Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Viikonloppuna tuli katsottua kaksi Riddick elokuvaa, Pitch Black ja Chronicles of Riddick.

Molemmat olin nähnyt aikaisemmin, mutta molemmat olivat parempia kuin muistin. Pitch Black on Riddickin esittelevänä pienemmän budjetin kauhu/seikkailuelokuvana oikein mainio. Siinä ei oikein aina tiedä kenen puolella pitäisi olla, kuka on hyvis ja kuka on pahis. Henkilöhahmojen keskinäisten suhteiden kehityksen ohella varsinainen elokuvaa eteenpäin vievä tarina on samaan aikaan hyvin simppeli, mutta juuri sopiva viitekehys tähän selviytymistaisteluun. Erikoistehosteet ovat mielestäni kestäneet aikaa yllättävän hyvin. Nuori Vin Diesel vähäsanaisena fyysisesti uhkaavana Riddickinä on kuin luotu rooliin. Miehen näyttelijän lahjat eivät ole ikinä varsinaisesti säväyttäneet, mutta tämä rooli on suoraan kuin tehty hänelle.

Chronicles of Riddickin muistin olevan selvästi huonompi elokuva kuin Pitch Black, mutta tämä yllätti positiivisesti. Budjetti on kasvanut. Kaikki on isompaa ja hienompaa ja silti tämä jatko-osa onnistuu olemaan hyvinkin (anti)sankarinsa näköinen elokuva. Mahtipontisempi toki, mutta silti selvästi Riddick -elokuva. Tarina kytkeytyy kivasti ensimmäiseen leffaan, vaikka uudet vastustajat ja uusi uhka onkin kertaheitolla isompi. Tässäkin erikoistehosteet, vaikka eivät tätä päivää olekaan, niin näyttävät riittävän hyviltä. Voisi jopa sanoa "hyvällä tavalla" vanhentuneilta. Siellä on cgi:ta, mutta myös kunnon käytännön efektejä, lavastusta ja puvustusta, jotka kompensoivat hyvin.

Täytyy varmaan vielä katsoa sarjan kolmasosa, jonka muistelen olevan näistä se kaikista heikoin. Olen valmis yllättymään positiivisesti senkin suhteen. :)
 
^ Se kolmas Riddick oli kyllä myös aikas jepa filmi, taisi olla oma suosikki noista, eiköhän sekin yllätä positiivisesti. Sitten sen jälkeen vain odotellaan sitä tekeillä olevaa neljättä filmiä, Riddick: Furyaa!
 
Katsoin tuossa taannoin Alien - Romuluksen ja jopa kahteen kertaan.
Nooh, odotukset olivat kovat, mutta ne eivät oikein toteutuneet.
Leffassa on kaikki potentiaali nousta sinne kolmen ensimmäisen tasolle, mutta pannukakku tuli.

Omasta mielestä tätä(kin) Hollywood pätkää kuristaa se ettei mitään omaperäistä uskalleta tehdä. Kaikki vedetään kopioiden muita parhaan kyvyn mukaan.
Tässä jopa kopiointiin vuorosanoja aikaisemmista pätkistä, mikä varmaan ollut tekijöiden mielestä omaperäistä ja palvelus faneille, mutta itseäni vain ärsytti.
Se mikä myös ärsytti, että tähän on yritetty tunkea kaikki Alien leffat samaan ja jopa Isolation pelistäkin on otettu, mikä ei kyllä ole huono juttu

Loppu 15 minuuttia tai mitä se nyt kestikään on aivan kauheaa kuraa.

3/5 koska tässä on myös hyviä hetkiä ja ehdottomasti parempi kuin Scottin kaksi viimeistä kakkapökälettä.

Tulee Disney+ palveluun katseltavaksi 15. Tammikuuta. Itsellä mitään ihmeempiä odotuksia ole tälle mutta koska 'Alien' niin onhan tämäkin katsottava :)
 
Tulee Disney+ palveluun katseltavaksi 15. Tammikuuta. Itsellä mitään ihmeempiä odotuksia ole tälle mutta koska 'Alien' niin onhan tämäkin katsottava :)
Oho, onpa mukava yllätys. Menee katseluun samantien, kun ei jostain syystä tullut teatteriin lähdettyä.
 
