Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elden Ring

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Noobeinstein
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo ei tule Nintendon lisäksi äkkiä toista pelipuljua mieleen, jonka laatuun voi luottaa näin hyvin.

Toki fromi menee pitkälti samalla kaavalla, mutta ei se armored core tainnut olla pöllömpi peli sekään.

Tenchun henkinen jatko-osa kelpaisi tänne:)
 
Tulipa tämä vihdoin läpäistyä kun kiireiltä kerkesi pelailemaan. Muuten maistui oikein hyvin, mutta vaikeustaso oli kyllä pettymys ja nimenomaan liian helpoksi tehty. Kaikki bossit kaatuivat 1-2 yrityksellä eikä muutenkaan kuolemia tai turhautumista tullut läheskään yhtä paljon mitä pääpelissä aikoinaan. Muilla ollut samanlaisia tunnelmia?

Käytössä ihan perus strenght/tankki buildi mikä tuntui kyllä toimivan oikein hyvin, lvl 220 tällähetkellä ja nuo lisäosan levutus jutut 19/9.
 
Mitä Fromilta seuraavaksi? Itsekin henk koht toivoisin kans että tekevät jotain erilaista, pienempää ja kompaktimpaa. Sitä jonkinmoista Scifi Soulssia on odoteltu, tai joku ihan muu settingi ja siihen soveltuva gameplayn evoluutio. Dark Fantasy alkaa olla nähty.

Voisi olla ihan vaihtelun vuoksi mukava nähdä joku värikkäämpi fantasia maailma, jossa kaikki ei ole päin persettä. Tähän Miyazaki on jonkin verran haastatteluissa viitannut mm. Vision of Escaflowne animen suurena fanina, sellanen pirteämpi fantasia/mecha ympäristö.

Bloodborne 2 suhteen olen itsekin käynyt ajatusleikkiä, millainen se olisi, etenkin avoimen maailman skaalassa. Valtava viktoriaaninen kaupunki a'la Yharnam, taajaman ulkopuolista maaseutua silmin kantamattomiin, isoja metsiä ja chalice dungeonit liitettynä varsinaiseen maailmaan yhtenäisenä maanalaisena verkostona random elementteineen. Olisihan se houkutteleva ajatus, pakko myöntää.

Elden Ring jatko-osaan on kait sanottu suoraan että ei ole suunnitteilla mutta joku henkinen jatko-osa Demon's Souls -> Dark Souls -> Elden Ring -jatkumolle varmasti tulee ennen pitkää.
 
Bloodbornehan on eräänlaista viktoriaanisen ajan ja Lovecraftin comboilua. Kun koko maailma sijoittuu siinä metsästyksen hetkeen, on hieman vaikea hahmottaa mitä se muutoin olisi. Ei ainakaan kiva paikka, koska Lovecraftilla ei sellaisia ole.

Oikeudet taitaa olla Sonylla, joten jos jatko-osa tulee, se tullee mitä todennäköisemmin vain PS5:lle. Mutta kuten tunnettua, bloodbornen remasterin tai sen jatko-osan toivominen on jo meemi-ainesta.
 
Mulla on myös vahva fiilis Bloodbornen jatko-osasta tai ainakin henkisestä sellaisesta, mitä se nyt tässä tapauksessa sitten ikinä tarkoittaisikaan. En pidä tosin kovin todennäköisenä ihan näin avointa maailmaa kuin Elden Ringissä, mutta saas nähdä. Laatua sieltä joka tapauksessa tulee oli peli mikä hyvänsä.
Joo, en itsekään ehkä ihan yhtä suurta avointa maailmaa uskoisi Bloodbornen jatko-osaan tulevan. Silti uskon sen olevan avoimeen maailman perustuva niin, että noita dungeoneja ja instansseja kuitenkin löytyy sen avoimen maailman sisältä hyvin kompaktimmassa koossa.
Mitä Fromilta seuraavaksi? Itsekin henk koht toivoisin kans että tekevät jotain erilaista, pienempää ja kompaktimpaa. Sitä jonkinmoista Scifi Soulssia on odoteltu, tai joku ihan muu settingi ja siihen soveltuva gameplayn evoluutio. Dark Fantasy alkaa olla nähty.

