Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Day Z (ARMA II MOD)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Foeman
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Ehdottomasti saa lyöttäytyä meidän messiin! Ollaan otettu tavaksi että pelaillaan yhdessä kerran viikossa mutta sumplin tässä juuri jussiksi useampia sessioita.

Tämän hetkisen kyselyn perusteella sunnuntaina pelaillaan ainakin. Totuttuun tapaan aloitetaan iltapäivästä. Lauantai-illalle saadaan varmasti myös porukkaa liikenteseen. Perjantai-iltaa voisi myös harkita jos kiinnostuneita löytyy tarpeeksi? Itse tosiaan ajattelin viettää ihan chilliä jussia kun en pitkän työrupeaman päätteeksi jaksa lähteä riehumaan kaupungille.

Voi olla että innostun jopa tänään pyörähtämään pelissä kun pääsen töistä. Nainen on mukavasti iltasella pyörähtämässä kaupungilla niin voisin viritellä tänään tuossa ysin pintaan mahdollisia sessioita. Pohjoisessa tosiaan luurataan tällä hetkellä joten sinne ohjeistaisin kaikkia halukkaita suuntamaan. Ohjeistuksena toimii Gvozdnon kaupunki.

Noniin hieno homma! Pitää yrittää itekkin ysin aikoihin päästä mestoille, parkkeerasin tonne Gvozdon kulmille.. Mulla on yks M16A2 M203 repussa ylimääräsenä tai no kaverille sitä vähä säästelly mut jossei se kerkee linjoille tänää/sunnuntaina ni saa joku muu sen (jos tarvii) ku vie turhan paljon tilaa repus. STANAG lippaita lähemmäs 20 mutta niitä kyl tarvii omaanki tykkii.. Perjantai-Lauantai menee omalta osalta mökkeillessä mutta sunnuntaina ehdottomasti mestoilla ja tosiaan tänään illasta varmaan linjoilla myös. Pelaan nimellä "Red" female characterilla, päässä police shadet ja selässä isoin kojoottireppu (noista tunnistanee..). Steamista löytyy nimellä "Red-Anima"
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

On sitten kyllä vaikein modi ikuna saada toimimaan. Steam versioilla: arma2 free+oa koitan saada toimimaan, aina kun yhdistää serverille lataa ja sitten tulee teksti: bin\config.bin/cfgweapons
kun painaa continue, pamahtaa loading teksti takasin. Mikäs auttas, beta versiota ei ole asennettu.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Mikäs auttas, beta versiota ei ole asennettu.
Uusin versio pelistä vaatii Beta-päivityksen toimiakseen. Sen saat ladattua täältä.

Muistakaa myös päivittää peli uusimapaan 1.7.1.5-versioon.

Affected addons:
* dayz_code 1.7.1.5
* dayz_equip 1.3.3
* dayz_weapons 1.3.2

Developer's Note:
* A designation of [NEW] doesn't necessarily mean a new feature, 4chan, it means a change in operation not directly related to a bug. Could be for better performance or rebalancing.

Changelog:
* [NEW] Infected raycast for line-of-sight less often (improves performance)
* [FIXED] Infected can see through terrain ( https://dev-heaven.net/issues/33787 )
* [FIXED] Raycasting being taken from wrong body position (ensured it is from eye level)
* [FIXED] Infected sometimes spawn close to a player (previous check once, now up to ten times)
* [NEW] Infected bodies will despawn after 5 minutes of their death (improves performance)
* [FIXED] Sometimes infected will stand still after loosing line-of-sight ( https://dev-heaven.net/issues/33715 )
* [FIXED] Can dupe tent's by right clicking (forgot to close the window)
* [FIXED] Poor performance caused by infected search behavior (MAJOR performance increase during closed testing)
* [FIXED] Audibility is far to high (completely rebalanced, in line with how it was in previous updates)
* [FIXED] Can dupe food during cooking if click really fast (now you cannot)
* [FIXED] Trying to pick up a hatchet would create fake ammo (now will not)
* [FIXED] Hatchet takes up too much room (can now be transferred between toolbelt and primary slot through gear action)
* [REVERT] Hatchet now collected as an Item (toolbelt) and can be equipped to primary (gear action)
* [NEW] Flashlights can now be packed to toolbelt also (gear action)
* [NEW] New players will spawn with flashlight added to their toolbelt not backpack
* [FIXED] Infected sometimes not inspecting thrown items (they will walk to the location of a noise, 20-40m away)
* [FIXED] Unlimited Infected spawning (now has a cooldown enabled so it won't spawn too many at once)
* [FIXED] Melee weapon sounds non-existent/terrible (now has placeholder sounds)