Sama juttu. Pitääkö niitä edellisiä katsella että tajuaa tuosta yhtään mitään? Ainoastaan tullut katsottua ne parhaat eli Alien ja Aliens.
Vastaan tähän ilman että tiedän Romuluksen juonesta mitään. Ainakin kaikki edelliset Alien elokuvat vie jollain tavalla tarinaa eteenpäin, joten uskon että Romuluskin näin tekee. Tosin se ei ole mikään pakkorako sille, etteikö elokuvasta silti tajuaisi. Aika omilla jaloillaan ne muutkin sarjan osat seisoo.

Toki suosittelen silti katsomaan muut ensin, jos se vaan on mahdollista. Hyviä leffoja suurin osa.
 
Shadow of the Colossus -leffaa kuuleman mukaan olisi edelleen tulossa. Saapa nähdä:
Koska pidän kyseistä peliä edelleen yhtenä onnistuneimmista peleistä, toivon hartaasti, ettei tämä kuihdu lopulta miksikään geneeriseksi liukuhihna-suoratoisto-animeksi.
 
Mielenkiintoista. 28 Years Later on alku uudelle trilogialle. Alex Garland kirjoittaa ne kaikki, Danny Boyle ohjaa ensimmäisen ja kolmannen elokuvan. Toisen ohjaa Nia Decosta, elokuvan nimi on The Bone Temple ja ilmestyy jo vuoden päästä. Ensimmäinen ja toinen elokuva kuvattiin samaan aikaan.

Artikkeli on niin sekava että helpompi lukea tästä reddit kirjotuksesta.

Boyle directed the first, Nia DeCosta directed the 2nd (The Bone Temple), and Alex Garland wrote all 3 movies.

Some more details revealed:

* >!Cillian Murphy!< will not appear in the first film
* Boyle centers his story on a small band of survivors eking out an existence on the coastal Lindisfarne, or Holy Island, connected to the mainland only by a causeway the tide buries each night
* The rest of the world outside of the UK is relatively uninfected
* Boyle didn’t think people would mistake the zombie in the trailer for Cillain Murphy — ‘dont be silly’
* Aaron Taylor Johnson’s character is taking his son on a rite-of-passage trip to show what’s happened to the UK

Release Dates:

* 28 Years Later - June 25, 2025
* The Bone Temple - January 16, 2026
* 3rd Film (Title & Date TBA)
 
Viikonloppuna tuli katsottua kaksi Riddick elokuvaa, Pitch Black ja Chronicles of Riddick.

Molemmat olin nähnyt aikaisemmin, mutta molemmat olivat parempia kuin muistin. Pitch Black on Riddickin esittelevänä pienemmän budjetin kauhu/seikkailuelokuvana oikein mainio. Siinä ei oikein aina tiedä kenen puolella pitäisi olla, kuka on hyvis ja kuka on pahis. Henkilöhahmojen keskinäisten suhteiden kehityksen ohella varsinainen elokuvaa eteenpäin vievä tarina on samaan aikaan hyvin simppeli, mutta juuri sopiva viitekehys tähän selviytymistaisteluun. Erikoistehosteet ovat mielestäni kestäneet aikaa yllättävän hyvin. Nuori Vin Diesel vähäsanaisena fyysisesti uhkaavana Riddickinä on kuin luotu rooliin. Miehen näyttelijän lahjat eivät ole ikinä varsinaisesti säväyttäneet, mutta tämä rooli on suoraan kuin tehty hänelle.

Chronicles of Riddickin muistin olevan selvästi huonompi elokuva kuin Pitch Black, mutta tämä yllätti positiivisesti. Budjetti on kasvanut. Kaikki on isompaa ja hienompaa ja silti tämä jatko-osa onnistuu olemaan hyvinkin (anti)sankarinsa näköinen elokuva. Mahtipontisempi toki, mutta silti selvästi Riddick -elokuva. Tarina kytkeytyy kivasti ensimmäiseen leffaan, vaikka uudet vastustajat ja uusi uhka onkin kertaheitolla isompi. Tässäkin erikoistehosteet, vaikka eivät tätä päivää olekaan, niin näyttävät riittävän hyviltä. Voisi jopa sanoa "hyvällä tavalla" vanhentuneilta. Siellä on cgi:ta, mutta myös kunnon käytännön efektejä, lavastusta ja puvustusta, jotka kompensoivat hyvin.

Täytyy varmaan vielä katsoa sarjan kolmasosa, jonka muistelen olevan näistä se kaikista heikoin. Olen valmis yllättymään positiivisesti senkin suhteen. :)
Tiesittekös muuten, että tuottajat olisivat halunneet Steven Seagalin Riddickin rooliin, mutta ohjaaja (Twohy) ei suostunut "sen kusipään kanssa työskentelemään" ja sitten valitsivat Vin Dieselin. Diesel ei ehkä ole paras näyttelijä, mutta vaikea kuvitella ketään muuta Riddickin roolissa ja kovat on odotukset neljättä leffaa kohtaan. Uuden Riddick pelinkin Diesel vissiin haluaisi tehdä, mutta saas nähdä että toteutuuko koskaan.
 
Diesel ei ole paras näyttelijä, mutta onhan hän nyt monta kertaa parempi kuin Steven Seagal. Steven ei olisi edes voinut olla roolissa samalla tavoin hihattomassa paidassa kun ei se olisi ollut uhkaava näky ollenkaan. :D

Stevenin hyvät leffat osuvat 80- ja 90-luvun alkupuoliskolle, sen jälkeen meni ura aikamoista alamäkeä ja samoin meni miehen motivaatio pitää itsensä hyvässä kunnossa. Ei hän ikinä mikään lihaskimppu ollutkaan mutta sentään solakka ja hyväkuntoisen näköinen. Toisin kuin Diesel, joka on osittain jo siksi sopivampi Riddickin rooliin, kun on lihaksikas ja sitä kautta uhkaavan näköinen. Hän myös näyttää siltä että pystyy niihin liikkeisiin ja fyysisiin aktiviteetteihin mitä Riddick tekee. Sitten tietysti se tuttu Vin Dieselin mörisevä ääni. Kyllä siinä on juuri oikea valinta Riddickiksi.

Uusi Riddick peli olisi aivan fantastista. :eek:
 
Viimeksi muokattu:
Diesel ei ole paras näyttelijä, mutta onhan hän nyt monta kertaa parempi kuin Steven Seagal. Steven ei olisi edes voinut olla roolissa samalla tavoin hihattomassa paidassa kuin ei se olisi ollut uhkaava näky ollenkaan. :D

Stevenin hyvät leffat osuvat 80- ja 90-luvun alkupuoliskolle, sen jälkeen meni ura aikamoista alamäkeä ja samoin meni miehen motivaatio pitää itsensä hyvässä kunnossa. Ei hän ikinä mikään lihaskimppu ollutkaan mutta sentään solakka ja hyväkuntoisen näköinen. Toisin kuin Diesel, joka on osittain jo siksi sopivampi Riddickin rooliin, kun on lihaksikas ja sitä kautta uhkaavan näköinen. Hän myös näyttää siltä että pystyy niihin liikkeisiin ja fyysisiin aktiviteetteihin mitä Riddick tekee. Sitten tietysti se tuttu Vin Dieselin mörisevä ääni. Kyllä siinä on juuri oikea valinta Riddickiksi.

Uusi Riddick peli olisi aivan fantastista. :eek:
Veti oikein kylmiä väreitä miettiä Seagal Riddickinä.. :O Olisi tuokin loistava elokuvasarja varmaan jäänyt katsomatta. (näkemättä paskaa :D)

Tuosta vallan tulikin mieleen että pitääpäs katsastaa pitkästä aikaa Riddickit, tykkäsin kovasti aikanaan kun tulivat ulos. Kolmosen olemassaolosta en ole edes ollut tietoinen.
 
