Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Eilen tuli uuden Hellboy-filmin traileri julki. Kovin brittiläistä. Vähän kaipaan Ron Perlmanin ääntä, mutta ehkä tästäkin ihan kelpo tekele tulee.

Us. Musiikillisesti yksi mieleenjäävimmistä trailereista, mitä olen hetkeen nähnyt! Mutta aika paljon tuntuu spoilaavan. Itseäni tuo ei haittaa, sillä tuskin tulen tätä koskaan katsomalla katsomaan. Ohjaajan edellinen Get Out -filmi ei ollut näin kauhua, mutta tässä mennään jo sen verta kauhun puolelle, että jäänee itseltäni väliin.

Aquaman. Ehkä paras leffa moneen vuoteen mitä olen nähnyt ja joka saa heterosmiehen lähes sanomaan notta panisin.

Haa, onpas kehuja. Tänään pääsee itse tsekkaamaan ja arvioimaan olenko samaa mieltä.
 
Aquaman. Olin kyllä positiivisen yllättynyt siitä, kuinka viihdyttävä pläjäys tuo oli. Paljon asioita oikein muutamien kornien asioiden ryydittämänä. Itse diggaan Jason Momoasta (eli Stargate Atlantiksen Ronon Dexistä), joten toivon filmille menestystä ja jatko-osaa, vaikka hurjan monet sarjakuvista tutut elementit tuli jo tähän "ensimmäiseen osaan" pistettyä.

Jännä, että DC kämmäsi Justice Leaguet ja Teräsmiehet (sekä Batmanin näemmä, kun eivät Batfleckin kanssa mitään hyvää saaneet aikaan), mutta Aquaman-filmistä tuli mainio.
 
Sieltä se kolmas John Wick tekee tuloaan.

Ainakin mukavasti rahaa tuo Aquaman tekee, niin eiköhän jatkoa ole luvassa.

Worldwide: $1,036,815,619

https://www.boxofficemojo.com/movies/?id=dcfilm0617.htm
 
Tämä uusin Predator leffa on paskinta ribasteli kakanderusta mitä on pitkään aikaan tullut katseltua. Siis jumalauta, että elokuva voi olla huono! Anteeksi rumat sanat, mutta olen suorastaan vihainen. AVP leffat ovat laatukamaa tähän verrattuna. Välttäkää kuin ruttoa ja jos uteliaisuus vie voiton niin älkää ainakaan maksako mitään näkemisestä. Minä maksaisin jos saisin tämän unohdettua.
 
Liitetiedostot

  • this-is-shite.jpg
    this-is-shite.jpg
    36,9 KB · Lukukerrat: 6
Hieman iltatunnelmointia Nunnan parissa. Issekseen sohvan nurkassa pimeässä luurit päässä ja äänet kovalla kuten kauhuasetusten kuuluukin olla :) Ihan hyvä leffakin!
 
Liitetiedostot

  • 20190126_223333.jpg
    20190126_223333.jpg
    928 KB · Lukukerrat: 16
En tiedä mikä Alitan trailerissa iskee, mutta tuo on pitkästä aikaa leffa jota oikeasti odotan vaikka kyseessä onkin perus aivot narikkaan pätkä.
Melkein tekisi mieli mennä teatteriin katsomaan, mutta ei näillä hinnoilla. Muutaman kuukauden kun odottaa niin tuo on varmasti cdonin "3 blu-ray leffaa 20e" kampanjassa tyrkyllä.

Kävin katsomassa Itiksen Luxe-salissa Vicen.
Elokuva 4/5
Christian Bale 5/5
Luxe-sali 5/5

Vice oli synkkä elokuva. Jopa niin synkkä, että sitä oli välillä raskas katsoa. Synkkyys tulee siitä, kuinka karua ja häikäilemätöntä politiikka Yhdysvalloissa voi olla. Toisaalta samalla se oli mielenkiintoinen kurkistus kulissien taakse, eikä elokuva ota itseään liian vakavasti. Dick Cheney on ollut monessa mukana, eikä vähiten George Bush nuoremman taustapiruna. Isoja päätöksiä ja jopa koko maailmaa mullistavia ratkaisuja.

Elokuvan parasta antia oli kuitenkin Christian Bale. Mies oli muuntautunut Dick Cheneyksi, niin keholtaan kuin eleiltään ja olemukseltaan. Puhetyyli, hengittäminen, ryhti, pään asento, kaikki oli mietitty. Bale on aina vetänyt hyvin, eikä tosiaan pettänyt tälläkään kertaa.

Luxe-sali oli nimensä mukaisesti luksus. Pehmeät penkit, joissa napista säätyvät selkänojat ja jalansijat. Mukaan sai tuoda Finnkinon baarista ostettuja alkoholijuomia ja ruokia, kuten juustolautasia tai tapaksia. Jokaisen penkin yhteydessä oli oma kääntyvä pikku sivupöytä.
 