Ise painelen linjoille juuri näillä minuuteilla. Täällä pysyy taas hyvin linjoilla siitä missä ikinä mennäänkin.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

On sitten kyllä vaikein modi ikuna saada toimimaan. Steam versioilla: arma2 free+oa koitan saada toimimaan, aina kun yhdistää serverille lataa ja sitten tulee teksti: bin\config.bin/cfgweapons
kun painaa continue, pamahtaa loading teksti takasin. Mikäs auttas, beta versiota ei ole asennettu.

Ja tuo cfgWeapons-virhesanoma tulee aina serverille joinatessa. OK:ta painaessa tulee tosiaan Loading ja sitten pääsee pelaamaan. Sulla se jämähti siihen lataukseek varmaan just noiden beta patchien puutteen vuoksi.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Six updaterin kautta sain toimimaan, melko vaikeeta tuo alku kun ei ole mitään asetta.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Six updaterin kautta sain toimimaan, melko vaikeeta tuo alku kun ei ole mitään asetta.

Ladot, navetat ja paloasemat on varmaan parhaita paikkoja aseiden löytämiseen. Huomaa, että myös kirvestä voi käyttää aseena (ensin poimit sen ja sitten inventorystä hiiren oikealla klikkaat sitä kirvestä ja valitset "Remove from toolbelt", jolloin se siirtyy ylemmäs pääaseen kohdalle).
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Ladot, navetat ja paloasemat on varmaan parhaita paikkoja aseiden löytämiseen. Huomaa, että myös kirvestä voi käyttää aseena (ensin poimit sen ja sitten inventorystä hiiren oikealla klikkaat sitä kirvestä ja valitset "Remove from toolbelt", jolloin se siirtyy ylemmäs pääaseen kohdalle).

No tässä tulikin vastaus kusymykseen, joka oli huulilla yöllä pelatessa. Eli kirveen löytää yleensä aika nopeasti, mutta se miten käyttää sitä ihan aseena puun kaadon sijaan oli ongelmana.

Ensimmäinen ilta tämän parissa koostui benihillimäisestä takaa-ajo kohtauksista. Kylmistä väreistä zombien päästessä yllättämään pahasti. Naurusta, kun huomasi jonkun toisen ihmispoloisen keränneen peräänsä noita Jumalan hylkäämiä. Puitteet ovat mielenkiintoiset, on maastoa ja muuttujia riittävästi tekemään jokaisesta pelikerrasta ainutlaatuisen.

Seuraavaksi on haasteena saada ruudunpäivitystä miellyttävämmäksi. Asetukset ovat useammassa High-tasolla, ohjaimen ollessa tuorehko NVidian 2 Gb -malli.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Aamulla löysin kirveen jostain hallista, kyllä tää tästä kun hiukan oppii...
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Ensimmäinen ilta tämän parissa koostui benihillimäisestä takaa-ajo kohtauksista.
Jep, tätä harrastetaan pelissä itseasiassa melko usein... ;)

[video=youtube;6hGCHYAlH-8]http://www.youtube.com/watch?v=6hGCHYAlH-8&feature=plcp[/video]

---

Taidan jättää illan sessiot tältä päivältä väliin. Lataan pattereita ja valmistaudun huomiseen koitokseen.

