Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Days Gone

Ei varmaan pelaajat vielä ole ehtinyt pelissä loppusuoralle? Osa henkilöistä, jotka saivat pelin monta viikkoa sitten sanoivat, että pelin suorituskyky heikkeni pelin loppuvaiheilla PS4 Prolla. Tästä olisi kiva saada kokemuksia, jos vaikka päivitykset olisi parantanut asiaa. Lienee kuitenkin varmaan vähän liian aikaista kysyä tästä, kun monella on peli vielä pahasti kesken.

Ilmeisesti lopussa avautuu uusi kartta-alue ja peliin ilmestyy paljon hordelaumoja.
 
Miksi peli videolla sitten näyttää niin surkealta? Kyllä ne yleensä vähän suuntaa antaa grafiikoista
Tai sitten kysymys ehkä kuuluukin: ”Miksi peli tuossa näyttää sinun silmääsi niin surkealta?”

Toki paremmalta näyttää itse pelatessa ja tietenkin 4K telkkarilla ja pleikkari Pro:lla, mutta ei tuo täälläkään katsottuna mitenkään surkealta ainakaan minun silmääni näytä. Toki kauneus ja rumuus ovat aina katsojan silmässä. Mutta hieman erikoiselta silti makusi kuulostaa, jos tuo näyttää surkealta. Pelihän on saanut nimenomaan ulkoasustaan pääsääntöisesti positiivisia arvioita. Negatiivisemmat arviot ovat käsittääkseni perustuneet yleensä bugeihin (joihin en edelleenkään ole juuri lainkaan itse törmännyt), itseään toistavaan tekemiseen pelissä (minusta ihan peruskuvio avoimen maailman peleissä), zombeihin kyllästymiseen ja myös jotkut ovat pitäneet juonta tylsähkönä tai ainakin yllätyksettömänä (itseäni tosin on viiden tunnin pelaamisen jälkeen juoni kiinnostanut varsin hyvin).

En tiedä tosiaan miksi näet pelin rumana. Ehkä se on tyylikysymys? Tai ehkä olet juuri niitä, jotka ovat zombeihin kyllästyneet, ja se vaikuttaa vähän kaikessa miten näet tämän pelin? Tämähän on aika monella myös vaikuttanut siihen miten kyseinen peli on koettu.

Itselleni tämä on joka tapauksessa huippupeli ja on vastannut täysin itselläni olleita korkeita odotuksia, niin ulkonäön kuin pelillisten olennaisimpien elementtien osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei varmaan pelaajat vielä ole ehtinyt pelissä loppusuoralle? Osa henkilöistä, jotka saivat pelin monta viikkoa sitten sanoivat, että pelin suorituskyky heikkeni pelin loppuvaiheilla PS4 Prolla. Tästä olisi kiva saada kokemuksia, jos vaikka päivitykset olisi parantanut asiaa. Lienee kuitenkin varmaan vähän liian aikaista kysyä tästä, kun monella on peli vielä pahasti kesken.

Ilmeisesti lopussa avautuu uusi kartta-alue ja peliin ilmestyy paljon hordelaumoja.

En tiedä miten lopussa olen, mutta uudelle alueelle pääsin ja siinä varsinkin pyörällä ajaessa tulee välillä huomattavia frame droppeja mitä ei pahemmin esiintynyt pelin alkutaipaleella. Johtuen varmaa kun vihuja tuntuu olevan enemmän ja alue laajempi. Ei onneks kuitenkaan koko ajan eikä silloin kun on jalan liikentees, pelaan PS4Pro.

En ole vielä kokeillut tämän viimeisimmän 1.07 päivityksen jälkeen että onko mitään muutosta tullut.
 
Tai sitten kysymys ehkä kuuluukin: ”Miksi peli tuossa näyttää sinun silmääsi niin surkealta?”

