Remeded
Well-Known Member
Tämä meni nyt reilun 250h pelitunnin jälkeen läpi. Aika helpottava tunne saada vihdoin tämä päätökseen, kun koin pelin kohtalaisen stressaavana. Tässäpä päällimmäisiä fiiliksiä.
+ Maailma on upeasti toteutettu. Pelistudio ei tosin sen osalta ole tainnut tehdä hutia aiemminkaan, joten tämä oli odotettavissa. Mainio suoritus kuitenkin ensimmäiseksi avoimen maailman peliksi.
+ Teknisesti riittävän hyvin toimiva, vaikka virheettömästä ollaan kaukana.
+ Rehellinen tutkimisen tunne, ei kädestä pitelyä. Uusia mielenkiinnon kohteita löytää joko pienillä vinkeillä tai puhtaasti sattumalta. Asioiden löytyminenkin palkitsee tällöin paljon enemmän kuin ruudulla näkyvän nuolen tai gps:n seuraaminen.
+ Vieraan kulttuurin salaperäisyys. From Software tuntuu aina osanneen tämän. Kaikkea ei tarvitse selittää ja paljon jää ymmärtämättä. Ihan niin kuin oikeassa elämässäkin. Tuskin ymmärtäisin vaikkapa Egyptin kulttuurista paljoakaan 250h reissun jälkeen.
+ Muutamat mielenkiintoiset ja muistettavat npc-hahmot, joihin syntyi jonkinlainen kiintymys.
- Todella paljon toistoa luolastoissa, (pää)vihollisissa ja yllättävän unohdettavia pomotaisteluita. Eri kokoisia pomotaisteluita oli aivan järjetön määrä, mutta vain kourallinen oli jotenkin mieleenpainuvia.
- Musiikki oli omaan makuun vähän laimeaa ihan 2-3 raitaa lukuunottamatta.
- Pelin kenttäsuunnittelu tuntui huononevan sitä mukaa mitä pidemmälle pelissä pääsi. Upeita näkymiä tuli toki useimmiten vastaan.
- Suurin osa npc-hahmoista oli hyvin unohdettavia. Välillä tulikin mietittyä, että miksi teen tälle porukalle palveluksia.
- Loppu oli pomotaistelusta lopputeksteihin pettymys. Käytin vielä tallennuskikkailua nähdäkseni erilaisia loppuja ja pettyäkseni lisää. Avaamistani vaihtoehdoista se "huonoin" tuntui jopa tunnelmallisimmalta.
Siinäpä ne asiat mitä heittämällä tulee mieleen. Erinomainen pelihän tämä tietenkin on, mutta kaiken tämän jälkeenkään en arvottaisi ihan sinne Metacriticin nykyisiin lukemiin. Avoin maailma tuo mukanaan aika paljon löysää. Siellä 90-92 pisteen tienoilla tämä omissa kirjoissa on.
Kyllähän siinä joo tietty "helpotus" tuli kun sai pelin vihdoin läpi, välil tuntui et tässä menee ikuisuus ja varmasti oisinkin saannut 50h lisää haahuilemal mut sit päätin painaa jo kaasua, tallennuskikkaa käytin minäkin loppuja katsoes ihan jo sen takia et näin iso jööti ei olisi mitenkään motivaatiota pelata 3 kertaa alusta loppuun ihan vaan että näkis kaikki loput.