Huomenna illalla siis taas liikenteessä. Ilmoitan tarkemman ajan huomenna mutta arviolta olisin linjoilla jossain 19-21 paikkeilla. Jos porukkaan on liittymässä muita niin ehdotuksia aloitusajasta otetaan vastaan.

Roudasin itteni eilen Nisupullan perässä Gorkan lähistölle. Eli voin hyvin saatella esim. uusia tulokkaita pohjoiseen meidän "huudeille". Mielelläni ottaisin myös muita veteraaneja mukaan suojelemaan uutukaisia.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Hehe, sota ilmeisesti alkanut. Veivät ilmeisesti taas meidän auton.. Mutta ketutukseen huomasin että olivat jättäneet polkupyörän "maksuksi", niinpä lähdin
sillä sotkemaan kohti niitten leiriä. Noh saaliiksi jäi tämmönen...

Näytä liitetiedosto 9489

Ja nopeasti raidasin niiden 5 ajoneuvon sisällä olevat "parhaat" aseet ja kamat.

Näytä liitetiedosto 9490

Vein tuon nyt toiselle puolelle karttaa, joten jos joku tuon vie niin ei ainakaan DDG:n klaani :D. Ja tuo paikka oli eri mesta mistä sen kuorma-auton löysin
se oli sen virallisen leirin lähellä, enkä sitten jaksanut enää mennä tarkastamaan onko meidän kuormuri siellä. Eli voi olla että eivät edes vieneet sitä :D.
Mutta hyvin vahva tunne että veivät, koska se vietiin noinkin äkkiä. Joten liikkuvat näköjään länsi-itä-akselia.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Loistavaa, KOURA! :D Millä serverillä ja missä päin kartalla tuo DevilDogin jengin leiri on? Ja miten te saitte tietää siitä? Niistä DDG:n videoista? Järkeä kertoa kaikille videossa, missä se niiden leiri on? :o Voisin itsekin mennä terrorisoimaan niiden leiriä.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Joku taitaa meikäläiselle sanoa että pitäisi hankkia tämä. Näin koko yön unta, että seikkailin Day Z maailmassa :D. Oon kyllä lukenut tätä keskustelua alusta lähti ja katsonut videoita niin ainakin mielenkiintoa löytyisi.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Millä serverillä ja missä päin kartalla tuo DevilDogin jengin leiri on?
Näistäkin asioista kannattaa keskustella yksityiskohtaisemmin privassa. Täällä ei edelleenkään viitsi jakaa kaikkea tietoa kun koskaan ei tiedä kuka näitä lukee. ;)

Joku taitaa meikäläiselle sanoa että pitäisi hankkia tämä.
Ehdottomasti hankintaan! Pelejä jo jonkin aikaa harrastaneena voin sanoa että en ole ikinä törmännyt vastavaan teokseen kuin Day Z. Enkä nyt puhu yksinomaan zombie fanin märästä unesta(vaikka sitäkin tämä on). Moninpeli on se joka muokkaa kokemuksen ainutlaatuiseksi. Tämän kaltaista sosiaalista kanssakäymistä ei pysty harrastamaan missään muussa pelissä. Tämä peli onkin mielestäni "roolipelaamisen" uusi virstanpylväs. Koska se persoona jota pelissä pelaat, se on ihan oikeasti sinä itse. Sinä olet se joka päättää mitä pelissä teet ja kenelle puhut.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Tämä peli onkin mielestäni se "roolipelaamisen" uusi virstanpylväs. Koska rooli jota sinä pelissä pelaat, se on ihan oikeasti sinä itse. Sinä olet se joka päättää kenelle puhut ja mitä pelissä teet.

