Elden Ring

[Hulikopteri]

Mikäli Bandai Namcon puheita on uskominen, niin tässähän voidaan puhua jo Expansion Packista, eikä ainoastaan DLC:stä. Mieleen muistuvat ne hyvät ajat, kun vastaavat oikeasti tarjosivat melkein kokonaisen pelin verran tekemistä. Sormet ristiin, että näin käy myös nyt.

Epäilen vahvasti että tämä on vanhan ajan Expansion Pack. Varmasti ainakin parinkymmenen tunnin edestä sisältöä. Vetää helposti vertoja AAA-peleille.

 

[Ippenator]

Rakastan Sekiroa mutta eikö nimenomaan siinä kaikki taistelut mene paljon enemmän samalla kaavalla kuin muissa peleissä? Muissa on huomattavasti enemmän vaihtoehtoja ja lähestymistapoja, kun taas Sekiro jotakuinkin pakottaa jokaisen taistelun samanlaiseksi L1/LB-rytmipeliksi (jota siis itse rakastan, älkää käsittäkö väärin).

Tuo eri lähestymistapojen mahdollisuus oli nimenomaan Elden Ringissä totaalista parhautta. Puristit voivat hakata vihuja vaikka hyvinkin suoraviivaisesti ilman sen kummempaa levuttamista Kun taas sellaista hieman rennompaa haasteellista pelaamista hakevat voivat mennä vaikka pelimailmaa laajemmin tutkimaan muualle ja etsiä sopivamman tason haasteita, joita tehdessä voi vaikkapa samalla levuttaa hahmoaan paremmaksi niitä kovempia haasteita varten, tai muuten etsiä parempia varusteita tai loitsuja siihen hetkeen sopivampia alueita tutkien ja sopivampia vihuja päihittäen. Tämän tyyppinen pelisuunnittelu on todellakin erinomaista. Ja se on sitä myös pelien myynninkin kannalta, kun peli alkaa sitten kiinnostaa monenlaisia pelaajia pelin haastavasta peruslähtökohdasta huolimatta. Näkyihän se siinäkin, että Elden Ringistä tuli kevyesti se myydyin Soulsborne-peli.

 

[Hulikopteri]

Tuo eri lähestymistapojen mahdollisuus oli nimenomaan Elden Ringissä totaalista parhautta. Puristit voivat hakata vihuja vaikka hyvinkin suoraviivaisesti ilman sen kummempaa levuttamista Kun taas sellaista hieman rennompaa haasteellista pelaamista hakevat voivat mennä vaikka pelimailmaa laajemmin tutkimaan muualle ja etsiä sopivamman tason haasteita, joita tehdessä voi vaikkapa samalla levuttaa hahmoaan paremmaksi niitä kovempia haasteita varten, tai muuten etsiä parempia varusteita tai loitsuja siihen hetkeen sopivampia alueita tutkien ja sopivampia vihuja päihittäen. Tämän tyyppinen pelisuunnittelu on todellakin erinomaista. Ja se on sitä myös pelien myynninkin kannalta, kun peli alkaa sitten kiinnostaa monenlaisia pelaajia pelin haastavasta peruslähtökohdasta huolimatta. Näkyihän se siinäkin, että Elden Ringistä tuli kevyesti se myydyin Soulsborne-peli.

Täysin samaa mieltä. Tosin, itse en vertaisi tätä Elden Ringiä Sekiroon. Toinen on selvästi toimintapeli ja toinen enemmän toimintaroolipeli. Onhan myös Sekiro aika kaukana Soulsborneista, vaikkakin joitakin samankaltaisia asioita pelistä toki löytyykin.

Tuli mieleen, että tässä Elden Ringissä en ole oikein ikinä oppinut parrya. Toki Soulsien tapaan hyvin pärjää rollaamalla. Vähän vain ärsyttää että jotkut vihut "lataavat" iskua aika pitkään. Itsellä on vähän hankala hahmottaa, että missä vaiheessa kannattaa rollata.

