Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Bioshock

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mindfield
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Bioshock

J. Pikkarainen sanoi:
Nähtävämmin jatkoa tulossa sitten oikein urakalla. Tekijöiden sanoin seuraava GTA-brandi. Itseäni ei kyllä niinkään sytytä, ellei sitten lähdetä radikaaleja muutoksia tekemään. Tämä siis lähinnä, jos kahden vuoden syklit tuovat samaan paikkaan sijoittuvia, rakenteellisesti täysin samanlaisia jatkoja. Eri asia, jos paikka vaihtuu ja ne on yhtä hyvin suunniteltuja kuin nykyinen. Tosin rakenteellisia muutoksia kaipaisin siltikin.

Lähde: IGN

Tuskin parissa vuodessa syntyy mitään Rapturen tasoista joten itse näkisin mielellummin jatko-osan tapahtuvan edelleen samassa kaupungissa vaikka 20 vuotta myöhemmin tms. Olisi ihan kiehtovaa nähdä mitä syntyy jos resurssit annettaisiin paikan kehittämiseen ja pelattavuuden avaamiseen ihan eri tasolle. Voisihan kaupunki laajeta Sealandin tai Dubain keinotekoisten saarten tavoin myös pinnalle niin ei tarvitse tyytyä pelkästään merenalaisiin maisemiin.Toki joku samaa jatkumoa hyväksikäyttävä sisarkaupunkikin olisi hieno juttu
 
Vastaus: Bioshock

BlackSunRa sanoi:
Voisihan kaupunki laajeta Sealandin tai Dubain keinotekoisten saarten tavoin myös pinnalle niin ei tarvitse tyytyä pelkästään merenalaisiin maisemiin.

Yhdysvaltain hallitus ottaisi Rapturen haltuunsa muuttaakseen sen kaikille avoimeksi vesipuistoksi. Mystisissä olosuhteissa come backin tehnyt Andrew Ryan olisi splaissannut käsiensä paikalle kuularuiskut, eikä hän pidä moisista suunnitelmista alkuunkaan.

Tällä kertaa pelaajien hartaimpia toiveita on kuunneltu ja peliin on saatu lisää jännitystä muun muassa fysiikat mullistavalla gravitaatioaseella, seinien läpi valaisevalla tarkkuuskiväärillä, sekä bullet time plasmidilla.

Pelattavaksi hahmoksi voi valita joko Sander Cohenin, tai tohtori Tenenbaumin. Kummallakin on mukanaan tilannekomiikkaan orientoitunut side kick. Loppuratkaisun näyttämönä toimii omaperäisyydessään vertaansa vailla oleva salainen tutkimuslaboratorio Nevadan autiomaassa.
 
Vastaus: Bioshock

Bullet time plasmidi olisi kyllä hauska. Vanha toki, nähty kymmeniä kertoja, mutta silti se toimisi tässä pelissä jotenkin (ehkä?) erityisen hyvin.

Viimeisessä paikassa loppuratkaisun alla kun olen nyt, uskaltaa jo sanoa, että ei nyt ihan täydellinen peli, mutta tarinalliseksi/tunnelmalliseksi shooteriksi kyllä aivan loistava ja metascorensa ansainnut.
 
Vastaus: Bioshock

Tätä lienee jossakin jo tiedusteltu, mutta...

Minua ihmetyttää missä näitä geenipankkiin taltioituja kykyjä saa vaihtaa. Ohjekirjan mukaan Geenipankissa (missä tälläinen on?). Olen juuri pelastanut ensimmäisen pikkusiskon ja minulla on 4 ominaisuutta, joista kahdelle on slotit (Pitäisikö näitä saada ostaa Gatherer's Gardeneista? En näy slotin osto mahdollisuutta.).

Eihän hankitut kyvyt häviä minnekään, jos sijoittaa uuden kyvyn edellisen päälle?
 
Vastaus: Bioshock

TaiDOmi sanoi:

Ei häviä hankitut kyvyt mihinkään ja geenejä vaihdetaan niihin tarkoitetuilla automaateilla kuten ohjekirja sanoo. Katso kartasta, oletko kulkenut sellaisen ohi huomaamatta. Voi myös olla, että vielä tuossa vaiheessa niitä automaatteja joissa vaihdon voi tehdä ei ole tullut. Ja muistaakseni ihan ensimmäisestä GG:stä ei voinut ostaa vielä lisäslotteja.
 
