Backlogin purkua

[Dragonfly]

F.E.A.R. 2 Project Origin (pelattu Xbox Series X)

Peli läpi.

Tämä oli mainio ensimmäisen persoonan räiskintä, jossa kauhuelementit ovat vahvasti läsnä. Välillä mentiin aseet laulaen ja vihollista kaatui kuin heinää, kun taas välillä pimeä käytävä hiljeni pahaenteisesti. Taskulamppu vilkkui ihan kuin siitä olisi patterit lopussa ja näkökenttä vääristyi hallusinaatioiden seurauksena. Autioituneet metrotunnelit, vanhat laitokset ja tyhjyyttään ammottava koulu ovat perinteisiä kauhupelien ympäristöjä ja hyvin ne toimivat tässäkin.

F.E.A.R. 2 on suora jatko-osa ensimmäiselle F.E.A.R. -pelille. Jopa niin suora, että pelissä pelataan hetki samaan aikaan ensimmäisen osan lopun tapahtumien kanssa. Olet Michael Becket, erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävänä on hakea ja viedä Armacham Technology korporaation johtaja turvaan. Jos ensimmäinen osa on pelaamatta, en tässä spoilaa sen enempää kuin että tämä turvaan haku -tehtävä menee vihkoon, jonka jälkeen Michael onkin tutkimuksen kohteena. Pelaaja saa käyttöönsä kineettisenä voimana hetkellisen ajanhidastuksen, jota käytetään räiskinnän tehostamisessa erinomaisesti. Se on vähän kuin Max Paynen bullet time. Laitat hidastuksen päälle ja ammut räsynukkefysiikoilla varustettuja vihollisia ympäristön hajoillessa ympäriltä. Äärimmäisen viihdyttävää.

Project Origin on vuonna 2009 julkaistuksi peliksi varsin nätti. Jonkin verran kulmikas kyllä, mutta valoefektit ja tunnelmalliset ympäristöt peittävät tätä hyvin. Xbox Series X:llä pelatessa peli myös pyörii todella sulavasti. Kun kontrollitkin ovat kestäneet hyvin aikaa, niin F.E.A.R 2:ssa ammuskelu ei juurikaan kalpene nykypäivän vastineille. Hidastuksien ja räsynukkefysiikoiden siivittämä räiskintä oli jopa hauskempaa kuin monessa uudemmassa pelissä.

Läpipeluu kesti jotain seitsemän ja kahdeksan tunnin väliin. Tämä tuntui sopivalta. Uusi ympäristöjä ja uusia aseita ripoteltiin sopivin väliajoin ja pelin päämäärä jaksoi kantaa loppuun asti. Välillä tosin tuntui, että jokin yksittäinen kenttä tai alue oli turhaan pitkitetty. Siinä näkyi tietyllä tavalla vanhempi pelisuunnittelu, jossa tuli uutta huonetta huoneen perään ilman että sillä saatiin peliin mitään lisäarvoa. Onneksi tämä ei häirinnyt kuin ihan muutamassa kohdassa.

F.E.A.R. 2 ansaitsee suosittelut. Onnistunut tunnelma, toimiva räiskintämekaniikka ja kouriintuntuvat aseet. Ympäristöt näyttävät hyvältä ja psykologinen kauhu pelottaa juuri sopivasti täyslaidallisen ammuskelun välissä.

 

[HideoMiyamoto]

F.E.A.R. 2 Project Origin (pelattu Xbox Series X)

Peli läpi.

Tämä oli mainio ensimmäisen persoonan räiskintä, jossa kauhuelementit ovat vahvasti läsnä. Välillä mentiin aseet laulaen ja vihollista kaatui kuin heinää, kun taas välillä pimeä käytävä hiljeni pahaenteisesti. Taskulamppu vilkkui ihan kuin siitä olisi patterit lopussa ja näkökenttä vääristyi hallusinaatioiden seurauksena. Autioituneet metrotunnelit, vanhat laitokset ja tyhjyyttään ammottava koulu ovat perinteisiä kauhupelien ympäristöjä ja hyvin ne toimivat tässäkin.