 

[Ippenator]

Täysin samaa mieltä. Tosin, itse en vertaisi tätä Elden Ringiä Sekiroon. Toinen on selvästi toimintapeli ja toinen enemmän toimintaroolipeli. Onhan myös Sekiro aika kaukana Soulsborneista, vaikkakin joitakin samankaltaisia asioita pelistä toki löytyykin.

Tuli mieleen, että tässä Elden Ringissä en ole oikein ikinä oppinut parrya. Toki Soulsien tapaan hyvin pärjää rollaamalla. Vähän vain ärsyttää että jotkut vihut "lataavat" iskua aika pitkään. Itsellä on vähän hankala hahmottaa, että missä vaiheessa kannattaa rollata.

Muistankohan nyt oikein, mutta oliko niin, että parryaminen olisikin jonkin verran vaikeampaa Elden Ringissä, kuin Sekirossa? Hämärästi muistelen, että olisin jostain näin lukenut. Voin toki muistaa väärinkin. Joka tapauksessa vähintään yhtä toivotonta oli itselleni parryn opettelu Elden Ringissä, kuin muissakin soulsborne-peleissä. Eli jonkin aikaa sitä harjoiteltuani ja päätä seinään hakattuani hylkäsin parryn kokonaan, ja aloin rakentaa hahmoani monipuolisen battlemagen suuntaan - kuten minulla perinteisesti näissä soulsborne-peleissä tuppaa käymään. Sellainen buildi, jolla yleensä hoituvat hyvinkin erityyppiset vihut tarpeen mukaisilla eri tyyppisillä lähestymistavoilla.

 

[01101010]

Taisi olla juuri tuo ylempänä mainittu iskun roikottaminen yksi yleisimpiä valituksen aiheita silloin aikoinaan. Tuhottoman monta kertaa sitä itsekkin manasi että "lyö nyt piru vieköön jo" ja sitten rollasi alta pois, liian aikaisin ja päätyi pannukakuksi.

Joo. En ole parry miehiä minäkään.

Toivottavasti viilaisivat suorituskykyä paremmaksi. PS5 olen tätä vetänyt quality tilassa ja onhan tämä välillä vähän nihkeätä jos rehellisiä ollaan. Quality mode koska jossain testissä puhuivat että performance ei paranna niin merkittävästi tilanetta että on sen väärti ja siltä se vähän itsestäkin tuntuu. Takkuaa miten päin vaan niin olkoot edes niin nätti kun voi.

 

[m_vierimaa]

Täysin samaa mieltä. Tosin, itse en vertaisi tätä Elden Ringiä Sekiroon. Toinen on selvästi toimintapeli ja toinen enemmän toimintaroolipeli. Onhan myös Sekiro aika kaukana Soulsborneista, vaikkakin joitakin samankaltaisia asioita pelistä toki löytyykin.

Tuli mieleen, että tässä Elden Ringissä en ole oikein ikinä oppinut parrya. Toki Soulsien tapaan hyvin pärjää rollaamalla. Vähän vain ärsyttää että jotkut vihut "lataavat" iskua aika pitkään. Itsellä on vähän hankala hahmottaa, että missä vaiheessa kannattaa rollata.

Ihan tietoinen valintahan se on että osalla vihuja on tosiaan venytetty iskua, hieman huumoria kun hätäilet väistöä ja liikkeen jälkeen ase osuukin. Huomasin nyt toisella pelikerralla että aika paljon tässä on kierrätetty vihuja, esim. minor erdreen minibossit ovat kaikki varsin samanlaisia, hieman eri aseilla ja vahingon teolla/kestolla. Niillä kaikilla on kans tuo venytetty lyönti. Liikesarjat lähes tai täysin samoja.