Vastaus: Bioshock

TaiDOmi sanoi:
Tätä lienee jossakin jo tiedusteltu, mutta...

Minua ihmetyttää missä näitä geenipankkiin taltioituja kykyjä saa vaihtaa. Ohjekirjan mukaan Geenipankissa (missä tälläinen on?). Olen juuri pelastanut ensimmäisen pikkusiskon ja minulla on 4 ominaisuutta, joista kahdelle on slotit (Pitäisikö näitä saada ostaa Gatherer's Gardeneista? En näy slotin osto mahdollisuutta.).

Eihän hankitut kyvyt häviä minnekään, jos sijoittaa uuden kyvyn edellisen päälle?

Ensimmäisen slotin voi muistaakseni ostaa sitten, kun olet päässyt Neptunes Bountyyn(Fontaine Fisheries -paikan lähellä muistaakseni). Kyllä niitä geenipankkeja tulee eteen väkisilläkin. Eivätkä kyvyt katoa, ne tallentuvat pankkiin.

EDIT: Scatterbrain ehti ensin :o
 
Vastaus: Bioshock

Kiitoksia! Alkoi eilen rienaamaan moinen ajatus, mutta uskoinkin ettei pelintekijät voi tehdä sellaista typeryyttä, että geenit olisi mahdollista hävittää vahingossa... :)
 
Vastaus: Bioshock

Hmm törmäsin outoon asiaan. Pelasin Arcadia levelin läpi ja päätin sitten hypätä ihan alkuun medical pavilioniin piruuttani kun se jäi osittain koluamatta.
Nyt välittömästi alkoi peli nykimään. Välillä peli oikein pysähtelee toiminnan keskellä. Wtf, ketään muu törmännyt moiseen ilmiöön? D:
En ehtinyt vielä koittamaan muita kenttiä mutta eipä tätä ennen ole ollut niin mitään ongelmia kuin tuonne hyppäsin..

Btw mikä olisi veikkaus prosentteina missä vaiheessa peli Arcadian (save the forest) jälkeen on?
Saisi loppua jo kun on kaappi muitakin pelejä täynnä joita ei ole ehtinyt edes aloittaa. :P
 
Vastaus: Bioshock

Decap sanoi:

Törmäsin samaan ilmiöön itsekin. Aikalailla heti päivityksen jälkeen, joten tiedä sit johtuuko siitä. Tosin itse olin vähän pidemmällä menossa pelissä, joten paikasta ei ole kiinni. Pidin boxia kiinni pari tuntia ja koitin uusiksi -> ei auttanut. Seuraavana päivänä pyörähti vasta normitahdilla käyntiin.

En tiedä syytä. Itse olin kusi sukassa, että boxi ois menossa paskaksi, mutta ei tuo muilla peleillä ole tullut.

Btw mikä olisi veikkaus prosentteina missä vaiheessa peli Arcadian (save the forest) jälkeen on?
Saisi loppua jo kun on kaappi muitakin pelejä täynnä joita ei ole ehtinyt edes aloittaa. :P

~puoliväli, ehkä. Riippuu pelityylistä.
 
Vastaus: Bioshock

Decap sanoi:
Hmm törmäsin outoon asiaan. Pelasin Arcadia levelin läpi ja päätin sitten hypätä ihan alkuun medical pavilioniin piruuttani kun se jäi osittain koluamatta.
Nyt välittömästi alkoi peli nykimään. Välillä peli oikein pysähtelee toiminnan keskellä. Wtf, ketään muu törmännyt moiseen ilmiöön? D:
En ehtinyt vielä koittamaan muita kenttiä mutta eipä tätä ennen ole ollut niin mitään ongelmia kuin tuonne hyppäsin..
Vian aiheuttaa X360n cache ja Biochockin tapauksessa se tyhjennetään pitämällä molempia bumper-nappuloita (LB ja RB) pohjassa pelin käynnistyksen aikana kunnes 2K games logoanimaatio on ohitettu. Lisätietoa 2K Games forumeilla

Decap sanoi:
Btw mikä olisi veikkaus prosentteina missä vaiheessa peli Arcadian (save the forest) jälkeen on?
Saisi loppua jo kun on kaappi muitakin pelejä täynnä joita ei ole ehtinyt edes aloittaa. :P
Olet hieman alle puolenvälin
 
Vastaus: Bioshock

Justice_Fist sanoi:
Yhdysvaltain hallitus ottaisi Rapturen haltuunsa muuttaakseen sen kaikille avoimeksi vesipuistoksi. Mystisissä olosuhteissa come backin tehnyt Andrew Ryan olisi splaissannut käsiensä paikalle kuularuiskut, eikä hän pidä moisista suunnitelmista alkuunkaan.

Rapturen sosialisointiyritys jenkkien toimesta olisi tietenkin hieno tapa saada toiminnantäyteinen jatko-osa. Toinen vaihtoehto olisi tehdä Rapturesta kylmän sodan temmellyskenttä jossa vapaustaistelijan täytyisi pitää loitolla Washingtonin että Moskovan (ja mahdollisesti myös Vatikaanin) edustajat ja vielä varoa etteivät pommia pelkäävät punaniskasurvivalistit saa kaapattua valtaa kaupungissa. Toisaalta homma voisi lähteä franchise-pohjalta laajenemaan oikein kunnolla ja merenpohjaan voisi syntyä pienoinen kaupunkivaltioiden verkosto joiden välille voisi syntyä vaikka minkälaista säpinää.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Bioshock

Noniin, peli on pelattu läpi, ja arvioisin että siihen meni karvan alta 20h, joka on kyseisen lajityypin peliksi ihan kivasti.

Pelissä on upeasti luotu maailma ja arkkitehtuuri. Tunnelma on erittäin tiivis, ja äänimaailma parhaita mitä olen peleissä koskaan kuullut, kerrankin subbariakin käytetään kunnolla hyväksi.

Silti yllättää miten kritiikittömiä kehuja tästä näkee, onhan tässä omatkin ongelmansa: liian vähän erilaisia vihuja, loppujen lopuksi suoraviivainen toiminta (vaikkakin eri tapoja on kiitettävän monia millä vihut saa hengiltä) ja erinoten tekstitykset jotka menevät eri tahdissa kuin puheet. Juonen seuraaminen ainakin minulla meni vaikeaksi, ja ilman subeja taas on muutenkin vaikea seurata juonen kehitystä. Joitain grafiikkabugeja tietty löytyi, ja fysiikkabugeja, mutten viitsi niistä pahemmin narista kun loppupeleissä kyseessä on erittäin hiottu kokonaisuus.

Ehkäpä paras fps peli mitä olen koskaan pelannut, muttei sentään paras peli. En sanoisi vuoden peliksikään, kun tänä vuonna on Forza 2:nenkin julkaistu.

9+/10 tai 93/100.
 
Vastaus: Bioshock

Nyt on menty läpi, ja todellakin kovaa vuoden peli -ainesta.

Alku ei kovin paljon iskenyt, ja vasta Arcadiassa peli lähti kunnolla mielestäni käyntiin. Juonesta alkoi selvitä mukavia seikkoja ja muuta hauskaa. Tietysti masensi hieman tuo nykiminen (jota tosin huomasin ainoastaan Fort Frolicissa). Big Daddyjen tappaminen oli hauskaa, joskin nyt aika helppoa jos sattui olemaan kranaatinheitin kädessä. Loppupuolella pelistä katosi tietty jännittävyys. En tiedä, mutta Medical Pavillion oli esimerkiksi paljon pelottavampi paikka kuin loppupeli. Valokuvaaminen toi peliin hauskan pikku lisän, harmi vain, että ottamiaan kuvia ei taida voida nähdä mistään? Plasmideja oli riittävästi erilaisia, mutta eniten kuitenkin käytin Incineratea ja Electro Boltia. Suht käytännölliseksi osoittautui myös Hypnotize Big Daddy. Epäkäytännöllisimmäksi löysin Insect Swarmin, jonka sijasta voisi käyttää Electro Bolttia, joka ajaa melkein saman vihollisenhärnäämistaktiikan. Myös Winter Blast oli turha, koska sen jälkeen ei voi enää etsiä ruumiista tavaraa. Tosin valokuvaaminen onnistuu näin helpommin, koska kohde on paikallaan. Kokonaisuudessaan peli on loistava, niin graafisesti kuin toimintansakin kannalta.

Ainiin... nyt kun olen vetänyt tuon pelin läpi, ja koluan nyt kaikkia paikkoja Plasmidien ja äänipäiväkirjojen toivossa, niin pääseekö Olympus Heightsiin millään takaisin? Rapture Metrolla ei ainakaan päässyt (vai onko bugi, eli pitäisi päästä?), joten onko muuta reittiä?
 