Toki paremmalta näyttää itse pelatessa ja tietenkin 4K telkkarilla ja pleikkari Pro:lla, mutta ei tuo täälläkään katsottuna mitenkään surkealta ainakaan minun silmääni näytä. Toki kauneus ja rumuus ovat aina katsojan silmässä. Mutta hieman erikoiselta silti makusi kuulostaa, jos tuo näyttää surkealta. Pelihän on saanut nimenomaan ulkoasustaan pääsääntöisesti positiivisia arvioita. Negatiivisemmat arviot ovat käsittääkseni perustuneet yleensä bugeihin (joihin en edelleenkään ole juuri lainkaan itse törmännyt), itseään toistavaan tekemiseen pelissä (minusta ihan peruskuvio avoimen maailman peleissä), zombeihin kyllästymiseen ja myös jotkut ovat pitäneet juonta tylsähkönä tai ainakin yllätyksettömänä (itseäni tosin on viiden tunnin pelaamisen jälkeen juoni kiinnostanut varsin hyvin).

En tiedä tosiaan miksi näet pelin rumana. Ehkä se on tyylikysymys? Tai ehkä olet juuri niitä, jotka ovat zombeihin kyllästyneet, ja se vaikuttaa vähän kaikessa miten näet tämän pelin? Tämähän on aika monella myös vaikuttanut siihen miten kyseinen peli on koettu.

Itselleni tämä on joka tapauksessa huippupeli ja on vastannut täysin itselläni olleita korkeita odotuksia, niin ulkonäön kuin pelillisten olennaisimpien elementtien osalta.
Rakastan zombi pelejä yli kaiken. Viimeksi kun pelasin ps4pro last of us läpi niin grafiikat näyttivät tuossa videolla sama tasoisilta sitä lähinnä meinasin. Pakko hankinta days gone on heti kun saa käytettynä hyvään hintaan.
 
Jos Days Gonen graafista ulkoasua pitäisi verrata muihin peleihin, niin ensimmäiseksi vertailukohteeksi en ottaisi Naughty Dogin teosta, jossa eteneminen tapahtuu lineaarisesti ja vihollisten lukumäärät lasketaan kahden käden sormilla. Eikö parempi vertailukohta olisi esim. muut avoimen pelimaailman zombipelit. Näyttääkö Days Gone "surkealta" Dying Lightin, Dead Rising 4:n ja State of Decay 2:n rinnalla?

Mielestäni ei näytä.
 
Dead rising 4 en ole pelannut, dying light on aika paljon aikaa ja state of decay 2 näyttää x suht hyvältä.
 
Eilen julkaistussa Nelinpeli podcastissa (alkaa kohdasta: 01:32:59) oli tunnin verran keskustelua Days Gonesta. Ei tämä merkittävällä tavalla muuttanut omaa suhtautumista peliä kohtaan, mutta oli silti kiinnostava kuunnella Jasonin mietteitä Days Gonesta.

Jason kyllä kuvasi hyvin tuon, kun Zombeja käy kimppuun jättimäinen määrä, yksi sana siihen myös: PANIIKKI
Tuolla Nelinpelin podcasteja löytyy:

Uusimman päivityksen jälkeen mulla peli ei enää käynnisty vaan kaatuu latausruudussa.
 
En tiedä kuvittelenko, mutta 1.07 jälkeen ei ole enää esiintynyt niin paljon lagia siinä uudella alueella.
 
Suhteellisen helpolla tuntuu tästä irtoavan platina. Ihan en ole vielä siellä, mutta enää puuttuu pari tarina-trophya, loppujen skillien avaaminen (neljä jäljellä), anarkististen kivikasojen potkiminen (9/12 hoidelte) ja nitro-slaidaus. Eikä ole edes vaatinut ihan armotonta grindausta.

Alan olla aika loppusuoralla pelin kanssa, ja nyt on tullut muutamaankin otteeseen aika rajua frameraten putoilua. Eikä se tunnu edes liittyvän mihinkään zombie-laumoihin tai muuhun, vaan ihan random-paikoissa alkaa näyttö pykiä pahasti.