Hiukan samoja viboja ilmassa kuin Counter-Striken ensimmäisen betan kohdalla. Näkee heti jotain suurta olevan hahmottumassa, mutta ei oikein osaa kuvailla mitä. DayZ voi hyvinkin olla vastaava tapaus, joka tulee muokkaamaan tulevien vuosien suuntaa. Tähän voisi hyvin ympätä kaikenlaista mobiilitauhkaa myös mukaan. Kahtellaan ja ihmetellään.
 
LAUANTAIN PELI-ILTA

Klo 17 porskutellaan tänään linjoille!

Lähdetään ensisijaisesti meitä kiusaavien korstojen perään. Päämääränä on aiheuttaa mahdollisimman paljon mielipahaa niille jotka toisten nurkkiin kuseksivat. Viesti onkin seuraava: "Meille ei ryttyillä."

Kommunikointina toimii taas itseään hyvin edustavat Skype ja KonsoliFIN Chat.
 
Vastaus: LAUANTAIN PELI-ILTA

...

Lähdetään ensisijaisesti meitä kiusaavien korstojen perään. Päämääränä on aiheuttaa mahdollisimman paljon mielipahaa niille jotka toisten nurkkiin kuseksivat. Viesti onkin seuraava: "Meille ei ryttyillä."

...

Fuumaan, tsekkaa YV-boksisi.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

[video=youtube;CVFHQsWPMhU]http://www.youtube.com/watch?v=CVFHQsWPMhU[/video]
 
SUNNUNTAIN PELI-ILTA

Klo 14 alkaa tämän päivän mittelöt!

Päämäränä on ottaa kontaktia ainakin Nisupullaan jos tämä on vielä mestoilla/hengissä? Tästä ainakin osa possesta jatkaa takaisin meidän tukikohtaan ja täältä kohti vihollisleiriä. Meillä ei ole tällä hetkellä yhtään ajoneuvoa joten sellainen olisi saatava. Mietitään vielä sitä kuinka isolla ryhmällä tuonne kannattaa lähteä koska yksi meikäläisistä tapettiin eilen tuolla "hyvin piiloitetun leirin" lähellä.

Hajanainen joukkomme on tällä hetkellä levittäytynyt Staroyen lähistölle.

Muutenkin eiliset sessiot olivat melkoista juoksua vailla minkäänlaista päämäärää. Huono onni potki melkein joka nurkassa ja meidän neljän hengen ryhmästä kaksi potkaisi tyhjää. Päämäärätöntä juoksua seurasikin se että itse kiersin neljän tunnin aikana (jalan) melkein koko Chernaruksen kartan... Mutta jos jotain hyvää pitää nostaa eilisestä esille niin se on tämä:

foeman-albums-day-z-picture9494-20-days-counting.jpg


Nykyinen hahmoni rikkoi juuri aikasemman ennätyksen pysyttyään elossa 20 päivää. Aiempi ennätys oli 18 päivää.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Täällä on nyyppänä ehditty keskittymään vain sen aseen etsintään. Hirvitornista MP5 muutamalla lippaalla ja mökin lattialta kirvestä.

Eilen samoilin jonkin matkaa sisämaassa, pienessä kylässä varovasti heinän seassa kyykyssä edeten. Yht'äkkiä zombit peräänsä agronnut ihmispelaaja juoksee luokseni ja pyytää palvelusta; "tapa noi!" på engelska. Kirvesvartta heilumaan kaksin käsin ja örisijät korisivat jo kohta siinä jaloissa. Kiittämätön pyysi vielä siteitä haavoihinsa, ja eihän niitä tälläisellä nyypällä voi koskaan ylimääräisiä olla. Poistuin paikalta ja kehotin hankkimaan kirveen aseeksi, jopa osoitin paikan mistä sellainen löytyy. Menee noin minuutti ja sama kaveri tulee perässäni taloon ja muutamalla napakalla pistoolin laukauksella lopetti kauhunsekaisissa tunnelmissa etenevän poloisen siihen sisärappusille.