F.E.A.R. 2 on suora jatko-osa ensimmäiselle F.E.A.R. -pelille. Jopa niin suora, että pelissä pelataan hetki samaan aikaan ensimmäisen osan lopun tapahtumien kanssa. Olet Michael Becket, erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävänä on hakea ja viedä Armacham Technology korporaation johtaja turvaan. Jos ensimmäinen osa on pelaamatta, en tässä spoilaa sen enempää kuin että tämä turvaan haku -tehtävä menee vihkoon, jonka jälkeen Michael onkin tutkimuksen kohteena. Pelaaja saa käyttöönsä kineettisenä voimana hetkellisen ajanhidastuksen, jota käytetään räiskinnän tehostamisessa erinomaisesti. Se on vähän kuin Max Paynen bullet time. Laitat hidastuksen päälle ja ammut räsynukkefysiikoilla varustettuja vihollisia ympäristön hajoillessa ympäriltä. Äärimmäisen viihdyttävää.

Project Origin on vuonna 2009 julkaistuksi peliksi varsin nätti. Jonkin verran kulmikas kyllä, mutta valoefektit ja tunnelmalliset ympäristöt peittävät tätä hyvin. Xbox Series X:llä pelatessa peli myös pyörii todella sulavasti. Kun kontrollitkin ovat kestäneet hyvin aikaa, niin F.E.A.R 2:ssa ammuskelu ei juurikaan kalpene nykypäivän vastineille. Hidastuksien ja räsynukkefysiikoiden räiskintä oli jopa hauskempaa kuin monessa uudemmassa pelissä.

Läpipeluu kesti jotain seitsemän ja kahdeksan tunnin väliin. Tämä tuntui sopivalta. Uusi ympäristöjä ja uusia aseita ripoteltiin sopivin väliajoin ja pelin päämäärä jaksoi kantaa loppuun asti. Välillä tosin tuntui, että jokin yksittäinen kenttä tai alue oli turhaan pitkitetty. Siinä näkyi tietyllä tavalla vanhempi pelisuunnittelu, jossa oli tuli uutta huonetta huoneen perään ilman että sillä saatiin peliin mitään lisäarvoa. Onneksi tämä ei häirinnyt kuin ihan muutamassa kohdassa.

F.E.A.R. 2 ansaitsee suosittelut. Onnistunut tunnelma, toimiva räiskintämekaniikka ja kouriintuntuvat aseet. Ympäristöt näyttävät hyvältä ja psykologinen kauhu pelottaa juuri sopivasti täyslaidallisen ammuskelun välissä.

Imo äärimmäisen aliarvostettu peli vaikka ei pääse ensimmäisen osan tasolle toiminnassa ja kauhuelementit on aika köykäsiä.

 

[Dragonfly]

Imo äärimmäisen aliarvostettu peli vaikka ei pääse ensimmäisen osan tasolle toiminnassa ja kauhuelementit on aika köykäsiä.

Joo, tästä tuli pelatessa sellainen fiilis, että käsissä on piilotettu helmi. En muista että tästä olisi juurikaan vellonut keskustelua niinkuin ensimmäisestä osasta aikanaan, mutta pidin kovasti. Tämä on kestänyt myöskin aikaa tosi hyvin.

 

[Remeded]

Fear 2 oli aikoinaan coopis hemmetin kova ja hauska peli ja munkin mielestä aliarvostettu helmi.

 

[Raxama]

Fear 2 oli aikoinaan coopis hemmetin kova ja hauska peli ja munkin mielestä aliarvostettu helmi.

Varmaan mietit Fear 3, kun ykkösessä tai kakkosessa ei cooppia ollut mun muistikuvien mukaan ollenkaan.