Noita hordeja on muuten aika hyvin tuolla joka puolella karttaa. Niitä ei ollut merkattu aikaisemmin, mutta yhdessä vaiheessa peliä ne kaikki ilmestyvät kartalle ja niitä voi lähteä nujertamaan. Aikaisemmin en edes tajunnut, että laumoja on eri kokoisia. Pienimmissä on jotain satakunta yksilöä, mutta kaikkein isoimmissa hordeissa on useita satoja. Pikkujengin saakin aika helposti lanattua parilla alku-molotovilla ja pitkälippaisella konekiväärillä (taktista perääntymistä ja stamina-coctailia hyödyntäen). Isompaa hordea vastaan vaaditaan hiukan suunnittelua.

Kyllä tää edelleen pitää otteessaan.
 
Täällä oli puhetta että Suomessa olisi saanut parempia arvosanoja kuin maailmalla mutta uusimmassa Pelaajassa tälle oli nakattu 6/10. Heillä on kyllä vähän erilainen tuo arvosteluasteikkonsa, joka siis arvosanat sanallisesti selittää, mutta numerollisesti kovin alhainen arvosana. Itse arvostelua en ole vielä lukenut mutta keskinkertaisuudesta ainakin oli jotain tekstiä.

Samaan aikaan tuntuu että peli vain paranee ja tarina vetää entistä enemmän otteeseensa eikä tälle pystyisi tällä hetkellä antamaan alempaa arvosanaa kuin kahdeksan. Paljon saa peli huonontua että putoaa omissa kirjoissa edes seiskaan mutta ilmeisesti tästä kolmannen "chapterin" lopusta on vielä jonkin verran matkaa lopputeksteihin, joten en sano mitään lopullista vielä.

Pelissä kyllä yhä on paljon asioita, joita voisi nurista mutta ne on niin pieniä juttuja että eivät kyllä omaa iloa vie yhtään. Pelaaminen on muutenkin tuntunut enemmän oikeasti pelaamiselta eikä suorittamiselta, joksi se ikävän useissa open worldeissa menee.

Oikeastaan paras "zombi"-peli, jota olen pelannut jo sen takia, että tässä tulee oikeasti kiire ja pakokauhu kun puskee laumaa päälle. Pelkästään kymmenenkin öttiäisen "lauma" voi koitua kohtaloksi. Kaiken huipuksi oikein missään ei ole turvassa kun örmöt seuraa melkein joka paikkaan. Jossain Dead Risingeissa on myös isoja määriä zombeja mutta ei niitä koe yhtään samanlaiseksi uhkaksi kuin tässä.
 
Viikon mittainen seikkailu sai nyt onnellisen lopun ja platinan, joka tuli ihan vaan pelaamalla peliä mitä nyt muutamia kerättäviä joutui erikseen hakee. Lopuksi täytyy kyl sanoa että tämä on yksi näitä "kriitikoiden alistama mutta pelaajien ylistämä" tapauksia. Kyllä tämä kallistuu mun kirjoissa enemmän sinne plussan puolelle, valittamista kyllä löytyy joten otetaan ne ekaks pois alta.

Pahin mitä tapahtui mulle ja foorumeilla myös muille on se että peli kaataa/jumittaa pleikkarin totaallisesti, näin kävi mulle 3 kertaa. 2 kertaa niin että koko laite niin jumissa että ei voi sammutta muuten kun vetäämällä johto irti, toinen kerta koko vehe sammui jonka seurauksena se korruptoi myös viimeisimmän manuaalisen tallennuksen, se ei nyt haittaa sinänsä koska peli tallentaa automaattisesti lähes aina. Aluks luulin että sanoiko pleikkari nyt sopimuksensa irti, mutta kaivamalla tietoja on tämä melko "yleistä". Huomasin ite että kaatuminen tapahtui vain silloin kun manuaalisesti tallensi peliä (joka selittää miksi just se viimeisin manuaalinen tallennus korruptoitui) se jotenkin sai mulla koko laitteen jumiin. Manuaalinen tallentaminen ei siis aina jumittanut laitetta, mutta ne kerrat ku teki se tapahtui juuri silloin.