Parasta on toi miten armottomia ollaan pelaajia kohtaan. Ei mitään pään silittelyä tai taluttelua lootin luokse. Selviytyminen on motto tässä pelissä. Vähän on ollut sellaisia samanlaisia fiiliksiä kuin Peter Jacksonin nuoruusvuosien opinnäytteessä Bad Taste.
 
Vastaus: Day Z (ARMA II MOD)

Oikeesti, en tiedä, onko tää peli enää ees terveellinen. Missään muussa pelissä ei sydän tykytä tällälailla. Olin Elektron keskustassa etsimässä satunnaista loottia. Löytyi Makarov, johon neljä lipasta sekä ruokaa ja varsinkin juomaa aivan tajuttomasti. Sorkkarautakin löytyi, mutta ei sen enempää. Noh, kuulen laukauksia, mutta olen välittämättä niistä. Pian kuitenkin saavun tielle, jossa makaa kuollut selviytyjä ja joku etsii tavaroita tämän ruumiista. Tällä oli jonkinlainen kivääri ja kuulin äsken nimenomaan kiväärin ääniä, joten tein johtopäätöksen, että tämä tappoi tuon toisen. Tuskinpa tämä vain löysi tuota ruumista tuosta (kuollut tyyppi ei edes ollut mikään nyyppä ja tältä löytyi esim. AK-47).

Noh, tämä bandiitti on selkä minua päin. Lähden etenemään tätä kohti. Menen nurkan taakse, josta sitten hiivin Shift pohjassa tätä kohti. Askeleet kuuluu edelleen armottoman kovaa, mutta yritän vain päästä lähemmäs. Arvaan, että tämä kuulee minut kuitenkin kohta. Ja näin kävi. Kohta tyyppi alkaa hitaasti kääntymään minua kohti. Tässä vaiheessa ammun tyyppiä Makarovilla pari kertaa päähän ja bandiitti on maassa. En nyt yhtään liioittele tai narraa, mutta sydämeni tuntui rinnassa todella selvästi ja se tykytti varmaan neljä kertaa tavallista nopeampaa. Varmaan joku adrenaliinipurkaus, johon sydänkin osallistuu. Aika jännää, että pelistäkin voi tällaisia saada.

Otin bandiitilta ALICE Packin, jossa oli kaikkea tarpeellista, AK-74:n (sillä toisella uhrilla oli "vain" AK-47), siihen paljon lippaita ja revolverin, johon myös paljon ammuksia. Kartta, kompassi, "Entrenching tool" (hitsausväline? En kerennyt katsomaan, mikä se oli), tulitikkuaski (vihdoin pääsen metsästämään!), metsästysveitsi, kiikarit... Kaikki, mitä voit kuvitella. No okei, NVG:tä tai GPS:ää ei löytynyt (enpä ole noita ikinä edes nähnyt). Otin vielä kuvan lootista...

Näytä liitetiedosto 9495

Bandiitti sai mitä ansaitsi ja minä hyödyin siitä samalla. :] Nyt lähdin äkkiä lipettiin tuolta Elektrosta ja kuljen metsien keskellä länttä kohti (käväisin ensin Elektron lähellä olevalla padolla), sillä tuossa loottaamassani kartassa on merkintä "Momenten 10:33" ja merkki Chernon pohjoispuolella Vysotan kohdalla. Käyn katsomassa, mitä siellä tapahtuu tuohon kellon aikaan. :P

EDIT: Olin tuolla Vysotan metikössä makaamassa ruohon seassa ja puiden lomassa, joten jätin hahmon sinne makoilemaan, kun itse kävin syömässä. Kun tulin takaisin, olin kuitenkin kuollut. -__- Nyt matkannut jo joku 30 min tuonne kuolinpaikkaani kohti, jotta saisin kamat takaisin, ellei mun tappaja ottanu niitä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom