vuoden ehkä parhaimmasta pelistä.
Pitkän matkan on Sucker Punch kulkenut tästä varsin keskinkertaisesta tuotoksesta timanttiseen GoT, mutta oli tässäkin paljon hyvääkin.
+ Grafiikka näyttää todella hyvälle kun huomioi, että kyseessä 7v vanha peli
+ Välianimaatioiden kerrontatapa on näyttävä ja vaikka tarinaa kerrotaan vain muutamien kuvien kautta niin silti informaatiota sai riittävästi
+ Pelattavuus OK tasoa, tulee paljon mieleen Watch Dog sarja
+ Tekoäly, jos juokset katolle karkuun niin viholliset tulee perässä
+ Päähahmo ja sen veli oli ihan sympaattisia kavereita
+ Siirtyminen paikasta toiseen. Pelin ylivoimaisesti parasta antia oli kaupungissa yleinen siirtyminen paikasta toiseen (silloin kun se toimi) supervoimien avulla, eli joko DC:n Flashiä muistuttavana salamannopea kiiturina tai sitten videopelivoimien saattelemana lentämällä. Näillä taidoilla pystyi juoksemaan jopa pystysuoraa seinää pitkin katolle ja sieltä sitten jatkamaan matkaa hyppäämällä seuraavan rakennuksen katolle. Katolta pysty myös hyppäämään maahan asti ja siitä ei menettänyt damagea.
+ Banksymainen yhteiskuntakriittinen graffittitaide mitä pääsi tekemään ympäri kaupunkia
+ Ei lataustaukoja nimeksikään
Sitten taas negatiivisia puolia:
- Supervoimat liian samanlaisia keskenään, etenkin alussa tuntui, että voimien välillä ei ole keskenään muuta eroa kuin grafiikka, toinen on sinistä ja toinen punaista. Eron näki lähinnä liikkumisessa; savulla ei voinut kiivetä, toisin kuin neonvalolla ja videovoimilla.
- Supervoimat oli kaikki yhtä tehokkaita/tehottomia. Ei ollut väliä mikä voima niin aina tartti sen 3-4 iskua, olisi toivonut, että eri tyypit olisi ollut alttiita eri voimilla ynm.
- "Avoin pelimaailma", joka ei aina ollutkaan avoin, vaan ruutuun saattoi lävähtää yhtäkkiä teksti "tehtävä epäonnistui, poistuit alueelta" vaikka et tiennyt olleesi tekemässä tehtävää tai missä alueen raja kulki
- Sivutehtävien ykstoikkosuus
- Taistelusysteemi ei tarjoa minkäänlaista väistö-ominaisuutta, eikä mukana ole myöskään kilpeä ynm, eli väistely tapahtui juoksemalla päättömänä ympäriinsä. Tämä ehdottomasti itselle se pelin suurin miinus, koska usein taistelualueet oli avoimien jalkapallokenttiä missä ei päässyt minnekkään turvaan ja vihollisjoukkoja rynni päälle joka suunnasta
- Ei energiapalkkia, vaan kun saat osumia tarpeeksi niin näyttö menee harmaaksi ja sitten täysin yllättäen kuolla kupsahdat. Peli olisi vaatinut ehdottomasti energiapalkin, koska välillä kuolema kuittasi ennen kun kerkesit tehdä mitään ja välillä kestit kymmenen kaverin rökitystä
- Rakennuksien arkkitehtuuri, toisinaan tuo pelin parasta antia ollut liikkuminen muuttui yhdeksi helvetiksi kun rakennuksessa oli joku ulkoneva esim. parveke, josta kohtaa ei päässyt ylitse tai ohitse sitten millään. Välillä peli osasi tehdä siirtymän ulkonevaan täysin ongelmitta, mutta sillon kun ei niin voi helvetti, että oli työlästä kun hahmo yrittää väkisin juosta ylös vaikka yrittäisin kuinka ohjata sivulle kiertämään.
Tarina +/- = 0. Lopussa hyvä twisti, mutta ehkä vähän turhan myöhään koko tarinan kannalta.
