Vastaus: Bioshock
Täytyy myöntää, että sen verran intohimoisesti kyseistä peliä pelailen, etten ole kertaakaan käyttänyt resurrectionkoppia. Mielummin lataan pelin edellisestä savesta, oli se sitten vaikka puoli tuntia sitten tehty tallennus. Kuitenkin tavallaan fiilistelen vanhaa System Shock 2 joka nyt kuitenkin on BioShockinkin esi-isä. Jotenkin pakottava tarve tehdä kaikki vaikeimman kautta Pahimmillaan vedin neptunen alun 8 kertaa, ennen kuin sain sen tyydyttävästi ja kuolematta siivottua^^
Rissaa suuresti, kun nykyään pelit on tehty liian miellyttäviksi. Aikanaan kuitenkin saattoi pelissä jäädä jumiin viikoiksi ja edelleen muistaa niitä riemun hetkiä, kun keksi ratkaisun tai muutenvaan sai kohdan härkäpäisesti tahkottua (=
*kaivaa kohta C64:n esiin*
Radikus sanoi:No allekirjotan sen että tollanen respaaminen on typerää pelisuunnittelua, mutta en ymmärrä miten 3 yhtäaikaista perusvastustajaa on muka niin vaikeaa, jos ne pari kertaa tulee.
Mun eka ajatus kyseisestä kohasta oli että tulikos tähän nyt joku bugi kun samat vastukset ravaa kokoajan vastaan