Välillä aah niin ihana 5fps, pitkät latausajat jne. Tarinaa katkotaan latausajoilla, cutsceneissä välillä aivan liikaa näitä fade to black kohtauksia josta seuraa uusi cutscene josta seuraa taas uusi latausruutu josta taas uusi cutscene josta fade to black josta taas cutscene josta fade to blackilla takas peliin. Tehtävät koostuu välillä tuskasen hitaalla kävelyllä josta seuraa lisää cutscenee sit taas kävellää ja sit taas cutscene, välil tuntuu että katkotaan aivan liikaa ja pelataan aivan liian vähän, välillä taas toistepäin. Jotenkin sujuvammin/selkeemmin tämä olis voitu toteuttaa.

Useimmat tehtävät koostuu kuuluisasta "hae pertille mustikoita" "vie pertille mustikat" "pertti on tyytyväinen".

Valittavaa siis piisaa mutta niin riitää myös kehuttavaa. Pelimaailma on kertakaikkiaan todella kaunis, ihan A luokkaa, sääefektit, äänet, musiikki, ääninäyttely on todella hyvä, tarina ei välttämättä mitään RDR2/TLOU luokkaa mutta sen verran hyvä että se jaksaa pitää pelaajasta kiinni, se olisi varmasti parempi jos se tempo olisi jotenkin paremmin toteutettu eikä aina katkottais näillä kuuluisilla latausruuduilla, välillä mennää todella vakavaksi, sit välillä saa ihmetellä että "mitä tää nyt liittyy mihinkää". Ehkä jotenki hieman sekava, tarina ei sinänsä ole huono vaan se "flow" on jotenki epäjärjestyksessä tai semmosen kuvan mä sain. Deaconin tapauksesta jo puhuin, äijä huutelee välillä kun psykopaatti, varsinkin jossain tasteluissa just tätä "aaah no ni jätkä tykkäsixä ku mä murhasin sut, ota sitä luotia päähä PASKA aaaaah mmmmM KUOLE!" mutta cutskeneis on ihan eri jätkä.

Suurin plussa tulee kuitenkin pelimaailmalle, se on täynnä kaikkea mielenkiintoista ja huomasin löytäväni itseni aina nuuhkimassa jotain hylättyä navettaa tai bensa-asemaa, kahviloita ja hotelleita. Alku oli järkyttävää että "onko tässä nyt sit kaikki". No alkoihan sieltä löytymään kaikkea taloista ja maatiloista pikkukyliin ja järvimaisemiin, jotka ovat yksi toisensa jälkee todella viimeisen päälle tehtyjä eikä löytänyt mitään "copy pastea" maailmasta. Pelistä kyllä huokuu tekijöiden intohimo, miinukset ja pikkuvirheet tulee varmasti lähinnä siitä että pieni studio ehkä haukkas liian ison palan, mutta ne onnistui kuitenkin saavuttaa näinkin hienon lopputuloksen.

Ne sääefektit! RDR2 sääefektejä kehuttiin, voin luvata että tässä ne ei pahemmin kakkoseksi jää.

Prätkä on aluksi nuhapumppu, mutta siihen kun saa parempaa moottoria ja nitroa alle, alkaa kunnon pärinät ja sen kanssa ajelu on todella hauskaa alku kankeuden jälkeen. En pahemmin käyttänyt fast travelia koska ajelu on vaa niin hauskaa.
Yllättävintä itselleni oli ehkä se että vaikka tehtävät koostui enimmäkseen "haetko mulle lisää mustikoita" niin mä mielellään hain niitä mustikoita, en kokenut missään vaiheessa tämän viikon aikana mitenkään oloani tylsäksi, aina teki mieli jatkaa seikkalua. Pelissä riittää todella paljon tekemistä ja kaikkea haluaa tehää, viikon ja platinan jälkeen on edelleen hordeja hoidettavana, joka on muuten ehkä pitkästä aikaa hauskinta mitä olen "zombiepelissä" tehnyt.

