Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Call of Duty: Modern Warfare 2019

Nuo askelten äänet on kyllä vedetty niin naurettavaksi, että ei välis kiinnosta liikkua ollenkaan ennen ku dead silence on ladannut. Ja siltikään se ei tunnu vaikuttavan juuri ollenkaan.
 
En oo koskaan ollu ihmeemmin perus TDM fani, sillä siitä puuttuu "tehtävä", mutta pakko myöntää, että Realism-mode oli hauskaa! Tämä saisi ehdottomasti tulla muihinkin pelimuotoihin, jolloin tiimityö korostuu entisestään. SD olis ihan huippua, kun ulkoinen ryhmächätti suljettaisiin myös pois, eli puhe onnistuisi niin pitkään kuin oot elossa. Jalkoihin ampuessa ei kuuluisi kuolla, vaan jäädä downiin.
 
Ihmettelinkin kun södessä kuulin kuolleiden tiimiläisten opastavan. En muista, että cod4-Mw3 aikana onnistu tuollanen.
 
Hyvältä on tuntunut pelaaminen tähän asti, vaikka juurikin kentät ei suuremmalta osin oo hurraata nostattanut. Piccadillyn voisin deletoida koko pelistä ihan suoraan. Aivan älytön kapea näyttämö ja yhtään nautinnollista peliä ei siellä ole vielä tullut vastaan. Toinen inhokki on Euphrates Bridge. Se jos Dominationissa tulee vastaan, niin lähtee uusi haku itsellä käyntiin. Ei vain jaksa sitä snipukeidasta mikä vastassa odottaa, ja itse en hirveästi sniputtele, niin ei tarjoa muuta ku tuskaa. Spawn > juokset pari metriä > kuolet > spawn sama paikka > kierrät toista reittiä pari metriä > kuolet. Jippii. Savujen kanssa saattaa päästä välillä sillan alle tai päälle, mutta siellä on sitten kämppimässä jo seuraavat toverit ja uudestaan koko rumpa. Ja jos sattuu että oma tiimi pääsee hallitsemaan, niin vastustajilla sama tilanne, eikä tarjoa itselle mitään hupia sekään puoli.

HQ-pelimuoto on todella epätasapainossa. Matsin alkaessa HQ saattaa olla lähempänä toista tiimiä, ja tuntuu tosi epäreilulta jo alkuunkin. Ja se random sijainti määrittelee miten matsi menee. Toki on mukana ollut hyviäkin pelejä, mutta otin HQ:n nyt toistaiseksi pois omalta listalta. Cyber Attack, S&D ja Domination tällä hetkellä eniten pelattuina. TDM ei ole ehkä ihan omaan mieleen, mutta välillä 10vs10 sitäkin tulee vedettyä. Ground Wars on huonompi versio Bäfän vastaavista, niin ei tule juuri sitä pelattua. Kentät myös siinä heikkoja.

Ampuminen ja pelaaminen on kivaa, niistä plussaa. Kämppimiset ei sinällään häiritse itseäni, sillä enemmän on tupannu ärsyttämään munaravia vetävät ukot hyppyloikkineen. Haluaisin nähdä sellaisen oikean sotilaan joka hyppää nurkan takaa parin metrin matkan haulikko *eniksen jatkeena. Ei taida näkyä. Aseman pitäminen ja puolustaminen tuntuu omaan "sotasuunnitelmaan" fiksummalta. Itse oon varmaan vähän noiden väliltä, sillä oon just se jannu joka seisoo siellä keskellä katua ja kuolee koko ajan. Matsien tasapainosta pakko antaa noottia. Ei iske tajuntaan miksi jokin HQ tai Cyber Attack alkaa heti alkuun jollain 3vs6 tilanteella? Johtuuko kesken haun quittaavista pelaajista? Ei siinä paljoa mieltä naurata kun eilenkin esim HQ:ssa matsin alussa oltiin jo 3 pelaajaa vähempänä ja lokaatio spawnas vihujen lähelle aina, otettiin kevyet 0-160 turpaan. Lisäpelaajia ei saatu koko pelin aikana. Vastaavia kokemuksia on aika paljon tullut.