Kolmonen onkin sit eri tarina ja se onkin sit aika paska peli vrt 1 ja 2...

 

[Remeded]

Joo sekotin kolmosen tosiaan.

 

[Hulikopteri]

Ekaa Fearia pelasin joskus aikoinaan. Oli se erittäin kuumottava En kuitenkaan sitä montaa tuntia pelannut, koska kone ei oikein jaksanut pyörittää. Ei ainakaan sitä silloin konsolille saanut. Saakohan vieläkään?

Noita kahta muuta en olekkaan pelannut oikeastaan yhtään. Vaikka kolmosen toki Steamissa omistan. Sen tiedän kuitenkin etteivät ole yhtä tykättyjä kuin tuo eka.

 

[Dragonfly]

Ekaa Fearia pelasin joskus aikoinaan. Oli se erittäin kuumottava En kuitenkaan sitä montaa tuntia pelannut, koska kone ei oikein jaksanut pyörittää. Ei ainakaan sitä silloin konsolille saanut. Saakohan vieläkään?

Noita kahta muuta en olekkaan pelannut oikeastaan yhtään. Vaikka kolmosen toki Steamiissa omistan.

Ensimmäisen F.E.A.R. -pelin saa myös konsoleille, mutta ainakaan Xboxilla se ei ole myynnissä digitaalisena versiona, vaikka on taaksepäin yhteensopiva peli. Vaatii siis fyysisen version metsästämisen, jos tätä haluaa Xbox 360:lla, Xbox Onella tai Xbox Series X:llä pelata. PS3 versiosta en ole tietoinen, että onko se diginä saatavilla, mutta taaksepäin yhteensopiva se ei kuitenkaan taida olla.

 

[Mossy]

Dragon Age -pelisarjan läpipeluu saatu nyt päätökseen, kun Dragon Age: Inquisiton meni läpi. Tarkoituksena oli pelata sarja läpi ennen uuden julkaisua ja sehän onnistui oikein hyvin. Pelasin pääpelin, sekä DLC:t ja aikaa kului noin 40 tuntia. Keskityin lähinnä päätehtävään, mutta peli myös pakottaa tekemään sivutehtäviä sun muuta, jotta voit edistää päätehtävää - mikä onkin yksi isoimmista kritiikeistäni.

Itselläni tämä asettuu Originsin ja kakkososan väliin. Pelattavuuden puolesta Origins on itselleni selkeästi se paras peli ja pelattavuus olikin yksi Inquisitionin huonoista puolista. Tässä oli hieman enemmän taktisuutta/RPG elementtejä mitä kakkososassa, joka oli käytännössä vain ARPG, mutta ei silti läheskään sitä mitä Origins tarjoili. Päätarina oli hyvä, mielestäni kuitenkin heikoin sarjan kolmesta pelistä. Inquisitionissa päätarina kulki enemmän raiteilla ja omien päätösten vaikutus ei tule samalla tavalla esiin mitä kahdessa aiemmassa pelissä.

Itselläni läpipeluu kesti sen 40 tuntia, mutta peliin voisi helposti upottaa +100 tuntia, jos haluaa nähdä ja tehdä kaiken mitä peli tarjoaa. Peli on massiivinen verrattuna kahteen aiempaan osaan. Valitettavasti suurin osa valinnaisesta sisällöstä ei ole kuitenkaan kovin laadukasta. Laadukkaimmat sivutehtävät oli ehdottomasti ryhmäläisiin liittyvät tehtävät, joiden kautta pääsi tutustumaan paremmin heidän taustatarinoihinsa.

Inquisitionin parasta antia oli ehdottomasti se, mikä on yhteistä kaikille kolmelle, eli maailma ja lore. Dragon Agen fantasiamaailma on todella mielenkiintoinen ja Inquisition onnistuu erinomaisesti sen syventämisessä. Hahmot ovat myös olleet kaikissa kolmessa pelissä erinomaisia. Inquisition tuo myös vanhoja tuttuja takaisin aiemmista peleistä, joka oli hienoa.

Lisäosista olin kuullut paljon hyvää, joten odotukseni olivat korkealla niiden suhteen. Ilokseni voin kertoa, että ne olivatkin ehdottomasti pelin parasta antia. Tarina ja tunnelma olivat kohdillaan ja erityisesti viimeinen lisäosa, Trespasser, on lähestulkoon pakollinen esiosa Veilguardille. Trespasser asettaa äärimmäisen mielenkiintoiset lähtökohdat seuraavaan peliin ja omat odotukseni peliä kohtaan nousivat kyllä suuresti.

 

[Rodion]

Far Cry 5

Positiivisen FC6-kokemuksen jälkeen päätin ottaa peluuseen edeltävän osan. Se oli lähtöasetelmiltaan jopa kuutosta kiinnostavampi: ympäristönä Montanan erämaat ja vihollisena väkivaltainen uskonlahko karismaattisine mutta niljakkaine johtajineen. Ja kyllähän tämä itselleni kolahtikin kuutosta paremmin. Päällimmäisenä pelistä jäi mieleen sen komea ulkoasu. Grafiikka on korkeatasoista ja maisemat näyttäviä. Ja pelattavuudestakaan on vaikea keksiä moittimista. Mainittakoon, että esim. lentokoneella lentäminen oli ajoittain jopa hauskaa, mikä on itselleni videopeleissä aika harvinaista, lentohärveleillä lentäminen kun yleensä on aivan vihoviimeistä puuhaa, mitä peleissä haluan tehdä. Muutamia selkeitä epäkohtia pelissä kuitenkin on:

- Päähenkilö ei puhu. En oikein saanut kiinni siitä, mitä tällä mykällä päähenkilöllä tavoiteltiin. Immersiota sankarin puhumattomuus joka tapauksessa söi, ja aika pahastikin mielestäni.
- Vihollisia oli varsinkin alussa liikaa. Jalkaisin liikkuminen ainakaan teitä tai polkuja pitkin ei tahtonut onnistua, kun edellisen vihollissaattueen kylmettyä seuraava jo ilmestyi jostakin näkökenttään. Metsiä pitkin sai kuitenkin liikkua suhteellisen rauhassa, ja vihollisten määrähän toki pienenee, kun peli etenee ja saa outposteja ym. vallattua.
- Huumehallusinaatiokohtaukset. Pointti olisi tullut selväksi vähemmälläkin määrällä näitä.
- Hiippailun vaikeus. Haastetta on hyvä olla, mutta vihollisten huomiomittari täyttyi mielestäni turhan nopeasti ja viholliset olivat ehkä muutenkin liian tarkkanäköisiä. FC4:ssä tämä toimii paremmin.

Teknisesti peli olisi heittämällä kiitettävän arvosanan väärti, mutta nuo edellä mainitut epäkohdat sekä pelin yleinen mielikuvituksettomuus jättävät arvosanan kasin tienoille.

Halo 5: Guardians

Peli on graafisesti todella näyttävä, yksi komeimmista FPS-peleistä mitä olen ikinä pelannut. Itselleni tämä ei siitä huolimatta kolahtanut oikein mitenkään. Peli oli melko yksipuolista räiskintää pääosin melko tylsissä metalliseinien rajaamissa putkissa, vaikka hienojakin maisemia villissä ”luonnossa” välillä oli. Ja ne alueet sitten olivatkin totisesti näyttäviä. Ongelma ei ehkä kuitenkaan ole itse pelissä, sillä suoraviivaiset ja monotoniset räiskinnät kyllä yleensä maistuvat itselleni hyvin. Kuitenkaan tällainen scifi-aseilla mielikuvitusolioiden räiskintä ei ole koskaan ollut lähellä sydäntä, sellaisen parissa viihtyäkseni pelin pitäisi tarjota koukuksi jotain sellaista mitä muut pelit eivät tarjoa, ja sellaista Halo 5: Guardians ei tarjonnut. Kaipa se vaan pitää uskoa, että Halo-pelisarja ei ole minua varten, kuten jo pelisarjan alkumetreillä pari vuosikymmentä sitten lyhyen kokeilun jälkeen arvelin.