Kaikenkaikkiaan, todella aliarvotettu peli. Ymmärrän kritiikin mutta mulle henkilökohtaiseti tästä tuli ehkä yks mun lempipeleistä. Johtuukohan se siitä että olen muuten zombie sekä walking dead sarjan fani ja Deacon ja hänen prätkä on lähimpänä koskaan mitä walking deadin Daryl Dixon on? Mene ja tiedä mutta mulle osui kolahti ja uppos kaikista virheistä huolimatta.

Toivottavasti tämä peli jotenki jatkuu pienen dlc'n kera.

Helposti 8,5/10
 
Kuinkas pitkä tuo eka lataus oikein on normi kovolta pelattuna, kun siitä paljon on pelaajat valitelleet? Eli kauanko kestää, että pääsee peliin, kun on painanut continue sieltä päävalikosta?

Täytyy varmaan ottaa aikaa jossakin vaiheessa, että kauanko siinä menee ssd:llä, mutta ei se pitkältä tunnu ja nämä open world pelit olivatkin yksi syy ssd:n hankkimiseen.

Edit: 20 sekuntia continuen painamisesta peliin pääsyyn.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Oliko sulla muuten digitaalinen vai fyysinen versio?.. Kun oma fyysinen ei kertaakaan aiheuttanut mitään konsolin jumeja koko läpiipelun aikana..ainoat ruudunpäivityksen jumitukset tuli moottoripyörällä ajelun aikana.. Muuten toimi peli ilman bugeja ja jumituksia.. Itselle läpäisyn jälkeen 9/10 peli, enkä ymmärrä noita 5-6arvosanoja ollenkaan.. Ellei niitä sitten annettu bugien tähden, jolta itse säästyin..Lisätään vielä, että pelin sankarin kanssa on kyllä hieno elää peli läpi, eikä tehtävät kyllästyttäneet täälläkään kertaakaan.. Hieno peli..
 
Viimeksi muokattu:
Oliko sulla muuten digitaalinen vai fyysinen versio?.. Kun oma fyysinen ei kertaakaan aiheuttanut mitään konsolin jumeja koko läpiipelun aikana..ainoat ruudunpäivityksen jumitukset tuli moottoripyörällä ajelun aikana.. Muuten toimi peli ilman bugeja ja jumituksia.. Itselle läpäisyn jälkeen 9/10 peli, enkä ymmärrä noita 5-6arvosanoja ollenkaan.. Ellei niitä sitten annettu bugien tähden, jolta itse säästyin..
Onkos tässä mahdollista vielä jatkaa pelimaailman tutkimista läpäisyn jälkeen vai joutuuko aloittamaan uuden pelin?
 
Voi jatkaa. Itse sain eilen platinan ja storylinet on yhtä (hordejen nujertaminen) lukuunottamatta 100%. Ajattelin noi hordet vielä kaataa jossain vaiheessa. Mutta siis lopputekstien rullaaminen ei tarkoita, että edes kaikki sivujuonet on pelattu loppuun.
 
Oliko sulla muuten digitaalinen vai fyysinen versio?.. Kun oma fyysinen ei kertaakaan aiheuttanut mitään konsolin jumeja koko läpiipelun aikana..ainoat ruudunpäivityksen jumitukset tuli moottoripyörällä ajelun aikana.. Muuten toimi peli ilman bugeja ja jumituksia.. Itselle läpäisyn jälkeen 9/10 peli, enkä ymmärrä noita 5-6arvosanoja ollenkaan.. Ellei niitä sitten annettu bugien tähden, jolta itse säästyin..Lisätään vielä, että pelin sankarin kanssa on kyllä hieno elää peli läpi, eikä tehtävät kyllästyttäneet täälläkään kertaakaan.. Hieno peli..

Fyysinen versio, eikä näitä jumeja tapahtunut vasta kun 1.07 pätsin jälkeen.
 
Ylös Bottom