Vastapainona sitten eeppiset Domination taistot, jotka päättyneet 199-200 tilanteisiin. Tai tasapeleihin. Tosi hauskaa ja hyvää peliä niissä. Sääli ettei samalla porukalla voi sitten jatkaa, vaan seuraava matsi on jo sitten epätasapainossa. Crossplay on välillä ollut päällä, mutta nyt laitoin sen pois kun hiirikavereita rupesi enemmän peleihin päätymään ja altavastaajina siinä heti oltiin. Äänimaailma on hyvä. Askeläänistä en itse valita, arvostan sitä että ne kuulee hyvin, niin loppuu se munaravi.

Daily-tehtävät ei rekisteröidy liki ikinä, joten ne ei toimi. Muutenkin outoja häröjä näkynyt siellä täällä. Yhdessä matsissa hakkeroin vihun claymorea ja kuolin kesken prosessin. Lopputulemana ei loppumatsin ajan toiminut jostain syystä toinen tatti, eli en voinut kääntää ukkoa. Tähän ei auttanut mikään muu kuin quitata matsista kesken.
 
Askeläänistä en itse valita, arvostan sitä että ne kuulee hyvin, niin loppuu se munaravi.

Amen. Kummasti laittanut jarruja myös täällä päälle. Etu on sillä joka pääsee yllättämään ja harvemmin se on tämä kanta-astuja naapurista. :D
 
Savut voisi pysyä vähän kauemmin, tai sitten niitä saisi olla kaksi. Ainakin kun tuntuu olevan ainoa aina koko joukkueessa joka käyttää savuja
 
Savut voisi pysyä vähän kauemmin, tai sitten niitä saisi olla kaksi. Ainakin kun tuntuu olevan ainoa aina koko joukkueessa joka käyttää savuja

Täällä savut ja trophy-tsydeemi kulkevat mukana. Harvoin näkee tuplasavuja, mutta sitäkin kuitenkin tapahtuu. Porrastaen vielä niin, että saadaan alue vallattua peitteen alla.
 
Piccadilly saa paljon lokaa. Itse pelannut toistaiseksi pelkkää HQ pelimuotoa ja kartta on tässä yksi omista suosikeista. Kiikarikivääri punapistetähtäimellä ja päällekäispiippuinen haulikko yhdistelmällä tuossa kentässä pääsee loistamaan. Noin 10 tuntia pelattuna ja kahta kenttää olen päässyt kokeilemaan kumpaakin vasta kertaalleen (Arklov Peak ja St. Petrograd). Jälkimmäisessä ainakin sujui samalla haulikko+kivääri kombolla. Palatsi kentästä on HQ:ssä huonoimmat kokemukset, kun etäisyydet tehtävien välillä kasvaa liiaksi ja kenttä on muutenkin liian iso 6v6 pelimuotoon (kun se ei kuitenkaan ole tarpeeksi avoinkaan). Silta kentän matsit ovat sattuneet varmaan jokainen olemaan hyvin yksipuolisia tasaväkisyydessä. Rammazassa itsellä sitten taas ei kulje oikein millään.

Keskimäärin kartat tuntuu ihan hyviltä ja toimii HQ pelimuodolla.
 
Alkaa rasittamaan vähän myös nuo tehtävät jotka eivät täyty kun saa tappoja aseella. Ei noita pistoolitappoja niin hauskaa ole keräillä.
 