Pelissä annettiin mahdollisuuden valita taivutko sankaruuden vai pahuuden tielle, tapatko vai säästätkö vihollisten hengen. Pahuuden polulla sai muutaman ekstrakyvyn käyttöön, mutta sankarina saat tehokkaamman superiskun, jolla tuhoat kerralla kymmeniä tyyppejä. Itse pelasin sankarina, mutta välillä toi ero oli todella vittumainen kun sankarina sait ampua vain jalkoihin, jotta tuohon superiskuun kertyi energiaa, mutta sitten jos vihollinen päätti mennä kyykkyyn niin isku osuikin tahtomatta päähän ja menetit kaiken kerätyn energian superiskua varten.
Arvosana 7, Ei ihan niin arvokkaasti vanhentunut peli, että olisi relevantti vielä 2021, mutta kyllä tämän kerran läpi pelaa. Silti en keksi yhtään syytä palata pelin pariin toistamiseen.
Pleikka femman PS plus collectionista tuli pelattua Infamous Second Son lävitse kaikkine sivutehtävineen päivineen.
Heti kun aloitin pelin niin tuntu, että tässä on jotain ihan helkkarin tuttua ja tuli sellaisia etäisiä Ghost Of Tsushima fiboja välianimaatioiden kerrontatavasta, keskipaneelin käyttötavasta jne ja tosiaan kyseessä Sucker Punchin Studion tuotos, joka vastasi viime vuoden ehkä parhaimmasta pelistä.
Pitkän matkan on Sucker Punch kulkenut tästä varsin keskinkertaisesta tuotoksesta timanttiseen GoT, mutta oli tässäkin paljon hyvääkin.
+ Grafiikka näyttää todella hyvälle kun huomioi, että kyseessä 7v vanha peli
+ Välianimaatioiden kerrontatapa on näyttävä ja vaikka tarinaa kerrotaan vain muutamien kuvien kautta niin silti informaatiota sai riittävästi
+ Pelattavuus OK tasoa, tulee paljon mieleen Watch Dog sarja
+ Tekoäly, jos juokset katolle karkuun niin viholliset tulee perässä
+ Päähahmo ja sen veli oli ihan sympaattisia kavereita
+ Siirtyminen paikasta toiseen. Pelin ylivoimaisesti parasta antia oli kaupungissa yleinen siirtyminen paikasta toiseen (silloin kun se toimi) supervoimien avulla, eli joko DC:n Flashiä muistuttavana salamannopea kiiturina tai sitten videopelivoimien saattelemana lentämällä. Näillä taidoilla pystyi juoksemaan jopa pystysuoraa seinää pitkin katolle ja sieltä sitten jatkamaan matkaa hyppäämällä seuraavan rakennuksen katolle. Katolta pysty myös hyppäämään maahan asti ja siitä ei menettänyt damagea.
+ Banksymainen yhteiskuntakriittinen graffittitaide mitä pääsi tekemään ympäri kaupunkia
+ Ei lataustaukoja nimeksikään
Sitten taas negatiivisia puolia:
- Supervoimat liian samanlaisia keskenään, etenkin alussa tuntui, että voimien välillä ei ole keskenään muuta eroa kuin grafiikka, toinen on sinistä ja toinen punaista. Eron näki lähinnä liikkumisessa; savulla ei voinut kiivetä, toisin kuin neonvalolla ja videovoimilla.
- Supervoimat oli kaikki yhtä tehokkaita/tehottomia. Ei ollut väliä mikä voima niin aina tartti sen 3-4 iskua, olisi toivonut, että eri tyypit olisi ollut alttiita eri voimilla ynm.
- "Avoin pelimaailma", joka ei aina ollutkaan avoin, vaan ruutuun saattoi lävähtää yhtäkkiä teksti "tehtävä epäonnistui, poistuit alueelta" vaikka et tiennyt olleesi tekemässä tehtävää tai missä alueen raja kulki
- Sivutehtävien ykstoikkosuus
- Taistelusysteemi ei tarjoa minkäänlaista väistö-ominaisuutta, eikä mukana ole myöskään kilpeä ynm, eli väistely tapahtui juoksemalla päättömänä ympäriinsä. Tämä ehdottomasti itselle se pelin suurin miinus, koska usein taistelualueet oli avoimien jalkapallokenttiä missä ei päässyt minnekkään turvaan ja vihollisjoukkoja rynni päälle joka suunnasta
- Ei energiapalkkia, vaan kun saat osumia tarpeeksi niin näyttö menee harmaaksi ja sitten täysin yllättäen kuolla kupsahdat. Peli olisi vaatinut ehdottomasti energiapalkin, koska välillä kuolema kuittasi ennen kun kerkesit tehdä mitään ja välillä kestit kymmenen kaverin rökitystä
- Rakennuksien arkkitehtuuri, toisinaan tuo pelin parasta antia ollut liikkuminen muuttui yhdeksi helvetiksi kun rakennuksessa oli joku ulkoneva esim. parveke, josta kohtaa ei päässyt ylitse tai ohitse sitten millään. Välillä peli osasi tehdä siirtymän ulkonevaan täysin ongelmitta, mutta sillon kun ei niin voi helvetti, että oli työlästä kun hahmo yrittää väkisin juosta ylös vaikka yrittäisin kuinka ohjata sivulle kiertämään.
Tarina +/- = 0. Lopussa hyvä twisti, mutta ehkä vähän turhan myöhään koko tarinan kannalta.
Pelissä annettiin mahdollisuuden valita taivutko sankaruuden vai pahuuden tielle, tapatko vai säästätkö vihollisten hengen. Pahuuden polulla sai muutaman ekstrakyvyn käyttöön, mutta sankarina saat tehokkaamman superiskun, jolla tuhoat kerralla kymmeniä tyyppejä. Itse pelasin sankarina, mutta välillä toi ero oli todella vittumainen kun sankarina sait ampua vain jalkoihin, jotta tuohon superiskuun kertyi energiaa, mutta sitten jos vihollinen päätti mennä kyykkyyn niin isku osuikin tahtomatta päähän ja menetit kaiken kerätyn energian superiskua varten.
Arvosana 7, Ei ihan niin arvokkaasti vanhentunut peli, että olisi relevantti vielä 2021, mutta kyllä tämän kerran läpi pelaa. Silti en keksi yhtään syytä palata pelin pariin toistamiseen.
Viimeksi muokattu:
P
Poistettu jäsen 36930
Guest
Tähän väliin tuli pelattua Call of the Sea läpi Sexillä. Peli saa myös kunnian (?) olla ensimmäinen peli, josta sain täydet gamerscoret. Suoritus ei kuitenkaan kerro välttämättä pelin laadusta, vaan lähinnä achievementtien helppoudesta. Suurin osa tuli ihan pelaamalla, mutta hapokkaimmat katsoin oppaasta. Kyseessä on melko harmiton pikkupeli, joka jaksoi vaivoin pitää otteessaan loppuun saakka. Peli kertoo tarinaansa ilmeisellä nykyajan trendillä eli päähahmon monologilla. Sinänsä suurimmaksi osaksi ihan kelvollinen ääninäyttely kärsi varsinkin tietyissä supatteluhetkissä inflaation. Muutenkin vähän kyllästyttää juonen liiallinen selittäminen ja alleviivaaminen pelaajalle. Jotenkin toivoisi, että ympäristöön jäisi pelaajan itsensä pohdittavaksi niitä tarinan palasia. Tällainen tyyli tuntuu laiskalta käsikirjoittamiselta ja pelaajan aliarvioimiselta.
Ajoittain peli tarjoili oikein maukkaita näkymiä, mutta loppua kohti ympäristöt kävivät jo tylsiksi. Oudot graafiset bugit (partikkelit ilmestyvät nenän eteen tyhjästä, kasvillisuus vilkkuu) sekä paikoittain todella näkyvästi kompuroiva ruudunpäivitys verottivat ikävästi kokemusta. Ongelmanratkaisu pelissä oli kohtalaisen loogista ja yleensä sopivan yksinkertaista.
Mainituin perustein arvosanaksi muodostuu...
