CD Project Red jatkaa vahvaa suoritustaan ladattavan lisäsisältönsä kanssa. Cyberpunkin Phantom Liberty on kerrassaan erinomainen delsu erinomaiselle emopelille samoin kuin Witcher 3:sen lisäsisällöt. Minun corpo-elämään kyllästynyt netrunner-V:ni oli delsun läpäisyn jälkeen tasolla 35 ja katu-uskottavuustasolla 40. Pelitunteja ehti kertyä 18 -- lähinnä delsun pääjuonta seuraillen.
Jo tuttuun tapaan listaan plussat ja miinukset:
+ Cyberpunkin maailma viehättää valtavasti. Ja on viehättänyt aina ammoisista kynäpaperiroolipeliajoista ja vaikka William Gibsonin Neurovelhosta lähtien. Jotenkin mukavan rosoinen scifin alagenre kyborgimaisine ihmisyyden laajennoksineen, AI-verkkoineen ja korporaatiodystopioineen. Tuntui kotiinpaluulta sujahtaa V:n pöksyihin ja kruisailla Night Cityssä pitkän tauon jälkeen.
+ CDPR on panostanut kunnialla laatuun katastrofaalisen orkkisjulkaisun jälkeen. Minä olin ilmeisesti niitä harvoja, joilla ei ollut ongelmia nauttia 1.0 versiosta XSX-maailmassa, mutta otan toki uudet graafiset herkut, autotaistelut ja toimivan poliisin kernaasti vastaan.
+ Phantom Libertyn agenttivetoinen juoni oli jännästi erilainen kuin alkuperäinen tarina. Heti alkuun saatiin compelling reason to act. Tuttuun tapaan myös sivutehtävät on hyvin kirjoitettu ja tarjoavat yllätyksiä ja paikoin eettisiä valintojakin. Heist-henkiset pääjuonitehtävät olivat parhautta. Vaihtoehtoiset loput jopa delsussa on hienoa.
+ Hyvän juonikäsikirjoituksen lisäksi CDPR loistaa upeissa sivuhahmoissaan: Idris Elban Reed, Alex, So Mi ja miksei vaikka ne ranskalaishäkkerisisaruksetkin. Johnnyn lakoniset kommentit ovat nekin aina tervetulleita. Dialogi soljuu upeasti ja keskustelut etenevät cinemaattisen dynaamisesti verrattuna vaikka erääseen toiseen skifi-ropeen, jossa keskustelut jumittavat paikallaan. So Mi kiertää nojatuolin käsinojalta haikailemaan neon-valojen katveeseen ja sitten vielä vähän pitelemään kädestä sohvalle saman keskustelun aikana ilman, että pelaaja menettää kontrollia ja katselee cut-sceneä.
+ Pelimekaniikka toimii mainiosti. Taistelut ovat hektisiä ja äänekkäitä. Alkupuolen Chimera-rähinä toi hyvällä tavalla mieleen Ghost in the Shellin. Tokko sattumaa. Quickhackien vaivaton ketjutus ja mantis-blade -syöksyt saivat hyvät Edgerunners-vibat aikaan.
+ Mainosvalosaasteen, vuorokausirytmin, savuefektien ja teknologiavetoisen musiikin täyttämä Night City on yksi hienompia videopelilokaatiota kuunaan.
Keksinköhän minä edes mitään miinustettavaa?
- Pientä satunnaista bugailua siellä edelleen oli havaittavissa: esineitä leijumassa ilmassa, auto ei suostu tulemaan kutsusta tai puhelinta ei voi avata ennen kuin käynnistää koko pelin uudestaan, vaatteet vaihtuvat yllättäen, satunnaista fps-nykimistä jne. Mutta ei mitään peli-ilon estävää edelleenkään.
- Dogtown kaupunkina kaupungin sisällä on toki toimiva miljöö delsulle, mutta Witcherin Blood and Winessä Touissant oli kivan erilainen paikka verrattuna peruspelin karttaan. Ehkä jotain sellaista haaveilin.
- Taskulamppu -- tai aiheeseen paremmin sopien pimeänäkösilmäimplantit -- olisi ollut kiva lisä. Tätä muistan kaipailleeni jo emopelissä. Toki saan brightnes-säädön avulla navigoitua pimeimmät kapeikot, mutta se vähän rikkoo immersiota.
- ...
Niin kuin yltä näkee, emmä oikein keksimmälläkään keksi valittamisen aihetta.
Helppo 5 / 5 tähteä!
(Mitäs niitä tähtiä pihtailemaan? Erinomainen peli on erinomainen peli)