Voisi olla ihan vaihtelun vuoksi mukava nähdä joku värikkäämpi fantasia maailma, jossa kaikki ei ole päin persettä. Tähän Miyazaki on jonkin verran haastatteluissa viitannut mm. Vision of Escaflowne animen suurena fanina, sellanen pirteämpi fantasia/mecha ympäristö.

Bloodborne 2 suhteen olen itsekin käynyt ajatusleikkiä, millainen se olisi, etenkin avoimen maailman skaalassa. Valtava viktoriaaninen kaupunki a'la Yharnam, taajaman ulkopuolista maaseutua silmin kantamattomiin, isoja metsiä ja chalice dungeonit liitettynä varsinaiseen maailmaan yhtenäisenä maanalaisena verkostona random elementteineen. Olisihan se houkutteleva ajatus, pakko myöntää.

Elden Ring jatko-osaan on kait sanottu suoraan että ei ole suunnitteilla mutta joku henkinen jatko-osa Demon's Souls -> Dark Souls -> Elden Ring -jatkumolle varmasti tulee ennen pitkää.
Sci-fi tai sitten tuollainen värikkäämpi fantasiamaailma kävisivät kyllä hyvin minullekin. Olisivat mukavaa vaihtelua tuohon monella tapaa jo aika tutuksi tulleeseen soulsborne-kuvioon. Ei siinä, että itse olisin siihenkään silti kyllästynyt, mutta olisi mielenkiintoista nähdä From Softia oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Ja itseäni kun joka tapauksessa kiinnostaa aina laadukas sci-fi tai vaikkapa juurikin sellainen värikäs fantasiamaailma. Pystyisivät aivan varmasti tekemään hienoja pelejä noihinkin kuvioihin.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä itse toivoisin että seuraava peli ei olisi open world. Dark Souls esimerkiksi oli hieno peli sen kenttäsuunnittelun takia ja miten se toi eri alueet osaksi toisiaan. Tälläistä samaa suunnittelua kaipaisin itse seuraavaan peliin

Bloodborne 2 olisi tottakai se mitä itse haluaisin mutta veikkaan että se Bloodborne Remake on seuraava joka tulee. Kelpaa sekin.
 
Ei nyt spämmätä tätä ketjua haaveilla Fromin tulevista peleistä. Etsikää niille parempi paikka.

Kiitos.
 
Nyt kaatui Gaius. Taas yksi erinomainen taistelu, joka tuntui alkuun lähes mahdottomalta, mutta pikkuhiljaa alkoi tanssi soljua.

Tässä lisäosassa kaikki pomot ovat kyllä todella aggressiivisia, eivätkä juuri anna mahdollisuuksia vetää henkeä. Joskus jopa hieman ehkä kohtuuttomankin päällekäyviä.

Monen pomon kohdalla olen huomannut, että jos otat osumaa, niin et ehdi vetää potionia ennen kuin seuraava isku jo osuu käkättimeen.
 
Tuo on kovin monilla verissä, että ajatellaan virheen paikkaamista huikalla, koska miksi ei. Oman näkemykseni mukaan viholliset on koodattu juuri sitä tapaa vastaan, eli lisää runtua tulee jos sormi menee parannusnapille. Toki joskus tulee ns. hyvää RNG:tä, eli saa rauhassa parantaa. Usein ei kuitenkaan näin ole.

Monesti olen koettanut iskostaa pääkoppaani ajatuksen: "huikka pitää ansaita!". Eli vaikka osuma tulee virheen seurauksena, pitää malttaa ja väistää ne seuraavat(kin) iskut, sitten vasta parannusta. Aina se ei onnistu, varsinkaan vahvassa tunnetilassa kesken hiostavan kamppailun.

Hieman on alkanut kutkuttaa ajatus pelata DLC läpi meleellä. Casterilla on menty niin kauan, että kaipaan vaihtelua. Uutta hahmoa en kuitenkaan tekisi, vaan NG+1 olisi paras vaihtoehto.
 
Oon jo 6
tulijättiläistä kaatanut. Tuli sellanen ratsastajakin selätettyä oikeen syvällä merenpohjan alla ja sellanen itseään monistava todella helppo bossi.
 
Pakko jakaa tämä kaverin välittämä kuva, joka liittyy sattumoisin Mossyn mainitsemaan DLC-bossiin. Kuvan ohessa on pitkä teksti, käännänpä sen huvikseni. Sen verran vihjaan, että joku on polttanut päreensä aivan totaalisesti yhden pomon takia – eikä kyseessä ole edes DLC:n pahin vastus.

"Tämä DLC on viimein saavuttanut ärsytyspisteeni huipun. Käytin 150 yritystä villisikaratsastajaan, apunani Mimic Tear +10 ja en saa pomoa kaadettua. Pomon muuvit ovat täyttä häränpaskaa, hän ei anna minulle aikaa palautua, vaan bossi käy säälimättömästi päälle ja kohdistaa hyökkäyksensä aina minuun Mimicin sijaan. Paska peli. Löin tv:täni pesäpallomailallani ja se aiheutti vaikeuksia avioliittooni. Vaimoni sanoi näin: "en voi olla naimisissa noin kakaramaisen kanssa" ja lähti pois. Elden Ring: Shadow of the Erdtree on pilannut elämäni."

Gaius ja avautuminen.jpg
 
Näytä liitetiedosto 17482
Vaikka tavallaan huvittavaakin, niin itse asiassa loppujen lopuksi varsin surullista. Että itsehillintä pettää pelin takia noin pahasti aikuisella ihmisellä.

En ymmärrä ohjainten heittelyäkään, mutta todellakaan en ymmärrä sitä, että tärvelee arvokasta omaisuuttaan raivopäissään. Ei ihme, että muija lähti. Eikä kyllä ihan heti voi Elden Ringiä jätkä syyttää. Kyllä se syyllinen ihan peilistä kurkistaisi, jos tuo jätkä sinne kehtaisi katsoa…

Itselläni meni tuo bossi kyllä varsin helposti. Taisi mennä viidennellä yrityksellä. Toki Mimic ja pelin paras kilpi apuina. Noilla on mennyt jokainen vihu enintään viidellä ja useimmat alle viidellä yrityksellä läpi (yleensä kolmella tai allekin), enkä todellakaan pidä itseäni erityisen hyvänä soulsborne-pelien pelaajana. Puhtaasti soolona en kyllä jaksaisi näitä alkaa ollenkaan hinkkaamaan. Ei kiinnosta taistella kymmeniä kertoja tai jopa kolminumeroisia määriä samoja vihuja vastaan. Propsit silti niille, jotka jaksavat!
 
Viimeksi muokattu:
On muuten kova ase mohgwyn sacred spear, tekee nyt NG+:sta varsin nautinnollista. Turhaan myöhään huomasin tämän asen tehon, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Skilli tappaa laakista isommankin joukkion vihuja.
 
Mitä Fromilta seuraavaksi? Itsekin henk koht toivoisin kans että tekevät jotain erilaista, pienempää ja kompaktimpaa. Sitä jonkinmoista Scifi Soulssia on odoteltu, tai joku ihan muu settingi ja siihen soveltuva gameplayn evoluutio. Dark Fantasy alkaa olla nähty.

Voisi olla ihan vaihtelun vuoksi mukava nähdä joku värikkäämpi fantasia maailma, jossa kaikki ei ole päin persettä. Tähän Miyazaki on jonkin verran haastatteluissa viitannut mm. Vision of Escaflowne animen suurena fanina, sellanen pirteämpi fantasia/mecha ympäristö.
En lähde tässä tulevia pelejä arvailemaan mutta tässä on juuri se syy minkä takia mä en ole vieläkään hankkinut Elden Rigiä. En hetkeäkään epäile etteikö kyseessä olisi loistava peli mutta tuo From:in formaatti on vaan alkanut kyllästyttää. Ihan pelkästään se From:ille ominainen "world design" puuduttaa. Ensimmäisissä peleissä se oli vielä kiehtovaa ja omaperäistä mutta esim. DS3:ssa on sellaisia alueita joiden pelkkä näkeminen saa mut ajattelemaan että "mä en nyt yhtään jaksaisi olla täällä". Visuaalisuus on väreistä lähtien niin överiä ja pursuilevaa että tulee sellainen olo kuin olisi syönyt liikaa täytekakkua.
Käytännössähän pelit on pelkästään bossien tappamista joten olisi mukava jos saataisiin jotain muutakin sinne.
 
On muuten kova ase mohgwyn sacred spear, tekee nyt NG+:sta varsin nautinnollista. Turhaan myöhään huomasin tämän asen tehon, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Skilli tappaa laakista isommankin joukkion vihuja.
Olen itsekin kuullut ja nähnytkin (tuo on ollut joillakin ihmispelaajilla, joiden peliin olen joinannut), että varsin tehokas ase on kyseessä. Harmi vaan kun itse valitsin sen loitsun tuon sijasta, enkä kopioita enää pysty tekemään, kun ne on muihin remembranceihin jo käytetty. Harmi vielä, että se Mohgwynin remembrancesta saamani loitsu oli aika kuraa, joten huono valinta oli kyllä minulta. Mitään new gameja en ainakaan ihan heti jaksa pelailla sitten kun tuo lisäri on läpi pelattu, joten toivo jää tuon aseen osalta sitten Xbox-version varaan, eli josko sillä jaksaisi vielä joskus pelin vetäistä läpi.
 
On muuten kova ase mohgwyn sacred spear, tekee nyt NG+:sta varsin nautinnollista. Turhaan myöhään huomasin tämän asen tehon, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Skilli tappaa laakista isommankin joukkion vihuja.
Tulipa tuota nyt testattua uusiopelauskierroksella (joka tuli siltikin sitten aloitettua). Se oli aika kivan tehokas ihan +9 tasollakin (ja arcane 30) vain sitä peruspelin kuuluisinta pahaa vihua vastaan. Mimicin kanssa tuolla meni aika tehokkaasti. Tuo on aika hyvä levelöintiinkin Palace Approach Ledge-Roadilla, ei ihan korvaa Wave of Goldia (jota ei vielä tässä vaiheessa ole), mutta on kuitenkin mielekkäämpää kuin linnun ammuskelu.
 
Viimeksi muokattu:
Joo. Menihän se täälläkin vihdoinkin läpi tämä DLC. Täytyi pitää hetken tauko jotta pääkoppa ei räjähtäisi tuossa finaalissa. Pitipä sitten lopulta nöyrtyä ja respeksata hahmo koska en saanut tuolla loitsijalla mitenkään tuota kakkos-vaihetta enää menemään. Rot syöpäläisellä ja mimicillä se lopulta meni. Ei taidolla vaan todennäköisesti puhtaalla onnella. Joku tuolla aiemmin kommentissaan mainitsi että jäi hapan maku lisäristä tämän viimoisen bossin takia. Allekirjoitan tämän täysin. Luulin että Malenia olisis ollut se pahin kaikista. Höpö höpö. Kyllä tämä mulkvisti vei voiton mennen tullen. Aivan puhtaalta vittuilulta tämä bossi musta tuntui. Ilmeisesti Miyazaki on ottanut henkilökohtaisena vattuiluna sen että hänen elämäntyönsä vedetään "lokaan" kun vaikkapa joku tyttönen tulee ja vetää pelin läpi no hit runina, jollakin stnan bongo-rummuilla. Sl 1 tason nakunaisella. :D

Plus mä olen ihan varma että noille asheille on tehty jotakin tässä kohdin. Esim. mulla mimic seisoi puolet ajasta tumput suorina eikä tehnyt mitään, ja tämä finaali bossi näytti huomattavan vähän kiinnittävän huomiota siihen silloinkin kun se jotakin teki, jahdaten pääasiassa minua ympäri areenaa. Taukoamatta!

Allekirjoitan myös kommentin jonka joku oli jättänyt - "From on jatkuvassa varustelukierteessä pelaajayhteisönsä kanssa. Ei tule päättymään hyvin koska jossakin vaiheessa raja tulee vastaan. Suurimmalle osalle pelaajista"

Lisärin pariin tulen varmasti palaamaan uudemman kerran. Finaalia en enää yritä koskaan. Yksi kerta riitti.

Tämä kaikki siis minun henk koht tuntemuksena. Voin myös olla yksinkertaisesti kehno pelaaja ja siksi tämä loppu oli niin katkera kokemus. :)
 
DLC:n päihittämisen jälkeen jäi vielä semmoinen Elden Ring-nälkä, että tuli luotua ihan kokonaan uusi hahmo pitkästä aikaa. Tarkoituksena pelata mahdollisimman "luonnollisesti" niin kuin pelaisi ensimmäistä kertaa eli esim. en ratsasta ympäriinsä hakemaan joitain hyviä tavaroita vaikka tiedänkin missä ne on vaan etenen ns. normaalisti ja pysähdyn luoliin/katakombeihin vaikka tietäisinkin, ettei siellä mitään itselle sopivaa palkintoa olekaan ja niin edelleen. Myös tullut luettua esimerkiksi itemien kuvaustekstejä ja keskittynyt kunnolla dialogiin, yrittänyt edetä hahmojen questeissä ja yrittänyt immersoitua maailmaan uudestaan ihan kunnolla. Olinkin jo unohtanut, miten haasteellinen pelin alku on jos ei tarkoituksella ryntäile hakemaan smithing stoneja tai farmaa runeja ja sen sellaista. Jokainen viholliskohtaaminen on oikeastaan haaste, jota pitää erikseen miettiä. Aloitinpa vielä wretchinä niin parisen tuntia se otti ennen kuin olin löytänyt edes jonkinlaiset hanskat ja kypärän.
 
Joo. Menihän se täälläkin vihdoinkin läpi tämä DLC. Täytyi pitää hetken tauko jotta pääkoppa ei räjähtäisi tuossa finaalissa. Pitipä sitten lopulta nöyrtyä ja respeksata hahmo koska en saanut tuolla loitsijalla mitenkään tuota kakkos-vaihetta enää menemään. Rot syöpäläisellä ja mimicillä se lopulta meni. Ei taidolla vaan todennäköisesti puhtaalla onnella. Joku tuolla aiemmin kommentissaan mainitsi että jäi hapan maku lisäristä tämän viimoisen bossin takia. Allekirjoitan tämän täysin. Luulin että Malenia olisis ollut se pahin kaikista. Höpö höpö. Kyllä tämä mulkvisti vei voiton mennen tullen. Aivan puhtaalta vittuilulta tämä bossi musta tuntui. Ilmeisesti Miyazaki on ottanut henkilökohtaisena vattuiluna sen että hänen elämäntyönsä vedetään "lokaan" kun vaikkapa joku tyttönen tulee ja vetää pelin läpi no hit runina, jollakin stnan bongo-rummuilla. Sl 1 tason nakunaisella. :D

Plus mä olen ihan varma että noille asheille on tehty jotakin tässä kohdin. Esim. mulla mimic seisoi puolet ajasta tumput suorina eikä tehnyt mitään, ja tämä finaali bossi näytti huomattavan vähän kiinnittävän huomiota siihen silloinkin kun se jotakin teki, jahdaten pääasiassa minua ympäri areenaa. Taukoamatta!

Allekirjoitan myös kommentin jonka joku oli jättänyt - "From on jatkuvassa varustelukierteessä pelaajayhteisönsä kanssa. Ei tule päättymään hyvin koska jossakin vaiheessa raja tulee vastaan. Suurimmalle osalle pelaajista"

Lisärin pariin tulen varmasti palaamaan uudemman kerran. Finaalia en enää yritä koskaan. Yksi kerta riitti.

Tämä kaikki siis minun henk koht tuntemuksena. Voin myös olla yksinkertaisesti kehno pelaaja ja siksi tämä loppu oli niin katkera kokemus. :)
Onhan tuo viimeisen bossin toka phase vaan kehnoa pomosuunnittelua, eikä sitä voi puolustella mitenkään. Uskosin että suurin sekä osa pitkän linjan pelaajista, sekä uusista, on yhtä mieltä.