 

[Hulikopteri]

Muistankohan nyt oikein, mutta oliko niin, että parryaminen olisikin jonkin verran vaikeampaa Elden Ringissä, kuin Sekirossa? Hämärästi muistelen, että olisin jostain näin lukenut. Voin toki muistaa väärinkin. Joka tapauksessa vähintään yhtä toivotonta oli itselleni parryn opettelu Elden Ringissä, kuin muissakin soulsborne-peleissä. Eli jonkin aikaa sitä harjoiteltuani ja päätä seinään hakattuani hylkäsin parryn kokonaan, ja aloin rakentaa hahmoani monipuolisen battlemagen suuntaan - kuten minulla perinteisesti näissä soulsborne-peleissä tuppaa käymään. Sellainen buildi, jolla yleensä hoituvat hyvinkin erityyppiset vihut tarpeen mukaisilla eri tyyppisillä lähestymistavoilla.

Juu ER:ssä on ainakin itselleni huomattavasti vaikeampaa parryaminen. Vihut lyövät niin pitkiä sarjoja ja latailevat tosiaan iskuja, ettei ainakaan minun kärsivällisyys riitä. Rollaaminen on minulle enemmän mieleen.

Battlemagea en ole tässä kokeillutkaan. Pitää kyllä laittaa testiin. Tässä on Mageille kuulemma paljon valinnanvaraa.

 

[01101010]

Ihan tietoinen valintahan se on että osalla vihuja on tosiaan venytetty iskua, hieman huumoria kun hätäilet väistöä ja liikkeen jälkeen ase osuukin.

Suattaapi olla että se huumori on kukkinut siellä From Softwaren suunnitelupöydissä kampaviinereitä nauttiessa ja pohtiessa että mitäs jäynää tällä kertaa kehitellään niile. Itselläni muistaakseni hymyt olivat vähän jähmeitä, ja vähissä...(ja viereisessä huoneessa istuvan vaimon myös)

 

[Wixxer]

En ole minäkään opetellut parrya kun ei ole ollut pakko. Sekiron deflect systeemi on mun mielestä eri asia. Se on lähempänä quitar heron pelaamista. Jos ei osu koko ajan rytmiin ja kohdilleen niin ei ole maailmanloppu.

 

[m_vierimaa]

En ole minäkään opetellut parrya kun ei ole ollut pakko. Sekiron deflect systeemi on mun mielestä eri asia. Se on lähempänä quitar heron pelaamista. Jos ei osu koko ajan rytmiin ja kohdilleen niin ei ole maailmanloppu.

Minustakin se oli hyvin erilainen, Sekiron parryn opin (lopulta), mutta Soulsbornen muita parryt en, jotenkin ajoituksen säätäminen tekee siitä vaikeamman mitä Sekirossa. Vaikka Elden Ring on kooltaan valtava, tykkään myös näistä vanhemmistakin Frommin peleistä. Siinä mielessä DLC:n suppeampi alue ei kyllä huoleta lainkaan.

 

[Dark3]

Muistankohan nyt oikein, mutta oliko niin, että parryaminen olisikin jonkin verran vaikeampaa Elden Ringissä, kuin Sekirossa?

Sekirossa on 0,5:n sekunnin aika-ikkuna Deflectin onnistumiseen, mutta ER:ssä Parryn onnistumisessa on varmaan puolet lyhyempi aika, eikä kaikkia iskuja/lyöntejä voi parryta.

ER:ää oon yleensä väistellen pelannu, mutta Sekirossa se Deflect on vaan niin hyvin/hauskasti tehty ettei siitä voi olla pitämättä.

 

[Juuberi]

Sekirossa on 0,5:n sekunnin aika-ikkuna Deflectin onnistumiseen, mutta ER:ssä Parryn onnistumisessa on varmaan puolet lyhyempi aika, eikä kaikkia iskuja/lyöntejä voi parryta.

ER:ää oon yleensä väistellen pelannu, mutta Sekirossa se Deflect on vaan niin hyvin/hauskasti tehty ettei siitä voi olla pitämättä.

Oon kattonut vaikka kuinka paljon eri ihmisten Elden Ringin pelaamista (ja itekin tietty pelannut jumalattoman paljon), enkä muista nähneeni juuri koskaan kenenkään käyttävän parryä. Vihollisten ja pomojen loputtomat iskujen viivästykset ja lyhyt ikkuna on niin vahva kannustin olla edes yrittämättä, kun väistely on paljon varmempaa ja helpompaa.

 

[01101010]

Tässä tätä urakkaa jälleen tahkotessa tuli mieleen että vaikka kaikenlaista on tullut sanottua epäreiluudesta, kapisista rakeista, vulgaareista militioista, t-rex piskeistä, lentoliskon kokoisista korpeista, Malenian näköisistä naisista ja niin edelleen. Niin se kaikki on vain hyttysen ininää. On nimittäin yksi p@skasäkki joka vie voiton kaikista. Niin tässä kuin muissakin From peleissä.

Haista huilu preceptor Miriam. Haista kaksi kertaa ja työnnä se ja sen seuraksi se maaginen jousesi sen jälkeen sinne minne aurinko ei paista. Poikittain.

Mä en tiedä mikä tän devaaja vaivasi. Vaimo jätti? Koira kuoli? Tee seremonia meni pieleen? Jotain se kyllä kostaa.

Kyllä sen ensimmäisen tapaamisen tän ämmän kanssa selviää. Mutta se toinen kerta ja ne saamarin räpylät...

Syvä huokaus. Eikun taas yrittämään.

 

[karpaasi]

Hmm ite en muista Miriamin olleen paha vastus, vaikka puhtaalla melee-hahmolla pelasinkin. Ehkä oli tullut levutettua niin paljon tohon mennessä, ettei haaste ollut paha.

Malesia taisi olla itelle se vaikein haaste, mutta en jaksanut enää pitää periaatteistani kiinni, ts. kaikki pomot pitää hoidella yksin.

 

[01101010]

Näinhän se näissä taitaa olla. Jokaisella vähän omat suosikki inhokkinsa jotka taasen toiselle on ns. walk in the park.

Sain toisen kohtaamisen lopulta läpi yksinkertaisesti ravaamalla tietyn reitin ja sitten pudottautumalla alas niille pylpyröille ja lopulta hissille. Kävin tornissa hakemassa mitä pitikin ja sielu kun ei antanut periksi niin teleporttasin takaisin alkuun ja lopultakin, tarpeeksi monta kertaa yritettyäni sain niitattua sen pirun. Ei se ollut nättiä Kurosawamaista tappamisen balettia eikä jäänyt hieno git(got)gud fiilis mutta onpahan hoideltu

 

[Ippenator]

Tässä tätä urakkaa jälleen tahkotessa tuli mieleen että vaikka kaikenlaista on tullut sanottua epäreiluudesta, kapisista rakeista, vulgaareista militioista, t-rex piskeistä, lentoliskon kokoisista korpeista, Malenian näköisistä naisista ja niin edelleen. Niin se kaikki on vain hyttysen ininää. On nimittäin yksi p@skasäkki joka vie voiton kaikista. Niin tässä kuin muissakin From peleissä.

Haista huilu preceptor Miriam. Haista kaksi kertaa ja työnnä se ja sen seuraksi se maaginen jousesi sen jälkeen sinne minne aurinko ei paista. Poikittain.

Mä en tiedä mikä tän devaaja vaivasi. Vaimo jätti? Koira kuoli? Tee seremonia meni pieleen? Jotain se kyllä kostaa.

Kyllä sen ensimmäisen tapaamisen tän ämmän kanssa selviää. Mutta se toinen kerta ja ne saamarin räpylät...

Syvä huokaus. Eikun taas yrittämään.

Olihan tuo aika ärsyttävä vihu. Tosin itse tulee tuollaiset yleensä hoidettua myrkkynuolilla (vai oliko rot-nuolet?) tai vastaavilla. Ja niin meni tuokin. Juu, ehkä oli paskahousutaktiikka, mutta soulsborne-peleissä olen häpeilemättä jokaisen vihun hoidellut aina sillä taktiikalla millä itse sen vihun helpoimmin pääsen. Ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa, mutta itselleni se paras tapa edetä on löytää vihun heikkoudet ja hyödyntää niitä maksimaalisesti.

 

[templar]

Nuo npc invader phantomit on monesti ollu monesti Fromin peleissä joko niitä ärsyttävimpiä tai helpoimpia vihollisia. Toi Liurnian tornin velho oli joo ärsyttävä, muistaakseni parhaaksi taktiikaksi muodostui vaan rynniä päälle mahdollisimman nopeesti.

Toinen mikä jäi ärsyttävyydessään mieleen oli Juno Hoslow. Siihen meni pitkä tovi.

 

[Eliminaattori]

Haista huilu preceptor Miriam. Haista kaksi kertaa ja työnnä se ja sen seuraksi se maaginen jousesi sen jälkeen sinne minne aurinko ei paista. Poikittain.

Olin jo ihan unohtanut tämän vastuksen. Hankala se kyllä oli, koska hahmoni oli vielä kovin kevyt Miriamia haastettaessa. Muistaakseni yrityksiä kertyi varsin monta ja lopulta hoitelin tämän pirulaisen kaukoaseilla heittelemällä. En luottanut itseeni tarpeeksi, että olisin koettanut edetä väistämällä juuri hyökkäysten hetkellä. Kuolin aina yhdestä (minipomon) osumasta, mutta en vain halunnut luovuttaa. Noin kahden tunnin kuluttua Miriam kaatui.

Matka on tuossa se ärsyttävin osuus. Muutama vinkki alla.

Spoileri: Taktikointia

Kun pääset ns. viimeiseen vaiheeseen, yritä etsiä tikkaat laskeva vipu. Ylempää Miriamia on paljon helpompaa haastaa, kunhan osaat olla putoamatta. Jos olet melee-hahmo, pyri vain rohkeasti lähelle ja väistä loitsut Miriamia kohti hypäten. Ole kuitenkin nopea, ettei Miriam ehdi teleportata. Taskuun iso läjä kaikenlaisia heittoaseita, mieluiten myrkyllä varustettuja. Miriamin hyökkäyksiltä on varsin helppo suojautua tolppien taakse, mutta varo splash damagea. Ylhäällä ne muut penteleet eivät häiritse. Lisään vielä, että ehkä ilmestyvät vihut viimeisessä vaiheessa on hyvä hoidella ennen Miriamin kunnollista haastamista. Eivät ole sitten tiellä.

 

[01101010]

No joo. Tulihan se sitten tämäkin taas hoideltua. Sitten vaan lisäriä odottelemaan. Miten ihmeessä taas tuli lopulta ajauduttua sorsa-naiseksi???

 

[Lucky Loser]

Ensimmäistä kertaa otin Soulsborne-pelin pelattavaksi läpi Elden Ringin muodossa (Demon's soulsia aloitin, mutta ei silloin vain jaksanut kunnolla pelata), ja jumaliste notta maistuu. 25h takana, jonka aikana Margit ja Godrick lähetetty palamaan manalaan. Margit oli paha itselle (Spirit Summon + Rogier avuksi tarvittiin), mutta Godrick meni omin voimin kolmannella! Nyt pyritään tuhoamaan kaikki ilman lisäapuja, mutta ei mulla niin vahvaa selkärankaa ole että 100 kertaa yritän ilman apuja huikea peli, kyllä tästä siirrytään sitten Demon's ja Dark Soulsien pariin.

Edit: itsellä ollut aika vahva OpenWorld ähky, mutta tämä peli on sen parantanut. Kysymysmerkkien yms. merkkien puuttuminen tuo aitoa seikkailun ja löytämisen iloa, kartasta ja maastosta pitää katsoa mielenkiintoiset kohteet. Katakombit ainoa kritiikin aihe toistaiseksi, niitä ei jaksaisi enää koluta