Ei hyvää päivää tän kans. Äänipugi tuli jälleen, eilen vielä toimi ok kunnes heitti pihalle ja sammutti koko boxin. Ihan pelikelvoton ku äänet menee vtuiks.. Vois jo pikkuhiljaa korjailla ku oli jo betassa sama
 
Siis montako mappia tässä ees on? Itse päässy pelaamaan vaan Azhir cavea, gun runneria, picashittyä ja hackney yardia.. Isommista vaan grazna raidia.
Alkaa rasittamaan vähän myös nuo tehtävät jotka eivät täyty kun saa tappoja aseella. Ei noita pistoolitappoja niin hauskaa ole keräillä.
Huomasin ite että joskus se tehtävä näyttää, että ei ole kaikkia tappoja mutta ne rewardit on silti tullu.. Ainakin niissä päivittäisissä tehtävissä.
 
Siis montako mappia tässä ees on? Itse päässy pelaamaan vaan Azhir cavea, gun runneria, picashittyä ja hackney yardia.. Isommista vaan grazna raidia.

Huomasin ite että joskus se tehtävä näyttää, että ei ole kaikkia tappoja mutta ne rewardit on silti tullu.. Ainakin niissä päivittäisissä tehtävissä.
Alkaa tuntua että jengi quittaa noita paskoja karttoja niin paljon että joutuu koko ajan hinkkaamaan samaa skeidaa. Itselle ei tullut nuo rewardit
 
Näyttää combat recordis kaikkien muitten pelimuotojen tilastot mutta cyber attack näyttää vaan nollaa kaikis vaikka on pelatuin mode itellä.
 
Tuli huomattua että stim + double time + restock on aika maukas combo :cool: Varsinkin S&D / cyber attack kerkeää hyvin ennen vastapuolta sinne kentän puoliväliin kytikselle.
 
Ihan kuten kampanjakin, on MP parasta ps4 prolla kaikista konsoleista. Oli modi mikä tahansa niin sulavat 60 taulussa lähes kokojan. X ja ps4 pärjää ihan pelattavasti mutta perus xbox one on aika paha.

 
Aika kaksijakoista on ollut. Tänään otin ensimmäistä kertaa crossplayn pois päältä ja aluksi pärjäsi vähän paremmin, mutta sitten tuli vielä pahemmin turpaan. Melkoista tasapainoilua on aallonharjalta toiselle, kun välillä saattaa saldo olla 5-20 ja toisinaan sitten onnistuu kaikki, jolloin lukemat päinvastoin.

Tietyt kartat ovat syöpyneet mieliin erittäin positiivisina kokemuksina. Osa toimii välillä ja sitten on muutama aivan täyttä kuraa. Tykkään enemmän kohteen sisältävistä pelimuodoista, sillä TDM tuppaa olemaan liian usein silkkaa kämppimistä.

Välillä viholliset havaitsevat niin tehokkaasti askeleiden suunnan hitaallakin vauhdilla mentäessä, että joko niillä on 500 euron kuulokkeet päässä tai sitten kaikki muut äänet disabloituna, jolloin pelkät askeleet kuuluvat – ja oletettavasti vielä tiimikavereiden askelten äänet pois päältä jonkin vippaskonstin avulla. Löytävät kohteen niin järjettömällä tarkkuudella.

Aniyah Palace - Sisäpihalla olet dööd. Ulkokaarella on tylsää. Konttien välissä joskus hyviä 1vs1-kohtaamisia. Mönkijät, pyh. Ikkunasnipuhippaa. 3/10.

Azhir Cave – Hyvä tasapaino TDM/Domissa. Liikaa kyttäyspaikkoja. Mä tartten tarkemman telkkarin, en näe vihua luolassa tarpeeksi ajoissa. 6/10.

Akrlov Peak - Pelin parhaita karttoja, etenkin Domissa. Paljon reittejä, hyvät välimatkat. Miinuksena vähäiset sisätilat. 9/10.

Euphrates Bridge - Snipuhippaa, spawnirapea, oli sitten TDM/Dom. Antakaa mulle 5 savua. Kirotut sniput. Joskus jotain kohtalaista äksöniä sillan päällä, jos sattuu olemaan kranaatteja mukana. 2/10.

Grazna Raid - Tästä pidin jo Betassa. Menevää kaupunkisotaa, mutta HQ-erät liikaa tuurin varassa. Parhaimmillaan Dom/TDM. 7/10.