Mulla oli tässä keväällä Sekiron uudelleenpeluu projekti ja viimeistelin sen nyt kun Shadow of the Erdtree meni läpi. Vaikeahan tuo Sekiron vimonen bossi on, ehdottomasti yksi vaikeimpia From pomoja mutta sitä taas pari tuntia hinkkaamalla huomasi kuinka kokoajan kehittyi taistelussa ja se tuntui kaikesta huolimatta todella reilulta. 1. Reiluus ja 2. Hauska oppia; kumpikaan ei ole asioita, joita olisi ollut Shadow of the Erdtreen loppu pomossa läsnä missään vaiheessa.

Mutta ei tuo nyt muuten erinomaista lisäriä ja peliä pilaa, toivottavasti muistavat vain jatkossa sen punaisen langan ja syyn miksi tietyt pomot on hyviä taisteluita.
 
Alkaa taas haikea fiilis tulla, kun Elden Ringin DLC:kin on jo loppusuoralla. Loppuvastustajaa lukuunottamatta kaikki isommat vihut on nyt hoidettu. Ja olisiko vielä joku kolme katakombia tai mausoleumia bosseineen sekä sitten pari kolme furnace golemia vielä hoitelematta.

Tähän mennessä Bayle on ollut ehdottomasti kovin bossi. Siihen meni viime yönä seitsemän yritystä ennen kuin kaatui, ja meni vain ihmispelaajan auttamana. Eli Mimicin ja Igonin Summonin kanssa tuntui, ettei päästä oikein lähellekään voittoa. Pari kertaa käytiin muiden ihmispelaajien kanssa kuolemassa, kunnes sitten tuon yhden ihmispelaajan kanssa natsasi rytmitys sen osalta, kumpi aina vei Baylen huomion itseensä, jotta toinen sai rauhassa rankoa Baylea. Itse pyörin aika paljon Baylen jaloissa ja annoin läheltä kipua lohikäärmeentappomiekan skillillä. Katkeraa taistelussa oli kuitenkin, että hienosti pelannut apurini kuoli vain hieman ennen kuin sain sitten Baylelle annettua kuoliniskun. Laittoikin minulle vielä viestin, että OMG, this can’t be true.

Baylea lukuunottamatta mikään vihu ei ole vaatinut viittä yritystä enempää, ja nyt kun sain blessingit 20/20 ja 10/10 tasolle, niin tähän aivan loppupuolelle säästämäni bossi, nimeltäään Midra, oli kyllä täyttä paperia, ja menikin sitten ensimmäisellä yrityksellä. Yleensä en ensimmäisellä yrityksellä bosseja ole päässyt. Toisella yrityksellä on mennyt useampikin, mutta mieleenpainuvin taisi olla Rominan kukistaminen, koska siinä taistelussa kuolin toisessa yrityksessä kyllä oikein reippaasti, ja Rominalla näkyi sillä hetkellä vielä kaksi senttiä helaa ruudulla. Sitten kuitenkin hetken päästä kuului se kuoliniskun ääni, ja Rominakin lyyhistyi maahan ja ruudulle lävähti teksti” Legend Fell”. Hilkummalle ei varmaan voi päästä. Siinä oli ilmeisesti kyseessä Rominaan thorneilla ja bleeding-aseella tekemäni bleeding-effectin jälkivaikutus. :D

On tämä lisäri kaikkiaan varsin hyvää pelattavaa ollut, vaikka ei sinänsä samalle tasolle nouse, kuin itse emopeli. Se suuren seikkailun tuntu kun on ollut aikailla poissa. Vähän liian kompaktia menoa minun makuuni, mutta homman toki pelastivat mielenkiintoiset ja sopivalla tavalla haastavat bossit, sekä salaisuudet ympäriinsä tätä pienempääkin pelimaailmaa. Kyllä minulle menisi vielä yksi lisäri Elden Ringissä, ennen kuin Fromin seuraava täysikokoinen peli julkaistaan. On tämä sen verran hyvää pelattavaa ollut. Niin hyvää itse asiassa, ettei mitään muuta ole tullut pelattua viikkoihin. :)
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom