Ok, kiitos tiedosta. Itse en kyllä tuolle Sekiron mekaniikalle lämpene ollenkaan, koska sillä pyrittiin pakottamaan pelaajaa enemmän gitgud-meininkiin ja oppimaan sitä parrya, jota en edes koskaan kunnolla oppinut, vaan muuten sitten keksin keinoja päästä pelin lähes loppuun. Minulla jäivät siis enää pelaamatta Demon of Hatred sekä loppupomo Sword Saint Isshin, vai mikä olikaan nimeltään? En ole koskaan kumpaakaan taistelua mennyt edes kokeilemaan, kun takki oli niin totaalisen tyhjä Father Owlin jälkeen. Joku 70 yritystä taisi mennä, että tuon pääsin, ja lähinnä tuurin ja kaikkien mahdollisten apuvälineiden kanssa sen sitten lopulta pääsin. Mikään upea fiilis ei tuosta jäänyt voitonkaan jälkeen, vaan lähinnä alkoi jo vituttaa ajatus niiden viimeisten bossien kohtaamisesta, joten peli jäi sitten taas kesken, ja ehkä lopullisesti.
Sekiron mekaniikan ongelmana on minulle siis juurikin se, ettei farmaamalla voi hahmon hyökkäysvoimaa kehittää, vaan ainoastaan bosseja tappamalla sitä voi hyvin rajallisesti kehittää. Toki hahmon puolustuskestävyyttä voi sentään farmaamalla kehittää niin paljon kuin grindaussielu sietää, mutta sekin onnistuu vain sen erään monimutkaisen maskisivutehtävän tekemällä ja tulee mahdolliseksi vasta aika pelin loppupuolella. Hyödynsin kuitenkin tuotakin farmausmahdollisuutta hyvinkin reippaasti, ja se olikin sen tuurin ohella yksi tärkeä syy miksi Owl Father oli mahdollista päihittää niiden reilun 70 yrityksenkään puitteissa.
Todella toivon, ettei nyt Elden Ringin DLC:ssä juuri tuollaista hyökkäysvoiman kehittämistä rajoittavaa pelimekaniikka olisi, koska sillä jo sitten todella paljon pilattaisiin varsinaisen Elden Ringin erinomaisesti toimineita pelimekaniikkoja. Jos joku vihu tuntui liian vaikealta, niin sitten farmasin leveleitä sekä aseita ja varusteita paremmiksi niin kauan, kunnes alkoivat puntit tasoittumaan.