Ihan kiva / 5
Ajoittain peli tarjoili oikein maukkaita näkymiä, mutta loppua kohti ympäristöt kävivät jo tylsiksi. Oudot graafiset bugit (partikkelit ilmestyvät nenän eteen tyhjästä, kasvillisuus vilkkuu) sekä paikoittain todella näkyvästi kompuroiva ruudunpäivitys verottivat ikävästi kokemusta. Ongelmanratkaisu pelissä oli kohtalaisen loogista ja yleensä sopivan yksinkertaista.
Mainituin perustein arvosanaksi muodostuu...
Ihan kiva / 5
J.Sunderland
Well-Known Member
The Mediumin innoittamana tuli jatkettua loppuun viime sukupolvessa aloitettu Resident Evil 7 (kätevästi vanhaa savea pystyi jatkamaan Series-sukupolvella) ja nyt vähän alle 10 tunnin kokonaiskeston jälkeen tämä meni läpi. Ihan tosiaan pätevähän RE7 oli ja hyvä, että tuli tuo nyt vihdoin saatua päätökseen, niin tulee sitten olemaan kohtuullisen tuoreessa muistissa, kun seuraava osa tulee.
Ja kun The Mediumiin tulee nyt verrattua, niin itse taidan kallistua hiuksen hienosti sen puoleen tässä vertailussa. Molemmat kuitenkin omaan makuun alansa laatua, jota ei kyllä liikaa ole tarjolla. Toivottavasti Resident Evilin seuraava osa jatkaa tällä linjalla.
Ja kun The Mediumiin tulee nyt verrattua, niin itse taidan kallistua hiuksen hienosti sen puoleen tässä vertailussa. Molemmat kuitenkin omaan makuun alansa laatua, jota ei kyllä liikaa ole tarjolla. Toivottavasti Resident Evilin seuraava osa jatkaa tällä linjalla.
P
Poistettu jäsen 36965
Guest
Pari isoa möhkälettä tuli pelailtua pois backlogista.
Yakuza 0
Muutama vuosi sitten pelasin Yakuza Kiwamin ja se tuntui sen verran (k)ankealta, että totesin ettei taida olla minun heiniäni. Annoin kuitenkin sarjalle vielä tilaisuuden ottamalla Game Passista Yakuza 0:n testiin. Jokin taisi päässä naksahtaa Yakuza-moodiin, sillä pikku kankeudet eivät nyt haitanneet. Mielenkiintoinen juoni piti hyvin otteessaan ja välillä täysin pöhköihin sfääreihin yltävät sivutehtävät pistivät hihityttämään. Meni sitten loputkin sarjasta pelilistalle.
Nier: Automata
Tätä aloittaessa valmistauduin jonkinlaiseen outoon japanilaispeliin, ja mitä sain? Vielä oudomman japanilaispelin. Hieno musiikki, outo maailma ja yllätyksellisyys tekivät tästä kiehtovan. Koskaan ei tiennyt mitä peli heittää seuraavaksi ruudulle. Tämä yhdistettynä sujuvaan ja raivokkaaseen toimintaan, niin lopputuloksena pelistä ei voinut päästää irti ennenkuin kaikki "oikeat" loput oli nähty.
Yakuza 0
Muutama vuosi sitten pelasin Yakuza Kiwamin ja se tuntui sen verran (k)ankealta, että totesin ettei taida olla minun heiniäni. Annoin kuitenkin sarjalle vielä tilaisuuden ottamalla Game Passista Yakuza 0:n testiin. Jokin taisi päässä naksahtaa Yakuza-moodiin, sillä pikku kankeudet eivät nyt haitanneet. Mielenkiintoinen juoni piti hyvin otteessaan ja välillä täysin pöhköihin sfääreihin yltävät sivutehtävät pistivät hihityttämään. Meni sitten loputkin sarjasta pelilistalle.
