Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

eFootball PES 2020

Siirränpä ketjun uudelle sivulle ja nostan taas vähän kärjemmäksi listalla toteamalla, että ihan hyvä nostotuuri jatkuu. Bayernin agentteja avasin yhden, kun ei enempää tarvinnut, koska heti napsahti kohdalle se Robert Lewandowski, jonka vähän niinkuin halusinkin. Vielä on 1500 pojoa jäljellä tuonkin jälkeen, että aika pitkälle kevääseen pärjäilee noilla. Juventus saisi tulla jakoon, koska kiinnostaisi saada pelaajia katraasta Dybala, Pjanic, De Ligt.
 
On kyllä pelituntuma muuttunut paljon siitä kun peli julkaistiin, ja vain huonompaan suuntaan. Tempoa on jatkuvasti lisätty ja tuntuu että pallokaan ei enää elä samalla tavalla.

Olen varma että tämä liittyy tuohon tulevaan esports-turnaukseen, eihän sellaisessa nyt voida pelata realistista jalkapalloa.
 
Nyt olisi mahdollisuus (hyvin pieni tosin) saada 86 ovr Pukki MyClub -joukkueeseen. Itse tuhlasin 300 pojoa tuohon, mutta "vain" De Bruyne ja Aubameyang pääsee mukaan rotaatioon. Näiden lisäksi sain vielä norjalaisen kuninkaan, mutta hänet syrjäytettiin heti vallasta ja laitettiin lihoiksi.
 
Itselläni on jo kehitetty 86 Ovr Pukki, mutta pitihän sitä koittaa saada vielä parempi versio joukkueseen. Jostain oli tullut reilu 500 Coinsia, mutta eipä sillä Pukkia tullut.

No saihan siinä samalla Xp treenareita ja pääsi kehittämään Huuhkajia lisää. Turhaa hommaa sikäli, että olen viimeksi tainnut pelata My Clubia marraskuussa.
 
Myclubistakin tuli taas vähän mielenkiintoisempaa, kun päätin laittaa managerin ja sitä kautta formaationkin aivan uusiksi ja kokeilla jotain sellaista, mitä en koskaan ennen ole kokeillut. Nimittäin kolmen topparin linjaa, kun ostin ja palkkasin Belgian maajoukkuetta valmentavan Roberto Martinezin manageriksi ja nyt on sitten käytössä aika erikoinen 3-4-3 ryhmitelmä joukkueessa. Kaipasin vaihtelua ja halusin saada tiettyjä pelaajia vähän eri pelipaikoille, niin nyt mennään tähän tapaan.

------------------------------------------Kahn---------------------------------------------
----------------Campbell---------------Godin-------------Varane------------------------
------------------------------------------------Vieira--------------------------------------
------Kimmich---------------De Bruyne----------------------------------Nedved-------
----------------Messi----------------------------------------------Neymar--------------
----------------------------------------Lewandowski------------------------------------

Rotaatiossa mukana vielä toppareista Marquinhos ja Romagnoli. Monitoimimiehenä Alaba, joka voi pelata keskikentän pohjaa keskikentän vasenta laitaa. Cuadrado stunttaa sitten oikealla puolella Kimmichiä ja Kroos keskustassa. Hazard on hyökkäävien laitureiden varamies ja Griezmann kärki tai hyökkäyksen yleismies.

Lewa otti hyökkäyksen keskustan heti itselleen nätisti ja tehokkaasti, kun nyt puolalaisella on vähän enemmän tilaa siinä operoida, kun laiturit eivät ole ihan niin lähellä. Nedved selvästi nautti myös siirrostaan keskustasta tuonne vasemmalle ja pelaa oikein hyvin yhteen Neyn kanssa ja tehojakin tuli uudella ryhmityksellä nyt ainakin alkuun vähän reippaammin kuin aikaisemmalla. Keskemmällä Vieira on todella hyvä linkki tuossa puolustuksen ja keskikentän välissä, suojaa hyvin ja varmistaa sekä varma pallon kanssa. Vastaavasti De Bruyne otti sen keskikentän maestron homman hyvin haltuun, tuo tarvittaessa palloa ylös kuljettamalla, laukoo ja antaa puhkovia syöttöjä. Messi tietenkin omistaa tuon oikean laidan, mutta täytyy antaa kaksikolle Kimmich-Cuadrado myös kehuja! Väsymätöntä duunia ylös ja alas, varmaa työskentelyä pallon kanssa ja hyvää yhteispeliä Messin kanssa. Cuadrado itse asiassa debytoi ihan ylipäätään vasta nyt, kun löytyi ryhmityksestä paikka ja hyvä oli aloitus. Cuadrado tuo vähän enemmän vauhtia, Kimmich taas pallonhallintaa ja syöttökomboja.