Far Cry 4

Far Cry -innostuksen kunnolla sytyttyä päätin ottaa peluuseen aikanaan kesken jääneen nelososan. Vaikka nyt sainkin pelin vietyä loppuun asti, pystyn hyvin ymmärtämään, miksi peli jäi silloin vuosia sitten kesken. Ensinnäkin pelin tapahtumaympäristönä toimiva vuoristoinen Nepalia mukaileva alue ei oikein innostanut. Suurin syy siihen olivat ehkä rasittavat, vapaata seikkailua jatkuvasti hankaloittavat korkeuserot, mutta muutenkaan tuollainen vuoristoseutu ei oikein ole se oma juttu. Itse pelattavuus on kyllä ihan hyvää kuten muissakin FC-peleissä, eikä tekemisen puutteesta voi tätä nelososaakaan syyttää, sillä kartta on tuttuun FC-tyyliin täpöten täynnä kuvakkeita. Tekeminen toki on sitä samaa itseään toistavaa esineiden keräilyä, outpostien valtaamista, sekalaisten sivutehtävien tekemistä jne. Ihan mukavaa sinällään, mutta kun jo kahdessa grafiikaltan hienommassa FC-pelissä oli samaa harrastanut, meni touhu vähän suorittamisen puolelle. Pelin pääpahista on paljon kehuttu, omasta mielestäni sekin oli lähinnä rasittava ja niljakas näsäviisasteleva suunsoittaja. Pelin parasta antia ja kantava voima olivat ehdottomasti pääjuoneen liittyvät tehtävät.

Ei tämän pelin läpipelaaminen mitään pakkopullaa ollut, mutta menee omissa kokemuksissa kuitenkin sinne ynnä muut -osastolle.

Far Cry 3

Far Cry -maraton jatkui edelleen kolmososaan. Huolimatta siitä, että ikä näkyy tässä pelissä jo rankasti monella tapaa, oli tämä silti nelosta mukavampi pelikokemus. Itse asiassa nostaisin tämän pelaamistani FC-sarjan peleistä vitosen jälkeen toiseksi parhaaksi. Pelin maailmassa ei ole samalla tavalla elämää ja vilskettä kuin pelisarjan modernimmissa osissa, mutta se ei ole oikeastaan huono asia. Hieman seesteisempi tunnelma ja hidastempoisempi meininki sopivat vaihteeksi oikein hyvin. Tässä pelissä ovat myös mielestäni parhaimmat henkilöhahmot mitä FC-pelisarjaan tulee, niin ”hyvisten” kuin ”pahistenkin” puolella, jos jätetään FC5:n pääpahis pois laskuista. Se pitää kyllä mainita, että ajoneuvoilla ajaminen on tässä pelissä aika karseaa.

Hieman koominen ja vähän myös immersiota syövä piirre olivat vihollisten hokemat vihollisleireissä: vihujen sana-arsenaaliin tuntui kuuluvan vain muutama lause, joita ne joka leirissä toistelivat jotka tulivat erittäin tutuiksi pelin aikana, hyvä etteivät jääneet soimaan päähän vielä pelin läpäisyn jälkeenkin.

 

[Mossy]

Kingdom Come: Deliverance

Ostin tämän muutama kuukausi sitten huokeaan 8 euron hintaan, sillä ajatuksella, että pelaan pelin läpi ennen jatko-osan saapumista. 80 tunnin jälkeen peli meni läpi ja suurin osa sivutehtävistä, sekä lisäosat tuli vedettyä läpi. Voi ainakin sanoa saaneensa rahoille vastinetta.