Nier: Automata
Tätä aloittaessa valmistauduin jonkinlaiseen outoon japanilaispeliin, ja mitä sain? Vielä oudomman japanilaispelin. Hieno musiikki, outo maailma ja yllätyksellisyys tekivät tästä kiehtovan. Koskaan ei tiennyt mitä peli heittää seuraavaksi ruudulle. Tämä yhdistettynä sujuvaan ja raivokkaaseen toimintaan, niin lopputuloksena pelistä ei voinut päästää irti ennenkuin kaikki "oikeat" loput oli nähty.
P
Poistettu jäsen 36930
Guest
Pitkään eri Xboxien kiintolevyillä majaillut Alan Wake saavutti kliimaksinsa. Peliä tuli pelattua useammallakin koneella; X360, Xbone, Xbone X, Sex, PC. Sexillä tämäkin sitten möi itseään ja voi pojat mikä nautinto tämä olikaan. Teknisesti tämä yli kymmenen vuotta vanha peli toimii erinomaisesti, pelattavuus on pääasiassa rautaa ja juonikin oli sopivan mielenkiintoinen. Peli ei voi olla kovin huono, mikäli se tuo mieleen Twin Peaksin. Oli suorastaan riemastuttavaa huomata erilaisia viittauksia kyseiseen populaarikulttuurin helmeen. Tunnelman puolesta tuli hieman mieleen jopa Silent Hill 2, kun kumpikaan ei sorru ns. jumpscare-säikyttelyyn. Ainoastaan pelin venytetty pituus varsinkin loppua kohti saa miinusta. Tämä peli on kaikin puolin parempi tekele kuin saman studion uusin Control.
Lopuksi ei voi kuin taas ihmetellä, että miksi enää ei tehdä näin hyviä pelejä?
Lopuksi ei voi kuin taas ihmetellä, että miksi enää ei tehdä näin hyviä pelejä?
Wile.y
Well-Known Member
Eilen meni Arkham Knight pakettiin (ei kylläkään 100% kaikista osioista) ja oli lopulta 9:n arvoinen kokemus itselle. Pelin ympäristöt ja yksityiskohdat pisti ihailemaan jatkuvasti - kyl Rocksteady käsitelly aihetta rakkaudella. Ääninäyttely odotetusti timanttista. Päätarina kantoi hyvin ja loppukliimaksit piti otteessaan. En ole itse niitä, jotka jaksaa keräillä/jauhaa kaikki lisähärpäkkeet ja sivutehtävät, ja tämänkin pelin kohdalla ne rupes toistuvuuden takia puuduttamaan. Mut ihmeen paljon kuitenkin niitä tuli tehtyä ja varmasti suuri syy siihen et itse pelimekaniikat niin sujuvia, niin tuli usein "no hoidetaas tää tästä nopsaan" -fiilis.
Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
En nyt oikein tiedä mihin ketjuun tämä olisi sopinut parhaiten, mutta meni hetki sitten Mafia II Definitive Edition läpi. Pelasin myös jokunen viikko sitten Mafia Definitive Editionin läpi, joten tämä oli tällainen tarinan jatko, kun Mafiahammasta edelleen kolotti ensimmäisen osan jälkeen. Oli mukava huomata, että siellä oli yksi hyvinkin tärkeä kytkös näiden kahden pelin välillä, vaikka ihan itsenäiset tarinat ovatkin. En tätä kytköstä muistanut.
Arvostelin PS3 version Mafia II:sta tänne KonsoliFINiin 10 vuotta sitten. Nyt oli ihan pakko palata tuon tekstin pariin ja vilkaista onko mielipiteeni pelin suhteen muuttunut. Eipä oikeastaan ollut.
Kirjoitin viimeisessä kappaleessa näin:
Tässä vielä linkki arvosteluun, jos joku haluaa käydä lukemassa allekirjoittaneen 10 vuotta vanhaa tekstiä.
Arvostelin PS3 version Mafia II:sta tänne KonsoliFINiin 10 vuotta sitten. Nyt oli ihan pakko palata tuon tekstin pariin ja vilkaista onko mielipiteeni pelin suhteen muuttunut. Eipä oikeastaan ollut.