Alkuun olin vähän mietteliäs, että kuinkahan tuo puolustus pitää kolmella topparilla, mutta hyvin ainakin alkuun toimi. Laitimmaisina toppareina ovat nuo vähän vikkelämmät kaverit ja Godin sitten hoitaa keskustan. Toki Kahnilta myös ajoittain vaaditaan pari refleksitorjuntaa, mutta hyvä alku kuitenkin.
 
On tämä omituinen peli. Pelasin pari matsia veljen kanssa -1 pelinopeudella ja täysin manuaaleilla, ensimmäinen peli oli todella mukavaa ja mahtavaa jalkapalloa, tempo oli realistista ja pallo käyttäytyi uskottavasti, tuli hienoja tilanteita.

Seuraava peli taas olikin jäätävää munaravia, tuntui siltä kuin olisi ollut kaikki avut päällä syötöissä, laukauksissa jne. Pelaajat kääntyivät ja juoksivat hirveätä kyytiä ja pallon eläväisyys oli poissa. Tuntui täysin eri peliltä.

Jotkut epäilevät että peli muuttuu erilaiseksi jos pessin serverit on alhaalla, eikai tuollaisen silti pitäisi vaikuttaa offlinessa pelatessa?
 
Pelinopeutta nostettu vain lisää, karmeeta kurapaskaa koko peli. Voisivat edes ilmoittaa kun muuttavat pelin fysiikoita ja tempoa.
 
Ilmeisesti helmikuun 13. tulee DLC-pack 4.0.
Ainakin Zlatanin naama tulee ja tammikuun siirrot. Muun sisällön Konami varmaan lähipäivinä paljastaa.
 
Ilmeisesti helmikuun 13. tulee DLC-pack 4.0.
Ainakin Zlatanin naama tulee ja tammikuun siirrot. Muun sisällön Konami varmaan lähipäivinä paljastaa.

Pelinopeus luultavasti nousee entisestään, sitten ollaankin jo ihan fifan tasolla.

Pes meni valitettavasti pilalle siinä vaiheessa, kun fifajonnet löysi paikalle.
 
Ilmeisesti helmikuun 13. tulee DLC-pack 4.0.
Ainakin Zlatanin naama tulee ja tammikuun siirrot. Muun sisällön Konami varmaan lähipäivinä paljastaa.
Toiveissa olisi että tuota finesse dribbleä paranneltaisiin vielä ainakin. Iso osa siirroista näyttäisi olevan jo tehty kun lataa sen kokoonpanopäivityksen jonka nimeä en nyt muista tässä..
 
Pelinopeus luultavasti nousee entisestään, sitten ollaankin jo ihan fifan tasolla.

Pes meni valitettavasti pilalle siinä vaiheessa, kun fifajonnet löysi paikalle.
Täysin samaa mieltä. Eipä ole hirveän mielekästä pelata kun pelaaminen on lähinnä juoksemista järkyttävän pelinopeuden vuoksi.
 
Ja pelin löytyminen luultavasti kestää edelleen todella pitkään. Pelissä on myös luultavasti viivettä online puolella ja kaikin puolin samaa paskaa mitä ollut jo syksystä 2014 kun tuli eka hyvä pes vuosiin. Pes on ollut ja on luultavasti edelleen yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli online puolella. Vaikka ois mitä mieltä fifasta niin tämä on aina ollut paskempi peli netissä vaikka yksinpelinä peli onkin paljon parempi.
 