^ Oli pakko tsekata tuon traileri ja siitä tuli big short tyyliset fiilikset eikä ihme sillä parin sekunnin päästä naamalle lävähti "the co-writer and director of big short".
Big short oli siitä hieno leffa, että sen aihe on oikeastaan yksi tylsimpiä (talouden romahtaminen) jos mietitään aihetta leffalle jonka tarkoitus olisi myös viihdyttää ja silti se onnistui erittäin hyvin ja sen katsomisen jälkeen oli pakko alkaa googlettamaan, että oliko asiat oikeasti niin pahasti perseellään mitä leffa antoi ymmärtää.
Vice näyttää ainakin trailerin perusteella tekevän saman.
 
Kyllä. Vicessä näkyy vahvasti, että mukana on samoja tekijöitä kuin Big Shortissa. Tykkäsin myös siitä, joten jos tekijöiden ote miellyttää, niin tuskin Vicekään pettää. Samoja näyttelijöitäkin on ainakin Christian Balen ja Steve Carellin johdosta mukana.

Ihan sama homma kuin Big Shortin kanssa, Dick Cheney oli pakko googlettaa leffan jälkeen.
 
Tuli tekemisen puutteen vuoksi katottua tuo The Predator. Ei ollut oiken edes odotuksia leffalta, halusin vaan istua sohvalla ja olla ajattelematta liikoja.

Ja siltikin tää leffa pysty alittamaan mun "odotukset", tämä oli siis niin naurettavan p*ska. Leffaa katsoessa tuli selväksi, että eihän tätä edes ole tarkoitettu otettavaksi kovin tosissaan ja silti leffan huumori oli niin järjettömän huonoa. En oikein keksi edes mitään hyvää sanottavaa.
 
Ja mielenkiintoisista elokuvista kun on parit viestit tässä ollut, niin lisää jatkoa Brightburnin muodossa. James Gunnin tuottama filmi, joka menee enemmänkin kauhun puolelle. Traileri spoilaa liikoja, joten ei ehkä puoltaväliä pidemmälle kannata katsella.

Tuli käytyä tsekkaamassa Lars von Trierin "The House That Jack Build". Ennakkoon tiesin että kyseessä oli hyvin paljon mielipiteitä väkivaltaisuudellaan jakanut pätkä. Muutamia arvosteluja tsekkailin ihan yleisesti ympäri nettiä niin löytyi kyllä ihan laidasta laitaan 10/10 ylistystä ja 0/10 haukkumisia miten ohjaaja on joku sairas pervo.

Itsellä tuli tästä vähän samoja viboja mitä elokuvasta "Poikani Kevin". Paljon oli hyvin vastenmielisiä kohtauksia ja joskus "piina" jatkui kohtuu pitkään, vaikka katsojalle oli jo selvää mitä tuleman mitää. Elokuvassa oli oikeastaan vain kaksi tälläistä "vastenmielistä" kohtausta ja muuten mentiin mielestäni aika pitkälle k16 action movie linjalla.

Elokuva tuntui vähän turhan pitkälle ja kaverini kommentoikin tylsäksi. Paljon on päähahmon dialogia/monologia joka ei läheskään aina yllä mielestäni erityisen korkealle tasolle. Vähän sellaista tasapaksua "mukaovelaa" sanahelinää. Elokuva oli jaettu "tarantinomaisesti" acteihin ja lopuksi oli viel epilogi joka oli sinällään ihan ovela "artsyfartsy" himmailu, mutta tuntui jotenkin venytetylle. Asiaa ei auttanut tässä vaiheessa räjähtämispisteeseen päässyt rakko.

Summa summarum: Ihan jees tälläinen taiteellinen pienen budjetin(? 8,7milj.) päräys. Välillä yllättävän hauska. Liian pitkä. En kyllä halua katsoa uudestaan ainakaan hetkeen.
7/10

Btw, tuli huomattua että katsottavien leffojen pinossa muutaman vuoden majaillut Nymfomaniac on myös saman herran ohjaama. Ehkä tästä innostuneena saisin viimein sen katsottua. 4h on kyllä jäätävä kesto leffalle.
 
Oletan että Trierin tuotanto ei ole tuttua joten suosittelen jättämään 4h version Nymphomaniacista katsomatta ja jos saat tilaisuuden, niin katsot sen "leikkaamattoman" 5.5h version. Ei mielestäni mikään kummoinen elokuva, mutta jos aiot katsoa niin kärsi mieluummin sitten kerralla kunnolla, kun katsoisit molemmat versiot :D

Jos Trier nappaa niin erityisesti suosittelen Antichristia ja Melancholiaa.

Itse en viittinyt mennä kattomaan Jackia kun en tienny onko se leikattu versio vai ei. Tulee katsottua sitten joskus.
 
Ylös Bottom