Kirjoitin viimeisessä kappaleessa näin:
Olen tämän remaster version suhteen samaa mieltä. Peli on rytmitykseltään onnistunut, tarina mukaansatempaava, tehtävät monipuolisia ja lopetus varsin hyvä. Joskin juuri ensimmäisen osan pelanneena, sen lopetus ja muutenkin tarina oli vielä hitusen parempi. Mafia II on ensimmäisen osan tavoin kestänyt aikaa todella hyvin.
Tässä vielä linkki arvosteluun, jos joku haluaa käydä lukemassa allekirjoittaneen 10 vuotta vanhaa tekstiä.
Viimeksi muokattu:
Tavallaan aiheen alle eli "kun backlogi paisuu" ähkyyn asti.. Ei jestas kun olisi pelattavaa ihan liikaa, iso osa ihan alussa ja osa jo loppupuolella. Joskus sitä vaan tuijottaa tuota listaa ja ähky iskee, jotain vois pelata mutta mitä, minkä otan nyt.. tuon mikä on lopussa jo menossa mutta pelasin sitä viimeksi 1.5v sitten, ei hitsi, en muista pelistä mitään tai tuo on uusi, jee, mutta siihen pitäs keskittyä ainakin pari tuntia että pääsis sisälle, ääh.
Sitten sitä menee pelaamaan jotain joka ei kestä yhdeltä istumalta pitkään ja on tuoreessa muistissa, esim Dirt5, jaksaa 20min pelata kun on jo selkäytimessä mutta kokoajan miettii että miksi mimä tätä pelaan, kisaa toisen jälkeen, mitään uutta ei tule eikä peli edes haasta, en kyllä haluaisikaan tältä haastetta. Puuh ääh, tuskaa.
Sitten sitä menee pelaamaan jotain joka ei kestä yhdeltä istumalta pitkään ja on tuoreessa muistissa, esim Dirt5, jaksaa 20min pelata kun on jo selkäytimessä mutta kokoajan miettii että miksi mimä tätä pelaan, kisaa toisen jälkeen, mitään uutta ei tule eikä peli edes haasta, en kyllä haluaisikaan tältä haastetta. Puuh ääh, tuskaa.
Hulikopteri
Well-Known Member
Itsellä vähän sama tilanne. Pelattavaa on vaan liikaa, joten päätyy siihen ettei parhaassa tapauksessa jaksa pelata mitään tai sitten pelaa vaan niitä vanhoja pelejä kerta toisensa jälkeen. Jonka jälkeen taukoa tietyistä peleistä tulee liikaa ja ei enää muista mitään, joten joutuisi aloittaa alusta jota ei halua tehdä.
Viime aikoina on saanut muutamia nimikkeitä backlogista purettua. Ongelmana on että uusia tulokkaita kertyy listan jatkoksi nopeampaa kuin näitä ehtii pelata. Ei pitäisi pelata niin paljon massiivisia RPG-pelejä, niin jäisi aikaa muullekin pelaamiselle.
Bloodstained: Ritual of the Night (pelattu: Series X)
Ehdin saada tämän kehutun pelin pakettiin pari tuntia ennen kuin poistui Game Passista. Olisin kyllä varmasti pelannut jo aiemmin, mutta castlevaniamaiset pelit eivät ole oma juttu. En yleensä jaksa sitä edestakaista ramppaamista. Halusin kuitenkin antaa pelille mahdollisuuden. Pelimaailma koukutti yllättäen ensimmäisistä minuuteista lähtien mukaansa. Soundtrack, ääninäyttely, pelattavuus ja oikeastaan kaikki vihuista lähtien olivat kiitettävällä tasolla. Ei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen muutaman huonon kokemuksen jälkeen, jotka ovat vieläpä useiden vuosien takaa. Eikä tuo ramppaaminen samoilla alueilla useaan otteeseen enää niin häirinnyt.
4,5/5
Super Volley Blast (pelattu: Series X)
Urheilupeleistä tulee lähinnä yleensä hakattua änäriä, mutta tämän pikkupelin löysin MS:stä about vuosi sitten kolmella eurolla. Lajina on beach volley, jossa uramoodin aikana joutuu kaatamaan mm. koko maailman rakastaman parivaljakon Donald Trump - Kim Jong-un. Pelissä on mukavasti erilaisia pelimuotoja uramoodin lisäksi. Onnistuu myös couch co-op neljän pelaajan kesken, mikä on oikeastaan pelin suola. Siihen kun lisätään että pelialustan voi muuttaa vaikka jääksi, pallon pommiksi tai vaikkapa kanaksi jne.