Tuo pelinopeuden nostaminen voisi koskea vain tuota online puolta, offline voisi sitten olla sitä realistista jalkapalloa, jossa peli ei olisi munaravaamista päästä päähän. Mutta eihän nyt semmoista voi koodata millään.

Niin se vain menee, että jonnet itkee ympäri nettiä ja pelintekijät nopeuttaa peliä.
 
Itselläni on koko 19 versiot PS4:lle ja PC:lle ja nyt sit koko versio 20 niin PS4 ja 20 Liteä pelannut PC:llä. Niin tietsikalla tuo perustempo on huomattavan paljon rauhallisempi ! eron huomaa todella selkeästi, jos kummatkin siis vaikkapa perusasetuksilla nopeuden suhteen.. PS4:lla tuo tempo on siitä ekasta demosta muuttunut vielä todella paljon vauhdikkaampaan suuntaan joka oli huomattavasti rauhallisempi ja huomattavasti lähempänä nykyistä tietsikka tasoa.

Mutta ero itsensä pelintemmossa on todella suuri, jos vertaa PS4 ja PC versioita. Graafisestikin lie käyttävät jotain erilaisia varjostustekniikoita niin tietokone verrattuna konsoliversioon. Kummatkin näyttää mainioilta mut mystisesti eri tavoilla.
 
PS4-versiossa omaan makuun jopa -2 gamespeedillä kaikki tapahtuu liian nopeaa. Ei siinä, eihän tätä pakko ole pelata, vituttaa vaan kun meni laittamaan 60e tämmöiseen kusetukseen. Pitäisihän se toki jo tietää, että aina näissä nostetaan tempoa päivityksissä.
 
Omaan makuun tuo -1 pelinopeus on ollut jo vuosia erittäin sopiva. Ei liian hidas, eikä liian nopea, vaan omiin silmiin hyvin oikeaa futista muistuttava. Olen viihtynyt sen kanssa hyvin, satoja ja satoja matseja per versio. Tämä tietysti vain oma mielipide.
 
Omaan makuun tuo -1 pelinopeus on ollut jo vuosia erittäin sopiva. Ei liian hidas, eikä liian nopea, vaan omiin silmiin hyvin oikeaa futista muistuttava. Olen viihtynyt sen kanssa hyvin, satoja ja satoja matseja per versio. Tämä tietysti vain oma mielipide.

Itsellekkin -1 on ollut yleensä sopiva, mutta nyt viime aikoina peli on ollut niin nopeaa, että ei sitä vaan jaksa.
 
Joo kyllähän tuo gameplay onlinessa nyt vaan on valitettavan Fifaa. Tänään peli tuota ihmeen 10k turnausta ja voi oksennus mitä munaravausta vastustaja harrasti. Tuli hiton hyvä fiilis kyllä silti voittaa peli, ei sillä.

Laitoin eilen yhden pyöräytyksen viikkoagenttiin 25k:lla ja toivoin että olisin saanut jonkun legendan järjettömällä munkilla, suurin toive Adrianossa. Lisäksi Zlatan oli ehdottomalla hankintalistalla lähitulevaisuudessa ja piti säästää gp:tä noita scoutteja varten että miehen saan. Noh, sieltähän pamahti samalla pyöräytyksellä sitten sekä Adriano että Zlatan. Hämmennys oli melkoinen, mikähän on todennäköisyys?

Zlatan treenattu samantien max levelille, 90 ovr nyt. Adriano näyttää vaan olevan valitettavan heikko arvojensa osalta. mutta vaihtopenkille ok.
 
Onko peli oikeasti pilalla päivityksien myötä? Nyt olis ps storessa tarjouksessa ja mietin ostoa. Realistisempaa futista haluaisin pelata. En ole koskaan aiemmin omistanut pes peliä, aina fifa. Mutta onko tosiaan niin että menty päivitysten myötä arcademaisempaan fifan suuntaan? Toisaalta onhan tähän tulossa em kisat ja jo sen takia ehkä hankin tämän.
 
Viimeisin päivitys korjasi taas pelin nopeuden hitaammaksi. Offlinessa peli on aivan loistava ja tosiaan EM-kisat vielä tulee niin suosittelen. MyClub ja Online ovat pelissä heikkoa.
 
Ylös Bottom