Gun Runner - Tämä on ihan mukavaa välillä. Sopivasti reittejä, paljon sisätiloja, ei liikaa väijytyspaikkoja. 7/10.

Hackney Yard - Haistakaa paska. Aina joku mulkku selässä, yläpuolella ikkunassa kämppimässä tai haulikon kanssa perseessä kiinni. En osaa. Liikaa reittejä ja korkeuseroja. Joka hetki askelet ympärillä ja missään ei näy ketään. Perkele. -15/10. (ikinä en ole tässä mapissa saanut hyvää tulosta aikaan. Yleensä kiusaan ihmisiä claymoreilla). Ja arvosana pelimuodosta riippumatta. Ikinä ei mikään toimi. En osaa.

Piccadilly - Tämä on ollut ääripäästä toiseen menemistä. Toisinaan bussien välissä ja reunoilla dead silencen kanssa ihan jees. Liikaa spawnirapea. Haulikkokämpit myymälässä, rakennustelineillä ja tunneleissa osa 9439433. Heikoimmillaan HQ:na, liikaa tuurista kiinni. 5/10.

Rammaza - Välillä ihan ok. Kujanjuoksussa on tunnelmaa. Paljon korkeuseroja ja väijytyspaikkoja. Kleikkakämppijöiden taivas. 6/10.

St. Petrograd - Tämäkin on ihan jees. Sopivasti reittejä ja hyvää äksöniä Domissa. HQ ehkä paras tässä mapissa. Haulikkohorojen leikkikenttä. Kleikkaa, kleikkaa! 7/10.

S&D:tä olen pelannut vain muutaman erän, joten sen sopivuutta eri karttoihin en arvioinut. Rammaza oli aivan hanurista SD Hardcorena. Cyber Attack oli SD:nä Piccadillyssa ihan ok, mutta tämä vain yhden erän pohjalta. 99% peleistä on pelattu normimuotoa, HC:tä loput.
 
Tänään tuli avattua myös Kill Chain -perkki. Mutten ymmärrä yhtään sen käyttöä. Osaako joku valaista tarkemmin? Siinä mainitaan, että tappoputket ikään kuin kerryttäisivät myöhempiä tappoputkipalkintoja, vaikka noutaja tulisikin. Mutta eivät ne jää "muistiin". Ohessa on maininta, että sillä ei voi kerätä nukea (Ground Warissa).
 
Tänään tuli avattua myös Kill Chain -perkki. Mutten ymmärrä yhtään sen käyttöä. Osaako joku valaista tarkemmin? Siinä mainitaan, että tappoputket ikään kuin kerryttäisivät myöhempiä tappoputkipalkintoja, vaikka noutaja tulisikin. Mutta eivät ne jää "muistiin". Ohessa on maininta, että sillä ei voi kerätä nukea (Ground Warissa).

Eli jos saat sen hetkisellä elämälläsi hankittua vaikka mortar striken (5 killstreak), niin sen tuomat tapot kartuttavat streakkia lisää. Esimerksisi saat sillä 3 tappoa, joten killstreakkisi olisi nyt 8. Kuolema nollaa tämän. Eli jos kuolet saatuasi sen mortar striken, niin respauksen jälkeen sen käyttö ei enää kasvata streakkia.
 
Eli jos saat sen hetkisellä elämälläsi hankittua vaikka mortar striken (5 killstreak), niin sen tuomat tapot kartuttavat streakkia lisää. Esimerksisi saat sillä 3 tappoa, joten killstreakkisi olisi nyt 8. Kuolema nollaa tämän. Eli jos kuolet saatuasi sen mortar striken, niin respauksen jälkeen sen käyttö ei enää kasvata streakkia.
No niin! Ratkaisu olikin yksinkertaisempi kuin olisi odottanut. VTOL:ää siis kehiin ja aika todennäköisesti sen avulla Chopper Gunner ja Gunship varastoon :). Kiitos!
 
Ylös Bottom