Yksinpelinä saattaa kyllästyminen tulla nopeasti, mutta jos löytyy pelikaveria, niin ehdottomasti suosittelen. Pelattavuus on pääosin kunnossa, mutta hieman ärsytti joissain tiukoissa peleissä, kun vihu ihan selvästi löi pallon yli rajojen ja silti sai pisteen. Onneksi tuota ei tule ihan jatkuvalla syötöllä, mutta uramoodissa söi kyllä hieman pelinautintoa.
Edelleen paras beach volley peli on NES:n Super Spike Volleyball. Tähän kuulen jo vastaväitteitä, mutta ei se ei ole Dead or Alive: Xtreme Beach Volleyball -trilogian peleistä mikään. SVP:ssä on helpohkosti saatavilla täydet gamescoret, jos niitä tykkää metsästää. Alle vitosen hintaan oli ihan mukava pikkupeli. Sai kyllä muutamalle roposelle vastinetta.
3/5
Project Zero (pelattu: Xbox)
Tuli laitettua vuoden tauon jälkeen vanhaa konsolia tulille. Monet saattavat tuntea ylistetyn pelisarjan nimellä Fatal Frame, mutta kyseessä on sama kauhupelisarja. Euroopassa käytettiin nimeä Project Zero. Tunnelmaltaan ensimmäinen osa on aivan kiistatonta kauhupelien eliittiä edelleen, myös vuonna 2001 julkaistun pelin pelimekaniikat ovat kestäneet hyvin aikaa. Täysin uniikki kokemus, mitä on vaikea verrata mihinkään toiseen peliin. Tarinan lähtökohta on simppeli, koulutyttö Miku lähtee etsimään kadonnutta veljeään valtavasta Himuro-kartanosta aseenaan vain aaveita vangitseva kamera. Olen jatko-osat pelannut jo julkaisuiden aikoihin, mutta tätä en koskaan pelannut läpi. Nyt vedin alusta loppuun. Jos joku kauhupelisarja tarvitsisi remasteroidun version, niin olisi se tämä.
4/5
Transformers Devastation on edelleen aloittamatta, mistä kirjoitin tuossa aiemmin. Tuntuu ettei kukaan ole pelannut tuota, vaikka on Platinum Gamesin peli. Olisi joku 15 tunnin peli, joten ei olisi mikään iso urakka. Sen sijaan takaraivossa on jo vuosia kolkutellut Mad Maxin uudelleen aloittaminen. Pelasin tuota aikanaan sellaisen kymmenen tuntia alusta, mutta se jäi kesken. Peli oli aivan törkeän hyvä, mutta syystä tai toisesta jäi tuohon. Nyt voisi aloittaa Series X:llä alusta, jos löytäisi jostain vain aikaa tuohon urakkaan, sillä peliin saa kyllä varmaan palamaan yli 50 tuntia. Varmasti yksi suurimmista hidden gemeistä, mitä viime sukupolven konsoleille tehtiin. Ei ole mitään lisenssiroskaa - sama koskee varmaan myös Devastationia.
Bloodstained: Ritual of the Night (pelattu: Series X)
Ehdin saada tämän kehutun pelin pakettiin pari tuntia ennen kuin poistui Game Passista. Olisin kyllä varmasti pelannut jo aiemmin, mutta castlevaniamaiset pelit eivät ole oma juttu. En yleensä jaksa sitä edestakaista ramppaamista. Halusin kuitenkin antaa pelille mahdollisuuden. Pelimaailma koukutti yllättäen ensimmäisistä minuuteista lähtien mukaansa. Soundtrack, ääninäyttely, pelattavuus ja oikeastaan kaikki vihuista lähtien olivat kiitettävällä tasolla. Ei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen muutaman huonon kokemuksen jälkeen, jotka ovat vieläpä useiden vuosien takaa. Eikä tuo ramppaaminen samoilla alueilla useaan otteeseen enää niin häirinnyt.