Vastaus: Bioshock

DarkNorik sanoi:
Nyt on menty läpi, ja todellakin kovaa vuoden peli -ainesta.

--- Tietysti masensi hieman tuo nykiminen (jota tosin huomasin ainoastaan Fort Frolicissa).

Valikoista voi säätää sen ruudunpäivityksen todella sulavaksi. Grafiikkakaan ei tunnu huononevan säädön ollessa päällä, mutta ruudunpäivitys nousee "huimasti"...
 
Vastaus: Bioshock

Vihdoin sai boxin huollosta, joten voisi aloitella tätäkin. Minkäslainen on vaikein taso, sopivan haasteellinen, vaiko hermoja raastava?
 
Vastaus: Bioshock

Digger sanoi:
Vihdoin sai boxin huollosta, joten voisi aloitella tätäkin. Minkäslainen on vaikein taso, sopivan haasteellinen, vaiko hermoja raastava?

Sopivan haasteellinen. Suosittelen kyllä ehdottomasti aloittamaan sillä jos konsoli-fps on yhtään tuttu genre.
 
Vastaus: Bioshock

Kuinka kauan peli kestää siinä kohtaa missä mennää Ryanin kämpille. Alussa tuli kyllä joku uusi heppu minkä luokse pitäisi mennä ja varmaankin tappaa hänet.
 
Vastaus: Bioshock

Semmoista on muuten tehnyt mieli kysyä, että tukeeko Bioshock oikeasti 1080p resoa? Takakannessa kun on maininnat että tukee 720p, 1080i ja 1080p. Itselläni ei ole kuin 720p töllö niin ei voi testata toimiiko tuo ylin proge kuvakin oikeasti. Epäilyttää vaan liekkö totta kun kerran grafiikat ovat muutenkin kohtuu kauniit.
 
Vastaus: Bioshock

Voi saa**nan hele**tti. Anteeksi kirosanat, mutta tuossa 10 minuuttia sitten lopetin pelin vihdoin ja viimein läpipelattuna, ja täytyy kyllä sanoa että loppu oli aivan saatanan ankea.. :(
Ei saa kyllä multa nyt kymppiä, tiputan arvosanan ysiin, sen verran tuo masensi.
 
Vastaus: Bioshock

Scatterbrain XO sanoi:
Ei saa kyllä multa nyt kymppiä, tiputan arvosanan ysiin, sen verran tuo masensi.
Ei tämä minustakaan kyllä ihan kympin arvoinen peli ole. Ei pidä ymmärtää väärin, mielestäni peli on hyvin tehty ja viihdyttävä, mutta en silti oikein ymmärrä kaikkea sitä suitsutusta mitä se on saanut osakseen. Grafiikka ja äänet ovat tasokkaita ja saavat luotua hienon tunnelman, mikä onkin ehkäpä pelin parasta antia. Muuten tuo on aika perusräiskintää suhteellisen ahtaissa ja putkimaisissa mestoissa. Vika varmaan on minussa, kun enää ei tällaiset kauhu-elementein varustellut pelit oikein innosta - olen toki enemmän Halo-mies ja se varmasti vaikuttaa paljon asiaan - ja klaustrofobiset pelimaailmat ahdistavat minua väärällä tavalla.
Hakkerointikaan ei pelissä ole kovin kaksista, mikä tavallaan ehkä sopii minulle paremmin, vaikka odotin kyllä edes hieman syvällisempää systeemiä - tosin pelin edetessä tuo minipeli alkaa olla jo melko väsähtänyttä touhua. Myöskään plasmidit ja erikoiskyvyt eivät ole saaneet minua juurikaan innostumaan, eikä niitä tule sen myötä sitten kovin paljoa käytettyäkään (minä kun en muutenkaan ole peleissä niin kauhean innostunut demonivoimista tms. erikoiskyvyistä). Ympäristön hyödyksi käyttäminenkin on melko näennäistä ja itse lähinnä räiskin vain menemään, joskus kikkaillen jotakin vähän rutiinista poikkeavampaa - yleensä tuota kikkailua ei vain jostain syystä jaksa/kiinnosta harrastaa.
Pelattavuus on kuitenkin kohdallaan enemmän kuin tarpeeksi.
Perusräiskintäähän tämä on, mutta sitäkin huolitellummassa paketissa ja jokainen hetki pelin parissa on kuitenkin viihdyttävä hetki. Ysin minä tälle antaisin.
 
Ylös Bottom