Muun elämän loistaessa poissaololllaan olen pelannut CoDia nyt noin 4 tuntia per päivä kahden kuukauden ajan. Connection Interruptedia ja Host Ended Gamea tulee ehkä noin 5 prosentissa matseista, lagia vielä vähemmässä, varsinkin nyt kun ei voi enää pelata Atlantin takaisten seurassa.
Brittiteinejä lukuunottamatta en ole mikkivandalisoinnin kohteeksi joutunut, mutta jos siellä joku alkaa viheltelemään, niin laitan mikin lattialle. Näin kuuluu pelkästään pelin äänet televisiosta, vihellyksiä ei kuule kuin mattoni.
Usein käy kuin monille muillekin, eli peli pistää minut kesken kaiken matsiin jossa oma joukkue on ottamassa turpaan. Teon logiikka piilee tietenkin siinä, että näin häviävä joukkue saa tarvitsemaansa lisävahvistusta. Itse pelaan lähes pelkästään S&D:tä, ja joskus on tullut autettua rämpivä joukkue takaisin voittokantaan.
Summa summarum: omiin kokemuksiini heijastaen, jotenkin tuntuu, että CoDin ongelmia liioitellaan. Tai sitten vain olen onnekas.
Ongelmistaan huolimatta on kyseessä kuitenkin paras peli mitä olen vuosiin pelannut.