Iso yllättäjä kyllä itselle tämä peli, odottelin FF7 Rebirthin korjaavaa patchia ja sitten tulikin tämä ja FF7 jäi nyt sitten vielä odottamaan tämän läpäisyä.
Dragons Dogmassa minua ei ole jostain syystä niin häirinnyt tuo seilaava ruudunpäivitys. Kaupungeissahan mennään helposti jopa alle 30fps. Nyt kun patch toi siihen mahdollisuuden, niin kannattaa ottaa ray tracing pois käytöstä, se paransi omaa pelikokemusta ainakin vähän.
Aluksi tuskastelin että minkä Vocationin hahmolleni valitsisin, kunnes tajusin että pelihän nimenomaan vain rohkaisee pelaajaa pelaamaan ja kokeilemaan niitä ihan vapaasti. Ja niin olen sitten tehnytkin. Vocationit eroavat toisistaan selkeästi ja on aina kiva hyppiä ammatista toiseen ja sovitella erilaisia varusteita, joita sitten riittääkin ihan hemmetisti.
Yksi asia mitä kaipaisin on että hahmolla olisi aina käytössä jonkinlainen dodge/evade mekaniikka. Tuntuu että tietyillä Vocationeilla ei ole oikein kunnon puolustus tai väistökykyä ollenkaan. Muuten taisteleminen on tosi hauskaa ja fysiikkaan perustuva taistelusysteemi saa monesti aikaan hullunkurisia tilanteita, joskus tahallisesti, mutta usein tahattomasti.
Diggailen kovasti pelin lähestymistavasta questeihin ja avoimeen maailmaan. Peli ei ole questien suorittamisen kanssa niin vaikeasti lähestyttävä kuin Elden Ring, mutta antaa silti pelaajalle mahdollisuuden käyttää omia hoksottimiaan. Peli ei myöskään useimmiten kerro minne tarkalleen pitää mennä, tai mitä pitää tehdä, vaan antaa informaatiota juuri sopivan verran. Muutenkin tykkään kun ei tarvitse mennä sillä Ubisoft-kaavalla laput silmillä markkeria tuijottaen vetäen vain ruksia vierailtujen paikkojen ja tehtävien päälle.
Pelin kanssa onkin hauskinta, kun vain hyväksyy sen että välillä ollaan aivan eksyksissä ja katsotaan mitä tuleman pitää. Siitä että jotain jäisi löytämättä ja suorittamatta ei kannata ottaa stressiä, kyllä sieltä jotain kuitenkin aina vastaan tulee. Parasta pelissä on seikkailun tuntu, pelissä on paljon samaa fiilistä kuin esim. Skyrimissä.
Pelin lähestymistapa pikamatkustamiseen on myös mielestäni plussa, sen ollen todella rajoitettua. Tosin täytyy sanoa että sen suhteen ollaan menty ehkä hiukan liian pitkälle, olisin toivonut että niitä ihan perus "teleporttauksen päämäärä kristalleja" olisi sentään laitettu jokaiseen isompaan setlementtiin.
Yöt ovat pelissä todella jänniä, sillä pimeässä vain soihdun valossa tarpoessa ympäröivät maastot tuntuvat suorastaan klaustrofobisilta. Monesti onkin saanut yllätyttyä kun on viimein löytänyt sopivan leiripaikan ja aamun kajastaessa olikin kuvitellut ympäröivän maaston ihan erilaiseksi kuin pimeässä haparoiden.
Miinuksena että vihollislaumoja on ehkä hieman liikaa jokapuolella. Tuntuu että ei voi viittä sekuntia pidempää jatkaa matkaa, kun on taas jo seuraava ryhmä goblineita perseessä kiinni. Tokihan sitä voi vaan juosta läpi, mutta peli voisi ehkä hieman enemmän tarjoilla mahdollisuuksia rauhallisempaan etenemiseen ja fiilistelyyn.
Pawnit toimivat pelissä hyvin, vaikka niiden heittämä läppä hieman toistaakin itseään. Ihan joka perkeleen tikkaista ei kyllä tarvitsisi huomauttaa joka ikinen kerta

Pawnien tekoäly combatissa myös toimii varsin hyvin, vaikka tiettyjen vihollisten, esim. niiden limalöllöjen kanssa ne eivät oikein kykene operoimaan.
9