4,5/5
Super Volley Blast (pelattu: Series X)
Urheilupeleistä tulee lähinnä yleensä hakattua änäriä, mutta tämän pikkupelin löysin MS:stä about vuosi sitten kolmella eurolla. Lajina on beach volley, jossa uramoodin aikana joutuu kaatamaan mm. koko maailman rakastaman parivaljakon Donald Trump - Kim Jong-un. Pelissä on mukavasti erilaisia pelimuotoja uramoodin lisäksi. Onnistuu myös couch co-op neljän pelaajan kesken, mikä on oikeastaan pelin suola. Siihen kun lisätään että pelialustan voi muuttaa vaikka jääksi, pallon pommiksi tai vaikkapa kanaksi jne.
Yksinpelinä saattaa kyllästyminen tulla nopeasti, mutta jos löytyy pelikaveria, niin ehdottomasti suosittelen. Pelattavuus on pääosin kunnossa, mutta hieman ärsytti joissain tiukoissa peleissä, kun vihu ihan selvästi löi pallon yli rajojen ja silti sai pisteen. Onneksi tuota ei tule ihan jatkuvalla syötöllä, mutta uramoodissa söi kyllä hieman pelinautintoa.
Edelleen paras beach volley peli on NES:n Super Spike Volleyball. Tähän kuulen jo vastaväitteitä, mutta ei se ei ole Dead or Alive: Xtreme Beach Volleyball -trilogian peleistä mikään. SVP:ssä on helpohkosti saatavilla täydet gamescoret, jos niitä tykkää metsästää. Alle vitosen hintaan oli ihan mukava pikkupeli. Sai kyllä muutamalle roposelle vastinetta.
3/5
Project Zero (pelattu: Xbox)
Tuli laitettua vuoden tauon jälkeen vanhaa konsolia tulille. Monet saattavat tuntea ylistetyn pelisarjan nimellä Fatal Frame, mutta kyseessä on sama kauhupelisarja. Euroopassa käytettiin nimeä Project Zero. Tunnelmaltaan ensimmäinen osa on aivan kiistatonta kauhupelien eliittiä edelleen, myös vuonna 2001 julkaistun pelin pelimekaniikat ovat kestäneet hyvin aikaa. Täysin uniikki kokemus, mitä on vaikea verrata mihinkään toiseen peliin. Tarinan lähtökohta on simppeli, koulutyttö Miku lähtee etsimään kadonnutta veljeään valtavasta Himuro-kartanosta aseenaan vain aaveita vangitseva kamera. Olen jatko-osat pelannut jo julkaisuiden aikoihin, mutta tätä en koskaan pelannut läpi. Nyt vedin alusta loppuun. Jos joku kauhupelisarja tarvitsisi remasteroidun version, niin olisi se tämä.
4/5
Transformers Devastation on edelleen aloittamatta, mistä kirjoitin tuossa aiemmin. Tuntuu ettei kukaan ole pelannut tuota, vaikka on Platinum Gamesin peli. Olisi joku 15 tunnin peli, joten ei olisi mikään iso urakka. Sen sijaan takaraivossa on jo vuosia kolkutellut Mad Maxin uudelleen aloittaminen. Pelasin tuota aikanaan sellaisen kymmenen tuntia alusta, mutta se jäi kesken. Peli oli aivan törkeän hyvä, mutta syystä tai toisesta jäi tuohon. Nyt voisi aloittaa Series X:llä alusta, jos löytäisi jostain vain aikaa tuohon urakkaan, sillä peliin saa kyllä varmaan palamaan yli 50 tuntia. Varmasti yksi suurimmista hidden gemeistä, mitä viime sukupolven konsoleille tehtiin. Ei ole mitään lisenssiroskaa - sama koskee varmaan myös Devastationia.
ippanis
Well-Known Member
Tämän esimerkin voi huoletta laittaa Wikipediaan kun kuvailee "ensimmäisen maailman ongelmia".