Pakko sanoa, että tämä on yksi parhaista peleistä mitä olen pelannut. Tiesin pelin olevan "keskiaika simulaattori" ja sitähän se hyvin paljon oli. Kaikesta huokuu tekijöiden rakkaus ja intohimo tätä aikakautta kohtaan. Peli on ottanut paljon vaikutteita Witcher peleistä, mikä itselleni tietysti kolahti kovaa, vaikka toki nämä ovat hyvin erilaisia pelejä, niin samanlainen slaavilainen fantasia on molemmissa vahvasti läsnä. Varsinkin musiikki muistutti vahvasti Witchereistä tuttua kansan polkkaa. Myös sivutehtävät ovat ehkä lähimpänä CDPR:n tasoa, mitä on muissa peleissä vastaan tullut. Pelissä on niin paljon hienoja asioita, että niitä on mahdotonta tässä edes alkaa luettelemaan.

Pelin taistelusysteemi on jakanut paljon mielipiteitä. Se on kiistatta vaikea oppia ja on todella brutaali varsinkin pelin alussa, kun omat sekä Henryn taidot ovat maalaispojan tasolla. Useamman vihollisen kohtaaminen samanaikaisesti - varsinkin pelin alussa - on täysi mahdottomuus. Itse kuitenkin pidin tästä systeemistä suuresti, vaikka siinä kiistatta särönsä onkin, mutta se miten pelin edetessä miekkataidot kehittyy mahtavasti sitä mukaa, kun Henry kerryttää kokemusta oli hienosti toteutettu. Iso vaikutus on sillä, että statsit kasvaa, mutta myös itse pelaajana kehityt miekkailussa.

Toinen seikka mistä ei voi olla mainitsematta on bugit. Niitähän pelissä riitti. Julkaisussa peli oli järkyttävän buginen ja monet questit olivat täysin rikki. Nyt suurin osa bugeista on saatu korjattua ja oma kokemukseni oli suhteellisen hyvä, mutta oli tämä vielä tänäkin päivänä yksi bugisimmista peleistä mitä olen pelannut. Tähän kun vielä lisätään se, että pelissä ei ole quick save ominaisuutta, vaan pelin voi tallentaa vain sulkemalla pelin, erikseen valmistettavilla potioneilla tai harvakseltaan olevilla automaattisilla tallennuksilla, niin monet turhautumiset on taattu. Ei varmaan yllätä ketään, että pelin reippaasti suosituin modi on sellainen, joka lisää peliin quick save mahdollisuuden. Itsellänikin meni varmasti useampi tunti täysin hukkaan sen takia, että joku tehtävä bugasi, ja jouduin lataamaan edellisen tallennuksen, josta saattoi olla jo puolituntia aikaa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin erinomainen RPG, itselleni nousee ehdottomasti yhdeksi parhaista, mutta varmasti ei kaikkien makuun. Tämä vaatii pitkää pinnaa ja tietynlaista heittäytymistä pelin maailmaan. Yleensä RPG peleissä pelaat sankaria, joka on kaiken keskipiste ja tuhoaa helposti kaikki vastustajat. Tässä olet vain yksi muista, tavallinen talonpoika, joka päätyy elämänsä seikkailuun.

Jatko-osaan parantaminen on varsin helppoa, sillä niin erinomainen kuin peli olikin, on tässä paljon mitä voi helposti parantaa. Trailerien perusteella kakkososa tarjoileekin paljolti samaa, mutta paremmilla grafiikoilla, isommilla kaupungeilla ja monilla QoL päivityksillä. KCD piti sisällään paljon hyvää ja monia hienoja ideoita, mutta kaikessa ei vain aivan onnistuttu. KCD 2 on mahdollisuus korjata ne virheet ja jos Warhorse Studios siinä onnistuu, niin käsillä voi olla jotain todella, todella hienoa.