Veti oikein kylmiä väreitä miettiä Seagal Riddickinä.. :O Olisi tuokin loistava elokuvasarja varmaan jäänyt katsomatta. (näkemättä paskaa :D)
Olisi kyllä ollut ihan erilainen elokuva. Sen sijaan, että Riddick olisi käyttänyt tappavia tikareita, hän olisikin peitonnut uhan bullshido liikkeillä. :D Hän ei olisi myöskään juossut tai väijynyt. Hän olisi seisonut uhan edessä ja odottanut että käyvät päälle, jotta voi käyttää heidän liike-energiaansa heitä vastaan.

Tosin vaikka Seagalia on helppo nykyään piikitellä, niin tykkäsin kyllä hänen varhaisesta tuotannostaan. Siellä on ihan päteviä toimintapätkiä, vaikkei hänestä ikinä Riddickiksi olisi ollutkaan.
Tuosta vallan tulikin mieleen että pitääpäs katsastaa pitkästä aikaa Riddickit, tykkäsin kovasti aikanaan kun tulivat ulos. Kolmosen olemassaolosta en ole edes ollut tietoinen.
Siinä missä Pitch Black ja Chronicles of Riddick tehtiin neljän vuoden sisään toisistaan, kesti kolmososalla 9 vuotta tulla ulos kakkososan jälkeen. Varmaan monella muullakin mennyt tässä mielessä uusin osa lipan alta. Kuten @Ulukai yllä sanoo, niin laatu siinäkin pitäisi olla ihan kohtuullisesti kohdallaan. Jopa hieman yllättäen siellä on samat käsikirjoittajat ja sama ohjaaja kuin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Olen katsonut kolmososan vain silloin kun se julkaistiin, joten omat muistikuvat on hatarat, mutta meni kyllä katselulistalle, nyt kun nuo kaksi ensimmäistä katsoin pitkästä aikaa.
 
Itse odottelen riddickin 4k lättyjä. Pitch Blsckista sellanen on jo mutta muut uupuu. Eihän Riddickin rooliin sopisi kukaan muu kuin Diesel.
Niin, jäi omasta viestistä mainitsematta millaisista formaateista leffat katsoin.
Pitch Black: Bluray
Chronicles of Riddick: DVD

Kieltämättä vähän kronikoita käynnistellessäni pelkäsin miten suttuista kuvaa joudun katsomaan seuraavat kaksi tuntia. Etäisyys 65 tuuman ruutuun noin kaksi ja puoli metriä. Täytyy sanoa, että ei kuvanlaatu katsoessa häirinnyt juurikaan. Toki parempi laatu kelpaa aina.

Molemmat elokuvat näyttäisivät muuten olevan SkyShowtimen valikoimissa, jos joku nyt näitä innostunee katselemaan, eikä löydy fyysisenä hyllystä tai välitä ostaa levyjä hyllyyn.
 
Kattelin että Viaplay vuokraamosta löytyy myös noi kaikki muutaman euron hintaan, kun itsellään ole fyysisenä mitään muuta joku star wars collectors edition VHS setti jossain kaapin nurkassa. Ja Sormusten herra DVD setti. Varmaan samassa siellä nurkassa. Muistan vieläkin elävästi kun joskus junnuna keräilin jongin verran VHS kasetteja ja kun niistä aika jätti niin annoin sen 5 muovikassillista VHS kasetteja bulkkina appivanhemmille. Jälkeenpäin muistin että siellä taisi olla muutama hydrauliikkavideo mukana.. No toivottavasti vanhukset sai siitäkin jotain irti
 
Hän ei olisi myöskään juossut tai väijynyt. Hän olisi seisonut uhan edessä ja odottanut että käyvät päälle, jotta voi käyttää heidän liike-energiaansa heitä vastaan.
Juuri näin, eihän siinä tarvii kun käsiä hieman liikuttaa. Oikee ÄIÄ! Harva tohon kykenee. Sit jos se jotain pistoolia innostuu käyttämään, nii eihän sen edes tarvitse tähdätä sillä ja osuu 50m päähän. Ei taitais korennolta onnistua. :)
 
Ylös Bottom